Keskustan Rovaniemen kunnallisjärjestön johtokunta ja valtuustoryhmä esittävät Susanna Junttilaa Rovaniemen kaupunginhallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Esitys on yksimielinen.
Junttila on kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu ja valtuuston 1. varapuheenjohtaja. Aiemmin hän on toiminut kaksi kautta Rovaniemen kaupunginhallituksen jäsenenä ja muun muassa Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana.
Kunnallisjärjestön johtokunta ja valtuustoryhmä esittävät tänään maanantaina kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle, että loppukauden kaupunginhallituksen puheenjohtaja toimii osa-aikaisena.
Kaupunginhallituksen nykyinen puheenjohtaja Liisa Ansala on pyytänyt eroa tehtävästään 1. toukokuuta alkaen. Ansala on valittu Lapin Kauppakamarin toimitusjohtajaksi. Ansalan tilalle valtuustoon nousee varavaltuutettu Ari Karvo (kesk.). Ansala ehti olla kaupunginhallituksen puheenjohtajana yli neljä vuotta.