31.3. Tiistailta viisi uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu viisi uutta koronatartuntaa. Eilen on otettu 327 näytettä.

Ilmaantuvuusluku on nyt kahden viikon ajalta 23,3. Vielä perustasolle siirryttäessä viime viikolla luku oli 19,7.

Tartuntaketju Teuvan tuulivoimatyömaalla ja Huhtalan päiväkodissa on jatkunut.

Tilanne ja tartuntojen kääntyminen kasvuun on huolestuttava, todetaan sairaanhoitopiirin tiedotteessa. Tilanteen hallintaan saamisen eteen tehdään kaikki voitava.

Tiedotteen mukaan merkitystä on myös sillä, että pääsiäinen vietetään ensisijaisesti omassa perhepiirissä välttäen uusia sosiaalisia kontakteja.

Osastohoidossa on neljä koronaviruspotilasta, osa keskussairaalassa ja osa alueen terveyskeskuksissa.

30.3. Etelä-Pohjanmaalla 10 uutta tartuntaa maanantailta

Etelä-Pohjanmaalla on ilmennyt 10 uutta koronavirustartuntaa. Eilen on otettu 428 näytettä. Ilmaantuvuusluku on noussut 23,8:aan.

Sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan tartunnan lähteet ovat ulkomailta, varuskunnista ja tartuntaketjuista muualta Suomesta.

Tartuntoja on todettu runsaasti tuulivoimatyömaalla Teuvalla ja muutamia tartuntoja Huhtalan päiväkodissa Seinäjoella. Jäljitystyöt ovat käynnissä.

Myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on asioinut keskussairaalan yhteispäivystyksessä lauantaina ja oleskellut päivystyksen odotustilassa C klo 19.00 - 20.40.

30.3. Nyrkki suosittaa 10 henkilön kokoontumisrajaa huhtikuullekin

Etelä-Pohjanmaalla koronaryhmä eli Nyrkki on säilyttänyt kymmenen henkilön kokoontumissuosituksen yksityistilaisuuksissa Etelä-Pohjanmaalla. Suositusta nyrkki perustelee sillä, että ykistyistilaisuuksissa saatujen tartuntojen osuus on pysynyt merkittävänä. Uskonnollisissa tilaisuuksissa voidaan noudattaa 20 henkilön enimmäismäärää.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonvaihteessa yhteensä kuusi uutta koronavirustartuntaa. Aluhallintovirasto puolestaan rajoittaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän 20 henkilöön huhtikuun alusta lähtien.

29.3. Isossakyrössä ylioppilaskirjoituksissa korona-altistuminen

Ylioppilaskirjoituksissa Isossakyrössä on ollut korona-altistuminen. Myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö on oleskellut oireettomana Kyrönmaan lukion ylioppilaskirjoituksiin liittyen Isonkyrön kunnantalon valtuustosalissa viime viikon torstaina.

Tilaisuudessa on ollut 20 henkilöä, joista 12 abiturienttia ja 8 valvojaa.

Kirjoitustilaisuudessa on noudatettu turvavälejä ja kaikilla on ollut kasvomastkit. Tartuntatautiviranomainen on kokonaisarvion perusteella arvioinut jatkotartuntojen todennäköisyyden pieneksi, eikä samassa tilassa oleskelleita ole asetettu karanteeniin.

Varotoimenpiteenä ylioppilaskirjoitukset jatkuvat tällä viikolla Kyrönmaan lukiossa erityisjärjestelyin. Samassa tilassa koronapositiiviseksi todetun kanssa oleskelleet tekevät kokeen toisessa tilassa. Muu jatkavat kirjoituksia valtuustosalissa.

27.3 Kaksi uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaaan sairaanhoitopiirin alueella todettu eilen kaksi uutta koronatartuntaa.

26.3. Seinäjoen kaupunginteatterin kevään esitykset toteutetaan erityisjärjestelyin

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen mukaan yleisötilaisuuksien järjestäminen 20 henkilölle on mahdollista Etelä-Pohjanmaalla huhtikuun ajan.

Uudet yleisötilaisuuksien osallistujarajoitukset mahdollistavat Seinäjoen kaupunginteatterin esitykset huhtikuussa. Pääsy esityksiin arvotaan. Katsomopaikat esityksiin myydään kahden metrin turvavälejä noudattaen.

26.3. AVI: Kokoontumisrajoituksia lievennetään huhtikuun alussa

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista alueellaan huhtikuussa.

Pohjalaismaakunnissa koronatilanne on kehittynyt parempaan suuntaan, ja rajoituksia höllennetään. Pohjanmaalla osallistujamäärä rajoitetaan huhtikuun ajaksi 10 henkilöön (tällä hetkellöä 6) ja Etelä-Pohjanmaalla 20 henkilöön (tällä hetkellä 10). Keski-Pohjanmaalla rajoitukset pysyvät ennallaan, 20 henkilössä.

Päätös kokoontumisrajoituksista on voimassa 1.4.–30.4.2021.

26.3. Yksi uusi koronatartunta torstailta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu yksi uusi koronatarunta. Eilen on otettu 372 näytettä. Ilmaantuvuusluku on sairaanhoitopiirissä nyt 20,2.

25.3. Torstaina kerrottiin kahdesta uudesta tartunnasta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Eilen on otettu 332 näytettä. Ilmaantuvuusluku on sairaanhoitopiirissä nyt 22,3.

24.3. Ravintoloitsijat valmistautuvat avaamaan ovet ensi viikolla

Etelä-Pohjanmaan ravintoloitsijat ovat tyytyväisiä, kun ruokaravintolat saavat avata ovensa ensi viikolla. Työt on aloitettu jo tänään tilaamalla raaka-aineita.

Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n Pohjanmaan alueen puheenjohtaja Jani Unkeri sanoo, että ravintoloissa pidetään tiukasti kiinni koronarajoituksista ja suosituksista edelleen, että epidemia saadaan pidettyä perustasolla. Pohjanmaalla ruokaravintolat pysyvät vielä kiinni ja ainoastaan ulosmyynti on sallittu.

24.3. Astra Zenecan koronarokotteen osuus pohjalaismaakuntien rokotuksista on suhteellisen pieni

Astra Zenecan koronarokotteen väliaikainen hyllyttäminen ei ole toistaiseksi vaikuttanut rokotusaikatauluihin pohjalaismaakunnissa.

Rokotteen käyttö on keskeytetty varotoimenpiteenä koko maassa kuluvan viikon ajaksi kunnes selvyys sen mahdollisista vaikutuksista harvinaisiin verenhyytymishäiriöihin saadaan.

Vaikka rokotteen käyttökielto venyisi nykyistä pidemmäksikin, ei silläkään arvioida olevan vielä suurta merkitystä rokotuksiin ainakaan Etelä-Pohjanmaalla tai Pohjanmaalla.

24.3. Tiistailta yksi uusi tartunta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertoo yhdestä uudesta tartunnasta. Eilen on tehty 517 testiä. Etelä-Pohjanmaan ilmaantuvuusluku on nyt 24,4.

23.3. Etelä-Pohjanmaa koronan perustasolle – Ylilääkäri uskoo, että ravintolat voidaan avata ensi viikolla

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri palaa koronan perustasolle oltuaan kiihtymisvaiheessa marraskuun lopulta saakka. Alueellinen koronanyrkki päätti asiasta tiistaina.

Perusteluja muutokselle on monia: tartuntojen kokonaismäärä on pysynyt maltillisena jo kolme kuukautta. Jäljitystyö on onnistunut hyvin, sairaalahoidon tarve on pysynyt matalana ja näytteistä yksi sadasta on positiviinen.

Etelä-Pohjanmaan perustasolle siirtymisen vaikutus tullee näkymään viiveellä ravintoloiden avautumisena. Asiasta päättää valtioneuvosto, mutta Rekiaro on erittäin luottavainen. Tähänastinen linjaus on ollut se, että sulut eivät koske perustasolla olevia maakuntia. Lue lisää.

23.3. Tiistaina kerrottiin kuudesta uudesta tartunnasta

Etelä-Pohjanmaalla on kahden nollapäivän jälkeen taas ilmennyt uusia tartuntoja. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertoo kuudesta uudesta tartunnasta.

Eilen on tehty lähes 350 testiä. Etelä-Pohjanmaan ilmaantuvuusluku on nyt 24,9.

22.3 Toinen nollapäivä Etelä-Pohjanmaalla

Maanantai on Etelä-Pohjanmaalla toinen peräkkäinen nollapäivä. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ilmoittu aamulla, että uusia tartuntoja ei ole ilmoitettavana. Sunnuntaina Etelä-Pohjanmaalla otettiin 200 näytettä.

22.3. Etelä-Pohjanmaalla nollapäivä sunnuntaina

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä eilen sunnuntaina ei ilmoitettu yhtään uutta koronatartuntaa.

20.3. Etelä-Pohjanmaalla tilanne vakaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä uusien koronavirustartuntojen määrä on vakiintunut. Ylilääkäri Matti Rekiaro kertoo, että tartuntoja on kuukaudessa ollut nyt jo pitkään keskimäärin sata.

Viime päivinä tartuntoja on ollut vain muutamia päivässä.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on kiihtymisvaiheessa, vaikka käytännössä tilanne on melko vakaa. Tästä huolimatta Rekiaro ei usko, että alue siirtyisi vielä perustasolle.

19.3. Astra Zenecan keskeytyksellä ei vaikutusta Seinäjoen rokotusaikoihin

Astra Zeneca -koronarokotteen käytön keskeyttäminen ei vaikuta Seinäjoella ensi viikolle terveyskeskukseen varattuihin rokotusaikoihin, sillä rokotteena käytetään muita rokotteita eli Comirnatya ja Modernaa.

Seuraavien viikkojen rokotusajoista tiedotetaan myöhemmin erikseen, jos niihin tulee muutoksia, kertoo kaupunki nettisivuillaan. Lue lisää tästä.

19.3. Vanhuksia kotona hoitavat odottavat vielä koronarokotettaan

Seinäjoella on rokotettu muutamia koronanäytteitä ottavia kotihoidon hoitajia.

Kotihoidon johtaja Suvi Tuomi sanoo, ettei korona ole tuonut kotihoitoon vielä suuria haasteita, mutta näkyy toki työssä.

– Suojien kanssa oleminen tekee työn raskaammaksi, maskin läpi hengittäminen tuio kuormaa ja hygienia on aiempaakin tarkempaa. Mutta tuskin kukaan sote-alalla normiarkea elää, täytyy vain koettaa vielä jaksaa, sanoo Tuomi.

19.3. Osa takoo opintopisteitä ennätystahtiin, osan opinnot jämähtivät

Yli vuoden kestäneet poikkeusolot näkyvät korkekouluopiskelijoiden jaksamisessa ja opintojen edistymisen tahdissa.

Osa opiskelijoista kokee, että koronaepidemian aikana on ollut aikaa keskittyä opintojen suorittamiseen aiempaa enemmän. Toisille taas etätyöskentely näyttää aiheuttaneen opintojen miltein totaalisen pysähtymisen.

19.3. Torstailta yhdeksän uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin verkkosivujen mukaan alueella on todettu yhdeksän uutta koronatartuntaa. Seitsemän tartunnan saanutta on ollut jo karanteenissa olevia. Kahden muun tartunnan lähde on muualta Suomesta. Eilen on otettu 508 näytettä.

Osastohoidossa on tällä hetkellä seitsemän koronapotilasta.

Kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt 26,4. Tällä hetkellä koronatilanne on Etelä-Pohjanmaata parempi vain kolmessa sairaanhoitopiirissä: Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla.

18.3. Koronavapaat kuukaudet heinä- ja elokuu siivittivät Ähtärin eläinpuiston talouden plussalle

Ähtärin eläinpuistoyhtiöiden viime vuoden tulos päätyi vaikeuksien jälkeen plussalle. Kun vuonna 2019 takkiin tuli yhteensä lähes puolitoista miljoona euroa, viime vuonna voittoa kertyi yli puoli miljoonaa eruoa.

Vuoden sisällä on käyty kolmet yt-neuvottelut ja lomautukset jatkuvat edelleen. Positiivisesta tuloksesta on kiittäminen paitsi henkilökunnan joustavuutta, myös kahta ennätyksellistä kuukautta kesällä.

18.3. SPR etsii Etelä-Pohjanmaalla vapaaehtoisia korona-avustajia

Suomen Punainen risti etsii vapaaehtoisia eteläpohjalaisia apukäsiksi, jos koronarokottaminen toteutetaan niin sanottuna massarokottamisena.

Länsi-Suomen piirin valmiuspäällikkö Aki Valosen mukaan tavoite on tuottaa massarokotustapahtumissa siiden sujumista helpottavia tukitoimintoja. Niitä voivat olla esimerkiksi käsihygieniasta huolehtiminen, paikoitusapu, liikenteen tai asiakkaiden ohjaaminen.

SPR kerää nyt vapaaehtoispankkia sen varalta, että avuntarve konkretisoituu suurella volyymilla ja terveysviranomaisille halutaan tarjota tukea.

18.3. Kolme uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin keskiviikkona kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 690 tartuntaa.

Keskiviikkona maakunnassa tehtiin 533 testiä. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt 25,4 sataatuhatta asukasta kohden.

17.3. Tiistai toi kuusi uutta tartuntaa – viime aikojen tartunnat peräisin maakunnan ulkopuolelta

Etelä-Pohjanmaalla todettiin tiistaina kuusi uutta tartuntaa. Ilmaantuvuusluku on lähtenyt jälleen lievään nousuun. Maakunnan kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt 29,5 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.

Tiistaina otettiin 547 testiä. Osastohoidossa on nyt kaikkiaan kymmenen koronapotilasta.

Viime aikojen tartunnat ovat peräisin pääosin maakunnan ulkopuolelta. Hiihtolomaviikko ei tuonut maakuntaan pelättyä tartuntapiikkiä.

17.3. Jalasjärven Halpahallissa altistumismahdollisuus kahtena päivänä

Kuntayhtymä JIK:n mukaan Jalasjärven Halpahallissa on ollut mahdollista altistua koronavirukselle viime torstaina ja perjantaina. Kaupassa asioineita pyydetään tarkkailemaan oloaan ja hakeutumaan testiin, jos oireita ilmenee. Altistumisajat ovat torstai 11.3.2021 klo 12.30–18 ja perjantai 12.3.2021 klo 7–13.

Halpahalli itse kertoo facebook-sivullaan, että myymälän työntekijällä on todettu koronavirustartunta eilen torstaina. Tartunnan saanut on käyttänyt maskia ja asianmukaisesta suojautumisesta ja hygieniasta on huolehdittu.

16.3. Kaksi uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanman sairaanhoitopiirissä todettiin maanantaina kaksi uutta koronavirustartuntaa. Kokonaismäärä on nyt 681 tartuntaa. Maanantaina otettiin 397 testiä.

Maakunnan ilmaantuvuusluku laskee jälleen hiljalleen. Tämän hetken ilmaantuvuusluku on 28 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.

16.3. Yo-kirjoitukset alkavat poikkeusolosuhteissa

Ylioppilastutkintolautakunta ei velvoita lukioita/kuntia järjestämään kirjoitusmahdollisuutta koronakaranteeniin määrätyille abiturienteille. Tällaisissa tapauksissa harkitaan esimerkiksi kokeen siirtämistä syksyyn.

Tänään alkavat ylioppilaskirjoitukset ovat kolmannet korona-aikana. Lue lisää täältä.

15.3. Etelä-Pohjanmaalla yli 80-vuotiaat on rokotettu koronavirusta vastaan noin 80-prosenttisesti

Etelä-Pohjanmaalla yli 80-vuotiaiden koronarokotukset ovat hyvässä mallissa. Vanhimmasta ikäryhmästä 70–80 prosenttia on tähän mennessä rokotettu. Meneillään ovat nyt yli 70-vuotiaiden sekä riskiryhmäläisten rokotukset.

15.3. Seinäjoen keskussairaalassa joukkoaltistuminen

Seinäjoen keskussairaalassa on viikonlopun aikana ollut joukkoaltistuminen koronavirukselle. Altistumisen aiheuttajana on ollut sosiaali- ja terveydenhuoltoalan opiskelijan koronatartunta, mikä aiheutti viikonloppuna 22 työntekijän altistumisen Seinäjoen keskussairaalassa.

Tilanne saattaa aiheuttaa poliklinikkavastaanottojen ja leikkausten peruuntumisia operatiivisella toiminta-alueella. Potilaisiin ollaan yhteydessä, jos sovittu aika peruuntuu.

15.3. Yhden tartunnan päivä myös sunnuntaina

Etelä-Pohjanmaalla todettiin sunnuntaina lauantain tapaan vain yksi uusi koronavirustartunta. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 679 tartuntaa. Testeissä kävi 322 henkilöä.

Maakunnan ilmaantuvuusluku on jälleen laskussa. Se on nyt 28,5 sataatuhatta asukasta kohden. Sairaanhoitopiiri kertoo, että sairaalahoidossa on jälleen 1–3 koronapotilasta.

14.3. Vain yksi uusi tartunta

Etelä-Pohjanmaalla todettiin lauantaina vain yksi uusi koronavirustartunta, kertoo sairaanhoitopiiri nettisivuillaan. Testejä tehtiin 323 kappaletta.

Taudin kahden viikon ilmaantuvuusluku on maakunnassa nyt 29,5 sataatuhatta asukasta kohden.

13.3. Etelä-Pohjanmaalla viisi uutta tartuntaa– ketään ei nyt sairaalassa koronan takia

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin perjantaina viisi uutta korontatartuntaa eli saman verran kuin edellisenä päivänä.

Testejä tehtiin lähes 500. Alueen ilmaantuvuusluku kahden viikon ajalta laski 29,5:een.

Sairaalahoidossa ei tällä hetkellä ole yhtään potilasta koronan takia, aiemmin heitä on ollut 1–3.

12.3. Brittivariantti yleistymässä vauhdilla Etelä-Pohjanmaalla

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin viimeisen kahden kuukauden koronapositiivisista näytteistä ainakin noin kolmasosa on sisältänyt Iso-Britanniasta levinnyttä brittivarianttia.

Sairaanhoitopiirin ylilääkäri Matti Rekiaro toteaa, että vaikka yleistilanne on Etelä-Pohjanmaalla tautimäärien suhteen kohtuullinen, niin juuri brittivariantin kasvava osuus lisää huolta ja ennen kaikkea riskiä.

– Näyttää vahvasti siltä, että UK-variantti nostaa alueella päätään. Lähes kaikista Helsinkiin sekvensointiin lähetetyistä näytteistä on löytynyt jälkiä UK-variantista, Rekiaro vahvistaa.

Kaikkia positiivisia koronanäytteitä ei voi brittivariantin osalta tutkia. Seinäjoelta lähetetään Helsinkiin aina viisi satunnaisnäytettä kerrallaan. Lisäksi Helsingistä tulokset voivat tulla jopa kahden viikon viiveellä.

– Lähes kaikista näytteistämme on UK-variantti todettu. Kaikkiaan tällaisia näytteitä on Etelä-Pohjanmaalta lähetetty yli 60.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä koronatautiin kuolleita on 17. Heistä seitsemän on kuollut tämän vuoden puolella.

– Viime vuoden puolella kaikki kymmenen kuolemaa liittyi Alajärven tartuntaketjuun. Tämän vuoden kuolemat liittyvät pääosin Ilmajoen tapauksiin.

12.3. Torstailta viisi uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu torstaina viisi uutta koronatartuntaa. Eilen on otettu 577 näytettä.

Kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt 30,1.

12.3. Ilmajoen akuuttiosasto palaamassa arkeen

Koronatilanne on rauhoittunut JIK:n Ilmajoen akuuttiosastolla. Osaston toiminta palautuu normaaliksi todennäköisesti ensi viikolla. Koronaeristykset on saatu purettua ja potilaiden kuntoutus on alkanut. Osastolta on myös kotiutettu potilaita. Suurin osa akuuttiosaston potilaista ja osa rokottamattomasta henkilökunnasta sai tartunnan, kun brittivirusmuunnos pääsi leviämään osastolle.

11.3. Osa Kurikan lukiolaisista etäilemään

Kurikan lukion 2. vuosikurssilaiset siirtyvät etäopetukseen ensi maanantaina. Etäopetukseen siirtymisellä halutaan varmistaa ylioppilaskirjoitusten turvallinen järjestäminen. Etäopetus jatkuu 26. maaliskuuta saakka.

11.3. Keskiviikolta kuusi uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu kuusi uutta koronatartuntaa. Etelä-Pohjanmaalla otettiin keskiviikkona 656 näytettä.

Sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että tartunnat ovat pääosin pääkaupunkiseudulta ja Vaasan sairaanhoitopiiristä. Tartunnat liittyvät hiihtolomiin ja ystävien tapaamisiin.

11.3. Voltin koululla Alahärmässä joukkoaltistuminen

Voltin koululla Kauhavan Alahärmässä on tullut eilen ilmi joukkoaltistuminen koronapositiiviselle henkilölle. Altistumista on tapahtunut maanantaina ja se koskee 3. ja 6. vuosiluokkaa. Altistuneiden joukossa on sekä koulun oppilaita että henkilökuntaa. Altistuneisiin on otettu yhteyttä eilisen aikana.

10.3. Noin sadan tartunnan kuukausitahti näyttää jatkuvan

Etelä-Pohjanmaan tautitilanne on jatkunut jo useamman kuukauden ajan jopa hämmentävän tasaisena.

Sairaanhoitopiirin ylilääkäri Matti Rekiaro luettelee kuukausittaisia tartuntamääriä joulukuusta lähtien: 101, 101 ja 100.

– Jos maaliskuu jatkuu kuin on alkanut, niin siihen samaan jälleen mennään. Tautitilanne on siis merkittävästi koko maata, erityisesti pääkaupunkiseutua, tasaisempi, Rekiaro kuvaa.

Samaan hengenvetoon Rekiaro muistuttaa, ettei hiihtolomaviikkojen vaikutusta voi vielä tarkasti arvioida.

Alkuviikon aikana Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa. Viimeisen kahden viikon aikana on todettu 55 tartuntaa.

Keskussairaalassa on hoidossa tällä hetkellä muutamia koronapotilaita.

10.3. Kurikkalaisnuoria stressaa ja väsyttää, arki halutaan takaisin

Kurikan kaupunki kysyi nuortensa kuulumisia verkkokyselyllä.. Esiin nousivat stressi ja väsymys, stressiä aiheuttava opiskelu, kesätyöpaikan saamisen huoli ja myös koronahuoli. Vastauksissa painottui toive vapaa-ajan palaamisesta normaaliin. Nuoret haluavat harrastaa, juhlia ja viettää aikaa ystävien kanssa. Kyselyyn vastasi 117 kurikkalaista 13-20 -vuotiasta nuorta.

9.3. Livekeikat peruttiin: 20 ihmiselle olisi vielä voitu soittaa, 10 on liian vähän

Seinäjoen Rytmikorjaamolla piti alkaa viikonloppuna muutaman viikon mittainen livekeikkakiertue, jossa nimekkäät artistit olisivat vetäneet useamman keikan putkeen aina kahdenkymmenen hengen yleisölle kerrallaan. Koronarajoitukset laskivat kokoontumisten maksimihenkilömäärää entisestään, joten keikkojen järjestäminen ei kannata.

Seinäjoella oli valmius pieniinkin keikkoihin, mutta monelta keikkajärjestäjältä siihen ei enää resursseja riitä. Nyt tarvittaisiin toimia ja yhteistä keskustelua, musiikkiala toivoo.

9.3. Ravintolat kiinni - Seinäjoella alkoi hyväntekeväisyystempaus

Kolmen viikon ravintolasulku koettelee yrityksiä. Ruokaa myydään take awayna ja esimerkiksi Seinäjoella Ideaparkin ravintolat aloittivat tiistaina hyväntekeväisyystempauksen. Ruoka-annoksia jaettiin ensi kertaa tiistaina tarvitseville 250 kappaletta. Tempaus jatkuu sulkuviikkojen ajan. Lue lisää täältä.

9.3. 1-vuotias Kerttu elää maskien ympäröimänä ja koronaetäisyyksillä

1-vuotias Kerttu on nähnyt lähinnä kauppareissuilla vierailta ihmisiä. He kulkevat maski kasvoillaan ja pitävät etäisyyttä. Kassajonossa taaperolle ei höpötetä, eikä kukaan tietenkään koske.

Varhaiskasvatuksen professori Mirjam Kalland Helsingin yliopistosta on pohtinut sitä, miten etäisyys vaikuttaa korona-ajan vauvojen kehitykseen.

– Aiemmin ihmiset tulivat ja kurkistivat rattaisiin. Lapsi oli osa laumaa. On tärkeää, ettei lapsi ole vain perheensä jäsen, vaan osa laajempaakin piiriä ja se voi ohentua nyt, kun ihmiset pitävät etäisyyttä, sanoo Kalland.

Hän onkin huolissaan siitä, saavatko lapset ja perheet kokonaisuudessaan tarpeeksi lauman tukea.

8.3. MSK Cabins -tehtaalla toistasataa työntekijää karanteenissa

Kauhavalla MSK:n tehtaalla on ilmennyt koronavirustartuntoja. MSK Cabins -tehtaalla on todettu kaksi positiivista koronatartuntatapausta ja toistasataa tehtaan työntekijää on asetettu karanteeniin.

MSK Cabins tehtaalla on 220 työntekijää, heistä 170 tuotannon puolella. Karanteenissa olevat ovat tuotannon työntekijöitä. Lue lisää täältä.

8.3. Sulkutila alkoi

Kolmen viikon sulkutila alkoi Suomessa maanantaina 8. maaliskuuta. Eri puolilla maata se vaikuttaa eri tavoin. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla yläkoulut jatkavat lähiopetuksessa, vaikka suuressa osassa maakuntia ne siirtyivät etäopetukseen. Lue täältä lisää.

8.3. Sunnuntailta ei yhtään uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertoo verkkosivuillaan, että sunnuntailta ei ole todettu uusia tartuntoja. Sunnuntaina otettiin 313 koronanäytettä.

7.3. Lauantaina kuusi uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin lauantaina kuusi uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 656 tartuntaa. Testeissä lauantaina kävi vain 243 henkilöä.

Maakunnan kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt 33.2 sataatuhatta henkilöä kohden.

6.3. Kuntavaalit siirtyvät

Kuntavaaleja siis siirretään vajaalla kahdella kuukaudella. Vaalit järjestetään huhtikuun 18. päivän sijaan kesäkuun 13. päivä.

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan vaalien järjestäminen huhtikuussa olisi uhannut sekä terveyttä että demokratiaa.

Henriksson kertoo käsityksensä muuttuneen, kun THL esitteli arvionsa tautitilanteen etenemisestä. Pessimistisimmässä arviossa alkuperäisenä vaalipäivänä tartuntoja voisi olla jopa yli 11 000.

6.3. Perjantaina kaksi uutta koronatartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Perjantaina otettiin 410 testiä.

Ilmaantuvuusluku on sairaanhoitopiirin alueella kahden viikon ajalta 31,6.

Kaikkiaan tartuntoja on todettu Etelä-Pohjanmaalla 650. Sairaalahoidossa tällä hetkellä on muutamia ihmisiä.

5.3. Vauhdittaako pandemia nettiäänestämiseen siirtymistä?

Edessä olevat kuntavaalit ovat herättäneet paljon huolta ja keskustelua pahenevan epidemiatilanteen keskellä: Miten kansalaisille tarjotaan terveysturvallinen pääsy vaaliuurnille? Miten hillitään jonot kunnantalojen edessä? Entä miten järjestetään koronaan sairastuneelle mahdollisuus käyttää äänioikeuttaan?

Yle kysyi paperittoman äänestystavan kiirehtimisestä pohjalaiskansanedustajilta. Kyselyyn vastasi 11 alueen 16:sta kansanedustajasta. Heistä seitsemän vastusti kiirehtimistä ja neljä liputti puolesta, kunhan äänestyssalaisuus turvataan ja sekaantumisyriykset voidaan estää. Lue lisää ja osallistu keskusteluun artikkelin lopussa: Haluaisitko äänestää kotisohvallasi matkapuhelimellasi valtiollisissa vaaleissa? Pitäisikö nettiäänestystä kiirehtiä epidemian vuoksi? Vaakakupissa painavat vaalisalaisuus ja helppous – molempia ei saa, sanoo kyberturvallisuuden asiantuntija

5.3. Sedu ja EP:n opisto etäopetukseen

Toinen aste palaa hiihtolomalta Etelä-Pohjanmaalla pääosin lähiopetukseen. Kuitenkin esimerkiksi Ilmajoella sijaitsevassa Etelä-Pohjanmaan opistossa on päätetty siirtyä etäopetukseen seuraavaksi kolmeksi viikoksi.

Sedun opiskelijat puolestaan siirtyvät viikoksi etäopetukseen. – Ensi viikolla katsomme, että jatketaanko etänä vai palataanko lähiopetukseen, vararehtori Hellevi Lassila kertoo.

Lukioissa opiskelu näyttää jatkuvan talviloman jälkeen normaalisti. Lue lisää.

4.3. Avi vahvisti: Etelä-Pohjanmaan yläkouluja ei määrätä etäopetukseen

Pohjanmaan ja Pirkanmaan yläkoulut siirtyvät etäopetukseen kolmeksi viikoksi maanantaista lähtien, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta vahvistetaan. Sen sijaan Etelä-Pohjanmaalla yläkoulut pysyvät talvilomaviikon jälkeenkin lähiopetuksessa.

Etelä-Pohjanmaalla monet kunnat ovat jo tiedottaneet, että niiden yläkoulut ja lukiot jatkavat maanantaina lähiopetuksessa.Tänään lähiopetuksen jatkumisesta kertoi myös Seinäjoen kaupunki.

4.3. Etelä-Pohjanmaalla 11 uutta tartuntaa – valtaosa on samaa tartuntaketjua

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertoi tänään 11 uudesta koronavirustartunnasta. Ylilääkäri Matti Rekiaro sanoo, että valtaosa uusista tartunnoista on samaa tartuntaketjua ja Seinäjoella. Tartunnan saaneet ovat samaa perhettä ja lähisukua.

Sitä onko kysymys virusmuunnoksesta, ei vielä tiedetä. Tartunnan saaneet ovat eristyksissä ja kaikki altistuneet on tavoitettu ja he ovat karanteenissa.

Ilmaantuvuusluku on nyt 32,6. Eilen Etelä-Pohjanmaalla otetiin 388 näytettä.

4.3. Kurikan koulut jatkavat lähiopetuksessa, samoin Isokyrö ja Ähtäri

Kurikan koulut jatkavat lähiopetuksessa ensi viikolla. Kurikka noudattaa Etelä-Pohjanmaan pandemiaohjausryhmä Nyrkin eilistä suositusta lähiopetuksessa jatkamista hiihtoloman jälkeen.

Nyrkin mukaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen yläkouluissa tai toisen asteen oppilaitoksissa ei ole ollut viime viikkoina tartuntoja tai joukkoaltistuksia. Myös esimerkiksi Isokyrö ja Ähtäri ovat kertoneet koulujensa jatkavan lähiopetuksessa

3.3. Nyrkki ja kunnat yhtä mieltä: yläkouluissa jatkuu lähiopetus

Etelä-Pohjanmaan koronanyrkki kokoontui tänään ylimääräiseen kokoukseen, jossa olivat mukana kuntien ja kaupunkien johtajat, sote-johtajat ja sivistystoimenjohtajat sairaanhoitopiirin alueelta.

Kokouksessa keskusteltiin etenkin yläkoulujen etäopetukseen siirtymisestä. Nyrkin ja kuntien yhteinen näkemys oli jatkaa yläkoulujen lähiopetusta hiihtolomien jälkeen. Päätös perustuu sairaanhoitopiirin epidemiologisen tilanteeseen.

3.3. Avi lupaa odotetun etöopetuspäätöksen loppuviikon aikana

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta kerrotaan, että yläkoulujen etäkoululinjauksia selvitellään yhä kovaa vauhtia.

Selvitystyö on käynnissä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Pirkanmaan osalta. Sen sijaan Keski-Pohjanmaata ja Keski-Suomea selvitystyö ei koske, sillä niiden tautitilanne on parempi.

Yläkoulujen siirtyminen etäopetukseen vaatii joko aluehallintoviraston tai kunnan päätöksen. Ylijohtaja Marko Pukkisen mukaan kunnat voivat jo tehdä omia päätöksiään, vaikka Avin linjauksia vielä odotellaan.

Pukkisen mukaan Avin päätökset etäkoululinjauksista Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Pirkanmaan osalta tulevat tämän viikon aikana.

3.3. Keskiviikkona kolme uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertoi keskiviikkona kolmesta uudesta koronatartunnasta. Näytteitä on eilen otettu 407. Etelä-Pohjanmaan ilmaantuvuusluku on nyt 30,6.

Osastohoidossa keskussairaalassa ja alueen terveyskeskuksissa on yhteensä 16 koronaviruspotilasta. Koronakuolemia on alueella todettu yhteensä 17, joista kuusi liittyy Ilmajoen akuuttiosaston tartuntaryppääseen.

Etelä-Pohjanmaan alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki kokoontuu tänään ylimääräiseen kokoukseen, johon on kutsuttu mukaan myös kuntien ja kaupunkien johtajat, sote-johtajat ja sivistystoimenjohtajat. Kokouksessa keskustellaan yläkoulujen etäopetuksesta ja koronatorjuntatoimien suosituksista ja toimenpiteistä Etelä-Pohjanmaan alueella.

2.3. Tiistaina kolme uutta koronatartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu kolme uutta koronatartuntaa. Maanantaina otettiin 247 testiä.

Ilmaantuvuusluku on sairaanhoitopiirin alueella kahden viikon ajalta 30,6.

Kaikkiaan tartuntoja on todettu Etelä-Pohjanmaalla 627.

1.3. Nyrkki ei näe tarpeelliseksi suositella etäkouluun siirtymistä

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella ei ole sairaanhoitapiirin tiedotteen mukaan viime viikkoina todettu koulussa saatuja tartuntoja yläasteikäisillä, eikä myöskään koululuokkien joukkoaltistumisia. Tämän perusteella Nyrkki ei nähnyt tarpeelliseksi suositella yläkoulujen siirtymistä etäopetukseen hiihtoloman jälkeen.

Nyrkki kuitenkin korostaa, että varsinaisen päätöksen etäopetukseen siirtymisestä tekee kunta tai Aluehallintovirasto. Aluehallintoviraston päätös on valmisteilla.

Lisäksi Nyrkki antoi suosituksen yli 12-vuotiaiden harrastustoiminnan tauottamisesta maaliskuun loppuun asti. Suositus noudattaa valtioneuvoston antamaa suositusta kiihtymisvaiheen sairaanhoitopiireille. Alle 12-vuotiaiden harrastustoiminta voi jatkua turvaetäisyydet ja hygieniakäytännöt huomioiden.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin viikonlopun aikana kymmenen uutta koronavirustartuntaan. Tartunnat liittyvät osin JIK-alueen tartuntaketjuun, mutta myös muita pääkaupunkiseudulta ja Vaasasta lähtöisin olevia tartuntaketjuja esiintyy alueella.

Keskussairaalassa ja alueen terveyskeskuksissa on hoidossa kaikkiaan 16 koronaviruspotilasta.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on ollut pandemian kiihtymisvaiheessa marraskuun lopulta lähtien. Viime viikot tartuntatilanne on pysytellyt vakaana.

Nyrkki suositteli noudattamaan kymmenen henkilön enimmäismäärää myös yksityistilaisuuksissa ja uskonnollisissa tilaisuuksissa. Suositus on voimassa maaliskuun loppuun saakka.

27.2. Etelä-Pohjanmaalla lauantaina 6 uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on kuluneen vuorokauden aikana todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa, tiedottaa sairaanhoitopiiri verkkosivuillaan lauantaina.

Perjantaina sairaanhoitopiirin alueella otettiin 395 koronatestiä.

26.2. Aluehallintovirasto: Etelä-Pohjanmaalle 10 hengen kokoontumisrajoitukset

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto päätti perjantaina jatkaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista pohjalaismaakunnissa maaliskuun ajan.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella kokoontumisrajoitus laskee 20:stä 10 henkilöön. Rajoitus on voimassa 31.3. saakka.

26.2. Lapualla yläkoulu ja lukio etäopetukseen, Seinäjoella vielä odotellaan Avin päätöksiä

Lapualla yläkoulu ja lukio siirtyvät etäopetukseen kolmeksi viikoksi 8. maaliskuuta alkaen. Lapuan yläkoulun pienluokat jatkavat kuitenkin lähiopetuksessa.

Myös Isossakyrössä yläkoulu ja lukio valmistautuvat etäopetukseen talvilomaviikon päätteeksi.

Sen sijaan Seinäjoen kaupunki on linjannut vielä odottavansa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätöstä määräyksistä. Avin päätöksen odotetaan tulevan julki ensi viikon aikana.

Esimerkiksi Nurmon lukiossa etäopetukseen siirtyminen saatetaan vielä perua alueellisen harkinnan myötä.

26.2. JIK:n tartuntaketjut rauhoittumassa

Ilmajoen ja Kurikan tartuntaketjut ovat rauhoittumassa, kuntayhtymä JIK tiedotti torstaina. Ilmajoen akuuttiosastolla yhdellä jo valmiiksi karanteenissa olleella potilaalla todettiin vielä tartunta. Osaston potilaista kaikkiaan toistakymmentä sai helmikuun aikana tartunnan.

Akuuttiosaston henkilöstö on testattu nyt kolmeen kertaan, eikä tartuntoja ole todettu. Suurin osa henkilökunnasta oli jo ehditty rokottaa, ennen kuin virus pääsi osastolle.

Kurikan Hirvinummen ja Jurvan Punaisen tuvan asumisyksikön henkilökunta ja kaikki asukkaat on testattu, eikä uusia tartuntoja ole todettu. Heidät testataan vielä kerran ennen karanteenien päättymistä.

26.2. Neljä uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertoi perjantaina neljästä uudesta koronavirustartunnasta. Tartuntojen kokonaismäärä maakunnassa on nyt 614 tartuntaa.

Torstaina testattiin 358 henkilöä. Etelä-Pohjanmaan ilmaantuvuusluku on 34.2.

25.2. Sairaanhoitopiiri yllättyi hallituksen suosituksista

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Jaakko Pihlajamäki pitää todennäköisenä, että aluehallintovirasto päättää hallituksen kannan mukaisesti.

Sen jälkeen alueen koronanyrkki soveltaa päätöstä niiltä osin, kuin aluehallintovirasto ei pysty. AVI ei voi esimerkiksi tehdä päätöksiä yksityistilaisuuksien osalta.

Tällä hetkellä maakunnassa kokoontumisten yläraja on 20 henkilöä, kun hallitus suosittelee 6 hengen maksimia.

– Hallituksen suositus oli jossain määrin yllätys, suositukset olivat tiukemmat kuin oletin. Se on hyvä asia, sanoo Pihlajamäki.

Lue lisää: Sulku vie yläkoululaisia ja toisen asteen taas etäopetukseen talviloman jälkeen: "Kyllä me tästä selvitään!" – näin tiukkenevat rajoitukset tuntuvat Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla

25.2. Sulkutilassa siirrytään etäopetukseen

Suomessa toteutetaan 8. maaliskuuta alkava kolmen viikon sulkutila. Se päättyy 28. maaliskuuta. Pääministeri Sanna Marinin mukaan tällöin kaikilla leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla otetaan käyttöön etäopetus toisella asteella ja perusopetuksen yläluokilla. Lisäksi yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään. Toimia ei Marinin mukaan uloteta alakouluikäisiin ja sitä nuorempiin lapsiin.

Vaasan sairaanhoitopiiri on koronapandemian leviämisvaiheessa ja Etelä-Pohjanmaa kiihtymisvaiheessa.

Lisäksi hallitus tuo ensi viikolla eduskuntaan esityksen ravintoloiden sulkemisesta, ja tämäkin esitys koskee niin Pohjanmaata kuin Etelä-Pohjanmaatakin.

25.2. Viisi uutta tartuntaa ja yli 750 testeissä kävijää

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertoo viidestä uudesta koronavirustartunnasta. Eilen keskiviikkona maakunnassa testattiin yli 750 henkilöä.

Etelä-Pohjanmaan ilmaantuvuusluku on nyt reilut 32.

24.2. Ilmajoen lääkärivastaanotolla poikkeusjärjestelyt

Ilmajoen terveyskeskuksen lääkärivastaanotolla on ollut myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö.

Henkilökuntaa ja asiakkaita on voinut altistua koronavirustartunnalle 19.-23. helmikuuta eli perjantain ja tiistain välisenä aikana. Mahdollisesti altistuneisiin asiakkaisiin ollaan yhteydessä.

Kiirevastaanotto ohjataan Ilmajoelta Kurikan terveyskeskukseen. Ilmajoelta tiedotetaan myöhemmin, miten vastaanotot organisoidaan jatkossa.

24.2. Seitsemän uutta tartuntaa

Testejä tehtiin tiistaina Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä 491, ja uusia tartuntoja ilmeni seitsemän kappaletta. Kahden viikon aikana tartuntoja on nyt yhteensä 62 kappaletta.

23.2. Liikkumista Etelä-Pohjanmaan maakunnan sisällä harkittava tarkoin

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä kuitenkin kehottaa harkitsemaan tarkoin liikkumista Etelä-Pohjanmaan maakunnan sisällä sekä maakunnan ulkopuolelle. Etelä- Pohjanmaan alueella Ilmajoella on todettu tartuntaketju, jonka aiheuttajaksi on todettu koronaviruksen Iso-Britannian variantti.

Kaikki todettuja tai epäiltyjä koronapotilaita hoitavien vuodeosastojen, infektiovastaanoton ja koronanäytteenottojen henkilökunta Järvi-Pohjanmaan perusturvassa on rokotettu. Myös tehostetun asumispalveluyksiköiden iäkkäät asukkaat on rokotettu.

Tällä hetkellä Järvi-Pohjanmaan alueella ensimmäisen koronarokoteannoksen yli 16-vuotiaista on saanut 1046 henkilöä, määrä on 8,4% alueen yli 16-vuotiaista asukkaista.

23.2. Kolme uutta tartuntaa tänään

Tartuntoja on nyt todettu yhteensä 598. Eilen testejä tehtiin 353 kappaletta. Sairaalahoidossa on edelleen 1-3 henkilöä.

23.2. JIK:in brittivarianttiketjusta lisää tartuntoja

Jalasjärven, Ilmajoen ja Kurikan eli JIK-alueen koronavirustartuntaketju on koronaviruksen UK-variantin eli brittimuunnoksen aiheuttama.

Etelä-Pohjanmaalla todettiin viikonlopun aikana kahdeksan uutta koronatartuntaa, joista kolme liittyy JIK -alueen tartuntaketjuun.

Osastohoidossa Etelä-Pohjanmaalla on kaikkiaan 15 koronaviruspotilasta, valtaosa heistä Ilmajoen terveyskeskuksessa. Lisäksi Etelä-Pohjanmaalla tapahtui viikonloppuna yksi uusi koronakuolema. Sen myötä koronakuolemien kokonaismäärä alueella on pandemian aikana 13.

22.2. Kuljetusalalla huoli: Riittävätkö kuljettajat

Seinäjokelaisyrityksessä on huomattu, että jos osa kuljettajista odottelee koronatestin tuloksia karanteenissa, sijaisia on vaikea löytää. Sijaiskuljettajien ajo- ja lepoaikasäädökset eivät täyty, jos varalta täytyisi lähteä ajoon.

SKALissa tilanne tunnistetaan. Kevään 2020 poikkeuslievennykset säädöksiin pitäisi saada pysyviksi ja sellainen käytäntö, että yhteiskunnallisissa poikkeustilanteissa, kuten pandemia, säädökset lieventyisivät samantien. Lue lisää.

22.2. 1-3 potilasta sairaalahoidossa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella varmistui sunnuntaina kolme uutta tartuntaa. Sairaanhoitopiiri ilmoittaa myös 1-3 potilaan olevan sairaalahoidossa. Testejä tehtiin sunnuntaina 260 kappaletta. Ilmaantuvuusluku on nyt 29,5.

21.2. Kolme uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertoi sunnuntaina kolmesta uudesta koronavirustartunnasta. Testejä otettiin lauantaina vain 164 kappaletta.

Sairaalahoidossa ei ole sunnuntain tietojen mukaan yhtään potilasta.

Maakunnan ilmaantuvuusluku kahden viikon ajalta on 29.

20.2. Kaksineuvoisen alueella jouduttu perumaan ensi viikon rokotuksia

Kauhavan ja Evijärven alueella kuntalaisten rokottamiseen on tullut takapakkia rokotteiden saatavuusongelmien takia.

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen kertoo, että ensi viikolle eli viikolle 8 sovittuja rokoteaikoja on jouduttu perumaan, koska luvattuja rokotteita ei ole saatu käyttöön. Sen sijaan viikolle 9 kuntayhtymään on tulossa yhteensä noin 300 rokoteannosta.

– Rokotteita saadaan edelleen vain varsin rajallisia määriä niin meille, maakuntaan kuin koko Suomeenkin, toteaa johtava ylilääkäri Heidi Ojala.

20.2. Etelä-Pohjanmaalla kaksi uutta tartuntaa, sairaalahoidossa ei potilaita

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu eilen kaksi uutta koronatapausta. Testejä tehtiin perjantain aikana 410. Sairaalahoidossa ei Etelä-Pohjanmaalla ole tällä hetkellä yhtään koronapotilasta.

Ilmaantuvuusluku eli tartuntojen määrä 100 000 asukasta kohden viimeisen 14 vuorokauden aikana on hivenen laskussa. Se on maakunnassa nyt 28,5. kahden viikon aikana on todettu 55 uutta tartuntaa.

19.2. Alle 70-vuotiaat riskiryhmäläiset rokotusvuorossa Seinäjoella

Vuonna 1951- 1970 syntyneet ykkösriskiryhmäläiset Seinäjoella voivat varata nyt ajan koronarokotukseen nettiajanvarauksella. He saavat Astra Zenecan rokotteen. Riskiryhmään 1 kuuluvia ovat henkilöt, joilla on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila. Nettiajanvaraus on auki vuorokauden ympäri.

19.2. Ilmajoen akuuttiosastolla kaksi tartuntaa lisää

Ilmajoen akuuttiosastolla potilaiden koronatartunnat ovat lisääntynet eilisestä torstaista kahdella tartunnalla. Osaston viidestätoista potilaasta tartunta on nyt yhdellätoista.

Koronavirus ei leviä osastolla, vaan uudet tartunnan saaneet ovat altistuneet virukselle jo ennen kuin tilanne selvisi viime lauantaina. Viruksen itämisaika vaihtelee ihmisillä.

Myös akuuttiosaston tartuntaketjuihin liittyvät Jurvan ja Kurikan kahden sote-yksikön tartunnat ovat levinneet ennen lauantaita 13. helmikuuta.

19.2. Koronavilkku ei ole juurikaan auttanut koronatartuntojen selvityksessä Etelä-Pohjanmaalla

Sovelluksen toiminta-aikana sairaanhoitopiiriin on otettu yhteyttä Koronavilkun altistumisilmoituksista vain noin sata kertaa, eikä yksikään niistä ole johtanut tartunnan jäljille.

THL on suositellut sairaanhoitopiirejä ohjaamaan kaikki altistumisilmoituksen saaneet testeihin. Lisäksi suositellaan, että myös negatiivisen testituloksen saaneet ja myös rokotetut ohjataan omaehtoiseen karanteeniin, jos he ovat saaneet Koronavilkun altistumisilmoituksen.

18.2 Ilmajoen akuuttiosaston tartunnoista seurannut altistumisia asumisyksiköissä

llmajoen terveyskeskuksen akuuttiosaston koronatartunnoista on aiheutunut altistumisia palveluyksiköissä JIK-alueella.

Mielenterveyskuntoutujien asumisyksikkö Punaisen tuvan kaikki asukkaat ja osa henkilökuntaa on asetettu karanteeniin korona-altistumisen vuoksi Jurvassa.

Myös Hirvinummen kehitysvammaisten asumisyksikössä Kurikassa on todettu korona-altistumisia.

18.2. Rokote suojaa Ilmajoen akuuttiosaston henkilökuntaa

Kukaan rokotetuista ei ole sairastunut. Suurin osa henkilökunnasta oli saanut jo tehosterokotteenkin, ennen kuin korona iski JIK ky:n akuuttiosastolle Ilmajoelle.

Rokotesuojan tehoa seurataan nyt suurella mielenkiinnolla niin JIK-kuntayhtymässä kuin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissäkin.

Henkilökunnan riittävyys ja jaksaminen alkavat olla äärirajoilla, sillä työtä on paljon koronaosastoksi muuttuneella akuuttiosastolla.

Torstaina akuuttiosaston potilaista yhdeksällä oli tartunta, keskiviikkona kahdeksalla. Tartunnan saaneiden määrä on lisääntynyt eilisestä yhdellä, kun osastolle on tuotu yksi koronapositiivinen potilas lisää.

Akuuttiosaston potilaat ovat pääasiassa iäkkäitä henkilöitä, joilla on perussairauksia ja jotka ovat tulleet osastolle jo valmiiksi jonkun sairauden vuoksi.

17.2. Koronan takia kuntavaaleissa tarvitaan enemmän toimitsijoita

Esimerkiksi Seinäjoella vaalitoimitsijoiden saaminen on aina ollut hiukan haastavaa. Esteellisyydet on otettava huomioon ja tänä keväänä kuntavaaleissa myös koronaepidemia. Suuri osa vaalitoimitsijoista kuuluu koronan riskiryhmään ikänsa puolesta.

Seinäjoella joudutaan varautumaan vaaleihin kouluttamalla tavallista enemmän varahenkilöitä vaalitoimitsijoille. Lue lisää täältä.

17.2. Akuuttiosaston potilaista iso osa saanut tartunnan Ilmajoella

Ilmajoen terveyskeskusken akuuttiosaston neljästätoista potilaasta yhdeksällä on todettu koronavirustartunta. Yksittäisiä tartuntoja on myös hoitohenkilökunnassa. Akuuttiosasto on suljettu ja kaikki potilaat ovat karanteenissa ja testattu.

16.2. Koronarokotukset etenevät eri tahtiin

Kaupungeista kerrotaan, että ajanvaraukset ovat pahasti ruuhkautuneet. Uusia aikoja tulee aina, kun lisää rokotteita saadaan. Seinäjoella alettiin eilen rokottaa yli 80-vuotiaita ja 75–79-vuotiaita. Lisäksi rokotusajan voivat varata riskiryhmiin kuuluvat vuonna 1951 syntyneet. Lue lisää.

15.2. Korona jyllää Ilmajoen akuuttiosastolla

Ilmajoen terveyskeskuksen akuuttiosastolla on todettu viikonloppuna muutamia koronatartuntoja niin potilailla kuin henkilökunnallakin.

– Koko akuuttiosaston väki testattiin, kun tietoomme tuli lauantaina mahdollinen altistus täällä. Testeistä tuli joitakin positiivisia löydöksiä, kertoo JIK ky:n tartuntataudeista vastaava lääkäri Katja Issakoff-Talala.

Osastolla on hoidossa 16 potilasta. Kaikki potilaat ja koko henkilökunta on altistunut koronavirukselle. Suurin osa hoitohenkilökunnasta on rokotetttu, ja he voivat jatkaa työssään.

15.2. Kaksi eteläpohjalaista on kuollut koronaan viikon aikana

Kaksi eteläpohjalaista on menehtynyt viimeisen viikon aikana koronaan, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tiedottaa. Yhteensä maakunnassa on koko epidemian aikana kuollut 12 henkilöä koronaviruksen aikaansaamaan sairauteen.

Osastohoidossa on tällä hetkellä seitsemän koronapotilasta.

15.2. Ilmajoen kunnanjohtaja karanteeniin ja etätöihin

Ilmajoen kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski on altistunut koronavirukselle työssään viime viikolla. Altistumispäivä on keskiviikko 10. helmikuuta.

– Pirttikoski on tästä syystä määrätty karanteeniin 24. helmikuuta saakka. Hän on siirtynyt etätöihin, Ilmajoen kunta tiedottaa.

15.2. Koronarokotukset laajenevat Seinäjoella ja Isossakyrössä

Korona-rokotusten ajanvaraus laajenee tänään maanantaina Seinäjoella. Mukaan tulevat vuonna 1945 ja sitä aikaisemmin syntyneet eli käytännössä 75–79-vuotiaat ovat rokotusvuorossa nyt Seinäjoella ja Isossakyrössä. Ajan rokotukseen voi varata joko puhelimitse tai sähköisesti. Puhelinvaraus toimii takaisinsoittoperiaattella, takaisinsoittoja tehdään myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Seinäjoen terveyskeskus aloittaa tällä viikolla myös vuonna 1951 syntyneiden, korkeimpaan riskiryhmään kuuluvien koronarokottamisen Astra Zenecan rokotteella. Tästä päivästä alkaen tämän ikäluokan korkeimpaan eli 1-riskiryhmään kuuluvat voivat varata rokotusajan netin kautta.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen sunnuntaina kolme uutta tartuntaa. Tartuntojen yhteismäärä on nyt 566 ja kahden viikon ilmaantuvuusluku 21.8.

13.2. Sairaalahoidossa ei potilaita

Perjantaista lauantaihin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä varmistui 7 uutta koronatartuntaa. Yhteensä epidemian aikana maakunnassa on todettunnyt 555 kotonatartuntaa. Sairaalahoidossa ei lauantaina 13.2. ole sairaanhoitopiirin mukaan yhtään koronapotilasta. Koronatestejä Etelä-Pohjanmaalla otettiin perjantaina 369.

12.2. 70-vuotiaat eli 1951 syntyneet koronarokotusten piiriin

Seinäjoen terveyskeskus aloittaa vuonna 1951 syntyneiden koronarokottamisen Astra Zenecan rokotteella ensi viikolla eli 15. helmikuuta alkaen. Korkeimpaan eli 1-riskiryhmään kuuluvat voivat varata rokotusajan maanantaista alkaen netin kautta osoitteesta seinajokitk.terveytesi.fi.

Myös 75-79-vuotiaiden rokotusten ajanvarauksia otetaan vastaan maanantaista lähtien. Seinäjoen terveyskeskuksesta kerrotaan, että rokotteita on tällä hetkellä saatavissa varsin rajoitetusti. Rokotusaikoja avataan varattaviksi sitä mukaa, kun rokotteita saadaan.

11.2. Kesän festareita valmistellaan - samoin varasuunnitelmia

Provinssirockia ja Nummirockia valmistellaan sillä mielellä, että tapahtumat päästään ensi kesänä järjestämään. Kansainvälisillä festivaaleilla on iso järjestelyorganisaatio, ja kulut esimerkiksi työvoiman ja bändibuukkausten suhteen kasvavat jo keväästä lähtien.

– Edelleen keskitytään ja pyritään järjestämään festivaalia kaikissa mahdollisissa olosuhteissa. Vaihtoehtoina on kuitenkin useita eri skenaarioita, joiden puitteissa tahtumaa järjestetään, sanoo Provinssin festivaalijohtaja Sami Rumpunen.

Myös Nummirockia valmistellaan normaalisti. Viime kesän festivaali striimattiin osallistujille.

11.2. Penkkariperinne katkesi

Penkkariajelut jäävät tänään kokematta ja näkemättä. Alueen lukiot noudattavat aluehallintoviraston ja alueellisten koronanyrkkien ohjeistusta kokoontumisrajoituksista. Joissakin lukiossa järjestetään perinteisten penkkariajelujen tilalla muuta ohjelmaa, jota abit esittävät pienille luokkaryhmille turvavälein.

11.2. Koronavarusteina käytettävien suojatakkien valmistus loppui Kurikassa

Kotimaisten suojatakkien valmistus koronapandemia-ajan tarpeisiin on seisahtunut täysin Etelä-Pohjanmaalla. Viimeiset tuotantoerät valmistuivat tammikuussa.

Kurikkalaisella Tellalla on ollut työssä enimmillään yksitoista sopimusvalmistajaa, joiden kaikkien osalta tuotanto on ajettu alas. Syyskaudella alihankkijoita oli kuusi, niiden kapasiteetti oli 30 000–40 000 suojatakkia viikossa.

Jalasjärveläinen Lennol on yksi Tellan sopimusvalmistajista. Se palkkasi parikymmentä työntekijää lisää, mutta nyt heidän työsuhteensa ovat päättyneet. Viimeiset erät yritys toimitti tammikuussa. Tuotanto voitaisiin saada uudestaankin pystyyn tarvittaessa. Lue lisää täältä.

10.2. Järvi-Pohjanmaalla tilanne rauhallinen

Järvi-Pohjanmaan pandemiaryhmän mukaan alueen koronatilanne on rauhallinen. Uusia tartuntoja ei ole todettu 3. helmikuuta jälkeen. Myös rokottaminen etenee. Lue lisää täältä.

10.2. Uusia ikäryhmiä aletaan rokottaa Seinäjoella

Korona-rokotusten ajanvaraus laajenee Seinäjoella ensi maanantaina 15. helmikuuta vuonna 1945 ja aikaisemmin syntyneisiin. Kaupungin mukaan korona-rokotusajanvaraus on edennyt hyvin ja nyt ajanvaraus avataan vuosina 1941-1945 -syntyneille. Ajanvaraus avautuu 15.2. kello 8.

Seinäjoki tiedottaa, että ajanvarauspuhelinnumero on 06-4258717. Ajanvarauksessa puhelinnumero tallentuu järjestelmään ja asiakkaille soitetaan takaisinlähipäivien aikana. Takaisinsoittoja tehdään myös iltaisin ja viikonlopun aikana.

Kaupungin tiedotteen mukaaan tällä hetkellä Suomessa käytössä olevat koronarokotteet vaativat kaksi rokoteannosta. Tehosteannos annetaan vasta 12 viikon kuluttua. Rokotteena käytetään Pfizer/Biontechin Comirnaty rokotetta.

10.2. Sairaanhoitopiiri keventää koronatiedottamista

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri luopuu päivittäisestä koronatiedotteen lähettämisestä medialle. Perusteluna on "suhteellisen rauhallinen koronatilanne alueella". Sairaanhoitopiiri palaa aktiiviseen tiedottamiseen, jos tilanne muuttuu. Sairaanhoitopiirin sivuilla (täällä) tartuntatilannetta seurataan edelleen. Yle kokoaa Etelä-Pohjanmaan alueen korona-aiheisia uutisia edelleen tähän artikkeliin.

9.2. Yksi todettu uusi koronatartunta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettin eilen maanantaina 326 koronatestiä. Uusia tartuntoja varmistui yksi (1).

Sairaalahoidossa on sairaanhoitopiirin mukaan 1–3 potilasta. Ohjeet, miten suojautua koronatartunnalta ja miten toimia, jos epäilee tartuntaa, löytyvät sairaanhoitopiirin sivulta täältä.

8.2. Viikonloppuna 10 tartuntaa, Nyrkki tiukkana suosituksista

Etelä-Pohjanmaan alueellinen yhteistyöryhmä eli Nyrkki suosittaa edelleen kokoontumisissa noudatettavaksi 10 henkilön maksimimäärää.

Vaikka Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto muutti kokoontumisrajoitusta Etelä-Pohjanmaan maakunnassa enintään 20 henkilön rajoitukseksi, Nyrkki piti maanantaisessa kokouksessaan suosituksensa voimassa.

Aluehallintoviraston kokoonrumisrajoitus on voimassa helmikuun ajan. Myös Nyrkin suositus on voimassa maaliskuun alkuun asti. Uskonnollisissa tilaisuuksissa Nyrkki suosittaa 20 henkilön enimmäismäärää. Lue lisää täältä.

6.2. Etelä-Pohjanmaalla 4 uutta tartuntaa, tartuntoihin ei liity joukkoaltistumisia

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on kuluneen vuorokauden aikana todettu 4 uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista 2 tapahtui perhepiirissä eli positiivisen testituloksen saaneet olivat jo valmiiksi karanteenissa. Kolmas tartunta tuli ulkomailta, mutta tartunnan saanut henkilö ei ole näillä näkymin altistanut muita. Neljäs tartunta on toisesta maakunnasta.

6.2. Seinäjoella pääsee jälleen teatteriin

Seinäjoen kaupunginteatteri avaa 3 esitystä rajoitetusti.Kuhunkin näytökseen otetaan enintään 20 katsojaa.

Seinäjoen kaupunginteatterissa yleisö pääsee katsomaan kolmea esitystä: Pelkkänä korvana, Rouva C., Humiseva harju sekä Peppi Pitkätossu. Sen sijaan Evitan näytöksiä joudutaan perumaan.

5.2. Kaksineuvoinen laajentaa lähiviikkoina rokotuksia

Väestörokotukset Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa päästään aloittamaan helmikuun puolivälissä. Ensimmäisenä vuorossa ovat 1941 syntyneet ikäihmiset sekä heidän samassa taloudessa asuvat omaishoitajansa, joilla on päätös omaishoidon tuesta.

Lähiviikkoina päästään aloittamaan myös alle 70-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien rokotukset. Kuntayhtymä tiedottaa, mikä ryhmä kulloinkin on rokotusvuorossa ja miten aika rokotukseen varataan.

Rokotteita on kuitenkin ollut saatavilla vain rajallinen määrä ja sen vuoksi rokotukset ovat edenneet hitaasti. Pian alueelle saataviin rokoteannoksiin on kuitenkin luvassa reilua kasvua.

5.2. Koronarokotukset kiinnostavat, ajanvaraus ruuhkautui

Seinäjoella ikäihmisten rokoteajanvarauspuhelin ruuhkautui tänään. Yli 80-vuotiaille tarkoitettu ajanvaraus koronavirusrokotteen saamiseksi alkoi seinäjokelaisille ja isokyröläisille tänään.

Seinäjoen terveyskeskuksen johtava lääkäri Tiina Perä sanoo, että puhelimien ruuhkautuminen oli odotettua. Kaikille jotka ovat ajanvaraukseen soittaneet soitetaan takaisin ja he saavat ajan rokotukseet.

Takaisinsoittoja hoidetaan myös huomenna lauantaina ja sunnuntainta. Maanantaina puhelinnnumerot avataan uudelleen. Rokoteaikoja ei jaeta vielä ensi viikolle vaan sitä seuraavalle eli viikolle 7.

5.2. Etelä-Pohjanmaan kokoontumisrajoitus nousi 20:een

Aluehallintovirasto on höllentänyt Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien kokoontumisrajoituksia. Tilaisuuksien ja kokoontumisten osallistujamäärä on nyt Etelä-Pohjanmaan kunnissa maksimissaan 20 henkilöä.

Rajoitukset ovat voimassa maaliskuun alkuun.

Vaasan sairaanhoitopiirin kunnissa osallistujarajoitus pysyy edelleen kymmenessä.

4.2. Koronatukia käytettiin opettajiin

Viime keväänä Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi avustuksia esi- ja perusopetukseen, koronaepidemian aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi. Pelkona oli, että niin sanottujen koulupudokkaiden määrä lisääntyisi etäkoulun takia.

Esimerkiksi Alavus sai koronatukea noin 100 000 euroa, Kauhava yli 128 000 euroa ja Kurikka 150 000 euroa. Isokyrö sai 50 000 euroa, millä palkattiin kuntaan resurssiopettaja.

– Meillä oli arvio tarpeesta jo keväällä, mutta koulujen alettua tarve tuelle on selkeästi lisääntynyt. Nyt jos hakisin uudestaan, niin voi olla että hakisin kahta resurssiopettajaa, sanoo johtava rehtori Susanna Pietikäinen. Lue lisää täältä.

3.2. Kuparimaskit loppu apteekeista

Kuparia sisältävien kirurgisten maskien kysyntä on yllättänyt. Tuotteet ovat väliaikaisesti loppu monissa apteekeissa ympäri Suomen. Myös maahantuojalta maskit ovat väliaikaisesti loppu.

– Varsinkin työikäiset, 30–40-vuotiaat ostavat niitä, sanoo farmaseutti Anne Järvenpää Seinäjoen ykkösapteekista.

Suu-nenäsuojaimien kerrotaan olevan itse steriloituvia. Maskiin käytetty kupari myös estää koronavirusta takertumasta uuteen kohteeseen. Helsingin Sanomat kysyi äskettäin kuparimaskin tehosta Teknologian tutkimuskeskus VTT:ltä. Tutkimusprofessori Ali Harlinin mukaan kuparimaski antaa jonkin verran paremman suojan kuin perinteinen kirurginen suojain.

Kuluttajia saattaa kuparia sisältävässä suu- ja nenäsuojassa houkutella myös valmistajan lupaus siitä, etteivät kuparin viruksilta suojaavat ominaisuudet heikkene ajan kuluessa. Valmistajan mukaan maski antaa virusten vastaisen suojan ilman sterilointia niin kauan, kun se on ehjä. Lue lisää täältä.

3.2. Kaksineuvoinen aloittaa koronarokotukset yli 80-vuotiaista

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen aloittaa koronavirusrokotukset yli 80 -vuotiaille viikolla 7. Rokotukset toteutetaan ajanvarauksella eri puolilla kuntayhtymää.

Kuntayhtymä toivoo, että ikäihmisten omaiset, tuttavat sekä naapurit tarjoaisivat apuaan, jotta jokaisen ikäihmisen olisi mahdollista päästä rokotuspaikalle. Rokotukseen ovat oikeutettuja myös heidän omaishoitajansa.

3.2. Maakuntaviestistä päätös: korona ei estä tapahtumaa

Tämän talven maakuntaviestin ajankohta ja järjestäjäpaikkakunta ovat selvillä. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntaviesti aiotaan hiihtää talvilomaviikon päätteeksi 7. maaliskuuta Seinäjoella.

Etelä-Pohjanmaan hiihto ry:n kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Pasi Keskinen sanoo, että tautitilanne otetaan tietysti huomioon ja poikkeusjärjestelyjä on varmasti luvassa tavanomaiseen verrattuna. Todennäköisesti tapahtuma järjestetään ilman yleisöä.

3.2. Vain yksi uusi tartunta – muutamia koronapotilaita terveyskeskusten vuodeosastoilla

Etelä-Pohjanmaalla todettiin tiistain aikana vain yksi uusi koronavirustartunta, toissapäivänä ei yhtään. Vaikka alkuviikon tartuntatilanne on Etelä-Pohjanmaalla rauhallinen, sairaanhoitopiiri on huolestunut lähimaakuntien isoista tartuntamääristä.

Muutamia koronapotilaita on hoidettavana alueen terveyskeskusten vuodeosastoilla.

Aluehallintovirasto ottaa tällä viikolla kantaa siihen, jatkuvatko avin nykyiset kokoontumisrajoitukset maanantain 8.2. jälkeen. Etelä-Pohjanmaan alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki on jo ehtinyt jatkaa omien suositustensa voimassaoloa helmikuun loppuun saakka.

Testausmäärät pysyvät korkeina Etelä-Pohjanmaalla. Eilen näytteen antoi lähes 600 henkilöä. Maakunnan ilmaantuvuusluku on kahden viikon ajalta 21,2 sataatuhatta asukasta kohden.

2.2. Väkivalta siirtyi pandemian myötä sisätiloihin

Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella tehtiin viime vuonna yhteensä 30 676 rikosta. Kasvua edellisvuoteen on 11 prosenttia. Suurimman osan rikoksista muodostavat omaisuusrikokset sekä liikennerikokset.

Pohjanmaan poliisi kertoo tiedotteessaan, että koronapandemia näkyy vuoden 2020 tehtävissä. Esimerkiksi yleisellä paikalla tapahtuneet pahoinpitelyt laskivat vajaalla 20 prosentilla. Muutos oli osittain odotettavissakin ravintoloiden ollessa pitkään suljettuina ja yleisötilaisuuksien määrän romahtaessa.

Törkeiden pahoinpitelyiden ja henkirikosten määrä sen sijaan kasvoi merkittävästi. Väkivalta siirtyi pandemian myötä julkisilta paikoilta koteihin.

2.2. Nyrkki suosittaa kokoontumisrajoituksen jatkamista 8. helmikuuta jälkeenkin

Etelä-Pohjanmaan alueellinen yhteistyöryhmä eli Nyrkki totesi kokouksessaan 1. helmikuuta maakunnan lähialueiden koronatilanteen heikentyneen siinä määrin, ettei aikaisemmin annettuja suosituksia ole tässä vaiheessa mahdollista keventää. Kokoontumisia, harrastustoimintaa ja niihin liittyvien tilojen käyttöä, vierailujarajoituksia sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä, etätyötä ja matkustamista koskevia suosituksia päätettiin jatkaa helmikuun loppuun asti.

Lisäksi Nyrkki esittää Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle, että se antaisi määräyksen kokoontumisrajoitusten jatkamisesta. Tällä hetkellä voimassa oleva 10 hengen kokoontumisrajoitus on voimassa 8. helmikuuta asti. Nyrkin suositukset ovat täällä.

1.2. Seinäjoella ikäihmisten rokotukset etenevät

Seinäjoella saadaan tehostetuissa palveluyksiköissä asuvat ikäihmiset rokotettua koronavirusta vastaan tämän viikon aikana, kertoo Seinäjoen terveyskeskuksen johtava ylilääkäri Tiina Perä.

Ensi viikolla käynnistyvät kotihoidon ja kotisairaalan yli 80-vuotiaiden asiakkaiden rokotukset Seinäjoella ja Isossakyrössä. Heidän jälkeensä on muiden yli 80-vuotiaiden rokottaminen. Ajanvaraus heille käynnistyy tämän viikon perjantaina eli 5. helmikuuta. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on tänään todettu kolme uutta tartuntaa.

30.1. Kymmenen uutta koronatartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen perjantaina 29.1. 10 uutta koronatartuntaa. Viisi tartunnan saaneista henkilöistä on ollut jo karanteenissa ja viisi tartuntaa on uusien tartuntaketjujen aihioita.

– Eilen todettiin poikkeavan paljon tartuntoja. Tartunnat ovat eri puolilla maakuntaa, mutta keskittymä on nyt ollut kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueelle, eli käytännössä Kauhavalle, sanoo ylilääkäri Matti Rekiaro Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksiköstä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä varmistui torstaina 28.1. alueen ensimmäinen koronaviruksen virusmuunnos. Virusmuunnoksia ei ole todettu lauantaihin 30.1. mennessä enempää.

Ylilääkäri Matti Rekiaro muistuttaa, että suositusten merkitys korostuu Etelä-Pohjanmaalla Vaasan siirryttyä koronapandemian leviämisvaiheeseen.

– Matkustelu maakuntien välillä ja ihmisten väliset kontaktit pitäisi saada minimiin, Rekiaro painottaa.

29.1. Kauhavalla yli 100 altistunutta

Kauhavalla on tänään tullut ilmi koronaviruksen tartuntaketju, johon kuuluu tämänhetkisten tietojen mukaan 5 koronapositiivista henkilöä sekä yli 100 altistunutta. Altistuminen on tapahtunut Yhtenäiskoulussa luokilla 1, 2, ja 5. Sekä koulun aamu- ja iltapäivähoidossa. Altistumiset ovat tapahtuneet eri ryhmissä 20.‒28.1.

Samalla aikajaksolla myös päiväkoti Hyppiksessä on tapahtunut joukkoaltistuminen. Kuntayhtymä Kaksineuvoinen suosittelee vahvasti, että huoltajat tarkkailisivat kaikkien Yhtenäiskoulun alaluokkien oppilaiden oireita. Koulu siirtyy etäopetukseen seuraavan kahden viikon ajaksi.

29.1. Viisi uutta tartuntaa, ensimmäinen virusmuunnos varmistui

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertoo viidestä uudesta tartunnasta. Sairastuneista ei kukaan ole ollut edeltävästi karanteenissa. Osa sairastuneista työskentelee sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla. Jäljitystyö on vielä käynnissä.

THL ilmoitti eilen ensimmäisestä Etelä-Pohjanmaalla todetusta virusmuunnoksesta. Sekvensoinnissa virus on todettu niin sanotuksi brittimuunnokseksi.

Keskussairaalassa ei ole hoidossa koronapotilaita, alueen terveyskeskuksissa on hoidettavana muutama koronapotilas.

Koronavirustartuntojen kokonaismäärä on nyt 509 tartuntaa. Torstaina testattiin 326 henkilöä.

Etelä-Pohjanmaan kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt 26,9 sataatuhatta henkilöä kohden.

28.1. Sairaanhoitopiiri: Sairaanhoidon tarve kasvanut

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä varmistui eilen 2 uutta koronavirustartuntaa. Toisen tartunnan lähde on ulkomailta ja toinen muualta Suomesta. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 504.

Sairaanhoitopiirin mukaan sairaalahoidon tarve on lisääntynyt. Tällä hetkellä keskussairaalassa on hoidossa neljä koronaviruspotilasta. Alueen terveyskeskuksissa ei ole hoidossa koronapotilaita. Koronakuolemia ei ole alkuvuoden aikana ollut alueellamme.

Koronatestinäytteitä tutkittiin eilen 350 kappaletta.

27.1. Virusmuunnosta ei ole todettu EP:n tartunnoissa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin tiistaina 5 uutta koronavirustartuntaa. Kaikki sairastuneet olivat jo karanteenissa olevia. Tartuntojen jäljitystyö on vielä käynnissä. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 502. Näytteitä tutkitiin eilen 514.

Etelä-Pohjanmaalla ei ole toistaiseksi todettu erityisen herkästi tarttuvaa muuntovirusta.

27.1. Koronarokotuksia odotellaan - edelleen

Joukkorokotukset koronavirusta vastaan ovat käynnistymässä eri tahtiin eri kunnissa ja eri alueilla. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on laskeskeltu, että rokotetta olisi voinut tulla maakuntaan tähän mennessä jo suurempikin määrä.

Joukkorokotusaikatauluja on alueella pohdittu, mutta niitä ei ole lyöty lukkoon. Ylilääkäri Matti Rekiaro huomauttaa, että Astra Zenecan rokoteella ei ole vielä edes myyntilupaa.

– Meidän näkemyksemme mukaan ei kannata julkisuuteen lähteä ilmoittamaan, että aloitamme väestörokotustoiminnan jonakin tiettynä päivänä ennen kuin meillä on varmuus rokotteen saamisesta ja tieto kuinka paljon sitä saadaan, toteaa Rekiaro.

26.1. Tiistaina kolme uutta tapausta Etelä-Pohjanmaalla

Tänään on raportoitu kolmesta uudesta koronatartunnasta Etelä-Pohjanmaalla, testejä on tehty 240. Ilmaantuvuusluku alueella on nyt 27. Sairaalahoidossa on 1-3 potilasta.

25.1. Koronanyrkki pitää voimassa aiemmin annetut suositukset

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on edelleen kiihtymisvaiheessa. Nyrkki päätti tänään pitää voimassa aiemmin antamansa suositukset. Myös Aluehallintoviraston antama 10 henkilön kokoontumisrajoitus on voimassa 8.2.2021 saakka. Tammikuussa on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä kaiken kaikkiaan todettu 71 koronatapausta.

25.1. Etelä-Pohjanmaalla ainoastaan yksi uusi tartunta

Maanantaina 25.1. ilmoitettiin ainoastaan yhdestä uudesta positiivisesta koronatuloksesta Etelä-Pohjanmaalla. Testien määrä putosi puolella, sunnuntaina testejä tehtiin ainoastaan 221.

Viruksen ilmaantuvuus alueella on 26,4 sataatuhatta asukasta kohden.

23.1. Notkahdus ohi – eteläpohjalaiset menevät taas koronatestiin, perjantaina löytyi kolme uutta tartuntaa

Ylilääkäri Matti Rekiaro on tyytyväinen, että eteläpohjalaiset näyttävät hakeutuvan koronatestiin lähes yhtä ahkerasti kuin loka-marraskuussa 2020. Testausmäärät ovat nyt kaksi kolmasosaa syksyn tasosta. Määrä lähti nousuun viime viikolla. Perjantaina 22.1.2021 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella testattiin 449 ihmistä.

Rekiaro uskoo, että vilkas uutisointi Britanniasta peräisin olevasta muuntoviruksesta on aktivoinut ihmisiä hakeutumaan taas testeihin myös vähillä oireilla.

– On vain ajan kysymys, koska muuntovirus leviää meille. Olisi epätodennäköistä, että Etelä-Pohjanmaa varjeltuisi siltä kokonaan. Se on niin herkästi tarttuvaa, Rekiaro sanoo. Vaasan sairaanhoitopiirissä on jo todettu kuusi muuntovirustartuntaa. Etelä-Pohjanmaalla luku on edelleen nolla.

22.1. Järvi-Pohjanmaalla taas uusia tartuntoja

Järvi-Pohjanmaan huono koronatartuntatilanne saatiin rauhoittumaan joulun jälkeen. Nyt alueella on todettu taas kolme uutta koronatartuntaa.

Lappajärvellä ja Alajärvellä todetuista tartunnoista on tehty jäljitys ja kuusi henkilöä on eristyksissä tai karanteenissa. Joukkoaltistumisia ei ole.

Uusista tartunnoista huolimatta Järvi-Pohjanmaan koronatilanne on hyvä. Alueen pandemiajohtoryhmä toivookin, että kaikkea matkailua ostosmatkailusta lähtien harkittaisiin nyt tarkoin.

22.1. Etelä-Pohjanmaalla ei vielä virusmuunnosta

Etelä-Pohjanmaan positiivisista koronanäytteistä ei toistaiseksi ole löytynyt muuntunutta koronavirusta. Sairaanhoitopiiri lähettää viikottain Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laboratorioon viisi näytettä tarkempiin tutkimuksiin.

Etelä-Pohjanmaalla todettiin eilen torstaina kolme ja Vaasan sairanhoitopiirissä kaksi uutta tartuntaa. Torstaina Etelä-Pohjanmaalla tutkittin 415 näytettä.

Etelä-Pohjanmaalla ei ole tällä hetkellä ketään sairaalahoidossa, eikä myöskään terveyskeskusten vuodeosastoilla.

21.1. Kolme uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertoo torstaina nettisivuillaan kolmesta uudesta koronavirustartunnasta. Eilen keskiviikkona testimäärä nousi korkeaksi, 457 henkilöä testattiin. Etelä-Pohjanmaan kokonaistartuntamäärä on nyt 487 tartuntaa.

Etelä-Pohjanmaan kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt 28 sataatuhatta asukasta kohden.

20.1. Testimäärät palaamassa normaaleiksi Etelä-Pohjanmaalla

Koronaviruksen testaukset ovat kuluneen viikon aikana lähteneet Etelä-Pohjanmaalla jälleen nousuun vuodenvaihteen notkahduksen jälkeen.

Eilen tiistaina tutkittiin lähes 400 näytettä. Niiden joukosta löytyi neljä uutta tartuntaa. Uusista tartunnoista valtaosa liittyy aiempiin tartuntaketjuihin. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 484.

Myös Vaasan sairaanhoitopiirissä otettiin eilen lähes 350 näytettä.

19.1. Tähän mennessä ei yhtään varmistettua influenssatartuntaa

Koronaepidemia on taltuttanut influenssan lähes kokonaan pohjalaismaakunnista. Etelä-Pohjanmaalla ei ole toistaiseksi tullut yhtään varmistettua influenssatartuntaa. Vain Vaasan sairaanhoitopiirissä on tällä hetkellä muutama influenssapotilas.

Influenssaa ei juuri ole muuallakaan Suomessa, ja sama ilmiö pätee maailmanlaajuisesti. Influenssa-aalto jäi tavanomaista pienemmäksi myös viime keväänä koronaepidemian alettua. Arvioiden mukaan hengitystieinfektiot ovat vähentyneet turvavälien, koronan hygieniaohjeiden ja liikkumisen rajoittamisen takia.

19.1. Etelä-Pohjanmaalla 4 uutta koronatartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen neljä uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin, ja osa sairastuneista on ollut jo karanteenissa. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 480.

Sairaalahoidossa ei ole hoidossa koronaviruspotilaita. Eilen maanantaina Etelä-Pohjanmaalla tutkittiin 335 näytettä.

18.1. Tangomarkkinat kipuilee rahapulan kanssa

Tangomarkkinat tarvitsee rahaa paitsi koronavaikeuksista selviämiseen myös toimintansa kehittämiseen. Ensimmäisenä yhtiölle aiotaan etsiä toimitusjohtaja.

Seinäjoen Tangomarkkinat tarvitsee viimeistään keväällä uutta rahoitusta, jotta yhtiön toiminta voi jatkua. Viime vuoden tapahtuma peruttiin huhtikuussa koronan vuoksi. Yhtiö selvisi tiukasta vuodesta valtion ja omistajien tuilla. Ensi kesän Tangomarkkinoita järjestetään jälleen epävarmuudessa ja menoja syntyy, ennen kuin saadaan tuloja.

Tangomarkkinoiden suurin omistaja on Seinäjoen kaupunkikonserni, ja kaupunki suunnitteleekin varautuvansa enintään 80 000 euron määrärahalla yhtiön lisärahoitukseen tänä vuonna. Rahoitus vaatii valtuuston hyväksynnän.

18.1. Korona levisi rakennustyömaalta perheisiin ja kouluihin Seinäjoella

Seinäjokelaisella rakennustyömaalla viime perjantaina ilmenneen, laajan koronatartuntaketjun alkuperä ei toistaiseksi ole tiedossa. Epäselvää on, onko se peräisin kotimaasta vai ulkomailta.

Seinäjoen keskussairaalan ylilääkäri Matti Rekiaron mukaan korona on levinnyt rakennustyömaan henkilöstöstä myös heidän perheisiinsä. Seinäjoen terveyskeskuksen johtava ylilääkäri Tiina Perä sanoo, että perheistä tartuntaketju on levinnyt myös seinäjokelaisiin kouluihin.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertoi maanantaina kolmesta uudesta tartunnasta. Testeissä kävi sunnuntaina 178 henkilöä. Sairaalahoidossa Etelä-Pohjanmaalla on muutama henkilö.

17.1. Sunnuntaina Etelä-Pohjanmaalla kolme uutta tartuntaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on kuluneen vuorokauden aikana todettu kolme uutta koronavirustartuntaa.

Lauantaina sairaanhoitopiirissä tehtiin 160 koronavirustestiä.

Kuluneen kahden viikon ajanjaksolla uusia koronavirustartuntoja on todettu 48. Viruksen ilmaantuvuus alueella on 24,9 sataatuhatta asukasta kohden.

Lue täältä Ylen aiemmat korona-aiheiset uutiset Etelä-Pohjanmaalta.