Luumäen uuden kunnanjohtajan henkilöllisyys ratkeaa maanantai-iltana mitä todennäköisimmin vasta valtuuston äänestyksen jälkeen.
Kunnanhallitus esittää virkaan yksimielisesti Risto Alaheikkaa. Hän viimeksi toiminut Pyhäjärven elinkeinoyhtiön puheenjohtajana.
Valtuustoryhmistä Alaheikan valinnan kannalla ovat kokoomus ja SDP.
Keskustan rivit ovat sen sijaan revenneet, ja osa keskustalaisista haluaisi valita virkaan Anu Sepposen. Sepponen on Rautalammin kunnanjohtaja.
– Ryhmän enemmistö tulee olemaan hallituksen esityksen eli Alaheikan kannalla. Näillä näkymin menee äänestykseen, sanoo keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Markku Huopainen.
Huopainen on Sepposen valinnan kannalla. Sepposen valintaa puoltaa Huopaisen mielestä hänen kokemuksensa kunnanjohtajan tehtävistä. Alaheikalla sitä ei ole.
Kokoomus ja SDP hallituksen esityksen takana
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Ville Tanskanen ja sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Repo ihmettelevät haastatteluryhmän ja kunnanhallituksen näkemysten ohittamista.
– Kokoomus on hallituksen esityksen takana. Päätös syntyy kyllä tänä iltana, sanoo Tanskanen.
Demareiden Repo painottaa, että kaikki valtuustoryhmät ovat olleet edustettuina haastatteluryhmässä ja loppukilpailuun pääseet kunnanjohtajaehdokkaat Alaheikka ja Sepponen ovat olleet kaikkien valtuustoryhmien jututtettavina.
– Pitäisi tämä asia nyt pystyä hoitamaan yksimielisesti, sanoo Repo.
Luumäen kunnanvaltuusto kokoontuu tänä iltana kello 18. Kunnanhallitus esittää virkaan yksimielisesti Risto Alaheikkaa ja varalle Anu Sepposta.
Kokous järjestetään etäyhteyksillä. Mikäli äänestykseen päädytään ja se päätetään pitää suljettuna lippuäänestyksenä, joutuvat valtuutetut käymään äänestämässä kunnantalolla.