28.2. klo 15.50: Helsingissä lauantaina päiväkohtainen tartuntaennätys
Helsingin kaupunki tiedottaa, että kaupungissa todettiin lauantaina suurin yhtenä päivänä todettu koronatartuntamäärä koko epidemia-aikana.
Uusia tartuntoja kirjattiin kaupungissa 274. Viime aikoina edellisin suurin päiväkohtainen tartuntamäärä on ollut 202 tartuntaa.
Testatuista noin 5 prosentilla on koronavirustartunta.
Terveys- ja päihdepalvelujen johtajan Leena Turpeisen mukaan nyt ei kannata miettiä sitä, onko koronatestiin syytä mennä.
– Kun hiihtolomat ovat loppumassa niin vaarana on, että koronavirusepidemia edelleen laajenee ihmisten palatessa töihin, kouluihin ja päiväkoteihin. Pienistäkin flunssan kaltaisista oireista on nyt todella syytä mennä testiin. Jos on oireita, on myös muistettava pysyä kotona. Etätöitä kannattaa nyt suosia kaikkien niiden, joille se on mahdollista, Turpeinen sanoo.
Testeissä on käyty viime päivinä paljon. Viime viikolla parhaina päivinä testausmäärät ovat olleet yli 3 000 testiä päivässä.
– On hienoa, että testeissä käydään ja toivottavasti näin tehdään myös jatkossa, Turpeinen sanoo.
Helsingissä ilmaantuvuusluku on nyt 335 tartuntaa 100 000 asukasta kohden 14 vuorokaudessa.
28.2. klo 9.55: Koronarajoitukset kiristyvät maanantaina – lue tästä, mikä muuttuu
Uudet koronarajoitukset ja -suositukset tulevat voimaan Helsingissä ja Uudellamaalla maanantaina 1. maaliskuuta.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto määrää asiakas-, osallistuja- ja jonotustiloja suljettavaksi Helsingin, Espoon, Järvenpään, Kauniaisten, Keravan, Kirkkonummen, Sipoon, Tuusulan ja Vantaan kuntien alueilla. Päätös on voimassa maaliskuun alusta aina 14. maaliskuuta asti.
Suljettavat tilat ovat kauppakeskusten yleisiä oleskelutiloja, liikuntatiloja, kuntosaleja, uimahalleja, tanssipaikkoja, ryhmäharrastustoimintaan tarkoitettuja tiloja ja sisäleikkipaikkoja.
Päätös ei koske tiloja, joissa toiminta voidaan järjestää niin, että tilassa on enintään kymmenen ihmistä kerrallaan.
Tiloja voidaan edelleen käyttää vuonna 2009 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Päätös ei koske ammattiurheilua.
Muualla Uudenmaan alueella toimijoiden on varmistettava riittävät turvavälit, kun sisätiloissa toimintaan osallistuu enintään kymmenen ja ulkotiloissa enintään 50 henkilöä. Toimijoiden on tehtävä suunnitelma siitä, miten turvavälien toteutuminen varmistetaan.
Lisäksi avi määrää kuntia järjestämään terveystarkastuksen kaikille maahantulijoille. Määräykset ovat voimassa maaliskuun ajan ja ne koskevat Helsingin ja Vantaan kaupunkeja sekä Kymenlaakson sairaanhoitopiiriä.
Aluehallintoviraston mukaan rajanylityspaikoilla on tehostettava toimintaa, jotta varmistetaan, että kaikki maahantulijat ohjataan terveystarkastukseen rajanylityspaikalla tai sen läheisyydessä.
Muiden maakuntien rajoituksista voit lukea tästä jutusta: Aluehallintovirastot kiristävät rajoituksia kiihtymis- ja leviämisalueilla – katso, mikä muuttuu omassa maakunnassasi
27.2. klo 11.45: Valtioneuvoston kansliassa valmistellaan ulkonaliikkumiskiellon pykäliä
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) vahvisti lauantaina Ylen ykkösaamussa, että valtioneuvoston kansliassa valmistellaan ulkonaliikkumiskieltoa koskevia pykäliä. Henrikssonin mukaan koronatilanne on niin hankala, että varmuuden vuoksi nyt varaudutaan pahimpaan. Oikeusministeriö ei ole vielä valmistelussa mukana.
– Kieltoa valmistellaan valtioneuvoston kansliassa, ei oikeusministeriössä. En ole nähnyt sellaista paperia, Henriksson sanoi.
Ulkonaliikkumiskielto voisi Henrikssonin mukaan tarkoittaa liikkumisrajoituksia tietyillä alueilla tai tiettyjä kellonaikoja, jolloin ulkona ei saa liikkua. Hän muistutti, että Euroopassa on ollut hyvin laajoja kieltoja, jolloin on päässyt vain kauppaan.
– En toivo näitä Suomeen, hän lisäsi.
27.2. klo 10.30: STM näreissään Etelä-Suomen koronarajoituksista – haluaa paikat täysin säppiin
Sosiaali- ja terveysministeriö on eri linjoilla Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa uusista koronarajoituksista.
STM:n mielestä paikat pitäisi panna kokonaan kiinni, eikä antaa esimerkiksi kuntosalien jatkaa toimintaansa niin, että paikalla on enintään 10 ihmistä.
Osastopäällikkö Satu Koskelan mukaan ministeriön linjaus on, että kuntosalit ja muut tilat tulee laittaa kokonaan kiinni.
– Tavoitteena oli kaikin keinoin, kun niitä nyt lainsäädännöllisesti on, pyrkiä toteuttamaan todellinen sulku aikuisten osalta, Koskela sanoo.
Koskelan mukaan ministeriö on johdonmukaisesti ohjeistanut leviämisvaiheessa olevia alueita ottamaan tartuntalain sallimat toimenpiteet täysimääräisesti käyttöön.
Avien tulisi noudattaa ministeriön antamaa ohjeistusta korkean tartuntariskin tiloissa eli toiminta pitäisi keskeyttää kokonaan alakouluikäisten harrastustoimintaa lukuun ottamatta.
– Odotuksemme on, että päätös muutetaan vastaamaan ministeriön ohjeistusta ja se tullaan aville viestimään. Valtakunnallinen tulkinta on tehty nimenomaan siksi, että on valmiiksi pureskeltu yleiset toimintaohjeet, eikä jokaisen virkamiehen tarvitse niitä erikseen tulkita ja pohtia kaikkia yksityiskohtia uudelleen, Koskela sanoo.
27.2. klo 10.05: Helsinki nostaa valmiutta poikkeusoloihin varautumiseksi
Pääkaupunkiseudulle tulee muuta Uuttamaata tiukemmat koronarajoitukset pahentuneen koronatilanteen vuoksi. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoi perjantaina tiedotustilaisuudessa, että tautitilanne pahenee kovaa vauhtia ja Helsinki nostaa valmiutta poikkeusoloihin varautumiseksi.
Vapaavuori viittasi tiedotustilaisuudessa Etelä-Suomen aluehallintoviraston perjantaina linjaamaan 58g pykälän mukaiseen asiakastilojen väliaikaiseen sulkemiseen.
– Meillä tilat ovat kokonaan suljettuina, lukuun ottamatta 2009 syntyneiden ja sitä nuormempien harrastustiloja, Vapaavuori sanoi.
Avin päätöksen mukaan asiakastilojen sulku koskee muun muassa sisäliikuntatiloja, kulttuuritaloja, museoita ja nuorisotiloja, yleisiä saunoja ja uimahalleja, leikkipuistoja sekä liikuntatiloja kuten kuntosaleja.
– On hyvä ymmärtää, että kaupunkien omissa tiloissa on tiukemmat rajoitukset. Siellä ei ole kymmenen hengen rajoituksia. Tilat ovat kokonaan suljettu.
Yksityisissä tiloissa rajoitus on 10 hengessä.
Vapaavuori kuitenkin korosti, että tiloja voidaan käyttää 12-vuotiaiden tai nuorempien ohjattuun harrastustoimintaan turvälit huomioiden.
Toisen asteen koulutus jatkaa etäopetuksessa. Lähiopetusta tarjotaan peruskoulujen alaluokille ja erityistä tukea tarvitseville oppilaille.
– Etäopetus jatkuu ensi viikosta lähtien. Ei olisi ollut järkevää, että vain puolet oppilaista pääsee palaamaan hetkeksi kouluun, Vapaavuori sanoo.
27.2. klo 9.36: Avi: Jokainen maahantulija ohjattava terveystarkastukseen Etelä-Suomen alueen rajanylityspaikoilla
Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa, että se määrää tartuntatautilain 15. pykälän nojalla alueensa kuntia järjestämään kaikille alueellaan sijaitsevien rajanylityspaikkojen kautta maahan tuleville henkilöille terveystarkastuksen koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Aluehallintoviraston määräykset ovat voimassa ajalla 1.3.2021–31.3.2021.
Kaikilla rajanylityspaikoilla jokaisen maahantulijan edellytetään osallistuvan koronatestiin, ellei henkilöllä ole esittää luotettavaa testistä vapauttavaa selvitystä.
Aluehallintovirastot muistuttavat kuntia siitä, että kuntien tulee viestiä matkustajille selkeästi terveysturvallisuuden käytännöistä rajanylityspaikoilla ja alueellaan.
27.2. klo 9.30: Toistaiseksi hiihtolomalaisista ei piikkiä Lapin koronatartunnoissa
Etelä-Suomen hiihtolomalaiset eivät näy vielä juurikaan Lapin koronatartunnoissa.
Ennen lomia yhtenä uhkakuvana pidettiin sitä, että uusmaalaiset veisivät brittimuunnoksen hiihtokeskuksiin ja se leviäisi sitä kautta ympäri Suomen.
Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broaksen mukaan muunnostapauksia ei ole tällä viikolla ilmennyt, eikä epidemiassa ole tapahtunut kiihtymistä.
– On positiivista, että mitään merkittäviä joukkoaltistuksia ei ole edelleenkään todettu. Sama ilmiö havaittiin joulun ja uudenvuoden aikana. Se johtuu ihmisten vastuullisesta toiminnasta ja siitä, että on noudatettu turvallisuusohjeita, arvioi Broas.
Maanantaista perjantaiaamuun mennessä Lapin sairaanhoitopiirissä on todettu yhteensä 22 tartuntaa. Matkailijoiden osuus tartunnoista on pysynyt aiempien viikkojen tasolla.
– Testausaktiivisuus on edelleen korkea. Aamulla katsottiin, että tartuntojen määrä on ollut sama kuin viime viikolla ja edelleen noin kolmasosa tartunnoista on matkailijoilla eli ulkopaikkakuntalaisilla.
26.2. kello 12.35: Hyvinkäällä Puolimatkan koulussa joukkoaltistuminen koronavirukselle
Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä tiedottaa, että Hyvinkäällä Puolimatkan koulussa on tapahtunut joukkoaltistuminen koronavirukselle.
Koulussa on ollut tartuttavuusaikana koronapositiiviseksi todettu henkilö 18.–19.2. Altistuneita on yhteensä vajaa 30 henkilöä.
Altistuneet henkilöt asetetaan kotikaranteeniin Keusoten tartuntataudeista vastaavan lääkärin määräyksestä.
Keusoten infektio- ja tartuntatautiyksikkö on henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneiden huoltajiin. Huoltajat saavat tarkemmat ohjeet koulun kautta.
26.2. klo 9.45: Vantaan Flamingo Spa -kylpylässä mahdollinen altistuminen koronavirukselle
Yhdellä Flamingo Spa -kylpylässä 15.2. klo 15–19 oleskelleella henkilöllä on todettu koronavirusinfektio.
Kylpylässä, erityisesti aikuisten kylpyläpuolella, kyseisenä aikana vierailleet ovat näin ollen voineet altistua tartunnalle.
Lähikontakteja asiakkaisiin tai henkilökuntaan ei kuitenkaan ole tiedossa. Koska tartuntariski katsotaan pieneksi, kylpylässä vierailleita ei tulla asettamaan karanteeniin.
26.2. klo 9.15: Keski-Uudellamaalla joukkoaltistumisia
Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymän alueella on todettu joukkoaltistumisia Tuusulassa ja Hyvinkäällä.
Riihikallion koulussa Hyrylässä asetetaan 20 koronalle altistunutta kotikaranteeniin. Hyvinkäällä Kruunumaan päiväkodissa altistuneita on puolestaan 50.
Torstaina keusote-alueella todettiin 32 uutta koronatartuntaa ja karanteenissa oli 1 400 asukasta. Eniten tartuntoja on todettu Järvenpäässä.
Jäljitys on ruuhkautunut Keusoten alueella.
26.2. klo 9.10: Koronajäljityksessä vaikeuksia Vantaalla
Vantaan koronajäljitys laahaa pahasti jäljessä.
Viime viikon tartunnoista on selvillä vain noin kymmenen prosenttia tapauksista.
Vantalla mietitään nyt sitä, pitäisikö jäljityksen resurssit keskittää perheenjäseniin ja muuhun lähipiiriin.
Syynä on jäljityksen ruuhkautuminen. Vain murto-osaa positiivisen testituloksen saaneista on ehditty haastatella.
Koronan ilmaantuvuusluku on Vantaalla nyt maamme pahimpia, 360 tapausta 100 000 asukasta kohden.
26.2. klo 6.35: Kokosimme yhteen uudet rajoitukset – katso lista
Putositko kärryiltä siitä, mitä koronarajoituksia pian tulee voimaan?
Koostimme tärkeimmät pääkaupunkiseudun asukkaita koskevat koronarajoitukset ja -suositukset, jotta kaupunkilaisten olisi helpompi niitä seurata.
Nämä rajoitukset astuvat voimaan 8. maaliskuuta alkaen:
Pääkaupunkiseudulla suljetaan ensi viikon alusta alkaen:
Lisäksi:
Lue koko juttu ja muut voimassa olevat rajoitukset täältä: Koronaryhmä sitä, tartuntatautilaki tätä ja avi tuota – Jos putosit kärryiltä, kertaa pääkaupunkiseudun rajoitukset tästä jutusta
25.2. klo 18.57 NoHo Partners aloittaa laajat yt-neuvottelut uusien koronarajoitusten vuoksi
Ravintola-alan jättiyhtiö NoHo Partners ilmoitti laajoista yt-neuvotteluista välittömästi sen jälkeen, kun hallitus kertoi ravintoloiden sulkemisesta. Yt-neuvottelut koskevat yli 1 200 henkilökunnan jäsentä, mutta vaikuttavat myös 2 000 vuokratyöntekijään.
Neuvottelut voivat johtaa lomautuksiin mutta myös irtisanomisiin.
Ravintola-alaa edustavan MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi näkee, että kolmen viikon sulkemispäätös on ravintolayrittäjälle ja -työntekijöille nyt jopa vielä vaikeampi kuin viime keväänä. Lappi pitää positiivisena hallituksen ilmoitusta siitä, että ravintoloille maksetaan korvausta.
Ravintoille jää ulosmyynti, niin kuin viime keväänä. Lapin mukaan ongelmana on ulosmyynnin heikot katteet. Kuljetukseen soveltuvat tuotteet sopivat hyvin ulosmyyntiin, mutta kuljetuksista yrittäjille aiheutuvat kustannukset syövät osan katteesta.
MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi vieraili Radio Suomen päivässä.
25.2. klo 18.51 Espoossa koronatartuntojen rypäs Skanskan kauppakeskustyömaalla
Rakennusliike Skanskan kauppakeskustyömaalla Espoossa on paljastunut koronatartuntojen rypäs. Testeissä on löytynyt yhteensä 29 koronatapausta kauppakeskus Lippulaivan työmaalla Espoonlahdessa.
Työmaalla työskentelee kaikkiaan 650–700 henkilöä ja koko työmaa on kertaalleen ohjattu joukkoseulontaan koronatesteihin. Lisäksi on vielä ohjattu toinen seulonta kohdennetummin vain osalle työmaata.
Tartunnanjäljityksessä esiin tulleet lähikontaktit on asetettu karanteeniin ja tartunnan saaneet eristykseen.
Espoossa on viime aikoina tavattu koronaa 11 työmaalla.
25.2. klo 17.35 Helsingissä Merilahden peruskoulussa siirrytään poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin
Helsingissä Merilahden peruskoulu siirtyy poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin. Poikkeukselliset opetusjärjestelyt koskevat vuosiluokkien 4. sekä 7.–9. oppilaita ja ovat voimassa 1.–5.3.2021.
Merilahden peruskoulussa on ollut 14 vahvistettua koronatartuntaa ja useita altistuksia oppilaiden ja opettajien keskuudessa. Koulussa on oppilaita yhteensä 830, joista nyt etäopetukseen siirtyy 340 oppilasta.
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen on tehnyt perusopetuslain perusteella päätöksen siirtymisestä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin Merilahden peruskoulussa. Pohjalainen teki päätöksen keskusteltuaan koulun rehtorin sekä sosiaali- ja terveystoimialan epidemiologisen toiminnan kanssa.
Päätös etäopetukseen siirtymisestä varmistaa opetuksen turvallisen sujumisen. Koulu toimittaa opetuksesta huoltajille tarkemmat ohjeet Wilman kautta.
Koulun muiden vuosiluokkien sekä erityisen tuen ja valmistavan opetuksen oppilaat jatkavat koululla lähiopetuksessa. Etäopetuksessa olevat oppilaat ruokailevat koululla porrastetun aikataulun mukaisesti. Karanteenissa oleville oppilaille on varattu ruokapaketit.
25.2. klo 13.12 HUS-alueen yritysten pitää tästä päivästä lähtien estää lähikontaktit yli 10 henkilön asiakastiloissa
Koronarajoitukset kiristyvät Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella tänään. Etelä-Suomen aluehallintoviranomaisen päätöksen mukaan yksityisten elinkeinonharjoittajien tulee huolehtia, että niiden yleisölle avoimissa tiloissa ei tapahdu lähikontakteja.
Päätös koskee kaikkia yli 10 henkilön asiakastiloja. Ulkotiloissa rajaksi on määritelty 50 henkilöä.
Lähikontakteilla avi tarkoittaa fyysistä kontaktia tai oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan.
Yrityksiltä edellytetään kirjallista suunnitelmaa lähikontaktien estämiseksi. Avi valvoo suunnitelmien toteutumista samaan tapaan kuin se on valvonut ravintoloiden toimintaa.
– Jos on tieto, että jossain määräystä ei noudateta, valvonta kohdennetaan sinne, aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen sanoo.
Määräyksien toteuttamatta jättämisestä annetaan kirjallinen huomautus. Jos tilanne ei korjaudu, tila voidaan sulkea enintään kahdeksi viikoksi kerrallaan.
25.2. klo 13.10 Espoossa altistumisia useissa kaupoissa ja ravintoloissa ympäri kaupunkia – enää noin puolet tartunnanlähteistä selvitetään
Espoossa on havaittu hurja määrä korona-altistumisia julkisilla paikoilla kuten ravintoloissa ja kaupoissa.
Esimerkiksi Ison omenan Taco Bellissä ja Nihtisillan Burger kingissä sekä kauppakeskus Niityn Kotipizzassa on tapahtunut korona-altistus, jonka kaikkia asiakkaita ei ole tavoitettu.
Myös Tapiolan urheilupuiston Esport areenalla ja Olarin asukaspuistossa on koronalle altistuneita.
Parisenkymmentä tuoretta korona-altistuspaikkaa on luetteloitu Espoon kaupungin nettisivuilla.
Samaan aikaan tartunnanlähteistä kyetään selvittämään aiempaa huonommin.
Kaupungin perusturvajohtaja Sanna Svahnin mukaan alhainen jäljitysprosentti ei kerro jäljityksen huonoudesta vaan se kuvaa sitä että epidemia leviää väestössä.
Tartunnanjäljitys alkaa vuorokauden sisällä siitä, kun positiivinen vastaus tulee kaupungin terveysviranomaisten tietoon, sanoo perusturvajohtaja Svahn.
Jäljityksen rekrytoidaan Espoossa lisää työntekijöitä, koska koronatilanteen ennakoidaan varianttien yleistymisen vuoksi pahenevan.
24.2. klo 13.16 HUS-alueen asiakastiloihin uudet rajoitukset huomenna
Aluehallintovirasto määrää asiakastiloihin uudet rajoitukset lähikontaktien välttämiseksi.
Yli 10 hengen sisätiloissa tai yli 50 hengen ulkotiloissa pitää pystyä pitämään vähintään kahden metrin turvavälejä.
Päätös koskee Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä muiden muassa yksityisiä elinkeinonharjoittajia, kuntia ja uskonnollisia yhdyskuntia. Ravintolat on rajattu päätöksen ulkopuolelle.
Määräys on voimassa huomisesta 14 maaliskuuta saakka.
24.2. klo 13.16 HUS-alueella 383 uutta tartuntaa, joista 201 Helsingissä
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin uudet kooronatartunnat pysyttelevät korkealla tasolla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi tänään koko maassa todetun 590 uutta tautitartunnasta. Niistä peräti 383 on todettu HUSin alueella.
Uudenmaan kaupungeista erottuvat edelleen Helsinki ja Vantaa. Yksin Helsingissä oli 201 tartuntaa, Vantaalla luku kasvoi eilisestä 73:lla.
24.2. klo 10.32 Helsingissä alkaa 75-79-vuotiaiden koronarokotukset
Koronavirusrokotteen saavat seuraavaksi 75-79 -vuotiaat helsinkiläiset eli vuosina 1942-46 -syntyneet.
Rokotuksen saavat myös heidän omaishoitajansa, jos heillä on omaishoidon tuen päätös.
Rokotusajan voi varata tästä päivästä alkaen ja sen voi tehdä joko verkossa osoitteessa koronarokotus.hel.fi tai soittamalla koronarokotuksen ajanvarausnumeroon.
Helsingin kaupunki toivoo mahdollisimman monen asioivan verkossa, josta ajan saa nopeimmin.
Nyt rokotusvuoroon tuleville 75–79-vuotiaille postitetaan kotiin erillinen tiedote rokotuksista.
Rokotuksia annetaan Jätkäsaaren, Messukeskuksen, Malmin ja Myllypuron rokotuspisteissä.
24.2. klo 10.32 Valtaosalla maahan tulevista laivamatkustajista on nyt koronatodistus
Valtaosalla ulkomailta saapuneista laivamatkustajista on ollut koronatodistus ja vain muutamia on jouduttu käännyttämään.
Varustamot alkoivat eilisestä alkaen vaatia yli 12-vuotiailta matkustajilta todistusta tuoreesta negativiisesta koronatestistä tai lääkärintodistus sairastetusta taudista.
Vaatimus todistuksesta ei koske kuitenkaan kuljetusalan ammattilaisia eikä huoltovarmuuden takia välttämättömiksi luokiteltuja henkilöitä.
24.2. klo 10.32 Jäljitys Keski-Uudellamaalla ruuhkautunut ja karanteenissa yli 1300
Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän alueella todettiin eilen 29 uutta koronatartuntaa ja lähes 1400 on asetettu karanteeniin.
Eniten koronatartuntoja oli edelleen Järvenpäässä. Altistuneiden jäljitys on ruuhkautunut.
Altistumisia on todettu Tuusulassa Riihikallion koululla, tuusulalaisella Crossfit-kuntosalilla sekä mahdollinen altistuminen Hyvinkään Amarillo-ravintolassa.
23.2. klo 19.31 Koronaa torjutaan asiakastiloissa nyt myös valaisimilla – Yhdysvalloissa kehitetty ihmevalo pilkkoo viruksen perimän
Helsingissä ja Vaasassa torjutaan koronavirusta uudenlaisilla valaisimilla. Viruksia tapetaan valaistuksella ruokakaupassa, parturi-kampaamossa, hammaslääkärissä ja eläinklinikalla.
Yhdysvalloissa kehitetyt ensimmäiset niin kutsutut Far-UVC-lamput asennettiin Helsingin ydinkeskustassa sijaitseviin kahteen pieneen ruokakauppaan viime viikolla.
Laitteiden maahantuojan Sterlightsin mukaan noin 2,5 metrin korkeuteen asennettu valaisin tappaa viruksia ja bakteereita lähes 30 neliömetrin pinta-alalta. UVC-valo tappaa tutkimusten mukaan virukset erityisen hyvin ilmasta. Valaisimet desinfioivat pinnat, jos ne ovat puhtaat.
UVC-valon käytön yleisissä tiloissa suoraan ihmisiin suunnattuna on aiemmin estänyt sen aiheuttamat terveysriskit. Esimerkiksi aallonpituuden 270 nanometriä, joka on tutkimusten mukaan tuhoisin viruksille, on todettu myös altistavan ihosyövälle, ihon palamiselle ja silmän sarveiskalvon tulehduksille.
Uusissa valaisimissa käytetty aallonpituus, 222 nanometriä, on uusi tekniikka, jolle tutkimuksissa ei ole todettu haittavaikutuksia.
Säteilyturvakeskus aikoo seurata tarkasti far-UVC valaisinten yleistymistä, koska väärinasennuksista voi aiheutua ihmisille vaaraa.
23.2. klo 19.25 Tehohoitopaikat täyttyvät vauhdilla ja potilaita siirretty jo Helsingistä muualle Suomeen
Suomen suurimmassa sairaanhoitopiirissä HUSissa tehohoitopaikat ovat alkaneeet täyttyä nopeassa tahdissa.
Infektiotautien ylilääkärin Asko Järvisen mukaan koronapotilaiden määrä sairaalassa on lähes tuplaantunut viikossa, koska koronan tartuntamäärät ovat suuria. Huolta aiheuttaa erityisesti virusmuunnosten leviäminen Suomeen ja nyt myös maan sisällä.
HUSin hallinnollinen ylilääkäri Veli-Matti Ulander kertoo, että muutamia potilaita on jo jouduttu tilanteen vaikeutumisen vuoksi siirtämään Helsingistä muualle hoitoon. Ulanderin mukaan tehohoitopotilaita on kuljetettu muun muassa Kotkaan, Lahteen ja Lapppeenrantaan.
23.2. klo 19.23 Todistuksen negatiivisesta koronatestituloksesta voi nyt ladata kännykkään tai tulostaa – todistusta vaatii yhä useampi maa ja liikennöitsijä
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, HUSin tekemästä negatiivisesta koronatestituloksesta voi nyt ladata maksuttoman todistuksen koronatietoni.fi -palvelusta, kertoo HUS tiedotteessaan.
Diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoo, että negatiivisia testituloksia on kysytty enenevässä määrin, kun useat maat ja liikennöitsijät ovat alkaneet niitä vaatia.
Esimerkiksi laivavarustamot vaativat tästä päivästä alkaen ulkomailta saapuvilta matkustajilta joko todistusta negatiivisesta koronatestistä tai sairastetusta koronataudista. Se koskee yli 12-vuotiaita matkustajia ja myös maahan saapuvia Suomen kansalaisia. Todistusta ei edellytetä risteilymatkustajilta, jotka eivät ole poistuneet aluksesta.
Koronatestin voi ottaa aikaisintaan 72 tuntia ennen matkan alkua, jotta sen tulos kelpaa laivaan pääsyksi.
HUSin tuottamaan koronatestitodistukseen on merkitty henkilötiedot, testipäivä ja testaustapa. Tarvittaessa todistukseen voi täydentää myös passin tiedot, jos kohdemaa sitä edellyttää.
23.2. klo 19.19 Avi valmistelee kireämpiä koronatoimia HUSin alueelle, voimaan ilmeisesti torstaina
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, avi on valmistelemassa päätöstä, joka merkitsee tiukempia koronatoimia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, HUSin alueelle.
Kyse on tartuntalain pykälästä 58 d, joka koskee kaikkia asiakastiloja, jotka on tarkoitettu yli kymmenelle hengelle. Päätöksen mukaan näiden tilojen pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, miten ne mahdollistavat tosiasiallisen välimatkan pidon asiakkaille.
Tavoitteena on, että avin päätös tulee voimaan torstaina.
22.2. klo 16.52 Koronavirus verottaa Helsingin väkilukua
Koronan vaikutus verottaa Helsingin väkilukua. Laskeva suunta tuskin jää pysyväksi, ennustaa kaupunki.
Helsingin väestönkasvu näyttää jäävän viime vuoden osalta 4 000 asukkaaseen, kun aiempien vuosien perusteella ennuste oli 6 000 uutta asukasta.
Kasvun hidastuminen viime vuonna selittyy kaupungin mukaan ainakin osin sillä, että nuoret eivät muuttaneet Helsinkiin opiskelemaan ja töihin samaan tahtiin kuin kuin aiempina vuosina.
Jos Helsingin elinkeinoelämä pääsisi koronan jäljiltä jaloilleen hitaammin kuin muun Suomen, kaupungin väestönkasvu saattaisi pysyä tavallista hitaampana vielä parisen vuotta. Todennäköisesti Helsingin kasvu kuitenkin jatkuu varsin voimakkaana, kunhan koronapandemian välittömät vaikutukset laantuvat.
Tiedot selviävät uusimmasta kaupunkitutkimuksen Kvartti-lehdestä.
22.2. klo 12.15 Helsinki aloittaa 55–64-vuotiaiden riskiryhmään kuuluvien rokotukset
Helsinki aloittaa 55-64 -vuotiaiden, sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvien koronarokotukset.
Vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairauksia tai tiloja ovat muun muassa aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, krooniset munuais- ja keuhkosairaudet, lääkehoitoinen kakkostyypin diabetes sekä Downin oireyhtymä.
Ajanvaraus rokotuksiin alkaa tänään. Nopeimmin rokotusajan voi varata verkossa, osoitteessa koronarokotus.hel.fi.
22.2. klo 12.14 Espoon Metro Areenalle aukeaa uusi massarokotuspiste
Espoo avaa uuden koronarokotuspisteen joukkorokotuksia varten Metro Areenalle Tapiolaan.
Rokotuspiste on tarkoitus ottaa käyttöön ensi viikolla, ja siellä voi myös keskustella Punaisen Ristin vapaaehtoisten kanssa.
Metro Areenan rokotuspisteeseen, kuten muihinkin, voi saapua ainoastaan ajanvarauksella.
20.2. klo 15.26 Helsingissä lauantaina 171 uutta tartuntaa
Helsingissä raportoitiin lauantaina 171 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinninlatios (THL).
Koko maassa tartuntoja todettiin lauantaina 632. Tänään raportoitujen tartuntojen määrä on yksi suurimpia Suomessa koko epidemian aikana.
10. joulukuuta THL raportoi 840 tartunnasta, joista 470 oli raportoitu takautuvasti.
THL:n johtaja Mika Salminen toteaa STT:lle, että THL:n ilmoittama päiväluku koostuu aina monelle päivälle osuvista tapauksista. Suurin yhdelle päivälle osunut tapausmäärä on Salmisen mukaan 619 koronatartuntaa 25. marraskuuta 2020.
Korjattu 20.2. klo 19.41: Helsingissä ei kirjattu lauantaina uutta tartuntaennätystä kuten ensin kerroimme. Lisäksi täsmennetty koko maan tarjuntoja koskevaa osiota: tämän päivän luku oli suurimpia koko epidemian aikana, ei välttämättä suurin.
20.2 klo 13.22 Huhtisen päiväkodissa Porvoosssa on todettu jälleen koronavirustartunta
Huhtisen päiväkodissa on todettu tällä viikolla jo toinen koronavirustartunta, kertoo Porvoon kaupunki tiedotteessaan. Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen. Koronavirukselle on tiettävästi altistunut altistunut 6 henkilöä.
Aiempi koronavirustantunta samassa päiväkodissa todettiin torstaina 18. helmikuuta, ja silloin altistuneita oli kaupungin mukaan 13 henkilöä.
19.2. klo 18:36 Helsingissä tartunnan lähde saadaan selvitettyä noin 80 prosentissa tapauksista
Helsingissä koronaviruksen epidemiatilanne on vaikeutunut. Tartuntatapauksia on viime viikoja enemmän ja tämä näkyy myös tartunnanjäljityksessä.
Helsingin kaupungin mukaan tartunnan saaneisiin otetaan yhteyttä vuorokauden sisällä siitä, kun tartunta on tullut epidemiologisen yksikön tietoon. Altistuneiden kartoitus pyritään aloittamaan mahdollisimman pian, mutta siinä voi mennä joitain päiviä.
Helsingin epidemiologisen toiminnan ylilääkärin Sannan Isosompin mukaan tartunnanlähde saadaan selvitettyä tällä hetkellä noin 80 prosentissa tapauksista.
- Jos altistumistilanteista tiedetään paikalla olleet, heidät tavoitetaan hyvin. On kuitenkin tilanteita, joissa on vaikea saada tietoa kaikista paikallaolleista, Isosomppi sanoo.
Koulujen osalla viivettä on jonkin verran.
- Kun tieto altistumisesta on meillä, pystymme yleensä kontaktoimaan altistuneet 1 - 2 vuorokaudessa. Joissain tapauksissa viive voi valitettavasti olla tätä pidempi, Isosomppi sanoo.
Pääkaupunkiseudun ruuhkautunut tilanne heijastuu nopeasti myös ympäristökuntiin Uudellamaalla.
19.2. kello 06.31: THL:n suositus: Pääkaupunkiseudun baarit ja yökerhot kiinni
Terveyden ja hyvinvoinnin suosittelee baarien, pubien ja yökerhoja sulkemista pääkaupunkiseudulla mahdollisimman nopeasti. THL:n mukaan nämä tulisi sulkea kolmen viikon ajaksi, eli 14. maaliskuuta asti Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.
THL perustelee, että näillä toimilla estetään esimerkiksi virusmuunnoksen laaja leviäminen pääkaupunkiseudulta muualle maahan. Suomessa on havaittu 450 virusmuunnostapausta, joista 70 prosenttia on HUSin alueella.
18.2. kello 19.15: Pääkaupunkiseudun toinen aste rajatusti lähiopetukseen, muut rajoitukset jatkuvat
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on päättänyt, että pääkaupunkiseudulla siirrytään rajatusti osittaiseen lähiopetukseen toisella asteella.
Muita voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia jatketaan maaliskuun loppuun.
Lue koko juttu: Koronakoordinaatioryhmä päätti: pääkaupunkiseudun rajoitukset jatkuvat, toinen aste rajatusti lähiopetukseen: "Haitat ylittävät etäopetuksen hyödyt"
Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo, että toinen aste siirtyy rajatusti lähiopetukseen maaliskuun alusta alkaen.
– Korkeintaan puolet lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista on vuorollaan lähiopetuksessa. Ryhmäkokoja säädellään, jotta turvavälit pysyvät, hän sanoo.
Yo-kokeisiin osallistuvat opiskelijat puolestaan siirtyvät etäopiskeluun 1.3. alkaen.
Ammatillisessa koulutuksessa siirrytään järjestelyihin, joissa kolmannes opiskelijoista on kerrallaan lähiopetuksessa. Lähiopetus toteutetaan terveysturvallisuusohjeita noudattaen.
Viljanen kertoo, että on ilmeistä, että koronan aiheuttama poikkeustilanne on rikkonut nuorten arkea ja aiheuttaa siten epätoivottavaa käytöstä heissä.
– Pääkaupunkiseudun nuorten rajoitukset ovat selkeästi jatkuneet liian pitkään.
18.2. kello 16.19: Espoo avaa maaliskuussa massarokotuspisteen Metro Areenalle
Espoo avaa uuden rokotuspisteen isojen väkijoukkojen rokottamiseen Metro Areenalle. Rokotuspiste on tarkoitus ottaa käyttöön viikolla 9 eli maaliskuun alussa.
Metro Areenan rokotuspisteeseen, kuten muihinkin rokotuspisteisiin, voi saapua ainoastaan ajanvarauksella.
Rokotuksen yhteydessä on myös mahdollisuus keskustella Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisten kanssa.
Tällä hetkellä Espoossa rokotusvuorossa vuonna 1941 ja sitä aiemmin syntyneet henkilöt sekä sellaiset vuosina 1956–1952 syntyneet henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus.
Rokotusten edistyminen riippuu Suomeen ja Espooseen saatavien rokotteiden määristä, kaupunki tiedottaa.
18.2. kello 16.14: Porvoossa nuorisotoimintaa avataan rajoitetusti
Nuorisotilojen toimintaa avataan rajoitetusti Porvoossa, kaupunki tiedottaa.
Nuorisotilat pysyvät edelleen kiinni, mutta maanantaista 22. helmikuuta alkaen niissä voidaan järjestää ryhmätoimintaa alle 10 hengen ryhmissä. Ryhmiin on ennakkoilmoittautuminen, ja toiminta järjestetään terveysturvallisesti.
Toimintaa pyritään ohjaamaan erityisesti nuorille, jotka kokoontuvat tällä hetkellä viettämään vapaa-aikaansa esimerkiksi kauppakeskuksissa.
Kansalaisopiston tutkintoon johtavien koulutusten tenttejä ja tasokokeita sekä maahanmuuttajien ohjauspisteen henkilökohtainen neuvonta voidaan järjestää lähitoimintana 1. maaliskuuta alkaen.
Muilta osin Porvoon koronarajoitukset ja -suositukset jatkuvat pääsääntöisesti ennallaan 7. maaliskuuta asti, linjasi Porvoon kaupungin johtoryhmän kokouksessaan 18. maaliskuuta.
18.2. kello 13.43: Huhtisen päiväkodissa Porvoossa koronavirustartunta
Porvoon kaupunki tiedottaa, että Huhtisen päiväkodissa on todettu koronavirustartunta. Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen.
Tartunnalle on altistunut päiväkodissa 13 henkilöä. Terveydenhuoltoviranomaiset ottavat yhteyttä henkilökohtaisesti altistuneisiin torstaina 18. helmikuuta. Altistuneet määrätään kotikaranteeniin, ja he saavat karanteeniohjeet.
Muilta osin päiväkodin toiminta jatkuu normaalisti. Päiväkodin tiloissa tehdään tehostettu siivous.
18.2. kello 13.12: THL suosittelee sulkemaan Uudenmaan ravintolat, toivoo että uusimaalaiset eivät matkaisi muualle hiihtolomalla
Suomessa on havaittu tähän mennessä 450 virusmuunnostapausta. Virusmuunnoksista 70 prosenttia on havaittu HUSin alueella.
THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen toivoo, että uusmaalaiset pysyisivät hiihtolomalla Uudellamaalla, eivätkä lähtisi muualle.
THL:n näkökulmasta olisi tärkeää, että kokoontumisia rajoitettaisiin kuuteen henkilöön, Puumalainen sanoo.
Lisäksi hänen mukaansa olisi syytä pohtia mahdollisuuksia rajoittaa ravintoloiden aukioloja pääkaupunkiseudulla.
17.2. klo 13.08: Korona levinnyt ennätyslukemiin Uudellamaalla – HUS vaatii tiukempia kokoontumisrajoituksia
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS kertoo esittäneensä tiukempia kokoontumisrajoituksia sairaanhoitopiirin alueelle. HUS toivoo, että yleisötilaisuuksien enimmäishenkilömäärä laskettaisiin kymmenen sijasta kuuteen henkeen.
Taustalla on todettujen koronavirustartuntojen kohonnut määrä. HUSin mukaan tartuntoja todettiin sairaanhoitopiirin alueella viime viikolla 1 650, mikä vastaa viime vuoden huippuviikkoina todettuja määriä. Viimeisen vuorokauden aikana uusia tartuntoja on tullut 368.
Sairaanhoitopiirin mukaan myös virusmuunnokset leviävät kiihtyvään tahtiin Uudellamaalla.
17.2. klo 6.59: Helsingin neljäs koronarokotuspiste aukeaa Messukeskukseen – tavoitteena tuhat rokotettua päivässä
Messukeskukseen keskiviikkona auennut rokotuspiste on kaupungin neljäs rokotuspiste. Kolme muuta sijaitsevat Jätkäsaaressa, Myllypurossa ja Malmilla.
– Luoteis-Helsingin suunnalla rokotusten saavutettavuus on ollut heikkoa. Messukeskuksessa on avarat ja suuret tilat, mikä onkin tärkeää, jotta turvaetäisyydet voidaan huomioida, terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen kertoo.
Messukeskuksessa on tarkoitus rokottaa keskiviikosta alkaen kaikkia rokotusvuorossa olevia. Koronarokotuksiin ajan voivat varata 80 vuotta tänä vuonna täyttävät ja sitä vanhemmat helsinkiläiset sekä heidän omaishoitajansa. Rokotusvuorossa ovat myös 65–69 vuotta täyttävät henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila.
Alkuvaiheessa Messukeskuksessa rokotetaan satoja henkilöitä päivässä. Lukkarisen mukaan tulevaisuuden tavoite olisi tuhannen henkilön päivätahti, kunhan rokotteita saadaan riittävästi.
16.2. klo 15.50: Hiidenkiven yläkoululaiset kolmeksi päiväksi etäopetukseen – koulussa useita altistuksia
Helsingin Hiidenkiven peruskoulussa siirrytään osittain etäopetukseen koronan vuoksi.
Yläkoulun luokkien oppilaat siirretään kolme päivää kestävään etäopetukseen keskiviikosta lähtien.
Hiidenkiven peruskoulussa on ollut kaksi koronatartuntaa ja useita altistuksia niin oppilaiden kuin henkilöstön keskuudessa. Toisessa tartunnoista kyse on ollut koronaviruksen muunnoksesta. Yläluokkien oppilaista altistuneita on 31 ja henkilöstöstä 18.
Koulun muiden vuosiluokkien sekä erityisen tuen ja valmistavan opetuksen oppilaat jatkavat koululla lähiopetuksessa.
Poikkeukselliset opetusjärjestelyt ovat voimassa 17.–19.2.
Koulussa on oppilaita yhteensä 886, joista yläasteella on 429 oppilasta.
16.2 klo 10.15: Sipoo jatkaa koronavirusrajoituksia maaliskuun loppuun
Sipoon kunta on päättänyt jatkaa kaikkia voimassa olevia koronasuosituksia ja -rajoituksia 31. maaliskuuta saakka. Esimerkiksi kirjastoissa ei saa oleskella, harrastuksia rajoitetaan ja lukiot jatkavat vuorotteluopetusta.
– Tartuntamäärät ovat jatkaneet nousua Uudellamaalla ja Sipoossa, kunnanjohtaja Mikael Grannas sanoo.
Jos epidemiatilanne sitä vaatii, kunta arvioi rajoituksia ja suosituksia uudelleen.
Käytännössä rajoitusten ja suositusten jatkaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kirjastoissa saa ainoastaan käydä asioimassa ja noutamassa ennakkoon varattua aineistoa.
Aikuisten ryhmäharrastuksia suositellaan edelleen keskeytettäväksi niin ulkona kuin sisätiloissa. Alle 20-vuotiaiden harrastustoimintaa voi järjestää rajatusti ja turvallisuusohjeita noudattaen.
Kunta peruu kaikki kunnan järjestämät yleisötilaisuudet maaliskuun loppuun ja kehottaa myös muita järjestäjiä noudattamaan aluehallintoviraston määräyksiä yleisötilaisuuksista. Myöskään yksityistilaisuuksia, kuten perhetapahtumia, ei suositella järjestettävän.
16.2. klo 08.04: Järvenpääläisessä koulussa altistumisia
Järvenpäässä Kartanon koulun Ylä-Kartanon yksikössä on todettu koronavirusaltistuminen, jonka takia 10 henkilöä on asetettu karanteeniin.
Kyseessä on mahdollisesti helpommin leviävä virusmuunnos.
Samoin Hyvinkäällä Ridasjärven päihdehoitokeskuksessa on kymmenkunta koronavirukselle altistunutta.
Lisäksi harrastustoiminnassa on ollut korona-atistuksia, muun muassa järvenpääläisessä kuntokeskus Lady Saluksessa ja Tuusulan tenniskeskuksessa.
Yhteensä eilen Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän alueella todettiin 12 uutta koronavirustartuntaa, joista eniten Järvenpäässä.
15.2. klo 14.47: Talma Ski -hiihtokeskuksessa käyneet saattaneet altistua virusmuunnokselle – pyydetään hakeutumaan testeihin
Sipoo tiedottaa, että Talma Ski -hiihtokeskuksessa 2.2, 6.2. ja 8.2. vierailleet ovat mahdollisesti altistuneet koronavirusmuunnokselle.
Kaikkia kyseisinä päivinä Talma Skin sisätiloissa käyneitä pyydetään hakeutumaan koronavirustestiin, vaikka heillä ei olisi mitään koronavirukseen viittaavia oireita.
Altistus on voinut tapahtua Talma Skin sisätiloissa, kuten lipunmyynnissä, varustevuokraamossa tai ravintolatiloissa.
15.2. klo 14.35: Helsingissä rokotuksiin kutsutaan myös tekstiviestillä
Helsingin kaupunki tiedottaa, että kaupungin sosiaali- ja terveystoimi lähettää tekstiviestin nyt rokotusvuorossa oleville sairautensa tai tilansa vuoksi vakavalle koronavirustaudille erittäin alttiille henkilöille. Tällä hetkellä rokotusvuorossa sairautensa vuoksi ovat 65-69 vuotta tänä vuonna täyttävät.
Viestin on tarkoitus selkiyttää sitä, kuuluuko henkilö nyt rokotettavaan ryhmään.
Lue myös: THL julkaisi riskiryhmäläisten rokotusjärjestyksen – katso lista
Tekstiviesti lähetetään kaikille, jotka ovat sosiaali- ja terveystoimen asiakkaana terveytensä vuoksi. Tekstiviestin lähettäjätiedoissa lukee HKI SOTE ja se on tarkoitus lähettää tiistaina 16. helmikuuta.
Tekstiviesti lähtee noin 4 800 henkilölle. Kaikkia nyt sairautensa vuoksi rokotusvuorossa olevia tekstiviesti ei tavoita, sillä osalla on hoitosuhde työterveyshuollossa tai erikoissairaanhoidossa. Myös joiltakin terveytensä vuoksi sosiaali- ja terveystoimen asiakkaana olevilta puuttuu puhelinnumerotiedot.
15.2. klo 12.45: Gammelbackan päiväkodissa Porvoossa on todettu koronavirustartunta
Gammelbackan päiväkodissa on todettu koronavirustartunta, tiedottaa Porvoon kaupunki. Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen.
Tartunnalle on altistunut päiväkodissa noin 40 henkilöä.
Tartunta tuli tietoon maanantaiaamuna. Tartunnalle altistuneet lapset ja heidän huoltajansa saivat tiedon altistumisesta saapuessaan päiväkodille aamulla ja joutuivat palaaman kotiinsa. Muut lapset jatkavat normaalisti päiväkodissa, koska he eivät ole altistuneet tartunnalle.
Terveydenhuoltoviranomaiset ottavat yhteyttä henkilökohtaisesti altistuneisiin viimeistään tiistaina 16. helmikuuta. Altistuneet määrätään kotikaranteeniin, ja he saavat karanteeniohjeet.
Altistuneiden henkilöiden perheenjäseniä ei määrätä karanteeniin, koska he eivät ole olleet tekemisissä tartunnan saaneen kanssa. Karanteeniin määrättyjen sisarukset voivat mennä kouluun ja päiväkotiin, kaupunki kertoo tiedotteessaan.
14.2 klo 09.01: Tehohoidon tarve on vähentynyt koko maassa, vaikka uusia koronatartuntoja tulee vauhdilla – Lääkäri: Tartunnat nyt nuoremmissa ikäluokissa
Pääkaupunkiseudun lisäksi pieniä ja isoja tartuntaryppäitä tavataan jatkuvasti eri puolilla Suomea. Koronan vaatima sairaala- ja tehohoidon tarve on kuitenkin vähentynyt koko maassa.
Anestesiologian ja tehohoidon osaamiskeskuksen johtaja Stepani Bendel Kuopion yliopistollisesta sairaalasta kertoo, että suuri käänne tapahtui loppiaisen jälkeen.
– Potilasmäärät teho-osastoilla ovat nyt 20:n luokkaa, eli laskeva trendi on ollut kevättä kohti mentäessä.
Bendel korostaa, että kyse ei ole siitä, että pandemia olisi voitettu.
– Kyse on todennäköisesti siitä, että tartunnat ovat nuorissa ikäluokissa, eivätkä ne ole levinneet vanhempaan väestöön eli yli 60-vuotiaisiin, Bendel sanoo.
14.2 klo 08.54: Virusmuunnokset leviävät Suomessa – HUSissa tapausepäilyt lisääntyneet
Terveysyhtiö Mehiläinen kertoo sekvensoimiensa näytteiden perusteella, että koronaviruksen brittimuunnos leviää arvioitua nopeammin. Sekvensoinnilla tarkoitetaan eri viruskantojen perimän muuntelun seurantaa.
HUS-Labissa viime viikkoina tutkitut positiiviset näytteet ovat vasta virusmuunnosepäilyjä, sillä tarkempien tulosten sekvensointi kestää muutamia viikkoja. Näiden epäiltyjen virusmuunnosten määrä on kasvussa, ja niiden osuus on tällä hetkellä reilu 10 prosenttia positiivisista näytteistä, arvioi HUSin ylilääkäri Asko Järvinen.
14.2 klo 08.36: Helsingin keskustan rakennustyömaalla poikkeuksellisen paljon koronavirustartuntoja
Helsingin yliopiston päärakennuksen työmaa jouduttiin sulkemaan toissa viikon keskiviikkona, viiden päivän ajaksi useiden tartuntojen vuoksi. Kaikki noin 120 työntekijää testattiin ja näyte oli positiivinen 42 ihmisellä.
Viime viikon alusta lähtien työmaalla on ollut paikalla vain noin puolet normaalista työntekijämäärästä.
12.2 klo 08.02: Rokotuspiste Messukeskukseen
Helsinki avaa uuden koronarokotuspisteen Messukeskukseen.
Sairautensa takia riskiryhmiin kuuluvien koronarokotukset alkavat siellä keskiviikkona 17.2.
Messukeskus ei ota vastaan ajanvarauksia vaan rokotusaikojen varaamisesta vastaa Helsingin kaupunki. Rokotusten ajanvaraus alkaa maanantaina 15.2. Rokotusajan voi varata verkossa osoitteessa koronarokotus.hel.fi tai soittamalla ajanvarausnumeroon 09 310 46300.
Jo aiemmin Messukeskuksen tiloihin on sijoitettu myös Husin ja Mehiläisen koronatestauspisteet.
12.2 klo 07.54: Järvenpään lukio etäopetukseen
Järvenpään lukio on siirretty etäopetukseen maaliskuun ajaksi
Päätös syntyi tartutatietoviranomaisten suositusten perusteella. Koronaviruksen ilmaantuvuusluku on ollut Järvenpäässä jyrkässä nousussa.
Lukion etäopetus on ennalta ehkäisevä toimenpide koronan leviämisen estämiseksi ja kevään ylioppilaskirjoitusten turvaamiseksi. Lukiokoulutus siirretään etäopetukseen 1.3.-4.4. väliseksi ajaksi.
12.2. klo 07.10: Koronatartunnat nousussa Helsingissä – pormestari Vapaavuoren mukaan satamissa tulisi vaatia todistus testistä, sairastetusta taudista tai rokotuksesta
Vapaavuoren mukaan on tärkeää, että ulkomailta Suomeen tulevat testataan ja he jäävät omaehtoiseen karanteeniin.
– Sen sijaan ei ole järkevää, että meidän tulee tarjota testit juuri rajalla kaikille Suomeen pyrkijöille. Se vaatii valtavan määrän sosiaali- ja terveydenhuoltoalan henkilökuntaa, jota tarvitaan koronakriisinhoidon muihin kriittisiin tehtäviin.
Baareihin ja ravintoloihin jäljitetyt tartunnat, ovat olleet kasvussa Helsingissä.
Uusien tartuntojen määrä on hitaassa, mutta tasaisessa kasvussa Helsingissä, Vapaavuoren mukaan.
Ilmaantuvuuluku on maan toiseksi korkein.
Tuoreimmat, aluekohtaiset koronavirustiedot kerrottiin kuukausittaisessa koronainfossa.
11.2. klo 16.34: Prisma Jumbon tartuntaryppäässä muuntovirustapauksia
Vantaan kaupunki kertoo, että Prisma Jumbon työntekijöiden koronavirustartuntamäärä on tarkentunut.
Myymälän tiloissa työskennelleillä on nyt todettu yhteensä 32 koronavirustartuntaa viimeisten kolmen viikon sisällä.
Kaksi Prisma Jumbon tiloissa työskennelleillä todetuista koronavirustapauksista on varmistunut muuntoviruksen aiheuttamaksi.
Yli puoleen tapauksista liittyy muuntovirusepäily, mutta muiden näytteiden kohdalla lopullisia tuloksia ei vielä ole saatavilla.
Kokonaistartuntamäärässä on myös muita kuin Prisman omia työntekijöitä.
Ainakin muutama todetuista tartunnoista on todennäköisimmin muualta kuin työpaikalta peräisin, eivätkä kaikki tapaukset todennäköisesti liity samaan tartuntaketjuun.
Viimeisen viikon aikana ei ole tullut ilmi uusia tapauksia Prisman työntekijöillä. Asiakkaiden tartuntariski arvioidaan pieneksi.
11.2. klo 6.25: Rokotusjärjestyksessä yritetään etuilla
Helsingissä koronarokotuksiin pyritään nyt kiilaamalla jopa jonon ohitse.
Varsinaisia huijareita ei ole ollut liikkeellä, mutta rokotuspisteille on saapunut asiakkaita ilman ajanvarausta pyytämään rokotusta, kertoo Helsingissä rokotuksista vastaava terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.
Lisäksi koronarokotettavan henkilön saattajat ovat penänneet itselleen rokotetta.
Saapumatta jääneiden asiakkaiden takia yli jääviä koronarokotteita on myös kysytty, mutta niitä varten kaupungin rokotepisteissä on varahenkilölista, josta rokotettavia kutsutaan tarvittaessa.
10.2. klo 17.50: Muuntovirusepäilyt Länsimäen ja Rajakylän kouluissa Vantaalla
Länsimäen koulussa on todettu koronatartunta yhdellä ja Rajakylän koulussa kolmella henkilöllä. Osa oppilaista ja henkilökunnasta on altistunut tartunnalle.
Nyt todettuihin koronavirustapauksiin liittyy muuntovirusepäily.
Altistuneet oppilaat ja henkilökunta on kartoitettu. Karanteeniin on Länsimäen koulussa asetettu 29 henkilöä ja Rajakylän koulussa 50 henkilöä, kunnes heillä ei enää ole sairastumisriskiä.
Kouluissa ei epäillä tällä hetkellä jatkotartuntoja. Koulujen toiminta voi jatkua normaalisti.
Vantaan päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten karanteenitilanne päivittyy vantaa.fi/koronavirustilanne-sivulla.
Jatkossa listauksessa näkyvät myös muuntovirusepäilyt.
10.2. kello 13.20: Koronatilanne aiheuttaa levottomuutta nuorissa ja lapsissa Vantaalla – pohdinnassa on, voisiko nuorisotiloja avata
Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen piti keskiviikkona tiedotustilaisuuden, jonka teemana oli koronaepidemian ja rajoitustoimenpiteiden vaikutukset lapsiin ja nuoriin.
– Terveydellisestä kriisistä on tullut sen pitkittymisen myötä yhä enemmän myös sosiaalinen kriisi, Viljanen toteaa.
Vapaa-ajalla harrastusten ja nuorisotilojen ollessa suljettuina nuoret kokoontuvat Vantaalla etenkin ostoskeskuksiin, kuten Dixiin, Myyrmanniin ja Martinlaakson ostariin.
– Kokoontumisissa on sattunut useita yhteenottoja varsinkin päihtyneiden aikuisten kanssa. Dixissä nuoret ovat ottaneet yhteen myös keskenään.
Nuorisotyöntekijät raportoivat paljon nuorten ahdistuksesta, turhautuneisuudesta ja tekemisen puutteesta sekä mielenterveyteen liittyvistä huolista. On havaittu, että nuorilla on aiempaa enemmän itsetuhoisia ajatuksia.
– On melko ilmeistä, että koronan aiheuttama poikkeustilanne on rikkonut nuorten arjen rakennetta ja aiheuttaa siten erilaista oireilua ja epätoivottavaa käytöstä, sanoo Ritva Viljanen.
Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Riikka Åstrand on aiemmin toiminut kaupungin nuorisotoimen johtajana. Myös hän on huolissaan tilanteen pitkän tähtäimen vaikutuksista.
– Olen huolestunut siitä, että kauppakeskuksissa kokoontumisesta voi tulla pidempiaikainen toimintatapa, jossa ajaudutaan esimerkiksi päihteiden pariin. Nuoret löytävät nyt uusia tapoja toimia, jotka saattavat jäädä vakituisiksi. Voi olla, että tulevaisuudessa meidän on vaikeaa saada heitä takaisin nuorisotiloihin ja harrastusten pariin.
Jos tilanne jatkuu vielä, uusia keinoja puuttua tilanteeseen tulisi löytää, hän sanoo. Esimerkiksi nuorisotilojen avaamista pitäisi harkita.
– Pohdinnassa on, pitäisikö esimerkiksi Dixiin avata tila, joka voisi olla turvallinen paikka nuorelle ja nuorisotyöntekijälle kohdata.
10.2. kello 6.55: Vantaalla on noin tuhat henkilöä karanteenissa
Vantaalla on noin tuhat henkilöä karanteenissa päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa tapahtuneen korona-altistuksen takia.
Koska osaan tapauksista liittyy muuntovirusepäily, on kontakteja merkitty altistuneiksi tavallista herkemmin.
Myös karanteeni on pidempi, 14 vuorokautta ja oireettomatkin altistuneet testataan heti, sekä ennen karanteenin päättymistä.
Tuoreimmat muuntuneen koronaviruksen aiheuttamat altistusepäilyt ovat Jokiniemen ja Kytöpuiston kouluissa.
9.2. kello 15.15: Vantaalla virusmuunnosepäilyjä kahdessa uudessa koulussa
Vantaan kaupunki tiedottaa, että Jokiniemen koulussa on todettu koronavirusinfektio yhdellä henkilöllä ja Kytöpuiston koulussa kahdella. Osa oppilaista ja henkilökunnasta on altistunut tartunnalle.
Altistuneet oppilaat ja henkilökunta on kartoitettu. Karanteeniin on Jokiniemen koulussa asetettu 11 henkilöä ja Kytöpuiston koulussa 44 henkilöä, kunnes heillä ei enää ole sairastumisriskiä. Altistuneet ovat saaneet erillisen tiedotteen asiasta.
Nyt todettuihin koronavirustapauksiin liittyy virusmuunnosepäily. Koska tietoa sen tarttuvuudesta on vielä vähäisesti, on kontakteja määritelty altistuneeksi tavallista herkemmin.
Karanteeni on määritelty heille 14 vuorokauden mittaiseksi ja myös oireettomat altistuneet tullaan testaamaan heti sekä toistamiseen ennen karanteenin päättymistä.
Kouluissa ei epäillä tällä hetkellä jatkotartuntoja. Koulujen toiminta voi jatkua normaalisti.
9.2. klo 13.54: Kauppakeskus Isoon Omenaan aukeaa koronarokotuspiste
Koronarokotuksia ryhdytään antamaan Espoon kauppakeskus Ison Omenan toisessa kerroksessa tänään 9. helmikuuta. Rokotukseen voi tulla ainoastaan ajanvarauksella.
Ison Omenan rokotuspisteen lisäksi Espoossa on tällä hetkellä kaksi muuta rokotuspistettä, jotka sijaitsevat Lintuvaarassa ja Tapiolan terveysasemalla.
Rokotusvuorossa ovat tänä vuonna 85 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat espoolaiset. Lisätietoja koronarokotuksista Espoossa löytyy Espoon kaupungin verkkosivuilta.
9.2. klo 9.13: Rykmentinpuiston rakennustyömaa Tuusulassa suljettiin 20 koronatartunnan ryppään vuoksi
Tuusulan Hyrylän Rykmentinpuiston työmaalla on todettu koronavirustartuntarypäs. Koronatartuntoja oli eilen maanantaina löydetty 20 työntekijällä. Tartunnan saaneet on asetettu kotieritykseen ja tähän mennessä tunnistetut kymmenen altistunutta karanteeniin.
Kaikki työmaalla työskentelevät on ohjattu testiin, ja työmaa on päätetty sulkea 15. helmikuuta saakka.
8.2. klo 15.43: Jälleen virusmuunnosepäilyjä Vantaan kouluissa ja päiväkodeissa
Vantaalla epäillään jälleen virusmuunnoksia uusissa kohteissa, tiedottaa kaupunki.
Virusmuunnosepäilyjä on nyt myös Havukosken ja Veromäen kouluissa sekä Ravurin päiväkodissa.
Aiemmat epäilyt ovat olleet Havukosken, Itä-Hakkilan, Lehtikuusen, Mikkolan, Sotungin ja Viertolan kouluissa sekä Koivukylän päiväkotipaviljongissa.
Altistuneet oppilaat ja henkilökunta on kartoitettu ja heidät on asetettu karanteeniin. Altistuneet ovat saaneet erillisen tiedotteen asiasta.
Kaikkiaan koronavirusaltistumisten vuoksi karanteeniin on asetettu 1250 henkilöä Vantaan päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa.
8.2. klo 15.30: Helsinkiläisille on tarjottu olemattomia koronarokotusaikoja huijausviesteissä
Helsinkiläisille on tarjottu puhelimitse tai tekstiviestillä olemattomia aikoja koronavirusrokotuksiin, kertoo kaupunki tiedotteessaan. Kaupungin mukaan kyse on muutamista yksittäistapauksista.
Helsingin kaupunki kehottaa ilmiantamaan huijassoitot tai viestit poliisille.
Koronarokotuksia annetaan Helsingissä keskitetyissä rokotuspisteissä. Rokotusajan voi omalla vuorollaan varata verkossa osoitteessa koronarokotusaika.fi tai soittamalla ajanvarausnumeroon 09 310 46300.
Muita ajanvarauskeinoja ei toistaiseksi ole.
8.2. klo 7.31: 80–84-vuotiaiden helsinkiläisten koronavirusrokotukset alkavat
Koronavirusrokotuksen saavat seuraavaksi 80–84-vuotiaat helsinkiläiset eli vuosina 1937–1941 syntyneet. Rokotuksen saavat myös heidän omaishoitajansa, joilla on omaishoidon tuen päätös.
Rokotusajan voi varata verkossa osoitteessa koronarokotus.hel.fi tai soittamalla ajanvarausnumeroon 09 310 46300.
Myös 85-vuotiaiden ja sitä vanhempien koronarokotukset jatkuvat.
8.2. klo 7.31: Koronavirustartuntoja ja altistuksia ravintolassa Vuosaaressa
Helsingin poliisi selvittää laajaa koronaviruksen tartuntaketjua Helsingin Vuosaaressa. Time Out Sports Bar & Grill -ravintolassa 30. tammikuuta aikaa viettäneillä on varmennettu 15 koronavirustartuntaa.Alustavien tutkimusten mukaan kyseessä saattaa olla helposti leviävä koronavirusmuunnos.
Viranomaiset pyytävät kyseisessä ravintolassa tammikuun lopun ja helmikuun kuudennen päivän välillä olleita tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan pienistäkin oireista välittömästi koronavirustestiin.
6.2. klo 17.34: Koronarokotteen saanut noin 169 000 ihmistä
Suomessa koronarokotteita on annettu yli 169 000 ihmiselle, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL. Luku on kasvanut eilisestä noin 5 000 rokotteella.
Lisäksi toisen rokoteannoksen saaneita on Suomessa yhteensä reilut 48 000.
Ikänsä puolesta riskiryhmäläisiksi katsottavista yli 70-vuotiaista ainakin ensimmäisen rokoteannoksen saaneita on yli 65 000. Selvästi eniten rokotettuja on rokotusjärjestyksen mukaisesti yli 80-vuotiaiden ja sitä vanhempien joukossa.
Eniten rokoteannoksia on annettu Helsingin ja Uudenmaan, Pirkanmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla.
Lähde: STT
6.2. klo 14.02: THL: Suomessa 368 uutta koronavirustartuntaa – yli kolmannes uusista tartunnoista on todettu Helsingissä
Suomessa on raportoitu 368 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL. Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on todettu 4 928, mikä on 986 enemmän kuin edellisen kahden viikon aikana.
Uusista tartunnoista hieman yli kolmannes eli 133 tartuntaa on todettu Helsingissä. Kymmeniä tartuntoja oli myös pääkaupunkiseudun kaupungeista Vantaalla (34) ja Espoossa (20).
Ilmaantuvuusluku on nyt Uudellamaalla yli 160, kun se koko maassa on keskimäärin 90. Ilmaantuvuus esittää koronavirustartuntojen määrää sataatuhatta asukasta kohti viimeisen kahden viikon aikana.
Suomessa on todettu tähän mennessä kaikkiaan 47 262 tartuntaa. Näistä muuntuneen koronaviruksen aiheuttamia tartuntoja on hieman yli 200.
Koronavirustestejä on tehty yhteensä 2,9 miljoonaa.
Virukseen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia on perjantain tietojen mukaan 692.
Lähde: STT
6.2. klo 10.50: Porvoon keskuskoulussa koronavirustartunta
Porvoon Keskuskoulussa on todettu koronavirustartunta, kaupunki tiedottaa. Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen.
– Koulussa on käytetty kasvomaskeja ohjeiden mukaisesti, joten tartunnalle on altistunut vain muutama henkilö. Tartunnat leviävät selkeästi nyt myös lasten ja nuorten joukossa. On tärkeää, että vanhemmat vievät myös lapset ja nuoret koronatestiin lievissäkin flunssaoireissa, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen toteaa.
Altistuneet tai heidän huoltajansa ovat saaneet koululta viestin altistumisesta. Jos yhteydenottoa ei ole tullut, ei kontaktia tartunnan saaneeseen ole ollut.
Terveydenhuoltoviranomaiset ottavat yhteyttä henkilökohtaisesti altistuneisiin tänään, lauantaina. Altistuneet määrätään kotikaranteeniin, ja he saavat karanteeniohjeet.
Altistuneiden henkilöiden perheenjäseniä ei määrätä karanteeniin, koska he eivät ole olleet tekemisissä tartunnan saaneen kanssa. Karanteeniin määrättyjen sisarukset voivat mennä kouluun ja päiväkotiin.
Altistuneiden oppilaiden opetus järjestetään perusopetuslain mukaisesti poikkeavin opetusjärjestelyin. Koulun muut oppilaat jatkavat koulunkäyntiä turva- ja hygieniaohjeita noudattaen.
5.2. klo 16.50: Vantaalla useita muuntovirusepäilyjä kouluissa, maskeja suositellaan
Karanteenimäärät ovat osassa Vantaan kouluista suhteellisen korkeita, koska useisiin tapauksiin liittyy epäily muuntoviruksesta, kertoo Vantaan kaupunki tiedotteessa.
Koska tietoa muuntoviruksen tarttuvuudesta on vielä vähäisesti, on kontakteja määritelty altistuneeksi tavallista herkemmin. Karanteeni on määritelty heille 14 vuorokauden mittaiseksi, ja myös oireettomat altistuneet testataan heti sekä toistamiseen ennen karanteenin päättymistä.
Esimerkiksi Lehtikuusen koulussa on useita tartuntoja sekä muuntovirusepäilyjä. Lisäksi Itä-Hakkilan koulussa on todettu COVID-19-infektio kahdella henkilöllä, ja Sotungin koulussa yhdellä henkilöllä. Osa oppilaista ja henkilökunnasta on altistunut tartunnalle.
Altistuneet oppilaat ja henkilökunta on kartoitettu. Karanteeniin on Itä-Hakkilan koulussa asetettu 59 henkilöä ja Sotungin koulussa 57 henkilöä, kunnes heillä ei enää ole sairastumisriskiä. Molemmissa kouluissa todettuihin tapauksiin liittyy muuntovirusepäily.
Vantaan kaupunki suosittelee edelleen, että oppilaat ja opiskelijat peruskoulujen kuudesluokkalaisista alkaen käyttävät koulussa kasvomaskia.
5.2. klo 16.40: Tämä tiedetään nyt Mattbergetin päiväkodin tartuntavyyhdistä
Espoon tartuntatautilääkärin mukaan jäljityksestä huolimatta on edelleen hämärän peitossa, miten koronavirus pääsi leviämään Espoon Matinkylässä sijaitsevassa Mattbergetin ruotsinkielisessä päiväkodissa ennennäkemättömän laajalle.
– Yksittäistä syytä tartuntojen laajaan leviämiseen ei ole löytynyt. Toki tämä on päiväkotitautiryppääksi poikkeuksellisen laaja, sanoo Espoon tartuntataudeista vastaava lääkäri Topi Turunen.
Mattbergetin päiväkodissa on todettu peräti 22 koronavirustartuntaa lapsilla ja hoitahenkilökunnalla.
Tartuntarypäs on Espoon päiväkodeissa todetuista tähän asti selvästi laajin. Syksyllä yhdessä päiväkodissa oli viisi tartuntaa, mutta muissa tapauksissa useat jatkotartunnat ovat olleet harvinaisia.
Alustavien testituloksien perusteella Mattbergetissä ei epäillä virusmuunnosta, koska positiivisista näytteistä ei puutu S-geeniä, mikä saattaisi viitata varianttiin. Näytteitä on kuitenkin lähetetty sekvensoitavaksi.
5.2. klo 14.10: Koronatartunnat lisääntyvät HUS-alueella, testeihin mentävä matalalla kynnyksellä
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin koronavirusinfossa käsiteltiin sairaanhoitajan työtä teho-osastolla sekä ajankohtaista koronavirusepidemiatilannetta.
Lue lisää: Koronatartunnat lisääntyvät HUS-alueella, oirehtivia kannustetaan hakeutumaan testeihin, HUS ei suosita harrastustoiminnan avaamista – katso tallenne koronainfosta
HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen kertoi, että tartuntojen määrät ovat jälleen kasvussa.
– Tämä on suunta, jota meistä kukaan ei halua nähdä. Suurinta tartuntojen kasvu on alle 70-vuotiaiden joukossa, hän sanoo.
Tuominen painottaa, että testiin on syytä mennä, jos aihetta suinkaan on. Hänen mukaansa testiin pääsee helposti, ja tuloksen saa nopeasti.
– On erittäin tärkeää, että löydämme kaikki sairastavat.
Esimerkiski Espoossa koronatilanne on nyt hankala. HUS arvioi, että rajoitustoimet ovat kuitenkin tällä hetkellä riittäviä.
– Näemme, että tartuntojen määrä on nousussa, mutta tilanne on vielä näpeissä.
Juha Tuomisen mukaan virusvarianttien määrä ei ole kasvanut Suomessa yhtä nopeasti kuin aluksi pelättiin. Riski tähän kuitenkin yhä on.
5.2. klo 10.20: Vantaan Lehtikuusen 4.–5. luokat etäopetukseen – altistuneita on poikkeuksellisen paljon karanteenissa
Vantaan Lehtikuusen koulun 4.–5. luokat siirtyvät etäopetukseen 8.–19. helmikuuta.
Lehtikuusen koulussa on taas todettu koronatartuntoja. Altistuneita oppilaita ja henkilökuntaa on nyt poikkeuksellisen paljon karanteenissa.
Koulun 6.–9. luokkien oppilaat ovat olleet etäopetuksessa jo keskiviikosta lähtien.
1.–3. luokat jatkavat lähiopetuksessa. Myös erityistä tukea tarvitsevilla on oikeus jatkaa lähiopetuksessa.
Opettajat ohjeistavat Wilman kautta opetusjärjestelyistä ja ruokakassien noutamisesta.
4.2. klo 18.20: Pääkaupunkiseudulla etäopetusta toisen asteen opetuksessa jatketaan helmikuun loppuun
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätyi torstaina jatkamaan etäopetusta toisen asteen opetuksessa eli lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa 28. helmikuuta asti.
Etäopetuksen jatkamisella torjutaan epidemian ja uuden virusmuunnoksen leviämisen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ylikuormittumisen uhkaa.
Määräaikaisia suosituksia ja rajoituksia jatketaan uuden määräajan jälkeen edelleen tarvittaessa.
Voimassa olevien rajoitusten ja suositusten jatkoa alueella käsitellään koordinaatioryhmän kokouksessa 18.2.2021.
4.2. klo 16.30: Vaihto-opiskelijoiden biletyksestä tartuntoja ja altistumisia
Ryhmä vaihto-opiskelijoita on altistanut muita koronalle Helsingissä. He juhlivat ennen sairastumistaan useissa ravintoloissa.
Vaihto-opiskelijoiden tiedetään viettäneen aikaansa ennen tartunnan toteamista Old Irish Pubissa (26.–29.1.), Maxinessa (20.1. ja 27.1.) sekä El Patron -yökerhossa (22.1.).
Tähän mennessä 25 vaihto-opiskelijalla todettu koronatartunta, altistuneita on noin 70.
Helsingin kaupungin mukaan kaikkia mahdollisia altistuneita ei ole vielä tavoitettu, eikä opiskelijoilla ollut käytössään Koronavilkkua.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on ollut yhteydessä kyseisiin ravintoloihin ja antaa niille määräykset tartuntatautilain mukaisten velvoitteiden noudattamisesta.
– Ravintoloiden tarkastuskäynneillä emme kuitenkaan ole havainneet puutteita, eikä perusteita ravintoloiden sulkemiselle ainakaan toistaiseksi ole, kertoo Riku-Matti Lehikoinen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
4.2. klo 12.55 Rokotehävikkiä ehkäistään Helsingissä varahenkilöillä
Helsinki ehkäisee rokotehävikin syntymistä ennakkoon nimetyillä varahenkilöillä. Käytännön ansiosta tähän mennessä ei ole mennyt yhtään syväjäästä sulatettua rokotetta hukkaan, sanoo kaupungin rokotuksista vastaava terveys- ja päihdepalveluiden johtaja .
Helsingissä kutsutaan varahenkilö soittamalla paikalle, jos ajan varannut ikäihminen ei pysty saapumaan rokotukseen sovittuna ajankohtana.
– Jos rokotetta jää päivän päätteeksi jäljelle, katsomme ennakkoon laaditusta listasta, ketkä voidaan kutsua saamaan tehosterokotetta. Listalla on myös kaupungin työntekijöitä, jotka tekevät koronatehtäviä, kertoo Turpeinen.
Varalla on esimerkiksi koronaterveysasemien ja kotihoidon työntekijöitä.
Tähän mennessä varahenkilöitä on tarvinnut kutsua Turpeisen mukaan rokotukseen päivittäin yhdestä kolmeen henkilöä. Helsingissä on rokotettu vajaat 15 000 ihmistä.
4.2. klo 12.14: Espoolaispäiväkodissa uusi iso tartuntaryväs: 22 sairastunutta – kaupungin päiväkodeissa ja kouluissa kaikkiaan yli 800 ihmistä karanteenissa
Espoo International Schoolin Opinmäen toimipisteen vuosiluokat 4–9 siirtyvät etäopetukseen 4.–17. helmikuuta väliseksi ajaksi.
Kolmellatoista koulun tiloissa olleella henkilöllä on todettu koronavirustartunta. Tartuntalähde saattaa olla yhteydessä kouluun. Virusmuunnoksen mahdollisuutta tartuntojen aiheuttajana selvitetään.
Kaikki altistuneet määrätään karanteeniin kahdeksi viikoksi. Koska virusmuunnoksen mahdollisuutta ei ole suljettu pois, kaikki altistuneet, myös oireettomat, testataan vähintään kahdesti.
Espoo International Schoolilla on kaksi kampusta. Toinen on Opinmäen toimipiste Suurpellossa ja toinen Kivimiehen toimipiste Otaniemessä.
Opetus jatkuu lähiopetuksena Kivimiehen toimipisteen oppilailla sekä niillä Opinmäen toimipisteen 1.–3. luokkien oppilailla, jotka eivät ole karanteenissa.
Kaikkiaan Espoon päiväkodeissa ja kouluissa on karanteenissa 835 ihmistä uusimpien, keskiviikkoa päivitetyjen lukujen mukaan.
Myös Mattbergetin päiväkodissa Espoossa on todettu iso tartuntaryväs: 22 koronavirukseen sairastunutta. Alustavien tulosten mukaan virusmuunnosepäilyjä ei kuitenkaan ole.
Kaikki altistuneet on asetettu karanteeniin ja sairastuneet eristykseen.
Mattbergetin esikoulun toiminta jatkuu normaalisti, koska tartuntatapauksia ei sieltä ole löytynyt.
Lue lisää täältä.
3.2. klo 10.21: Vantaalla ärhäkkää virusmuunnosta toistaiseksi vähän – lähes kaikki 12 tapausta liittyvät matkailuun
Vantaalla on todettu virusmuunnostartuntoja tähän mennessä lähinnä maahan saapuneilta suomalaisilta matkailijoilta, kertoo sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö.
Varmistettuja virusmuunnoksia on ollut yhteensä 12 tapausta, joista valtaosa on matkailijoilla tai heidän lähipiirillään. Tartunnan saaneet on asetettu 14 päivän karanteeniin ja kaikki altistuneet on jäljitetty.
Koulujen useista virusepäilyistä ei ole varmistunut yhtään muunnostapausta. Tarkemmassa analysoinnissa eli sekvensoinnissa on edelleen kouluissa ja muualla testattujen näytteitä tällä hetkellä lähes 100. Niiden tulokset valmistuvat loppuviikosta ja ensi viikolla.
COVID-19-muuntovirusepäilyjä ollut tähän mennessä Vantaalla neljässä koulussa, viimeisimpänä Lehtikuusen koulussa.
2.2. klo 19.17: Muuntovirusepäily Vantaan Viertolan koulussa
Viertolan koulun Jokirannan toimipisteessä on todettu koronatartunta kahdella ihmisellä. Osa oppilaista ja henkilökunnasta on altistunut tartunnalle.
Karanteeniin on asetettu 41 henkilöä.
Toiseen koulussa todettuun koronavirustapaukseen liittyy muuntovirusepäily. Tälle tapaukselle altistuneiden karanteeni kestää kaksi viikkoa.
Koulussa ei epäillä tällä hetkellä jatkotartuntoja, ja koulun toiminta jatkuu normaalisti.
2.2. klo 19.17: Vantaan Lehtikuusen koulun 6.–9. luokat etäopetukseen
Lehtikuusen koulun 6.–9. luokat siirtyvät etäopetukseen keskiviikkona 3.–19. helmikuuta.
1.–5. luokat jatkavat lähiopetuksessa.
Koulussa on todettu viime aikoina useita koronatartuntoja. Altistuneita oppilaita ja henkilökuntaa on poikkeuksellisen paljon karanteenissa.
Vantaan kaupungin mukaan koulussa ei kuitenkaan epäillä laajamittaista epidemiaa, ja koulun toiminta jatkuu normaalisti.
Opettajat viestittävät tarkemmin Wilman kautta opetusjärjestelyistä ja ruokakassien noutamisesta.
2.2. klo 12.56: Porvoon Albert Edelfeltin koulussa koronatartunta
Porvoossa Albert Edelfeltin koulussa on todettu koronavirustartunta.
Tartunnalle on altistunut noin 35 henkilöä.
Altistuneet tai heidän huoltajansa ovat saaneet koulun rehtorilta tiedon viestillä. Jos yhteydenottoa ei ole tullut, ei kontaktia tartunnan saaneeseen ole ollut.
Koulun muut oppilaat jatkavat koulunkäyntiä lukujärjestyksen mukaisesti.
Terveydenhuoltoviranomaiset ottavat yhteyttä henkilökohtaisesti altistuneisiin viimeistään keskiviikkona 3. helmikuuta.
Heidät määrätään kotikaranteeniin, ja he saavat karanteeniohjeet.
Altistuneiden perheenjäseniä ei määrätä karanteeniin, koska he eivät ole olleet tekemisissä tartunnan saaneen kanssa. Karanteeniin määrättyjen sisarukset voivat mennä kouluun ja päiväkotiin.
Altistuneiden oppilaiden opetus järjestetään etäopetuksena. Käytännön järjestelyistä ja mahdollisuudesta noutaa lounas tiedotetaan Wilman kautta.
Juttua on muokattu 2.2.2021 klo 14.55, koska Porvoon kaupunki tiedotti ensin virheellisesti. Altistuneita on koulussa vain 35, ei 70. Iltapäiväkerhossa ei ole altistuneita.
2.2. klo 11.03: HUSin apulaisylilääkäri vetoaa vaihtamaan kangasmaskit kirurgisiin suojaimiin
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSissa ollaan huolissaan suomalaisten kasvomaskien käytöstä.
Dosentti, apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen HUSista sanoo, että maskeja käytetään edelleen liian vähän.
– Teimme joulukuussa aiheesta kyselytutkimuksen. Siinä ilmeni, että HUSin alueella noin 90 prosenttia käyttää maskia julkisessa liikenteessä, mutta työpaikalla vain noin 70 prosenttia ja harrastuksissa noin 55 prosenttia.
Ruotsalainen suosittelee, että kangasmaskien käyttäjät siirtyisivät nyt käyttämään tehokkaampia suojaimia.
– Virusvarianttien vuoksi suosittelen väestötasolla kirurgista suu-nenäsuojainta. Kangasmaskista ei ole suojaa käyttäjälle itselleen, vaan se toimii ainoastaan niin, että se voi ehkäistä viruksen leviämistä muihin.
Vielä tehokkaampia FFP2- tai FFP3-tason hengityssuojaimia Ruotsalainen ei suosittele kaikille arkikäyttöön.
– Nämä maskit ovat raskaampia käyttää, ja on löydettävä tasapaino maskin tehokkuuden ja käytön mielekkyyden kanssa. Itse suosittelisin tällaisen maskin käyttämistä riskiryhmäläisille tai riskiryhmäläisiä tavattaessa.
Maskia Ruotsalainen kehottaa käyttämään kaikissa sisätiloissa, kuten kaupoissa, julkisessa liikenteessä, työpaikalla ja harrastuksissa. Lisäksi tulisi pitää yli kahden metrin turvaväli.
2.2. klo 6.17: Koronarokotusten ajanvarausnumero on suljettu Espoossa – avataan jälleen, kun aikoja on saatavilla
Espoon koronarokotusten ajanvaraus on toistaiseksi suljettu.
Syynä on se, että rokotteita on saatu Espooseen niukasti.
Lisäksi rokotusvuorossa oleva ensimmäinen ikäluokka, vuonna 1936 ja sitä ennen syntyneet, on kaupungissa suuri.
Maanantaina ajanvarausnumeron takaisinsoittojonossa oli kaupungin mukaan noin tuhat asiakasta.
Jäljellä olevat rokotusajat tarjotaan soittojonossa oleville henkilöille ja kaikille soittopyynnön jättäneille soitetaan takaisin.
Ajanvaraus avataan heti, kun terveysviranomaiset saavat tiedon uusista rokote-eristä eli kun rokotusaikoja on jälleen jaettavissa.
1.2. klo 17.58: Sipoonlahden koulun oppilaalla koronavirustartunta – yli 60 karanteeniin
Sipoonlahden koulun oppilaalla on todettu koronavirustartunta.
Sairastunut oppilas on ollut paikalla koulussa ja iltapäivätoiminnassa taudin tartuttavuusaikana. Useat oppilaat ja osa opetushenkilökunnasta 1–2-luokilta koulun yhdestä oppikylästä ovat altistuneet tartunnalle.
Yhteensä 65 ihmistä asetetaan altistuksen vuoksi karanteeniin.
Mahdollisesti altistuneiden lähiopetus keskeytettiin tänään maanantaiaamuna. He saavat etäopetusta. Tartunnan saanut oppilas on eristyksessä.
Sipoonlahden koulu on Etelä-Sipoossa sijaitseva vuosiluokkien 1.–9. yhtenäiskoulu, jossa järjestetään myös esiopetusta. Koulu toimii samassa kiinteistössä Söderkulla skolan kanssa, mutta ne ovat eri oppikylissä.
Muilla luokka-asteilla ja opetusryhmissä olevat Sipoonlahden koulun oppilaat eivät ole altistuneet tässä tartuntatapauksessa. Myöskään Söderkulla skolan oppilaat eivät ole altistuneet Sipoonlahden koulun tartuntatapauksessa.
1.2. klo 17.10: Vantaan Lehtikuusen koulussa useita koronatartuntoja ja -altistuksia
Lehtikuusen koulussa on todettu koronainfektio yhteensä viidellä henkilöllä viimeisten parin viikon aikana.
Altistumisen vuoksi 169 oppilasta ja henkilökunnan jäsentä on määrätty karanteeniin. Havun yksikössä karanteenissa on 78 henkilöä ja Kaarnassa 91 henkilöä. Karanteenit kestävät 3.–10. helmikuuta saakka.
Altistuneet oppilaat ja henkilökunta on kartoitettu. Heidät asetetaan karanteeniin.
Kahteen uusimpaan koulussa todettuun koronavirustapaukseen liittyy muuntovirusepäily. Tapauksia ei ole varmistettu muuntoviruksen aiheuttamiksi, mutta alustavat tutkimustulokset viittaavat siihen, että kyseessä saattaa olla muuntovirus.
Koska tietoa muuntoviruksen tarttuvuudesta on vielä vähäisesti, on tartunnan saaneiden kanssa kontakissa olleita määritelty altistuneeksi tavallista herkemmin.
Heidän karanteeninsa kestää kaksi viikkoa. Myös oireettomat altistuneet testataan heti sekä toistamiseen ennen karanteenin päättymistä.
Koulussa aiemmin todettuihin kolmeen tapaukseen ei liity muuntovirusepäilyä, eikä niiden uskota olevan yhteydessä nyt todettuihin uusiin tapauksiin.
Koulussa ei myöskään epäillä laajamittaista epidemiaa. Koulun toiminta jatkuu normaalisti, eikä koulun tiloissa ole erityistä tartuntariskiä.
1.2. klo 15.59: Tiistilän koulussa Espoossa 12 koronatartuntaa
Tiistilän koulussa Espoossa on todettu useilla eri luokilla yhteensä 12 koronavirustartuntaa. Vielä ei ole tiedossa, ovatko tartunnat mahdollisesti muuntuneen viruksen aiheuttamia, sillä sekvensointituloksia ei ole saatu.
Koulun yläluokat siirrettiin kokonaan etäopetukseen viime keskiviikkona.
Kaikki altistuneet oppilaat testataan kahdesti karanteenin aikana. Lisäksi varotoimenpiteenä testiin joutuvat myös ei altistuneet yläkoululaiset ja samassa rakennuksessa opiskelleet kuudesluokkalaiset.
Espoo tiedotti keskiviikkona kolmesta tartunnasta Tiistilän koulussa. Tuolloin todettiin, että tartuntalähde saattaa olla yhteydessä kouluun. Viikonlopun aikana sairastuneiden määrä nousi 12:een.
1.2. klo 13.20: Testausmäärät nousseet, positiivisten näytteiden osuus laskussa
Tehtyjen koronatestien määrät HUS-alueella ovat palautuneet joulua edeltäneelle tasolle.
HUSin diagnostiikkakeskuksessa tuotettiin viime viikolla yhteensä 44 417 korona-analyysiä, joista 37 952 HUS-alueelle.
– Testeihin menemisestä on pidetty mediassa ääntä, ja samoin varmasti työyhteisöissä ja kouluissa näihin asioihin kiinnitetään huomiota, sanoo HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.
Lisäksi positiivisten testitulosten osuus pieneni viime viikolla edelliseen viikkoon nähden. HUS-alueen testeistä positiivisia oli 3,0%.
Lasse Lehtosen mukaan tätä selittää kaksi asiaa.
– Kun testimääärät lisäänthyvät, mukana on tyypillisesti myös sellaisia henkilöitä, joiden todennäköisyys kantaa koronaa on pienempi. Lisäksi toinen selitys voi olla se, että viime aikojen rajoitukset ovat alkaneet purra.
Positiivisena asiana hän nostaa tehostuneen rajatestauksen, mutta huolta aiheuttavat virusvariantit ja harrastustoiminann käynnistyminen. Lehtonen painottaa, että HUS on edelleen korkealla leviämisvaiheen tasolla ja riski äkillisille leimahduksille on olemassa.
Hän kannustaa lähtemään testeihin entistäkin herkemmin.
– Tarpeen mukaan voimme jopa kaksinkertaistaa testauskapasiteetin, Lehtonen sanoo.
1.2. klo 6.22: Lasten ja nuorten harrastustoiminta käynnistyy rajatusti
Alle 20-vuotiaiden harrastustoiminta käynnistyy maanataina rajatusti ja turvallisuusperiaatteita noudattaen pääkaupunkiseudulla.
Esimerkiksi Vantaalla musiikkiopisto siirtyy lähiopetukseen, mutta sen oppilaat voivat halutessaan saada opetuksen myös etänä.
Pienryhmäopetus ja muskarit alkavat tiloissa, joissa ne voidaan turvallisesti järjestää.
Osa opetuksesta, kuten laulu- ja puhallinsoitonopetus jatkuu etänä, sillä sen turvaväli on 4 metriä, eikä niin pitkien turvavälien pitäminen ole opistossa mahdollista.
Myös kouluilla järjestettävä lasten ja nuorten kerhotoiminta käynnistyy. Ensisijaitsesti suositaan edelleen ulkona ja etänä tapahtuvaa toimintaa.
Vantaalla nuorisotyö tapahtuu ulkona ja alle kymmenen hengen ryhmissä. Tavoitteena on auttaa vaikeimmassa jamassa olevia nuoria.
Lue lisää aiheesta: Lasten ja nuorten harrastustoiminta avautuu rajatusti, HUS asiassa eri mieltä – Helsingin sote-johtaja: "Jos joudutaan kakkostasolle, se ei johdu harrastuksista"
Espoossa puolestaan kaupunginhallitus pohtii maanantaina lasten harrastusrajoitusten höllentämisen vaikutuksia.
Puheenjohtaja Markku Markkulan mukaan kaupunginhallitus ei tee asiassa päätöksiä tänään, mutta odottaa aiheesta vilkasta keskustelua.
Kaupungille tähän mennessä tullut palaute aiheesta on ollut lähinnä positiivista, sanoo Markkula.
1.2. klo 6.10: Yli 85-vuotiaiden joukkorokotukset alkavat Helsingissä
Helsingin kaupunki aloittaa maanantaina tänä vuonna 85 vuotta täyttävien ja sitä vanhempien massarokotukset täydellä teholla.
Myös heidän omaishoitajansa saavat rokotteen, jos heillä on omaishoidon tuen päätös.
Seuraa rokotuksia suorana kello 8.16 alkaen täältä.
Tähän mennessä rokotuksia ovat saaneet muun muassa koronatyötä tekevä sosiaali- ja terveysalan henkilöstö sekä iäkkäiden hoivapalvelujen asukkaat ja henkilökunta.
Viime viikolla rokotettiin jo myös joitakin muita 85 vuotta täyttäneitä ajanvarauksella.
Helsingissä asuu noin 14 000 ihmistä, jotka ovat iältään vähintään 85 vuotta. Heistä rokotteen on nyt saanut reilut 3 300, ja pari tuhatta on jo varannut ajan.
Lue tästä Uudenmaan koronapäivitykset 4.11.–31.1.2021