Lapin liiton hallitus esittää Pohjois-Lapin maakuntakaavan hyväksymistä.

Hallituksen jäsen Henri Ramberg (vas.) esitti kaavan palauttamista valmisteluun Jäämeren käytävän, pääradan linjausten ja voimajohdon yhteystarvemerkinnän osalta, mutta esitys raukesi, koska kukaan muu hallituksessa ei kannattanut sitä.

– Saamelaiskäräjien sekä eri paliskuntien muistutuksissa ja mielipiteissä on nostettu esiin vahvat perusteet sille, miksi hanketta ei pidä edistää edes kaavatasolla. Henkilökohtaisesti vetoaisin nyt Lapin liiton valtuuston jäseniin, jotta nämä asettaisivat saamelaisten oikeudet ja Lapin perinteiset elinkeinot etusijalle toukokuun kokouksessa, Ramberg kertoo Ylelle.

Ramberg jätti asiasta eriävän mielipiteen.

– Vaikka kaikissa muistutuksen kohteena olevissa asioissa ei kyetty löytämään kaikkia tyydyttäviä ratkaisuja, on maakuntakaava ennen muuta mahdollistava kaava. Maakuntakaavalla ei toteuteta mitään hankkeita, Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi (kesk.) sanoo Lapin liiton tiedotteessa.

Kaavasta päättää Lapin liiton valtuusto toukokuussa.

Pohjois-Lapin maakuntakaavassa 2040 eniten keskustelua herättänyt asia on varaus Jäämeren radalle. Kaavassa on myös muun muassa testaustoiminnan kehittämisvyöhykkeet ja –käytävät sekä Koillisväylän datakaapeli.