Satakunnan Vasemmistoliiton toimistolle on tehty ilkivaltaa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Ikkunaan on kirjoitettu tekstiä ja oveen piirretty hakaristi.
Tapaus ei ole ainoa laatuaan, sillä edellisen kerran Satakunnan vasemmiston toimisto joutui ilkivallan kohteeksi marraskuussa.
– Ei voi varmaksi tietää, mutta muotokieli ja kirjoitusvirheet viittaavat siihen, että voisi olla sama tekijä kyseessä, sanoo Vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtaja Raisa Ranta.
Marraskuun ilkivallasta tehtiin rikosilmoitus, mutta tekijästä ei ole tietoa. Myös tuoreesta tapauksesta on jätetty rikosilmoitus.
Vasemmistoliiton toimiston ikkunoita on alkuvuodesta töhritty myös Oulussa.