Kuntavaalien siirtyminen kesäkuulle ei vaikuta Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Timo Kenakkalan eläköitymissuunnitelmiin. Hämeenlinnassa uuden kaupunginjohtajan valinta päätettiin aiemmin siirtää seuraavalle valtuustokaudelle.

Kenakkala arvioi kaupunginjohtajan valinnan valmistelun olevan hyvällä mallilla, ja että valtuustolla olisi valmiudet valita uusi kaupunginjohtaja kesäkuun alussa.

– Toki siihen tulee lisäksi lainvoimaisuusajat ja esimerkiksi irtisanomisajat. Mitä aiemmin päätös saadaan tehtyä, sitä helpompi uuden kaupunginjohtajan on ottaa toiminnot haltuunsa.

Kenakkala arvioi, että jos valinta tehdään kesäkuussa, ajoittuisi uuden kaupunginjohtajan viran alkaminen syys-lokakuulle. Jos valintaan tulee pari kuukautta lisää, niin asia venyy Kenakkalan mukaan loppuvuoteen.

Kanta-Hämeen Perussuomalaiset pyysivät Kenakkalaa jatkamaan virassaan

Viikonloppuna Kanta-Hämeen Perussuomalaisten hallitus esitti, että kaupunginjohtaja Timo Kenakkala jatkaisi virassaan väliaikaisena kaupunginjohtajana kunnes uusi kaupunginjohtaja voi ottaa tehtävänsä vastaan.

Perussuomalaisten perustelivat tiedotteessaan, että ratkaisulla kaupunginjohtajan valintaan saadaan lisäaikaa ja kuntavaalien siirrosta johtuen valinta voidaan jättää suunnitellulla tavalla uuden valtuuston tehtäväksi.

Hämeen Sanomien (vain tilaajille) mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) ja valtuuston puheenjohtaja Sari Myllykangas (sd.) tyrmäävät Perussuomalaisten esityksen.

Kenakkala vahvistaa Ylelle, että hänen on edelleen tarkoitus jäädä eläkkeelle syksyn koittaessa.

– Kalenterit on rakennettu siten, että pidän ensin lomat pois ja jään eläkkeelle syyskuun alussa.

Vaikka uusi kaupunginjohtaja ei vielä tuolloin aloittaisikaan virassaan, lupaa Kenakkala, että kaupungin asiat ovat hyvissä käsissä.

– Kyllä kaupunki varmasti hoitaa asiat siten, että ketään ei pulaan jätetä. Apua ja tukea annetaan aikataulujen mukaan ja katsotaan, miten uuden kaupunginjohtajan sisäänajo parhaiten hoidetaan.