Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sai eduskunnan luottamuksen iltapäivällä järjestetyssä äänestyksessä äänin 103-66. Poissa oli 30 kansanedustajaa. Samassa istunnossa eduskunta hyväksyi kuntavaalien siirtämisen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä esitti epäluottamusta Henrikssonille. Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-aho mukaan Henriksson ei ryhtynyt tarvittaviin toimiin kuntavaalien järjestämiseksi turvallisesti ja ajallaan.

Oppositiosta myös kokoomuksen eduskuntaryhmä äänesti Henrikssonille epäluottamusta. Sen sijaan oppositiopuolueista kristillisdemokraatit ja liike nyt äänestivät Henrikssonin luottamuksen puolesta.

Kuntavaaleja päätettiin siirtää vajaalla kahdella kuukaudella koronavirustilanteen vuoksi. Vaalit järjestetään huhtikuun 18. päivän sijaan kesäkuun 13. päivä.

Kaikki muut eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuunottamatta päätyivät kannattamaan kuntavaalien siirtämistä puoluesihteerien kokouksessa maaliskuun alussa.

Henriksson myöntää ongelmat kuntien ohjeistuksessa

Oikeusministeri Henriksson sanoi eduskunnassa pitävänsä perussuomalaisten väitteitä kansalaisten harhaanjohtamisesta väärinä. Hän myös kiinnitti huomion siihen, että mietintövaliokuntana toimineessa perustuslakivaliokunnassa perussuomalaiset eivät esittäneet vastalauseita vaalien siirtämiselle, vaan mietintö oli yksimielinen.

Henriksson kuitenkin myöntää, että ohjeistaminen siirtopäätöksen jälkeen ei sujunut ilman ongelmia. Perussuomalaisten mukaan Henriksson ja oikeusministeriön virkamiehet olisivat ohjeistaneet kuntia rikkomaan lakia.

– Oikeusministeriöön kohdistui kova kysymysten tulva ja kunnat halusivat tietoa tulevasta. Tässä kiireessä virkamiesviestinnässä ilmeni epätarkkuutta, mutta asia korjattiin saman päivän aikana. Olen ilmaissut pettymykseni ministeriön virkamiehille siitä, että tämä pääsi tapahtumaan, Henriksson sanoi.

Henriksson viittaa epäselvään tilanteeseen joka syntyi, kun virkamiehet lähtivät ennakoimaan vaalien siirtoa. Oikeusministeriö ohjeisti keskusvaalilautakuntia jättämään tekemättä tiettyjä kuntavaalien ehdokaslistoihin liittyviä toimia, joita sen tuli voimassaolevan lainsäädännön mukaan tehdä.

Perussuomalaisten johdonmukaisuutta kyseenalaistettiin monissa hallituspuolueiden edustajien puheenvuoroissa. Erityisesti ihmeteltiin sitä, miten perussuomalaiset voivat kannattaa vaalien siirtoa koskevaa lakia, mutta samalla esittää epäluottamusta esittelevälle ministerille. Puoluetta syytettiin myös salaliittoteorioiden levittämisestä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi perustelee vaalien siirron kannattamista vaihtoehtojen puutteella. Vanhan aikataulun mukaan vaalin ennakkoäänestys alkaisi jo 12 päivän päästä ja kuntien vaalijärjestelyt on keskeytetty.

– On aivan johdonmukaista, että emme esitä tätä hylättäväksi, vaan suostumme siihen, että vaalit pidetään kesäkuussa. Sille ei ole enää vaihtoehtoa, Kankaanniemi sanoi.

Kankaanniemen mukaan oikeusministeriössä epäonnistuttiin varautumisessa vaalien turvalliseen järjestämiseen.

– Vaalien päivämäärä on ollut tiedossa ainakin viisi vuotta ja toisaalta korona-aikaa on eletty vuosi. Olisi ollut aikaa miettiä ja valmistautua siihen, miten vaalit, jotka ovat demokratian ydintä, voidaan pitää lain mukaisesti ja turvallisesti.

Henriksson: Vaalien järjestäminen olisi ollut mahdollista, mutta ei viisasta

Ylen erikoislähetyksen haastattelussa äänestyksen jälkeen Henriksson totesi, että vaalit olisi voitu teknisesti järjestää, mutta tässä tautitilanteessa se ei olisi ollut viisasta.

– Kukaan meistä ei ole voinut ennustaa, että tautitilanne lähtisi tällaiseen suuntaan. Kun kuuntelin keskustelua tänään vaikuttaa siltä, että perussuomalaiset eivät ole vieläkään ymmärtäneet, kuinka vakavassa tautitilanteessa olemme, Henriksson sanoi.

Henriksson huomauttaa, että mikäli kolme viikkoa sitten olisi päädytty perussuomalaisten toivomaan ratkaisuun ja vaaleja ei olisi siirretty, jouduttaisiin eduskunnassa käymään keskustelua vaalien turvallisuudesta viimeistään tänään.

Luottamusäänestyksen jälkeen eduskunnan täysistunnossa alkaa lähetekeskustelu liikkumisrajoituksista. Mikäli liikkumisrajoitukset otetaan käyttöön, ne saattaisivat olla voimassa samaan aikaan kun kuntavaalit oli tarkoitus järjestää.

Lisää aiheesta:

Analyysi: Kuntavaalien siirron takaa on vaikea löytää salaliittoa

Halla-aho: Jos vaalien siirto johtuu siitä, ettei järjestelyihin ole ryhdytty, oikeusministerin kannattaisi tehdä henkilökohtaiset johtopäätökset