Keskustan kansanedustaja, entinen pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei aio ehdolle kuntavaaleissa.
Sipilä kertoo Ylelle, ettei lähde ehdolle kuntavaaleihin Kempeleessä tai muuallakaan. Sen sijaan viime kuntavaaleissa Kempeleen valtuustoon valittu Sipilän puoliso Minna-Maaria Sipilä (kesk.) on lähdössä ehdolle.
– Ajattelimme, ettei samasta perheestä kahta ehdolle. Vaimo lähtee, Juha Sipilä kertoo perheen tilanteesta.
Minna-Maaria Sipilä sai viime kuntavaaleissa keskustalaisista eniten ääniä Kempeleessä, 272 ääntä. Juha Sipilä ei ollut pääministeriaikanaan viime kuntavaaleissakaan ehdolla.
Keskusta on Kempeleen valtuustossa suurin puolue. Vuoden 2012 kuntavaaleissa Juha Sipilä sai Kempeleessä 755 ääntä.
Juha Sipilä on aiemmin kertonut, ettei hän lähde ehdolle myöskään seuraaviin eduskuntavaaleihin vuonna 2023.
Lue lisää:
Esitutkinta Juha Sipilään kohdistuneesta hyökkäyksestä valmistui: vastaantulija kävi kimppuun hetken mielijohteesta
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.