Vasemmistoliiton entinen varakansanedustaja, puolueen perustajajäsen Aki Nummelin ja puolueen paikalliset toimielimet ovat saavuttaneet sopuratkaisun Nummelinin puolueyhdistyksen erottamista koskevassa kiistassa.

Nummelinin puolueyhdistys – nimeltään Porin vasemmistoyhdistys – saa palata Porin vasemmistoliiton kunnallisjärjestöön ja Satakunnan vasemmistoliittoon.

Luottamuspula ja erottamisia

Vasemmistopiiri ja paikallisyhdistys halusivat taannoin erottaa Nummelinin. Taustalla oli luottamuspula.

Koska Nummelinin oma yhdistys ei suostunut erottamiseen, keinoksi löytyi koko puolueosaston erottaminen. Nummelin riitautti asian oikeudessa, ja ratkaisu on nyt siis sopu.

– Oikeus on voittanut. On äärimmäisen surullista, että vasemmistoliitolla on aikaa tällaiseen, Nummelin sanoo.

Piiri: Erottaminen jatkuu

Itse kiista ei kuitenkaan katoa mihinkään. Piirin toiminnanjohtaja Raisa Ranta sanoo, että erottamisprosessi alkaa nyt alusta. Uutena erottamisperusteena on, että Nummelin on lähdössä kuntavaaleihin Porissa vasemmistoliiton ulkopuolisen yhteislistan ehdokkaana.

– Eri listalla oleminen on jo itsessään erottamisperuste, Ranta sanoo.

Nummelin pitää vasemmistoliiton näkemystä vääränä. Hän korostaa, että hänen yhdistyksensä oli erotettu Porin kunnallisjärjestöstä siinä vaiheessa, kun ehdokkuudesta piti ilmoittaa.

– Käytän perustuslaillista oikeuttani asettua ehdolle vaaleissa. Vasemmistoliitto ei jättänyt minulle muuta vaihtoehtoa, Nummelin sanoo.

Pitkäaikainen vasemmistoaktiivi

Nummelin on vasemmistoliiton puoluevaltuuston entinen pitkäaikainen varajäsen, Porin vasemmistoliiton kunnallisjärjestön entinen puheenjohtaja ja varakansanedustaja vuosilta 2007–2011. Porin kaupunginvaltuustossa hän istui pitkään, myös varapuheenjohtajana.

Nummelin on ollut vasemmistoliitossa sivuraiteella jo usean vuoden ajan. Hän joutui eroamaan useista poliittisista luottamustehtävistään lähes viisi vuotta sitten osuuskunta Tradekan vaaleissa syntyneiden epäselvyyksien takia. Nummelinin väitettiin ostaneen ääniä Tradekan edustajistovaaleissa.

Esiin nostettiin myöhemmin myös muita epäselvyyksiä. Nummelin itse on pitänyt syytöksiä valheellisina.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta