17.4. klo 11.00 Selvitys: Enemmistö suomalaisista kannattaa rokotustodistusta

Enemmistö suomalaisista kannattaa rokotustodistuksen hyödyntämistä osana yhteiskunnan avaamista, kertoo Ajatuspaja Toivon tekemä selvitys.

Kokoomusta lähellä oleva Ajatuspaja Toivo selvitti huhtikuussa, tulisiko rokotustodistusta hyödyntää osana yhteiskunnan avaamista siten, että koronarokotuksen saaneet pääsisivät aiemmin esimerkiksi erilaisiin kulttuuritapahtumiin, kirjastoihin tai museoihin.

Kaikista kyselyn vastaajista 58 prosenttia oli joko jokseenkin tai täysin samaa mieltä siitä, että Suomessa pitäisi ottaa käyttöön rokotustodistus, jonka avulla yhteiskuntaa voitaisiin avata nykyistä nopeammin.

Eniten tukea rokotustodistus saa SDP:n ja kokoomuksen ja kannattajilta. Vähiten kannatusta ehdotus keräsi vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kannattajilta.

Tutkimukseen vastanneet edustavat 18–79-vuotiasta väestöä. Aineisto kerättiin 9.–12.4.2021 ja sisältää 1 157 henkilön vastaukset. Haastattelut kerättiin Kantar TNS:n Gallup Forumissa. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin 2,9 prosenttiyksikköä.

17.4. klo 10.26 60-64-vuotiaiden helsinkiläisten koronavirusrokotukset alkavat maanantaina

Koronavirusrokotuksen saavat Helsingissä seuraavaksi tänä vuonna 60-64 vuotta täyttävät helsinkiläiset eli vuosina 1957–1961 syntyneet. Rokotusajanvaraus aukeaa maanantaina 19.4.

Nopeimmin ajan voi varata verkosta. Ajanvarausnumero on auki arkisin klo 8–18. Rokotusten alkamisesta ilmoitetaan myös muun muassa lehti-ilmoituksilla. Rokotuksia annetaan Jätkäsaaren, Messukeskuksen, Malmin ja Myllypuron rokotuspisteissä.

80-vuotiaista ja sitä vanhemmista ensimmäisen rokotteen on saanut Helsingissä jo 89 prosenttia. Myös 75-79-vuotiaista rokotteen on saanut 89 prosenttia. 70-74-vuotiaista rokotteen on saanut 85 prosenttia.

65-69-vuotiaista on saanut ensimmäisen rokotuksen 64 prosenttia. 65-69-vuotiaiden rokotuskattavuus on tämän hetken näkymän mukaan nousemassa hyvälle tasolle.

17.4. klo 7.54 Näin liikkumisrajoitusten valmistelu eteni

Toteutumatta jääneitä liikkumisrajoituksia valmisteltiin viime vuoden loppupuolelta lähtien. Perkasimme läpi kuukausia kestäneen valmistelutyön ja loppusuoran nopean kaatumisen. Voit tästä jutusta, miten rajoitusten valmistelu eteni.

17.4. klo 5.16 Oikeusministeriö pyysi kuntavaalien siirtoon vaikuttaneen kauhuskenaarion THL:ltä siirtopäätöstä edellisenä päivänä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen maaliskuun alun niin sanottu kauhuskenaario 2 600–11 200 päivittäisestä uudesta koronatartunnasta kuntavaalien aikaan tehtiin kovalla kiireellä, eikä siinä otettu huomioon rajoitustoimia.

THL:n mukaan kyseessä oli yksinkertainen laskutoimitus siitä, mitä olisi voinut pahimmillaan tapahtua. Laskelma vaikutti päätökseen kuntavaalien siirtämisestä tulevalta sunnuntailta kesäkuulle.

Oikeusministeriö pyysi lausuntoa tautitilanteen kehittymisestä maaliskuisena perjantaina vain päivää ennen kuin linjaus vaalien siirrosta tehtiin. THL:n mukaan kiire ei johtunut huonosta suunnittelusta vaan siitä, että epidemia liikkuu nopeasti.

Lue koko juttu: Kuntavaalien siirtoon vaikuttanut kauhuskenaario oli kiireessä tehty raaka laskelma – "huonolla tuurilla se olisi voinut silti toteutua"

16.4. 17.03 Hallitus antoi luvan rokotusten alueellisille painotuksille – HUS epäilee, onko asiasta enää hyötyä

Hallitus on antanut mahdollisuuden painottaa rokotuksia alueille, joissa ilmaantuvuus on korkeaa eli myös Uudellemaalle.

Alueellista kohdentamista koskeva muutos on väliaikainen ja voimassa 31.5.2021 asti.

Edellytyksenä on, että kaikille riskiryhmille ja yli 70-vuotiaille on ensin tarjottu rokotetta. HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen arvioi tänään tiedotustilaisuudessa, että siihen voi mennä vielä pari viikkoa.

Tuominen on tyytyväinen siitä, että tällainen asetus on tullut. Hän epäilee kuitenkin sitä, voidaanko kohdentamista tehdä käytännössä, koska asetuksen käyttöönoton ehdot ovat tiukat ja kohdentaminen on mahdollista vain toukokuun loppuun saakka.

HUSin Juha Tuominen arvoi, että kohdennettavien rokotteiden annosmäärä voi jäädä liian pieneksi.

Lue lisää: HUS: Rokotteiden kohdentamisen vaikutus voi jäädä pieneksi, sillä ehdot ovat tiukat – Vantaa: "Päätös piti tehdä nyt heti, ja se pitää toimeenpanna heti"

16.4. klo 16.56 Ravintolat aukevat maanantaina – tanssiminen kielletty

Hallitus kertoi tänään, että ravintolat voivat avata maanantaina koko maassa, mutta pahimmilla korona-alueilla, kuten Uudellamaalla, ravintoloiden aukioloa rajoitetaan edelleen tiukasti.

Anniskeluravintolat saavat olla auki kello 18 ja ruokaravintolat tuntia myöhempään. Alkoholin tarjoilun täytyy loppua kaikissa ravintoloissa jo kello 17. Karaoke ja tanssiminen on kielletty.

Tiukemmat rajoitukset ovat Uudenmaan lisäksi 10 muussa maakunnassa.

16.4. klo 13.32: Vantaalla on annettu yli 50 000 koronarokotetta – ikäryhmää laajennettu 55–59-vuotiaisiin

Vantaalla koronarokotusten ikäryhmää on laajennettu kaikkiin 55–59-vuotiaisiin.

Tähän mennessä Vantaalla on annettu jo yli 50 000 koronarokotetta. Yli 70-vuotiaista rokotettu vähintään yhdellä annoksella 92 prosenttia ja 65–69-vuotiaista 69 prosenttia väestöstä.

Tänä vuonna 70 vuotta täyttäviä ja sitä vanhempien vantaalaisten ikäryhmää sekä 16–64-vuotiaita rokotusten kohderyhmiin kuuluvia rokotetaan tällä hetkellä Pfizerin rokotteella.

Aiemmin Astra Zenecan rokotteen saaneet alle 65-vuotiaat saavat tehosterokotteena Pfizerin rokotteen.

16.4. klo 10.05: Sipoossa rokotusajanvaraus avataan perusterveille 60−64-vuotiaille

Sipoossa ajanvaraus koronarokotukseen avataan ensi viikolla perusterveille 60−64-vuotiaille.

Aikoja koronarokotteeseen voivat varata kaikki 60−64-vuotiaat eli vuosina 1957–1961-syntyneet tiistaista 20. huhtikuuta alkaen.

Perusterveiden 60−64-vuotiaiden rokottaminen päästään aloittamaan, koska Sipoossa ikääntyneistä on ensimmäisen rokoteannoksen saanut jo yli 90 prosenttia.

Perusterveille 60−64-vuotiaille annetaan ainakin tässä vaiheessa Pfizer–Biontechin rokotetta, kunta kertoo.

16.4. klo 10.00: Espoossa peruttu kymmeniä AstraZenecan rokotusaikoja

Espoossa on peruttu kymmeniä AstraZenecan rokotusaikoja.

Keskiviikkona peruutuksia oli noin 30 ja torstaina pelkästään aamupäivän aikana saman verran. Määrä on aikaisempiin päiviin nähden poikkeuksellisen korkea.

Espoossa on rokotettu 65–69 -vuotiasta jo 70 prosenttia. Heidän ikäryhmänsä rokote on ollut AstraZeneca.

Yli 70-vuotiaille on annettu Pfizer–Biontechin rokotetta.

16.4. klo 9.03: HUSin apulaisylilääkärin mukaan Pfizerin rokotetta riittää pitkälle

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen kiitteli Radio Suomen Ykkösaamussa lääkeyritys Pfizerin rokotetoimitusten varmuutta. Pfizer pystyy keväällä myös toimittamaan EU:lle arvioitua enemmän rokotteita.

Ruotsalainen kuvaa Pfizerin rokotetta kansanrokotteeksi, jolla pystytään korvaamaan Astra Zenecan ja Johnson & Johnsonin rokotteita, joihin on liitetty veritulppariski.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ilmoitti eilen, että Suomi on aloittamassa neuvottelut Venäjän kanssa Sputnik-koronarokotteen hankkimisesta.

Ruotsalainen huomautti haastattelussa, että Sputnikilla ei ole Euroopan lääkeviraston käyttölupaa ja Sputnik pohjautuu sekin adenovirukseen kuten Astra Zenecan ja Johnson & Johnsonin valmisteetkin.

16.4. klo 7.00: Ylen selvitys kertoo, että pääkaupunkiseudulla toimiva yritys myy väärennettyjä koronatestitodistuksia

Ylen tietojen mukaan pääkaupunkiseudulla toimiva yritys tekee bisnestä myymällä väärennettyjä todistuksia negatiivisista koronatestituloksista. Todistus tehdään yrityksen omilla tiedoilla varustetulle pohjalle, mutta asiakkaille ei ainakaan kaikissa tapauksissa tehdä lainkaan koronavirustestiä.

Yritys myy väärennetyiksi epäiltyjä testitodistuksia huomattavasti yksityisiä terveydenhuoltoalan yrityksiä halvemmalla hinnalla. Yrityksen edustajat kiistävät väärennyksen.

Ylen lähteen mukaan väärennettyjä negatiivisia koronatestitodistuksia on myyty useille henkilöille.

16.4. klo 6.20: Rokotteiden kohdentaminen pahimmille tautialueille myöhästyi, sanoo johtajalääkäri

Helsingin terveysasemien johtajalääkärin Timo Lukkarisen mielestä rokotteiden kohdentamisessa pahimmille tautialueille ollaan jo myöhässä. Lukkarinen sanoo, että vielä parisen kuukautta sitten rokotusten kohdentamisella olisi ollut selvästi tehokkaampi vaikutus väestön terveyden suojelemisessa.

Suomessa on pohdittu kuukausien ajan, voitaisiinko rokotejakelua painottaa alueille, joissa tautitilanne on vaikein.

– Kohdentamisella on yhä sijansa, jos päätöksiä vain saataisiin aikaiseksi. Vaikutus olisi ollut selvästi suurempi vielä pari kuukautta sitten. Laskevassa tautitilanteessa tällä ei tietysti ole enää samaa tehoa, Lukkarinen sanoo.

Hänen mukaansa vielä parisen kuukautta sitten rokotteiden kohdentamisella olisi säästetty jopa ihmishenkiä.

– Jos rokotuksissa olisi oltu pidemmällä, niin kolmas aalto ei olisi varmastikaan iskenyt terveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon niin pahasti kuin nyt kävi. Olisi todennäköisesti myös säästetty ihmishenkiä, Lukkarinen sanoo.

15.4. klo 18.44: Porvoossa kasvomaskit otetaan käyttöön myös neljäs- ja viidesluokkalaisille

Porvoon kaupungin johtoryhmä linjasi tänään, että kasvomaskisuositusta laajennetaan peruskouluissa koskemaan myös neljäs- ja viidesluokkalaisia maanantaista 19. huhtikuuta alkaen.

Niissä kouluissa, joissa on kolmas- ja neljäsluokkalaisille yhdysluokkia tai yhteisopetusta, maskisuositus koskee myös kolmasluokkalaisia.

15.4. klo 18.25: Maskisuositusta alakouluikäisille ei pääkaupunkiseudulla tule ja nuorten harrastustoiminta ulkona avataan

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on linjannut, että 20-vuotiaiden ja sitä nuorempien ohjattu liikuntaharrastustoiminta ulkona voidaan avata maanantaina 19.4.

Toiminta toteutetaan jo aiemmin käytössä olleiden terveysturvallisuusohjeiden pohjalta.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjaa, ettei tässä vaiheessa ole tarvetta maskien käytön laajentamiselle alle 12-vuotiaille.

Lue lisää aiheesta täältä.

15.4. klo 12.35: Kaivokselan ja Lehtikuusen koulujen koronavirusseulonnoissa yhteensä neljä tartuntaa

Vantaan kaupunki tiedottaa, että Kaivokselan ja Lehtikuusen koulujen koronavirusseulonnoissa löytyi muutamia tartuntoja.

Tartuntatauti- ja hygieniayksikkö päätyi suorittamaan Kaivokselan ja Lehtikuusen koulujen oppilaille ja henkilökunnalle koronavirusseulonnan. Kaivokselan koulussa oli siihen mennessä todettu maaliskuun aikana yhteensä 13 koronavirustartuntaa, joista kuusi todettiin maaliskuun viimeisen viikon aikana. Lehtikuusen koulussa maaliskuun aikana todettiin yhteensä 27 koronavirustartuntaa.

Seulonnassa koulujen opiskelijoita ja opettajia kehotettiin menemään koronavirustestiin. Seulontaan osallistui Kaivokselan koulusta 284 henkilöä ja Lehtikuusesta 257 henkilöä.

Seulonnassa positiivisen tuloksen sai yksi henkilö Kaivokselan koulusta. Lehtikuusen koulusta positiivisen tuloksen sai kolme henkilöä.

15.4. klo 7.20: Harva kunta antaa mökkiläisille koronarokotteen

Koronarokotteen saaminen mökkikunnassa saattaa jäädä monelle toiveeksi. Vain harvat kunnat ovat luvanneet antaa rokotteen vapaa-ajan asukkaille.

Kuntaliitossa ohjeistuksia tulkitaan siten, että kunnat voivat rokottaa kesäasukkaita, mutta myös kieltäytyä siitä. Pakkoa ei ole.

– Rokotteita on rajallinen määrä niin koti- kuin mökkipaikkakunnallakin ja vain harvat kunnat tulevat antamaan rokotuksia ulkopaikkakuntalaisille, tiivistää Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Tarja Myllärinen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ohjeistaa nettisivuillaan, että lähtökohtaisesti jokainen saa koronarokotteen omasta kotikunnastaan.

Lue lisää tästä artikkelista.

15.4. klo 7.00: Astra Zeneca -rajoituksesta tulee rokotustahtiin noin kuukauden viive – Yle listasi rokoteiden yleisimmät haitat

Astra Zenecan koronarokotetta ei edelleenkään anneta Suomessa alle 65-vuotiaille. THL, STM ja Fimea järjestivät keskiviikkona tiedotustilaisuuden Astra Zenecan rokotteen käytöstä.

THL:n johtava asiantuntija Miia Kontio otti kantaa siihen, hidastaako linjaus Suomen rokotetahtia.

– Ilman muuta tämä viivästyttää, mutta jatkosta riippuu kuinka paljon, Kontio toteaa.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan kaikki yli 16-vuotiaat oli tarkoitus saada rokotettua kesä–heinäkuun vaihteessa. Nyt maali voi voivat siirtyä pahimmillaan elokuun puolelle, Kontio arvelee.

Aikataulu kuitenkin riippuu paljon siitä, millä tahdilla rokotetoimitusmäärät kehittyvät ja uusia rokotteita otetaan käyttöön.

Koronavirusrokotteiden aiheuttamista haittavaikutuksista käytävä keskustelu on keskittynyt viime aikoina muutamiin erittäin harvinaisiin sivuvaikutuksiin, kuten veritulppiin.

Rokotteiden yleisimmät haittavaikutukset ovat kuitenkin tyypillisiä yleisoireita ja -särkyjä, ja niitä voi tulla mistä tahansa rokotteista.

– Ne ovat ehdottomasti samoja kuin muissakin rokotteissa, vahvistaa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ylilääkäri Maija Kaukonen.

Yle listasi yleisimmät haitat jokaisesta Suomessa käytetystä rokotteesta.

15.4. klo 6.15: Loviisan rokotusajanvarauspuhelinta korjataan yhä – toimii jälleen ensi viikolla

Loviisan koronarokotusten ajanvarauspuhelin on ollut poissa käytöstä melkein viikon.

Kaupungin perusturvajohtaja Carita Schröder kertoo, että vika haivaittiin viime viikon torstaina. Viassa on hänen mukaansa kyse siitä, etteivät puhelut ole kaikissa tapauksissa rekisteröityneet.

– Osa soittajista on sulkenut puhelun liian aikaisin, jolloin puhelu ei ole rekisteröitynyt kokonaan.

Vikaa korjataan vielä tämän viikon ajan. Puhelinpalvelun pitäisi jälleen toimia ensi viikolla.

– Ohjeistus soittajalle ei ole ollut riittävää. Nyt ohjeistusta on muutettu niin, että siinä sanotaan tarkemmin, että soittajan tulee odottaa lupaa sulkea puhelu.

14.4. klo 13.25: Porvoossa Peipon koulussa on todettu uusi koronavirustartunta

Porvoossa Peipon koulussa on todettu uusi koronavirustartunta. Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen.

Peipon koulussa tartunnalle on altistunut 13 henkilöä ja heidät asetetaan karanteeniin.

Peipon koulussa todettiin tartunta myös edellisenä päivänä eli tiistaina.

14.4. klo 9.40: Ravintolat avautumassa Uudellamaalla

Ravintolat ovat avautumassa ensi viikon alussa myös pahimmilla korona-alueilla, kuten Uudellamaalla.

Ruokailuun keskittyneille ravintoloille kaavaillaan täällä kuitenkin muita ravitsemusliikkeitä pidempiä aukioloaikoja.

Suomen tietotoimiston tietojen mukaan ne olisivat avoinna myöhäisempään kuin alkoholintarjoiluun keskittyneet baarit, pubit ja yökerhot.

Täyssulku on päättymässä ensi sunnuntaina, mutta valmistelussa on asetus uusista rajoituksista, jotka voidaan ottaa käyttöön vaikeimmilla tautialueilla.

Lue myös: Ylen tiedot: Ainakin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja kolmessa muussa maakunnassa baarit kiinni kello 18, ruokapaikat kello 19, alkoholin tarjoilu loppuu jo iltaviideltä

13.4. klo 16.35: Espoossa rikottiin kokoontumisrajoituksia

Poliisi joutui keskeyttämään uskonnollisen tilaisuuden viime sunnuntaina Espoon Leppävaarassa.

Päätös tilaisuuden keskeyttämisestä perustui voimassa oleviin kokoontumisrajoituksiin. Kuuden hengen rajoitusta ei sovelleta uskonnollisten yhdyskuntien järjestämiin tilaisuuksiin, jotka järjestetään uskonnonharjoittamista varten yhdyskunnan omissa tai niitä vastaavissa tiloissa.

Poliisin mukaan Läkkitorilla Espoossa järjestetty uskonnollinen tilaisuus oli kuitenkin yleisellä torilla. Tilaisuudessa oli paikalla 20–30 henkilöä ja tuolit oli varattu 30 henkilölle. Poliisipartion antamia tartuntataudin leviämistä koskevia suojausohjeita ei noudatettu eikä tilaisuudesta ollut ilmoitettu etukäteen poliisille siten kuin kokoontumislaki edellyttää.

Poliisi neuvotteli tilaisuuden järjestäjän kanssa, minkä jälkeen poliisi antoi poistumiskäskyn. Tässä vaiheessa ihmiset hajaantuivat ja poistuivat paikalta. Hetken päästä poliisi havaitsi tilaisuuden jälleen jatkuvan, minkä jälkeen poliisi keskeytti tilaisuuden uudestaan.

Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä, joita epäillään niskoittelusta poliisia vastaan.

13.4. klo 13.05: Tartunta porvoolaisessa Peipon koulussa

Porvoon kaupunki tiedottaa, että Peipon koulussa on todettu koronavirustartunta. Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen.

Peipon koulussa tartunnalle on altistunut 17 henkilöä ja heidät asetetaan karanteeniin.

Altistuneille ja altistuneiden huoltajille on tiedotettu asiasta rehtorin kautta. Jos yhteydenottoa ei ole tullut, kontaktia tartunnan saaneeseen ei ole ollut. Terveydenhuoltoviranomaiset ottavat yhteyttä henkilökohtaisesti viimeistään torstaina 15. huhtikuuta.

Koulutoiminta jatkuu muilta osin normaalisti lukujärjestyksen mukaisesti noudattaen aikaisemmin annettuja turva- ja hygieniaohjeita. Koulun tiloissa tehdään tehostettu siivous.

13.4. klo 8.35: Espoolaisessa Kuninkaankallion asumisyksikössä todettu useita koronatartuntoja

Espoon kaupunki tiedottaa, että Kuninkaankallion palveluasumisen yksiköissä on todettu koronavirustartunta kuudella asukkaalla.

Espoon kaupungin tartuntatautiyksikkö on määrännyt tartunnan saaneet eristykseen. Karanteeniin on määrätty yhteensä 32 altistunutta asukasta. Asumisyksikön henkilöstöä ei ole altistunut.

Kuninkaankallion asumisyksikön kaikille asukkaille järjestetty koronavirustestaukset ja henkilöstö on ohjattu hakeutumaan testeihin. Lisäksi kaikki altistuneet testataan karanteenin aikana kaksi kertaa. Viimeinen testaus järjestetään ennen karanteenien päättymistä.

Kuninkaankallion noin sata asumisyksikön asukasta saa koronarokotuksen tällä viikolla. Koronaan sairastuneet voidaan rokottaa myöhemmin, noin kuuden kuukauden kuluttua sairastumisesta.

Asumisyksikön henkilöstö on pysynyt terveenä ja käyttää asianmukaisia suojavarusteita sekä huolehtii hygieniasta. Kohteen siivousta on tehostettu. Asukkaiden omaisten ja läheisten vierailua sekä asumisyksikön asukkaiden sisäisiä vierailuja esimerkiksi talosta toiseen on rajoitettu.

13.4. klo 6.30: Helsingin satama käännytti 58 matkustajaa viime viikolla, matkustajamäärät kasvaneet rajoilla

Suomeen saapui Helsingin sataman kautta viime viikolla 30 prosenttia enemmän matkustajia kuin sitä edeltäneellä viikolla, kertoo Rajavartiolaitos. Yhteensä viikon aikana Helsingin sataman kautta saapui 3 300 henkilöä.

Rajavartiolaitos selvitti tarkemmin 205 henkilön maahantulosyytä. Viikon aikana käännytettiin 58 matkustajaa. Myös käännytettyjen määrä kasvoi hieman edelliseen viikkoon verrattuna.

Yleisin käännytysperuste oli uhka kansanterveydelle sekä pyrkiminen Suomeen sellaiseen työhön, joka ei kuulu yhteiskunnan toimivuuden tai huoltovarmuuden kannalta välttämättömien työtehtävien piiriin.

Myös Suomen ja Norjan rajalla liikennettä oli Lapin rajavartioston mukaan 32 prosenttia enemmän sitä edeltävään viikkoon verrattuna. Suomen ja Ruotsin rajalla rajanylitysliikenteen määrä nousi noin viisi prosenttia.

Lähde: STT

13.4. klo 6.07: Yli 65-vuotiaat rokotettavat loppuvat Helsingistä vielä tällä viikolla

Helsingissä voi pian olla Astra Zenecan koronarokotetta yli omien välittömien tarpeiden.

Viikko sitten kaupunki sai yli 16 000 annoksen erän, ja toista vastaavan suuruista erää odotetaan saapuvaksi parin kolmen viikon sisällä.

– Kyllä me olemme haasteessa sen kanssa, että loppuu olkapäät ja lihakset joihin pistää näitä, terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen sanoo.

Sen sijaan esimerkiksi Vantaalla ei ole samaa ongelmaa. Siellä rokottamattomia 65 vuotta täyttäneitä kaupunkilaisia on noin 7 000, ja Astra Zenecaa odotetaan saatavaksi vastaava määrä.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) ohjeistuksen mukaan Astra Zenecan rokotetta annetaan vain 65-vuotiaille ja tätä vanhemmille. Syynä on Astra Zenecan rokotteella todettu erittäin harvinainen aivolaskimotukokseen liittyvä haittavaikutus.

Johtajalääkäri Lukkarisen mukaan Helsingissä on vielä reilut 26 000 kaupunkilaista, jotka nykyohjeistuksella saavat ensiannoksenaan Astra Zenecaa. Lukkarinen arvioi, että halukkaat saadaan rokotettua tällä viikolla.

– Jos 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat ovat vain niitä, jotka saavat tämän rokotteen THL:n ohjeistuksen mukaisesti, ja rokotteita tulee enemmän kuin on rokotettavia, kyllä edessä on vääjäämättä tilanne, että ei ole enää ketään kenelle niitä antaa.

Lukkarinen vakuuttaa, että Astra Zenecan rokotteet eivät mene kuitenkaan hukkaan. Annokset säilyvät varastossa useita kuukausia, ja niitä voidaan käyttää 65 vuotta täyttäneiden kaupunkilaisten tehosterokotteena.

12.4. klo 12.05: Porvoossa Bjurbölen päiväkodissa koronavirustartunta

Porvoon kaupunki tiedottaa, että Bjurbölen päiväkodissa on todettu koronavirustartunta. Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen.

Tartunnalle on altistunut päiväkodissa 11 henkilöä. Altistuneet tai heidän huoltajansa ovat saaneet päiväkodinjohtajalta tiedon altistumisesta. Jos yhteydenottoa ei ole tullut, ei kontaktia tartunnan saaneeseen ole ollut. Terveydenhuoltoviranomaiset ottavat yhteyttä henkilökohtaisesti altistuneisiin viimeistään keskiviikkona 14 huhtikuuta. Altistuneet määrätään kotikaranteeniin, ja he saavat karanteeniohjeet.

Muilta osin päiväkodin toiminta jatkuu normaalisti.

12.4. klo 12.02: Porvoolaiskoulussa kaksi uutta koronavirustartuntaa

Porvoon kaupunki tiedottaa, että Strömborgska skolanissa on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Tartunnan saaneet ovat kotihoidossa, ja heidät on määrätty eristykseen. Tartunnoille on altistunut 48 henkilöä, ja heidät asetetaan karanteeniin.

Altistuneille tai altistuneiden huoltajille on tiedotettu asiasta koulun kautta Wilma-viestillä. Jos yhteydenottoa ei ole tullut, kontaktia tartunnan saaneeseen ei ole ollut. Terveydenhuoltoviranomaiset ottavat yhteyttä henkilökohtaisesti viimeistään keskiviikkona 14. huhtikuuta.

Koulutoiminta jatkuu muilta osin lukujärjestyksen mukaisesti noudattaen aikaisemmin annettuja turva- ja hygieniaohjeita.

12.4. klo 6.15: Keusoten alueella joukkoaltistumisia

Tuusulassa Kellokosken koulussa ja esikoulussa on todettu joukkoaltistumisia koronavirukselle.

Samoin Tuusulassa Torpparin päiväkodissa on joukkoaltistus.

Tällä hetkellä Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymässä on karanteenissa 821 alueen asukasta.

Enitenn tartunnat rehottavat tällä hetkellä kuntayhtymän alueista Hyvinkäällä ja Tuusulassa.

12.4. klo 6.10: Toisen asteen opiskelijat palaavat osittain lähiopetukseen

Pääkaupunkiseudulla lukiolaiset ja ammattiin opiskelevat palaavat osittaiseen lähiopetukseen.

Noin puolet luokiolaisista ja noin kolmasosa ammattiin opiskelevista on kerrallaan koululla ja loput etänä.

Peruskoulun ylimmillä luokilla siirrytään vuorottelumalliin. Kullakin kaupungilla on oma rytmi, jonka mukaan vuorotellaan.

Esimerkiksi Vantaalla jokainen yläkoulun vuosiluokka on viikon lähiopetuksessa ja sitten kaksi viikkoa etänä.

Etäkoululaisilla on mahdollisuus joko ruokailla omalla koululla tai koululounaan sijaan noutaa ateriakassi.

Pääkaupunkiseudun lisäksi muun muassa Porvoossa palataan osittaiseen lähiopetukseen.

9.4. klo 11.15: Lasten ja nuorten harrastustoiminta on vapautumassa toukokuussa – urheilukatsomoihin voi päästä kesäkuussa

Hallitus julkaisi perjantaina suunnitelman koronarajoitusten purkamisesta. Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnan avaaminen ei kuulu suunnitelman ensimmäiseen vaiheeseen.

Tällä hetkellä lasten ja nuorten harrastustoimintaa sisä- tai ulkotiloissa voi järjestää vain vuonna 2008 syntyneille ja sitä nuoremmille.

– Ensimmäisenä avataan ulkotiloissa tapahtuvaa toimintaa. Toukokuun puolella voidaan avata pienemmän tartuntariskin paikkoja, kuten museoita ja kirjastoja. Niiden jälkeen voidaan avata sisätiloja, joiden käytössä tapahtuu enemmän kontakteja, pääministeri Sanna Marin (sd.) kuvaili tiedotustilaisuudessa.

Yleisötilaisuuksia on suunnitelman mukaan tarkoitus avata osallistujarajoituksin kesäkuussa. Esimerkiksi urheilukatsomoihin voi siis päästä suunnitelman mukaan aikaisintaan tuolloin.

Kesäkuussa on tarkoitus avata myös aikuisten ryhmäharrastustoimintaa ulkotiloissa.

9.4. klo 6.55: Lasten maskisuositusta käsitellään pääkaupunkiseudulla ensi viikolla

Pääkaupunkiseudulla päätös alle 12-vuotiaiden maskisuosituksesta lykättiin ensi viikkoon.

Espoon kaupunginjohtajan Jukka Mäkelän mukaan HUSin johto oli jo linjannut maskien käytöstä alakouluissa, mutta HUSin lastenlääkärit kyseenalaistivat ne.

Tiistaina koko Uudenmaan alueen koronaryhmä suositteli, että alakouluissa ja esiopetuksessakin otettaisiin maskit käyttöön. Esimerkiksi Järvenpäässä näin päätettiin toimia.

Kunnat tekevät asiasta päätökset itse.

9.4. klo 6.50: Helsingissä päiväkoti-ikäisillä tartuntoja alkuvuoteen verrattuna 3,5-kertainen määrä

Helsingin päiväkoti-ikäisillä tartuntojen kokonaismäärä oli vuoden vaihteeseen verrattuna maaliskuun lopussa 3,5-kertainen. Muilla lasten ja nuorten ikäryhmillä sekä työikäisillä tartuntojen määrä on noussut vähemmän, mutta kuitenkin 2–3-kertaisesti.

Lasten ja nuorten osuus kaikkien helsinkiläisten tartunnoista oli alkuvuodesta viidesosan ja maaliskuun lopussa jo lähes kolmasosan verran.

Päiväkoti-ikäisten osana perhe katsotaan tartuntalähteeksi tällä hetkellä 64 prosentissa ja päiväkoti 21 prosentissa.

Helsingin kaupungin keskiviikkona julkaiseman koronaviruskatsauksen mukaan tartutoja oli viime viikolla yli 40 päiväkodissa, joista noin neljäsosassa jäljitys oli kesken. Edellisviikolla tartuntoja kerrottiin ilmenneen 52 päiväkodissa, joissa jäljitys oli kesken tilaston julkaisuhetkellä noin puolessa.

9.4. klo 6.42: Kallion ala-asteen joukkoseulonnassa ei löytynyt uutta tartuntarypästä

Helsinkiläisellä Kallion ala-asteella on suoritettu koronatartuntojen joukkoseulonta helmi-maaliskuussa todettujen 49 tartunnan vuoksi.

Kallion ala-asteella on yhteensä 490 oppilasta ja viitisenkymmentä opettajaa. Joukkoseulonnassa heistä kävi alle puolet, yhteensä 225 henkilöä. Seulonnassa neljällä henkilöllä todettiin tartunta. Seulonnan tulosten pohjalta asetettiin aiempien lisäksi karanteniin yksi ryhmä.

Joukkoseulontojen tarkoituksensa on löytää mahdollisia oireettomia tautitapauksia.

Helsingin kaupungin keskiviikkona julkaiseman koronaviruskatsauksen mukaan kaupungissa oli viime viikolla yli 50 alakoulussa, joissa oli koronatartuntoja, näistä yli 20 koulussa jäljitys oli tilaston mukaan kesken. Edellisviikolla katsauksen mukaan tartuntoja oli 46 alakoulussa ja jäljitys niistä kesken yli 30 koulussa.

Katsauksen mukaan Helsingin osuus kaikista Suomen koronatartunnoista on noin 29 prosenttia. Kaupungin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä valtasossa kaupunkia alle 500 tartuntaa 100 000 asukasta kohden edellisen 14 päivän aikana.

9.4. klo 6.27: Pääkaupunkiseudun koronaryhmä suosittaa tilasulkua jatkettavan

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa, että aluehallintovirasto jatkaa nyt voimassa olevia tilojen sulkemisia.

Ryhmä tekee yhtenäisiä linjauksia Helsingissä, Espoossa, Kaunaisissa ja Vantaalla.

Näin muun muassa kuntosalit, yleiset saunat ja uima-altaat pysyisivät kiinni huhtikuun 28. päivään asti.

Tiloja voitaisiin kuitenkin käyttää muun muassa vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan.

Lisäksi Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit linjasivat, että yläkoulun ja toisen asteen oppilaat palaavat asteittaiseen lähiopetukseen.

Lue lisää Espoon ja Helsingin koronainfoista: Espoo ja Helsinki kertoivat koronalinjauksistaan – Vapaavuori pitää esikoululaisten maskisuositusta "melko lailla loppuunkäsiteltynä"

7.4. klo 19.20: Järvenpäässä maskit käyttöön myös alaluokilla

Keusoten ja HUSin maskisuositusten mukaisesti Järvenpään perusopetuksessa otetaan kertakäyttömaskit käyttöön myös perusopetuksen alimmilla luokilla ja iltapäivätoiminnassa.

Tähän saakka maskeja on käytetty lähiopetuksessa 6.–9. luokilla. Myös kouluilla olevat esikoululaiset käyttävät maskeja tilanteissa, joissa kohdataan muita koululaisia.

Maskien käyttö aloitetaan, kun kouluille on saatu hankittua niitä riittävästi. Maskit jaetaan oppilaille ja käyttöä opastetaan sekä valvotaan. Oppilaat voivat käyttää myös kotoa tuotuja maskeja.

Lisäksi Keusote on 7. huhtikuuta päättänyt yläkoulujen opiskelun jatkumisesta etä- ja lähiopetuksen hybridimallilla. Koululla saa olla lähiopetuksessa kerrallaan kaksi yläkoulun ikäluokkaa, mutta ensimmäisellä hybridiviikolla vain yksi.

Koulut tiedottavat koulu- ja luokkakohtaisista järjestelyistä tarkemmin.

7.4. klo 18.58: Helsinkiin saatiin 15-kertainen määrä Astra Zenecan rokotetta edellisviikkoon verrattuna – osa kuitenkin kieltäytyy siitä

Helsinkiin on saatu merkittävä määrä lisää koronarokotteita.

Terveysasemien johtajalääkärin Timo Lukkarisen mukaan Suomeen tuli tällä viikolla suuri määrä Astra Zenecan rokotetta, joista Helsinkikin sai osansa. Viime viikolla Astra Zeneca -annoksia tuli kaupunkiin 1080, kun taas tällä viikolla niitä tuli 16 560.

Kun yhtälöön lisää noin 15 000 Pfizerin rokotetta, kaupungin kokonaismäärät tälle viikolle ovat jo 30 000 annoksessa.

Hetkellisesti kasvaneet rokotevarastot eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että määrät ovat nyt pysyvästi kasvussa, johtajalääkäri Timo Lukkarinen toteaa.

– Tiedämme, että ensi ja sitä seuraavalla viikolla tällaista isoa määrää Astra Zenecan rokotetta ei ole luvassa, vaan puhumme jälleen todella pienistä määristä.

Toimitusvaikeuksiakin suuremman haasteen rokotusten suunnittelulle aiheuttaa kuitenkin Lukkarisen mukaan Astra Zenecan rokotteelle asetetut ikärajaukset sekä rokotteen ympärillä käytävä keskustelu sen mahdollisista haitallisista sivuvaikutuksista.

– Osa yli 65-vuotiaista pettyy rokotuspisteelle saapuessaan siihen, että on saamassa Astra Zenecan eikä Pfizerin rokotetta. Jotkut ovat jopa päätyneet siihen, etteivät ota sitten mitään rokotetta. Rokotuspisteillä on näkynyt protestinmerkkejä, Lukkarinen toteaa.

7.4. klo 15.36: Helsingissä ryhdytään pian rokottamaan 18–44-vuotiaita riskiryhmäläisiä

Helsingissä 18–44-vuotiaat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus tai tila, voivat torstaista 8. huhtikuuta alkaen varata ajan koronarokotukseen.

Vaikealle koronavirustaudille altistavia sairauksia ovat muun muassa jatkuvaa lääkitystä vaativa astma, vaikea sydänsairaus, ykköstyypin diabetes ja sairaalloinen lihavuus.

Rokotuksia annetaan Jätkäsaaren, Messukeskuksen, Malmin ja Myllypuron rokotuspisteissä.

Saatavien rokotteiden määrän lisääntymisen myötä rokotuspisteiden aukioloaikoja on laajennettu. Rokotuspisteet palvelevat jatkossa tiistaisin ja torstaisin iltakahdeksaan asti. Pisteet ovat auki myös lauantaisin.

7.4. klo 14.15: Helsingin koronatilanne on helpottanut

Helsingin koronatilanne näyttäisi helpottaneen melkein kaikilla Helsingin postinumeroalueilla. Muutos käy ilmi tänään julkaistuista tiedoista, jotka käsittävä kahden edellisen viikon aikana raportoidut tartunnat.

Ilmaantuvuusluku on valtaosassa kaupunkia alle 500. Näillä alueilla on siis todettu alle 500 koronavirustartuntaa 100 000 asukasta kohden viimeisten 14 vuorokauden aikana.

Voit tarkastella alueellisia tietoja tarkemmin tästä jutusta: Helsingin koronatilanne on helpottanut, Kalliossa ja Vuosaaressa tartuntamäärät ovat puolittuneet – katso, missä tartuntoja on nyt eniten

7.4. klo 11.55: Pääsiäinen vilkastutti rajaliikennettä

Pääsiäisen pyhät näkyivät selvästi rajaliikenteen vilkastumisena.

Helsingin sataman kautta maahan saapui viime viikon aikana 11 000 henkilöä, mikä on noin 400 edellisviikkoa enemmän.

Helsinki-Vantaan lentoaseman liikenne vilkastui sekin hitusen, noin sadalla edellisviikosta.

Yhteensä maahan saapui 4000 matkustajaa Schengen-maista ja 2000 Schengen-alueen ulkopuolelta.

7.4. klo 11.50: Lasten maskisuositusta käsiteltäneen torstaina pääkaupunkiseudulla

Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että kunnat harkitsevat kasvomaskien käyttöä myös esikouluissa ja alakouluissa eli 6–11-vuotiaille lapsille.

Lisäksi ryhmä suosittaa maskin käyttöä yli 12-vuotiaille kaikissa paikoissa, joissa on muita ihmisiä.

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljasen mukaan esi- ja alakoululaisten maskisuositusasiaa käsitellään todennäköisesti pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmässä torstaina.

7.4. klo 11.42: Porvoossa 300 vapaata rokotusaikaa tälle viikolle

Porvoon kaupunki tiedottaa, että kaupungissa on tällä viikolla yhä noin 300 vapaata aikaa koronarokotukseen.

Vapaita aikoja on Pfizer Biontech-rokotteelle.

Pfizerin rokotetta annetaan tänä vuonna 70 vuotta täyttäville sekä riskiryhmiin kuuluville 16–64-vuotiaille porvoolaisille.

Rokotusajan voi varata osoitteessa koronarokotusaika.fi.

6.4. klo 15:25: Loviisassa rahtilaivan henkilökunnan keskuudessa todettu koronavirustartuntoja

Loviisan kaupunki tiedottaa, että Valkon satamassa olevassa rahtilaivassa on todettu neljä koronavirustartuntaa.

Sairastuneet ja altistuneet on eristetty.

Valkon satama on suljettu alue, johon ulkopuolisilla ei ole pääsyä.

6.4. klo 15.05: Helsingin vankila sulkutilaan, tartuntoja vangeilla

Helsingin vankilassa on todettu useita koronavirustartuntoja vangeilla ja vankilan koronavirustilanne on pahentunut, kertoo Rikosseuraamuslaitos (RISE).

Kaikki vangit ovat vankiterveydenhuollon asettamassa karanteenissa 17. huhtikuuta asti ja koko vankila on sulkutilassa. Kaikki vangit ja henkilökunnan jäsenet testataan.

Uusia vankeja ei oteta vankilaan sulkutilan aikana eikä vankeja siirretä toisiin laitoksiin.

Helsingin vankila on yksi Etelä-Suomen rikosseuraamusalueelle kuuluvista vankiloista ja on vankimäärältään Suomen suurin suljettu vankila. Tällä hetkellä siellä on noin 240 vankia.

Pääsiäisen aikana yksittäisiä tartuntoja on todettu myös Jokelan, Riihimäen ja Turun vankiloissa, RISE tiedottaa.

6.4. klo 14.50: Uudeltamaalta lähdettiin vilkkaasti lomanviettoon muualle Suomeen pääsiäisenä

Teleoperaattori Telian koostaman tilaston mukaan Uudeltamaalta lähdettiin pääsiäisen viettoon vilkkaasti muualle Suomeen. Esimerkiksi kiirastorstaina Uudeltamaalta alkoi Telian datan mukaan noin 72 000 matkaa.

Vuosi sitten vastaava luku oli 22 000, mutta varsin verkkaista viime vuoden liikennettä selittää se, että Uusimaa oli viime vuonna pääsiäisen aikaan suljettuna koronaepidemian vuoksi. Uudenmaan sulku purettiin viime vuonna pääsiäisen jälkeen.

Koronaa edeltävällä ajalla, vuonna 2019, vastaava luku oli 134 000, joten liikenteen vilkastumisesta huolimatta tänä vuonna jäätiin yhä rutkasti normaalivuosien tasosta.

Viime vuonna Uudenmaan maakunnan ja muiden maakuntien välillä oli pääsiäisen aikaan voimassa liikkumisrajoitus. Tänä vuonna vastaavaa kieltoa ei ollut, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ohjeisti kansalaisia välttämään matkustelua ja viettämään pääsiäistä kotikulmilla.

Tästä huolimatta esimerkiksi Lapin mökit ja lomahuoneistot olivat pääsiäisen aikaan suosittuja.

1.4. klo 18.52: Vertailimme rokotuskattavuutta kuudessa metropolissa ja Helsinki nousi kärkeen

Yle keräsi tiedot koronarokotusten kattavuustilanteesta eli siitä, kuinka suuri osa kaupunkilaisista on rokotettu Oslossa, Kööpenhaminassa, Tukholmassa, Pietarissa, Tallinnassa ja Helsingissä viikon 13 alussa.

Verrokkikaupunkien ensimmäisen rokotuskierroksen paalupaikkaa pitää Helsinki 13,8 prosentin kattavuudella. Toisella sijalla on Tallinnan Harjumaa-alue, jossa tähän mennessä 13,4 prosenttia väestöstä on saanut ensimmäisen rokotteen.

Pohjoismaiset pääkaupungit sijoittuvat tasaisesti, noin 10 prosentin kattavuudella seuraaville sijoille. Viimeiseksi vertailussa jää Pietarin kaupungin alue, jossa vasta 6,63 prosenttia kaupungin asukkaista on kertaalleen rokotettu.

Tarkasteltaessa toista rokotuskierrosta asetelma muuttuu ja Helsinki jää listan viimeiseksi. Vain 1,5 prosenttia HUS-alueen asukkaista on saanut toisen rokotuskierroksen. Kaikki muut vertailuun otetut kaupungit sijoittuvat 4-5 prosentin väliin. Johtopaikkaa pitää Kööpenhamina 5,2 prosentilla ja toisena Pietarin kaupunki.

Rokotustiedot kerättiin 30.03.2021 yhteistyössä Suomen suurlähetystöjen kanssa. Vertailuun listattiin Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL:n tietojen lisäksi Pietarin, Tallinnan, Tukholman, Oslon sekä Kööpenhaminan terveysviranomaisilta saadut tiedot.

1.4. klo 17.50: Suljettavia liikuntapaikkoja ei ole tarkoitettu myöskään yksityiskäyttöön, sanoo avi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto muistuttaa, että suljettavia yksityisiä liikuntatiloja ei ole syytä käyttää seuraavien kahden viikon aikana yksityiselämään kuuluviin kokoontumisiin.

Aluehallintovirasto korostaa, että kaikkia kokoontumisia ja lähikontakteja on ehdottoman suositeltavaa välttää aina, kun se on mahdollista.

1.4. klo 16.30: Vantaalla kahdessa koulussa seulotaan tartuntoja

Vantaan kaupunki kertoo, että Kaivokselan ja Lehtikuusen kouluissa tehdään covid-19-seulonnat.

Lehtikuusen koulussa on maaliskuun aikana todettu yhteensä 27 ja Kaivokselan koulussa 13 koronavirustartuntaa. Lehtikuusen koulu on yhtenäiskoulu Itä-Vantaalla ja Kaivokselan koulu on Länsi-Vantaalla sijaitseva alakoulu.

Altistuneet henkilöt kartoitetaan ja heidät asetetaan karanteeniin, kunnes heillä ei enää ole sairastumisriskiä. Lisäksi kaikki altistuneet ohjeistetaan menemään koronavirustestiin oireista riippumatta. Altistuneita tiedotetaan asiasta erikseen.

Tartuntoja on todettu useilla eri luokka-asteilla. Suurin osa tartunnoista on todettu alakouluikäisillä. Kaikkien tartuntojen välillä ei ole selkeitä yhteyksiä. Osa tartunnoista on todettu henkilöillä, jotka ovat olleet karanteenissa aiemman altistuksen perusteella. Osa tartunnoista on todennäköisesti peräisin muualta kuin koulusta. Kaikkien tartunnan saaneiden kohdalla ei ole tapahtunut altistumisia koulussa.

Koulujen tilanteen vuoksi Vantaan tartuntatauti- ja hygieniayksikkö on päätynyt suorittamaan kouluissa seulonnat. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkia Kaivokselan koulun oppilaita ja henkilökuntaa sekä kaikkia Lehtikuusen koulun tiloissa viimeisen kahden viikon aikana oleskelleita oppilaita ja henkilökuntaa suositellaan menemään koronavirustestiin oireista riippumatta.

1.4. klo 16.22: Porvoossa Hinthaaran päiväkodissa on todettu koronavirustartunta

Porvoon kaupunki tiedottaa, että Hinthaaran päiväkodissa on todettu koronavirustartunta. Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen.

Tartunnalle on altistunut päiväkodissa 37 henkilöä. Altistuneet tai heidän huoltajansa ovat saaneet päiväkodinjohtajalta tiedon altistumisesta. Terveydenhuoltoviranomaiset ottavat yhteyttä henkilökohtaisesti altistuneisiin viimeistään sunnuntaina 4. huhtikuuta. Altistuneet määrätään kotikaranteeniin, ja he saavat karanteeniohjeet.

Muilta osin päiväkodin toiminta jatkuu normaalisti.

Lisäksi samaan tartuntaketjuun liittyen 12 henkilöä on altistunut tartunnalle kahdessa eri ryhmässä vapaa-ajan harrastuksessa. Altistuneiden huoltajat ovat saaneet tiedon harrastuksen järjestäjältä.

1.4. klo 13.00: Vain joka viides britti hakeutuu koronatestiin saatuaan oireita

Vain joka viides britti sanoo menevänsä koronatestiin saatuaan tartuntaan viittaavia oireita. Etenkin alemmissa tuloluokissa ihmiset välttelevät testiin menemistä, sillä he pelkäävät sen johtavan tulonmenetyksiin.

Britit myös noudattavat verrattain kehnosti karanteenimääräyksiä.

Tiedot käyvät ilmi British Medical Journal -tiedelehden vastikään julkaisemasta tutkimuksesta, jossa selvitettiin brittien asenteita koronavirusta kohtaan.

Lähde: Yle

1.4. klo 12.45: Mitä mieltä kansalaiset ovat rokotteiden kohdentamisesta?

Suomessa pohditaan koronarokotteiden painottamista pahimmille tartunta-alueille. Käytännössä se tarkoittaa, että rokotteita kohdennettaisiin esimerkiksi pääkaupunkiseudulle ja Turkuun.

Hallitus lähetti keskiviikkona lausuntokierrokselle.

Yle selvitti, miten eri puolilla Suomea suhtaudutaan esitykseen.

1.4. klo 12.40: Väki kiiruhtaa pohjoiseen, hotelleissa on tilaa

Pääsiäisenä matkailijat pyyhältävät hiihtokeskuksiin suosituksista piittaamatta.

Suomen suurimpiin lomamökkien välittäjiin kuuluvasta Lomarenkaasta kerrotaan, että esimerkiksi Kuusamossa sen välityksessä olevasta 500 mökistä lähes kaikki on varattu.

Sama on tilanne myös Kainuussa, missä 360 mökistä vapaana on vain muutamia isoja 12 hengen mökkejä.

1.4. klo 11.51: THL tutkii hoitokodissa havaittuja tartuntoja rokotetuilla

Vantaalaisessa hoitokodissa on havaittu koronaepidemia, jossa tartuntoja on todettu myös jo ainakin yhden rokoteannoksen saaneilla henkilöillä.

Alustavien tietojen mukaan epidemian on aiheuttanut Etelä-Afrikasta peräisin oleva muuntunut koronavirus. Tartuntoja ilmennyt sekä henkilökunnalla että asukkailla.

THL selvittää epidemian laajuutta vasta-ainetutkimusten avulla. Tarkoituksena on tutkia, kuinka suurella osalla asukkaista ja henkilökunnasta on ollut mahdollisesti havaitsematon oireeton tartunta.

Tutkimuksessa selvitetään myös rokottamalla aikaansaatua immuniteettia ja suojaa varianttiviruksia vastaan.

31.3. klo 15.10: HUS: Tartunnat loivassa laskussa, rokotteiden kohdentaminen nopeuttaisi epidemian hillitsemistä

HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärven mukaan HUS-alueen viikkotartuntojen määrässä nähtiin tartuntahuippu muutama viikko sitten, ja parin viime viikon aikana tartunnoissa on ollut hienoista laskua.

– Näyttää siltä, että tartuntojen nousu on Uudenmaan alueella saatu tarttumaan, mikä on hyvä asia.

Tartuntoja esiintyy alle 20-vuotiailla entistä enemmän. Ne edustavat noin 24 prosenttia kaikista tartunnoista.

Ylen haastattelussa Mäkijärvi kertoo, että rokotteiden kohdentaminen todennäköisesti nopeuttaisi hetkeä, jolloin epidemia alkaa hellittää ja rajoituksia voitaisiin purkaa.

Jos rokotteita saataisiin HUS-alueelle esimerkiksi 1,6-2 -kertainen määrä, se nopeuttaisi rokottamista jo puolella. Tämä puolestaan tukisi HUSin tavoitetta varmistaa terveydenhuollon kantokyvyn kestäminen.

– Potilasmäärät vuodeosastolla ja teho-osastolla ovat meille ratkaisevia. Tavoite on, etteivät ne tästä nouse vaan lähtevät hyvällä vauhdilla laskemaan, jotta voimme tarjota muille potilaille mahdollisimman hyvää hoitoa mahdollisimman varhain.

Mäkijärvi harmittelee, että kysymys rokotusten kohdentamisesta on politisoitunut.

– Tähän mennessä Suomessa on tehty päätöksiä lähes yksinomaan lääketieteen ja terveyden perusteilla ja ehdoilla. Toivoisin, että tämä linja jatkuu myös tulevaisuudessa.

Lue koko juttu: HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi penää päätöstä rokotusten kohdentamisesta: "Palokunta pitäisi lähettää siihen kylään, joka palaa"

31.3. klo 15.05: Loputkin kuntosalit ja liikuntatilat kiinni torstaista alkaen Uudellamaalla – lapset saavat vielä harrastaa

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määräämässä suljettavaksi urheilu- ja liikunta- sekä huvi- ja virkistyskäytössä olevat tilat kahden viikon ajaksi 1. huhtikuuta alkaen.

Uudenmaan lisäksi päätös koskee Etelä-Karjalan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueita.

Päätös perustuu tartuntatautilain 28.3. hyväksyttyyn muutokseen, jossa poistettiin mahdollisuus pitää avoinna enintään kymmenen asiakkaan käytössä olevia tiloja.

Aluhallintovirasto julkaisee sulkemispäätöksen vielä tämän päivän aikana, kun lakimuutos tulee voimaan.

Aluehallintovirasto voi päättää asiasta kahdeksi viikoksi kerrallaan. Sulkemisen mahdollistavat lakipykälät ovat voimassa 30. kesäkuuta asti.

Päätöksellä suljetaan muun muassa kaikki liikuntaurheiluun käytettävät sisäliikuntatilat, yleiset saunat ja uimahallit sekä sisäleikkipuistot. Yksityiskohtaisempi listaus suljettavista kohteista löytyy aluehallintoviraston sivuilta.

30.3. klo 13.03 Koronatukien käytössä ilmennyt väärinkäytösepäilyjä

Keskusrikospoliisin (KRP) rahanpesun selvittelykeskus sai viime vuonna yhteensä 216 koronaviruspandemiaan liittyvää rahanpesuilmoitusta. Yksi havaituista ilmiöistä oli korona-avustuksiin ja -tukiin liittyvät epäillyt väärinkäytökset.

KRP:n mukaan tukia on mahdollisesti käytetty yritys- tai sijoitustoimintaan vastoin tuen myöntämisen ehtoja. Avustuksia on esimerkiksi nostettu käteisenä ja perusteetta siirretty eteenpäin yksityishenkilöille, sanotaan rahanpesun selvittelykeskuksen vuosikertomuksessa.

KRP:n mukaan epäillyt väärinkäytökset koskevat ely-keskusten ja Business Finlandin myöntämiä tukia. Kyse on yksittäistapauksista.

Lähde: STT

30.3. klo 13.01 Kotimaan matkailuaan lisäsivät ennen muuta pääkaupunkiseudulla asuvat

Suomalaisten ulkomaille tekemien vapaa-ajan matkojen määrä putosi viime vuonna koronapandemian takia 72 prosentilla edellisvuotisesta, kertoo Tilastokeskus. Suomalaiset tekivät viime vuonna ulkomaille 2,3 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa.

Kotimaassa erilaisia yöpymisen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja tehtiin 21,4 miljoonaa eli vajaan viidesosan vähemmän kuin 2019. Matkat olivat kuitenkin kestoltaan selvästi pidempiä kuin edellisvuonna, minkä vuoksi yöpymisten määrä lisääntyi yli 10 prosenttia.

Kotimaan matkailuaan lisäsivät ennen muuta pääkaupunkiseudulla asuvat. Heidän vapaa-ajan yöpymisensä kotimaassa lisääntyivät lähes 50 prosenttia. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvien kotimaan vapaa-ajan yöpymisissä ei tapahtunut merkittävää muutosta edellisvuoteen verrattuna.

Viime vuoden matkailuilmiö oli Tilastokeskuksen mukaan mökkeily kotimaassa. Yöpymisten määrä kotimaan mökkimatkoilla kaksinkertaistui edellisvuoteen verrattuna.

Lähde: STT

30.3. klo 13.00 HUS: Toinen aalto kuormittaa työntekijöitä

Koronapandemian toinen aalto näkyy sairaanhoitajien ja muun henkilöstön uniongelmina sekä psyykkisenä kuormittuneisuutena, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS.

HUSin omassa hyvinvointitutkimuksessa kävi ilmi, että koronapotilaita hoitaneet ovat muita työntekijöitä kuormittuneempia.

Tutkimuksessa on mukana HUSin hoitohenkilöstön ja lääkärien lisäksi esimiestehtävissä, hallinnossa ja tukitoimissa työskenteleviä.

29.3. klo 18.25 Kuntosalit ja liikuntatilat kokonaan kiinni HUS-alueella todennäköisesti torstaina

Yksityiset kuntosalit ja liikuntapaikat joutuvat todennäköisesti sulkemaan ovensa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella kiirastorstaina 1. huhtikuuta.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) valmistelee päätöstä, joka sulkisi kaikki liikuntatilat tartuntatautilain uusimpien muutosten mukaisesti.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston viestintäpäällikkö Johanna Koskelan mukaan lopullinen sinetti päätökselle saadaan alkuviikosta ja päätös voidaan allekirjoittaa, kun laki keskiviikkona astuu voimaan.

Koskelan mukaan Etelä-Suomen avin päätös koskee aluksi HUS-aluetta, mutta myös muiden sairaanhoitopiirien kanssa on käyty keskustelua siitä, onko vastaavalle sulkupäätökselle tarvetta.

Avin päätös voi olla voimassa kaksi viikkoa kerrallaan eli aluksi todennäköisesti 1.–14. huhtikuuta.

Lue lisää täältä.

29.3. klo 17.40: Kytöpuiston koulussa 34 tartuntaa kuukaudessa

Kytöpuiston koulussa Vantaalla on todettu yhteensä 34 koronavirustartuntaa viimeisen kuukauden aikana.

Luvussa on mukana aiemmin kerrotut 17 tapausta.

Osa uusista tapauksista todettiin koko koululle tehdyssä joukkoseulonnassa, osa tuli ilmi muuta kautta.

Osa oppilaista ja henkilökunnasta on altistunut tartunnalle ja heidät on ohjattu karanteeneihin ja menemään koronavirustestiin oireista riippumatta, kertoo Vantaan kaupunki.

Tapauksia on todettu useilla eri luokka-asteilla. Kaikkien tapausten välillä ei ole selkeää yhteyttä.

29.3. klo 14.50: Vieraskieliset ikääntyneet eivät koe saavansa tarpeeksi tietoa koronarokotuksista

Ikääntyneet vieraskieliset saavat huonosti tietoa koronarokotteista ja -rokottamisesta.

Kuusi suomalaista järjestöä selvitti kyselyn avulla, miten yli viisikymppiset vieraskieliset suhtautuvat koronarokotteisiin ja millaista tietoa heillä oli saatavilla.

Kyselyyn vastasi 120 vieraskielistä ihmistä. muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvaa. joista yli puolet kertoi, ettei heillä ole riittävästi tietoa kotikuntansa rokotustilanteesta.

29.3. klo 13.25: Kuntosalit ja yksityiset liikuntapaikat sulkevat ovensa todennäköisesti torstaina kahdeksi viikoksi HUS-alueella

Yksityiset kuntosalit ja liikuntapaikat joutuvat todennäköisesti sulkemaan ovensa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella kiirastorstaina 1. huhtikuuta.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston viestintäpäällikkö Johanna Koskelan mukaan lopullinen sinetti päätökselle saadaan alkuviikosta ja päätös voidaan allekirjoittaa, kun laki keskiviikkona astuu voimaan.

Koskelan mukaan Etelä-Suomen avin päätös koskee aluksi HUS-aluetta, mutta myös muiden sairaanhoitopiirien kanssa on käyty keskustelua siitä, onko vastaavalle sulkupäätökselle tarvetta.

Avin päätös voi olla voimassa kaksi viikkoa kerrallaan eli aluksi todennäköisesti 1.–14. huhtikuuta.

Eduskunta hyväksyi tartuntatautilain muutoksen sunnuntaina, jolla täsmennetään kunnan ja aluehallintoviraston mahdollisuuksia sulkea tiloja määräajaksi.

Muutetut lakipykälät astuvat voimaan keskiviikkona ja ne ovat voimasssa 30. kesäkuuta saakka.

Jatkossa epidemian takia voidaan siis sulkea myös sisätiloja, kuten yksityisiä kuntosaleja, joissa nyt on treenannut 10 ihmistä kerrallaan.

29.3. klo 13.10: Rokotuksia Astra Zenecan rokotteella jatketaan rajatusti

Rokotuksia Astra Zenecan koronarokotteella jatketaan maanantaina.

Rokotetta ei varotoimenpiteenä toistaiseksi anneta kuitenkaan alle 65-vuotiaille rokotteen haittavaikutusepäilyjen vuoksi.

Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Saksassa on ilmoitettu alle 65-vuotiailla rokotuksen jälkeen jonkin verran tavallista enemmän hyvin harvinaisia aivolaskimotukoksia ja niin kutsuttuja yleistyneitä suonensisäisiä hyytymisiä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Niiden mahdollista yhteyttä Astra Zenecan koronarokotteeseen selvitetään. 65 vuotta täyttäneillä rokotetuilla vastaavia oireita ei ole tullut esiin.

28.3. klo 14.39: Ravintoloiden sulku jatkuu kolme viikkoa

Ravintolat pysyvät kiinni 18. huhtikuuta asti lukuun ottamatta ruoan ulosmyyntiä. Eduskunta päätti sulun jatkamisesta sunnuntaina täysistunnossaan.

Sulku koskee edelleen lähes koko maata, eli sen alueellinen rajaus ei muuttunut.

Opposition puheenvuoroissa arvosteltiin erityisesti sitä, että kaikki ravintolat on niputettu samaan sarjaan lounasravintoloista karaokebaareihin ja yökerhoihin.

Oppositio vaati myös ravintoloiden arvonlisäveron alentamista ja sulkutoimien alueellista suuntaamista sekä exit-suunnitelmaa ja tukia alalle. Lisäksi perussuomalaiset ja kokoomus ajavat viinin ulosmyyntiä ravintolasta.

Opposition puheenvuorossa kyseenalaistettiin myös Lapin ravintoloiden täyssulku. Lääkkeeksi esitettiin niiden terassien avaamista turvaväleillä.

Nykyinen ravintolasulku on voimassa tähän päivään eli sunnuntaihin asti. Ratkaisu laista oli siis tehtävä sunnuntaina, jotta sulku voisi jatkua ilman välipäiviä.

28.3. klo 11.02: Pandemia synnytti kysyntää kotiovelle saapuville palveluille

Yhdelle yrityksen perustaminen osui koronaepidemian alkuun, osalle korona-aika on tuonut entistä enemmän asiakkaita. Kolme yrittäjää kertoi Ylelle, miksi päätti siirtää palvelunsa pakettiautoon.

– Koronaepidemia näkyi aluksi piikkinä kysynnässä, kun ihmiset eivät lähteneet kotoaan minnekään. Muutenkin eläinlääkäreillä työt ovat lisääntyneet, koska ihmisillä on paljon lemmikkejä ja niiden kanssa ollaan kotosalla, kertoo liikkuvaa vastaanottoa pitävä eläinlääkäri Laura Rajakallio.

Lue täältä, kuinka eläinlääkärin, parturin ja pyörähuoltajan työ sujuu pyörien päällä.

27.3. klo 10.00: Kokosimme vastauksia liikkumisrajoituskysymyksiin

Oletko vielä epävarma siitä, miten liikkumisrajoitukset voisivat vaikuttaa sinun elämääsi?

Kysyimme valtioneuvoston kanslian lainsäädäntöneuvos Maaret Suomelta, miten esitystä liikkumisrajoituksista sovellettaisiin.

Lue juttu aiheesta: Kokosimme kysymyksiä ja vastauksia liikkumisrajoituksista – miten käy pihatöiden, kastejuhlien ja kunnanrajat ylittävien juoksulenkkien?

25.3. klo 16:10: Hallitus esittää liikkumisrajoituksia pahimmille pandemia-alueille, Traficom rajoittaa pääkaupunkiseudun liikenteen matkustajamääriä

Hallituksen infotilaisuudessa tänään iltapäivällä kerrottiin, ettähallitus on antanut eduskunnalle esityksen liikkumisen ja lähikontaktien väliaikaisesta rajoittamisesta pahimmilla epidemia-alueilla.

Rajoitukset koskisivat toteutuessaan pääkaupunkiseutua ja Turkua.

Esitystä käsitellään eduskunnassa perjantaina ja rajoitukset tulisivat voimaan aikaisintaan pääsiäisenä. Lisäksi hallitus esittää maskipakkoa sisätiloissa ja joukkoliikenteessä.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan näillä toimilla saataisiin kontakteja vähennettyä 25 prosenttia. Marinin mukaan koronatartuntojen määrää on pakko saada vähennettyä, jotta terveydenhuollon kapasiteetti riittää.

– Jätetään tuttavaparien illanistujaiset ja lasten synttärikestit nyt väliin, Marin vetosi iltapäivän tiedotustilaisuudessa torstaina.

Rajoituksien yksityiskohdista ja infotilaisuuden muusta annista voi lukea tarkemmin täältä. Liikkumisrajoitukset ovat herättäneet paljon kysymyksiä, joihin voi etsiä vastauksia varta vasten tehdystä jutustamme.

Lisäksi Traficom rajoittaa pääkaupunkisedun liikenteen matkustajamäärät puoleen nykyisestä aikavälille 27.3.–25.4. Rajoitukset koskevat tie-, raide- ja meriliikennettä, niin avointa kuin suljettua julkista liikennöintiä. Tarkemmin liikennerajoituksista pääset lukemaan täältä.

25.3. klo 9.21: HUS varautuu pääsiäiseen – työntekijöille korvaus vuosiloman keskeyttämisestä

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS kertoo ottavansa käyttöön kertakorvauksen, jos työntekijä joutuu pakottavassa tilanteessa keskeyttämään vuosilomansa pääsiäisen työaikajakson aikana. Korvauksen määrä on 450 euroa.

– Tässä koronavirustilanteessa haluamme käyttää laajalti erilaisia keinoja, jotta voimme varmistaa potilasturvallisuuden ja hoidon myös pääsiäisen aikaan, sanoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi HUSin tiedotteessa.

HUSin mukaan loman siirto, keskeytys tai peruutus voidaan tehdä vain hyvin painavista syistä ja siitä keskustellaan aina työntekijän kanssa. Lomajakson pituudella ei ole vaikutusta korvauksen suuruuteen.

25.3. klo 7.41: Pääministeri Marin: Liikkumisrajoitukset ovat välttämättömiä

Pääministeri Sanna Marin (sd.) katsoo, että uusia tiukempia koronarajoituksia, eli liikkumisrajoituksia, on välttämätöntä ottaa Suomessa käyttöön.

– Tilanne on erittäin vakava. On erittäin vakava uhka sille, että terveydenhuolto ylikuormittuu, jos emme ota uusia rajoituksia käyttöön, Marin sanoi Ylen iltauutisissa.

Pääministerin mukaan hallituksen näkemyksen taustalla on THL:n arvio epidemian tilanteesta. Myös STM, HUS ja TYKS ovat samoilla linjoilla siitä, että uusia rajoituksia tarvitaan. Marinin mukaan liikkumisrajoitukset ovat ainoa keino puuttua yksityisasunnoissa tapahtuvaan kokoontumiseen.

Hallitus julkaisi esitysluonnoksensa liikkumisrajoituksista keskiviikkona alkuillasta. Rajoitukset koskisivat näillä näkymin Helsinkiä, Espoota, Vantaata, Kauniaisia ja Turkua.

Vielä ei tiedetä, milloin liikkumisrajoitukset tulevat voimaan ja mitä ne tarkkaan ottaen ovat. Hallitus pyrkii saamaan lain voimaan "mahdollisimman pian" ja se pysyisi voimassa esitysluonnoksen mukaan 14. toukokuuta saakka. Marinin arvion mukaan laki on määrä antaa eduskunnalle torstaina.

24.3. klo 19.35: Etäopetus jatkuu Uudellamaalla

Uudenmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä on suosittanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että etäopetus jatkuu pääsiäiseen saakka, kertoo HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi. Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä suosittelee sekä toisen asteen koulutuksen että yläkoulujen opetuksen jatkamista etäopetuksena pääsiäiseen 5.4. saakka.

– Jokainen kunta päättää asiasta itsenäisesti, mutta uskoisin että näin toimitaan, Mäkijärvi sanoo.

Alakouluissa jatkuu lähiopetus. Opetuksen järjestämistä arvioidaan uudelleen tilanteen mukaan 30. maaliskuuta.

Myös pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi jatkoa rajoituksille. Toisen asteen osalta lopullisen päätöksen tekevät kaupungit. Yläkoulujen osalta aluehallintovirasto tekee päätöksen koulujen tilojen sulkemisesta. Kaupungit puolestaan päättävät poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä.

Lue lisää täältä.

24.3. klo 11.40: Vapaavuori arvostelee hallitusta päätösten viivästymisestä

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) arvostelee hallitusta päätösten viivästymisestä. Vapaavuoren mukaan hallituksen viivästyminen aiheuttaa suuria käytännön haasteita opetuksen järjestämisessä.

– Pelkästään pääkaupunkiseudulla kymmenettuhannet koululaiset epätietoisia miten ensi viikolla toimitaan. Tilanne kohtuuton myös opettajille, Vapaavuori kirjoittaa Twitterissä.

Vapaavuoren mukaan pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kokoontuu tänään ”ratkaisemaan asioita”.

Opetusministeri Jussi Saramo (vas.) aiemmin luvannut, että tämän viikon jälkeen päättyvän ”sulkutilan” jälkeen se ei tule tekemään koulujen sulkemista koskevia päätöksiä. Sen sijaan päätöksiä etäopetuksesta voidaan tehdä edelleen paikallisella tasolla.

24.3. klo 08.20: Jo nykyiset rajoitukset vähentäneet liikkumista – HUS: Tartunnoissa hienoista laskua, koronapotilaiden hoito ei vaarassa

HUS-alueella on tällä hetkellä tehohoidossa noin 30 potilasta ja sairaalahoidossa vuodeosastolla noin 70–80 potilasta. Lukumäärät ovat pysyneet viime viikkoina tasaisina, kertoo HUSin kehittämisjohtaja Visa Honkanen

HUSin tuoreen ennusteen mukaan tulevina viikkoina luvut joko pysyvät samalla tasolla tai nousevat lievästi. Kokonaisuudessaan sairaalakuormitus olisi yhteensä yli sata potilasta.

Hallitus neuvotteli liikkumisrajoituksista Säätytalolla tiistai-iltana.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan hallitus pohti sitä, ovatko liikkumisrajoitukset aivan välttämättömiä epidemian hallitsemiseksi ja terveydenhuollon kantokyvyn kannalta.

– Esitystä ei anneta eduskuntaan, jos kaikki välttämättömyyden kriteerit eivät täyty. Tämän pitää olla siis aivan välttämätöntä kaikista näkökulmista, kommentoi Marin ennen neuvotteluja.

23.3. klo 12.40: Hallitus esittää ravintolarajoituksille kolmen viikon jatkoa

Hallitus päätti maanantaina pitää ravintolat suljettuna vielä kolme viikkoa eli huhtikuun 18. päivään saakka.

Nykyinen kolmen viikon sulku päättyy sunnuntaina. Hallitus antaa asiasta esityksen eduskunnalle ylimääräisessä valtioneuvoston istunnossa tänään.

Suljettuina ovat edelleen niin kahvilat, ravintolat, baarit kuin yökerhotkin. Myös terassit pysyvät kiinni.

Ravintoloilla on kuitenkin edelleen oikeus myydä ruoka-annoksia mukaan.

Hallitus jatkaa tiistaina alkuillasta neuvotteluja mahdollisista liikkumisrajoituksista koronatartuntojen vähentämiseksi.

23.3. klo 11.41: HUS harkitsee vartioiden palkkaamista laboratorioiden oville – odotustilat olleet paikoin tupaten täynnä

HUSin laboratoriot Kampissa ja Isossa Omenassa ovat viime päivinä ruuhkautuneet ajoittain niin pahoin, että odotustiloissa on ollut vaikea pitää turvavälejä.

Esimerkiksi Espoon Matinkylässä Isossa Omenassa ilman ajanvarausta tulleista asiakkaista noin neljäsosa joutui odottamaan viime viikolla yli puoli tuntia näytteenottoon pääsyä ja siitä on syntynyt tilanteita, joissa turvavälien pitäminen on ollut lähes mahdotonta.

Normaalisti yli 95 prosenttia asiakkaista pääsee näytteenottoon alle puolessa tunnissa.

Pääsyy toimialajohtaja Petri Haapalahden mukaan ruuhkiin on henkilöstön siirtäminen koronanäytteenottoon. Tämä vuoksi joidenkin terveysasemien näytteenottopisteitä on jouduttu tilapäisesti sulkemaan. Se heijastuu auki oleviin pisteisiin normaalia huomattavasti suurempina asiakasmäärinä.

Haapalahden mukaan ongelman ratkaisemiseksi harkitaan ajanvarauksettoman näytteenoton vähentämistä ja vartioiden palkkaamista laboratorioiden sisäänkäynneille.

22.3. klo 18.23: Sulkutila on lisännyt poliisin hiljennystehtävien määrää

Nuorison järjestämät kotibileet ovat työllistäneet poliisia sulkutilan aikana.

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan etenkin ravintoloita koskeva sulku on aiheuttanut sen, että viikonloppuisin öisin poliisin hälytystehtävissä niin sanotut hiljennystehtävät ovat lisääntyneet.

Etenkin nuorten aikuisten illanvietot ovat häirinneet naapureita kerrostaloissa, kertoo Itä-Uudenmaan poliisin komisario Olavi Merihaara.

– Asukkaat ilmoittavat hätäkeskukseen, että jossain huoneistossa on kovaäänistä musiikkia ja paljon ihmisiä, ja poliisi pyydetään paikalle hiljentämään meteli. Hyvin usein ilmoituksissa on myös mainittu, että samassa osoitteessa on toistuvasti häiriötä.

22.3. klo 16.40: Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteeseen suunnitellaan kovia rajoituksia

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteeseen suunnitellaan kovia rajoituksia, jotka saattavat tulla voimaan jo loppuviikosta.

Traficomin mukaan ruuhkaisimpien linjojen matkustajamäärät saatetaan puolittaa.

Rajoitukset pyritään kohdentamaan mahdollisimman tarkasti tiettyihin riskilinjoihin. Traficomin ylijohtajan Jarkko Saarimäen mukaan tällaisia voivat olla esimerkiksi Itä-Helsingistä kaupungin keskustaan suuntautuvat linjat.

22.3. klo 16.34: Kannelmäen peruskoulussa yksi kuudesluokka siirtyy poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin

Kannelmäen peruskoulussa yksi luokka kuudesluokkalaisia siirtyy tiistaista 23. maaliskuuta alkaen poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin koronatapausten vuoksi. Poikkeukselliset opetusjärjestelyt ovat voimassa 1. huhtikuuta saakka, johon asti luokka opiskelee etäyhteyksiä hyödyntäen.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen teki perusopetuslain perusteella päätöksen siirtymisestä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin Kannelmäen peruskoulussa keskusteltuaan koulun rehtorin sekä sosiaali- ja terveystoimialan epidemiologisen toiminnan kanssa.

Päätös etäopetukseen siirtymisestä varmistaa opetuksen turvallisen sujumisen.

22.3. klo 16.32: Ikääntyneiden hoivayksikössä Sateenkaaressa Sipoossa koronavirustartunta työntekijällä

Sipoossa ikääntyneiden hoivayksikkö Sateenkaaren työntekijällä on todettu koronavirustartunta, ja hän on ollut oireettomana taudin tartuttavuusaikana Sateenkaaressa viime viikolla.

Noin kymmenen Sateenkaaren asukasta ja muutama työntekijä on altistunut ja heidät on asetettu karanteeniin. Sairastunut työntekijä on eristyksessä.

Sateenkaaressa on myös otettu käyttöön tilapäinen vierailukielto, kunta tiedottaa.

22.3. klo 16.27: Tiukemmat koronamääräykset saavat tukea asiantuntijoilta

Asiantuntijat pitävät hallituksen suunnittelemia uusia keinoja koronaepidemian taltuttamiseksi tarpeellisina.

Hallitus suunnittelee nyt järeämpiä rajoituksia, joiden on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian nykyisen sulkutilan päättymisen jälkeen. Uudet rajoitukset koskisivat ensi vaiheessa pandemian pahiten uhkaamia alueita eli pääkaupunkiseutua ja Turkua.

Koronatartuntojen vähentämiseksi määrättyä koronasulkua on jäljellä enää runsas viikko. Maaliskuussa voimaan tulleista rajoitustoimista huolimatta tartuntoja ei ole onnistuttu vähentämään merkittävästi.

– Jos tavoitteena on kääntää tartunnat ja sitä kautta sairaalapotilaiden määrä merkittävään laskuun, niin tämän hetken tiedon perusteella vaikuttaa siltä, että tarvitsemme valitettavasti järeämpiä rajoituksia, arvioi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.

22.3. klo 11.15: Kaksi sipoolaista päiväkotia kokonaan kiinni ainakin maanantaina

Sipoossa päiväkoti Pikkusydämen työntekijällä on todettu koronavirustartunta, kunta tiedottaa.

Työntekijä on ollut päiväkodissa oireettomana viime viikolla taudin tartuttavuusaikana. Pikkusydämen kaksi ryhmää ja niiden henkilökunta on asetettu karanteeniin altistumisen takia ja heidät ohjataan koronavirustestiin. Lisäksi varotoimena koko Pikkusydämen ja samoissa tiloissa toimivan Leppätien kielikylpypäiväkodin henkilökunta testataan ja ennen testituloksia päiväkodit ovat kokonaan kiinni.

Sairastuneen työntekijän tartunnan lähde on epäselvä ja tästä syystä varotoimena koko henkilökunta Pikkusydämestä ja Leppätien kielikylpypäiväkodista testataan ennen toiminnan jatkamista. Tarkoituksena on, että muut kuin karanteeniin asetetut lapsiryhmät voisivat palata vaiheittain päiväkotiin tiistain tai keskiviikon (23.–24.3.) aikana.

Tätä ennen varmistetaan, että ryhmien työntekijöiden testitulokset ovat negatiiviset koronaviruksen osalta.

Lue tästä Uudenmaan koronapäivitykset 1.3.–21.3.2021