Kännykkäsi ei toimi ilman metallia, jota 13-vuotias DieuDonné kaivaa työkseen – Koboltin metsästys on karua bisnestä, ja Suomi on siinä iso tekijä

Kobolttihuuma on meille kipeä kysymys, vaikka suomalaisyritykset vakuuttavat, etteivät ne käytä lasten hankkimaa metallia. Ylen Afrikan-avustaja Liselott Lindström kävi Kongon kaivoksilla, joissa kobolttia tuotetaan karuissa oloissa.

HPV-rokotteella on mainehaitta, jota on vaikea poistaa – Tutkija: "Mikään tieteellinen näyttö ei riitä, kun on omakohtainen ja lukittu kokemus"

Lääketieteen riemuvoitto, vakaville sairauksille altistava, moraalittomiin tekoihin houkutteleva? HPV- eli papilloomavirusrokotteeseen liittyy yhä paljon mielikuvia, vaikka se on ollut Suomen kansallisessa rokotusohjelmassa jo vuosia.

"Menetin 35 000 euron vuositulot" – 8 ihmistä kertoo, mitä heille tapahtui huumeista kiinni jäämisen jälkeen

Monet lieviin huumausainerikoksiin syyllistyneet saattavat joutua kärsimään myös muista kuin oikeuden määräämistä rangaistuksista. Pienehkön sakkorangaistuksen lisäksi voi mennä työ- tai opiskelupaikka. Jutussa kahdeksan ihmistä kertoo, miten huumeista kiinni jääminen vaikutti heidän elämäänsä.

Joonas Konstigin kolumni: Neljä ohjetta sinulle, joka haluat ajatella itsenäisesti

Toisten mielipiteitä ei voi hyväksyä ennen kuin hyväksytään, että ihminen ei suvaitse toisten mielipiteitä, kirjoittaa kirjailija Joonas Konstig. Kolumnin voi myös kuunnella kirjoittajan lukemana.

Prinssi Harryn ja Meghan Marklen tv-haastattelu ruoppasi pintaan brittimediassa muhivan syrjinnän – nyt lehdistö kiistelee keskenään, onko se rasistista vai ei

Herttuaparin haastattelun jälkipyykki voi ulottua parlamenttiin asti.