Kauhajoella perussuomalaisten suuri ehdokasmäärä ei hätkähdytä paikkakunnan nykyistä valtapuolue keskustaa.
Perussuomalaiset saivat Kauhajoella viime viikon ehdokaslistojen jättöaikaan mennessä lähes täyden listan eli 49 ehdokasta. Sekä keskustalla että kokoomuksella oli tuolloin lähes puolet vähemmän ehdokkaita omilla listoillaan perussuomalaisiin verrattuna. Molemmilla oli 28 ehdokasta.
Valtuuston keskustalainen puheenjohtaja Lasse Hautala toteaa, että perussuomalaisilla on perinteisesti ollut Kauhajoella paljon ehdokkaita, mutta äänimäärä on jäänyt silti keskustaa niukemmaksi.
Vuoden 2017 kuntavaaleissa 15 perussuomalaisten ehdokasta sai alle kymmenen ääntä.
– Kun vaalit siirtyy, ehdokkaiden hakuaika jatkuu ja keskustan listalle tulee Kauhajoella vielä nimiä lisää, Lasse Hautala uskoo.
Perussuomalaisten listalla paljon sitoutumattomia
Kauhajoen perussuomalaisten listalla on tällä kertaa peräti kahdeksan sitoutumatonta ehdokasta.
Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirillä on suurimmat ehdokasmäärät Kauhajoen rinnalla Vaasassa ja Seinäjoella. Viime viikolla Vaasan listalla oli 60 ja Seinäjoella 44 ehdokasta.
Perussuomalaisten ehdokkaat puuttuvat toistaiseksi Evijärveltä, Närpiöstä ja Korsnäsistä. Ehdokkaita on tähän mennessä 450, kun edellisissä kuntavaaleissa Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirillä oli noin 330 ehdokasta.
Viime kuntavaaleissa perussuomalaiset sai Kauhajoella kahdeksan valtuustopaikkaa, mutta kaksi valtuutettua loikkasi kesken kauden kokoomukseen. Keskustalla on suurin paikkamäärä eli 14 valtuutettua Kauhajoen nykyisessä valtuustossa.