Lahdessa Kanervan päiväkodin iltahoito voi jatkua. Valtuusto päätti maanantaina 50 000 euron lisämäärärahasta Vasemmistoliiton esityksestä. Esitystä kannattivat kaikki muut ryhmät kokoomusta lukuun ottamatta.
Valtuusto oli päättänyt joulukuussa lasten vuorohoitoon kohdistuvista 150 000 euron säästöistä. Päätös tarkoitti sitä, että Kanervan, Ahtialan ja Villähteen iltahoito päättyisi. Lautakuntakäsittelyssä tuli kuitenkin ilmi, että Kanervan iltahoidon lopettaminen haittaisi merkittävästi perheiden arkea. Keskussairaalan vieressä sijaitseva Kanervan päiväkoti on tärkeä vuorotyötä tekeville perheille.
Maanantain valtuustossa kokoomus vastusti lisämäärärahaa, sillä sen mielestä rahan olisi pitänyt löytyä toimialan sisältä.
– Onko todella niin, että 50 tuhannen euron summan löytäminen palvelualueen sisältä on mahdotonta? Mihin se johtaa, jos joka kerta tehdään samalla tavalla ja avataan talousarvio? kyseli kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Toni Putula.
Myös kristillisdemokraattien Sonja Falk ihmetteli, miksi valtuustolle tuodaan päätettäväksi pieni summa, jonka kohdentamisesta vastaa lautakunta.
Elisa Lientolan (vas.) mukaan valtuusto teki virheen päättäessään vuorohoidon säästöistä.
– Vain valtuusto voi korjata valtuuston päätöksen. Päätös hankaloittaisi perheiden tilannetta. Tämä on poliittinen arvovalinta.
Sivistysjohtaja Tiina Granqvist esitteli sivistyspalveluiden suurta säästötavoitetta. Varhaiskasvatukselle on asetettu 1,5 miljoonan euron säästötavoitteet, jotka koostuvat pienistä puroista. Viranhaltijoiden tekemän selvityksen mukaan Lahdessa vuorohoito on muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna kallista, koska vuorohoitoa annetaan kaupungissa laajalla alueella.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.