16.1. Uusista tartunnoista valtaosa yhdeltä rakennustyömaalta
Etelä-Pohjanmaan viimeaikaiset tartunnat ovat keskittyneet Seinäjoen alueelle, missä tilanne on ollut pitkään rauhallinen. Perjantain 13 tapauksesta valtaosa kytkeytyy yhteen rakennustyömaahan Seinäjoella.
– Siellä tartunnat ovat päässeet etenemään työntekijästä toiseen, mikä on johtanut usean työntekijän sairastumiseen ja varmaankin useaan karanteeniin, sanoo ylilääkäri Matti Rekiaro Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä. Lue lisää.
16.1. Tartuntojen määrä harppasi nousuun
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin perjantaina peräti 13 uutta koronavirustartuntaa, vaikka testejä tehtiin vain runsaat 210. Torstaina tapauksia kirjattiin 5.
Kaikkiaan sairaanhoitopiirin alueella on koko epidemian aikana todettu 470 tapausta.
16.1. Kurikan uimahalli avautuu kaikille, Jalasjärven halli rajoitetusti
Kurikan uimahalli avataan ensi keskiviikkona kaikille asiakkaille, mutta saunat pidetään suljettuina. Sen sijaan Jalasjärven uimahalli avautuu keskiviikkona vain koululaisryhmille ja kuntoutusasiakkaille. Tähän on päädytty, koska halli on pienempi ja turvaväleistä on siksi vaikeampi huolehtia. Lue lisää tästä.
15.1. Nyrkki jatkaa alueellisia suosituksiaan
Tänään koolla ollut alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki jatkoi koronasuosituksiaan Etelä-Pohjanmaan alueelle. Suositukset jatkuvat samanlaisina kuin ovat olleet 17. tammikuuta 2021 asti. Suositukset annettiin nyt 8. helmikuuta asti. Lue täältä lisää.
15.1. Järvi-Pohjanmaalla urheilu- ja nuorisotilat aukeavat vähitellen
Järvi-Pohjanmaalla ei ole todettu tällä viikolla yhtään uutta koronatartuntaa. Koko epidemian aikana Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu 128 positiivista koronatartuntaa. Edellinen positiivinen koronatartunta todettiin 25. joulukuuta.
15.1. Ravintola-alan yrittäjillä "henkinen konkurssi päällä"
Hallitus lievensi konkurssilakia viime keväänä väliaikaisesti. Tarkoitus oli helpottaa koronakriisistä kärsineitä elinkelpoisia yrityksiä. Lain voimassaolo päättyy tammikuun lopussa.
Alan edunvalvoja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa povaa alalle kevääksi konkurssiaaltoa. MaRan hallituksen jäsen ja Pohjanmaan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jani Unkeri kertoo, että aihe puhuttaa myös pohjalaisyrittäjiä. Maksuvaikeuksien lisäksi huolena on oma jaksaminen.
Konkurssien pelko on ollut ravintoloissa viime keväästä asti.
– Monella yrittäjällä on henkinen konkurssi päällä tällä hetkellä. Oma jaksaminen ja henkinen kantti on aika kovilla, Unkeri huokaa.
15.1. Viisi uutta tartuntaa
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu torstaina viisi uutta koronavirustartuntaa. Torstaina otettiin 271 testiä. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 457 tartuntaa. Sairaalahoidossa on jälleen muutama potilas.
Etelä-Pohjanmaan kahden viikon ilmaantuvuusluku on 17,6 sataatuhatta asukasta kohden.
14.1. AVI: Kymmenen hengen kokoontumisrajoitus jatkuu Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla helmikuun alkupuolelle saakka
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston linjaus koskee Vaasan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien lisäksi myös Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirejä.
Aluehallintovirasto päätti torstaina jatkaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista kymmeneen henkilöön. Linjaus koskee tilaisuuksia sekä sisä- että ulkotiloissa.
Rajoitukset ovat voimassa 8. helmikuuta asti. Rajoituksen piirissä ovat muun muassa markkinat, konsertit, teatterinäytökset ja urheiluottelut, joissa on yleisöä.
14.1. Vanhojen tanssit toukokuussa, potkiaiset peruttiin Seinäjoella
Seinäjoen lukio siirtää tämän vuoden vanhojen tanssit koronatilanteen vuoksi. Vanhojen tanssit järjestetään 21. toukokuuta. Abien potkiaiset joudutaan peruuttamaan kokonaan tältä vuodelta.
– Potkiaisia ei oikein voi järjestää etänä eikä muitakaan vaihtoehtoisia tapoja järjestää niitä oikein ole. Siksi ne on valitettavasti pakko peruuttaa, toteaa Seinäjoen lukion rehtori Teijo Päkkilä.
Penkkareiden järjestäminen on Seinäjoella pohdittavana. Päätökseen vaikuttavat muun muassa hallituksen ja aluehallintoviraston linjaukset.
14.1. Neljä uutta tartuntaa – testimäärät edelleen alhaisia
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on kertonut tänään torstaina neljästä uudesta koronavirustartunnasta. Tartuntojen lähteet ovat pääosin muualta Suomesta ja liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 452.
Erikoissairaanhoidossa ei ole hoidossa koronaviruspotilaita.
Koronatestaus jatkuu Etelä-Pohjanmaalla edelleen määrältään aiempaa vähäisempänä. Eilen keskiviikkona tutkittiin 221 näytettä. COVID-19-näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 64 362 testiä.
13.1. Koronarokotuksia aletaan jakaa ikäihmisille Seinäjoella
Vanhusten koronarokotukset alkavat tällä viikolla Seinäjoella. Kaupunki tiedottaa nettisivuillaan saaneensa reilut 200 rokotetta.
Rokotteet annetaan tehostetun asumispalvelun asukkaille, ja myös terveydenhuollon henkilökunnan rokottaminen jatkuu. Viime viikolla Seinäjoella pystyttiin antamaan 70 koronarokotusta.
Rokotuksia jatketaan Seinäjoella Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n linjaaman rokotusjärjestyksen mukaisesti.
12.1. Minkeille ja supeille tekeillä koronarokote
Minkeille ja supeille rokotetta ovat kehittämässä Suomen turkiseläinten kasvattajain liitto yhdessä Helsingin yliopiston kanssa. Rokote on testausvaiheessa ja testaus vie useita kuukausia. Rokotteen valmistumisajankohtaa ei vielä osata arvioida.
Eläinten suojaus rokotteella poistaisi suomalaisilta tarhaajilta ison huolen alan tulevaisuudesta, kertoo turkiseläinten kasvattajain liiton tutkimusjohtaja Jussi Peura.
11.1. Turkistarhojen tehotestaukset laajenevat
Turkistarhojen tehotestaukset koronaviruksen varalle laajenevat entisestään. Joulukuussa ne ulotettiin jo maan kaikille, noin 200 minkkitarhalle. Jokaiselta tarhalta toimitetaan näytteitä Ruokavirastoon säännöllisesti: kolmen viikon välein.
Laajennetuissa testeissä tuloksia on saatu yli 20 tarhalta, eikä eläimistä ole löytynyt toistaiseksi koronavirusta. Tehotestaus jatkuu vähintään kesään saakka, kerrotaan Ruokavirastosta.
Nyt alkuvuodesta seuranta aloitetaan supikoiratiloilla, joita on hieman alle sata. Kettutarhoille laajennettuja testauksia ei olla vielä ulottamassa, mutta tilannetta seurataan.
11.1. Tartuntamäärät kasvussa, yläkoulujen maskisuosituksesta ei vielä linjausta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin mukaan koronatartuntojen määrät ovat kääntyneet kasvuun alueella. Koronatilanne alueella täyttää edelleen pandemian kiihtymisvaiheen kriteerit.
Tartuntoja on varmistunut alueella viikolla 53/2020 yhteensä 10 ja viikolla 1/2021 yhteensä 15. Viidennes viimeaikaisista tartunnoista on ulkomailta. Perhepiiristä saatuja on sairaanhoitopiirin mukaan 27 prosenttia kaikista tartunnoista.
Nyrkki kokoustaa 15.1., jolloin ehkä linjataan uudelleen yli 12-vuotiaiden maskisuositusta kouluissa.
Sairaalahoidossa on muutamia koronaviruspotilaita. Uusia tartuntoja todettiin 10. tammikuuta yksi tapaus. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 443.
9.1. THL: Maskisuositus yli 12-vuotiaille
Terveyden ja hyvinvoinnon laitos päivitti eilen kansalaisille tarkoitettua maskisuositusta. Kasvomaskin käyttöä suositellaan vastedes 12 vuotta täyttäneille. Taustalla on Maailman terveysjärjestö WHO:n suositus, jonka mukaan 12-vuotiaiden ja sitä vanhempien tulisi noudattaa aikuisten maskisuositusten periaatteita.
THL suosittelee kasvomaskin käyttöä koko maassa. Epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa maskisuositus koskee peruskouluja kuudennesta luokasta lähtien sekä toisen asteen oppilaitoksia ja korkeakouluja. Peruskoulussa maskisuositusta toteutetaan luokka-asteittain riippumatta yksittäisten oppilaiden iästä.
Kiihtymis- ja leviämisvaiheessa maskin käyttöä suositellaan myös kaikissa työyhteisöissä, sekä harrastus- ja vapaaehtoistoiminnan sisätiloissa, jos samassa tilassa toimii ja oleskelee useampia henkilöitä.
9.1. Ratsastuskouluissa tungosta koronavuonna, ravitalleilla hiljaista
Ratsastuskouluyrittäjät kertovat liikevaihtonsa kasvaneen viime vuoden aikana. Esimerkiksi pohjalaismaakunnissa neljä viidestä ratsastuskouluista kertoo koronan vaikuttaneen toimintaansa positiivisesti.
Ravitalleilla koronavuosi oli vaikeampi. Hippoliksen kyselyyn vastanneista suurimmalla osalla kassavirta ja asiakasmäärät ovat tippuneet. Harva suunnittelee investointeja, vaikka uusien palvelujen kehittämiseen on halua.
8.1. Koronarokotusjonon ohi pääsemistä on kyselty
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikön ylilääkäri Matti Rekiaro sanoo, että Seinäjoen keskussairaalan sairaala-apteekkiin on tullut rokotetta kaksi "pizzalaatikollista", joissa on yhteensä 1950 rokoteannosta.
Tällä viikolla rokotuksia on annettu ensilinjan sotetyöntekijöille keskussairaalassa ja terveyskeskuksissa.
Sairaanhoitopiiriin on tullut kyselyjä, olisiko rokote mahdollista saada virallisen rokotusjärjestyksen ohi. Jonon ohi ei kuitenkaan pääse, koska ensilinjassa rokotettavien seula on tiukka.
– Kyselyjä on tullut ja minuun on henkilökohtaisestikin oltu yhteydessä. Yleinen havainto on se, että rokotetta halutaan ja odotetaan. Eikä ainakaan yhteydenottojen perusteella rokotekriittisyyttä ole esiintynyt, Rekiaro sanoo.
8.1. THL muutti ohjeistusta koronarokotteiden jaosta
THL on tarkentanut koronarokotuksia koskevaa ohjeistustaan. Tällä hetkellä jaossa oleva Cominarity-koronarokote vaatii kaksi rokotuskertaa kolmen viikon välein. Tähän asti THL on ohjeistanut jättämään puolet rokote-erästä tehosterokotetta varten.
THL muutti ohjeistusta niin, että kaikki sairaanhoitopiiriin toimitetut rokotteet on käytettävä niin pian kuin mahdollista, eikä osaa rokotteista jätetä varastoon toista annosta varten.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu kuluneen vuorokauden aikana yksi uusi koronavirustartunta. Tartunnan lähde on peräisin ulkomailta. Tartuntojen kokonaismäärä on 434.
Keskussairaalassa ei ole hoidossa koronapotilaita.
Tähän mennessä sairaanhoitopiirissä on koko pandemian aikana otettu 62 966 näytettä.
7.1. Toistaiseksi ei todettu koronaviruksen Britannia-muunnosta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin loppiaisen aikaan eli tiistaina 5.1. ja keskiviikkona 6.1. yhteensä viisi uutta koronatartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 433.
Sairaanhoitopiirin mukaan tartuntojen jäljitystyö on vielä käynnissä ja sairaalahoidossa koronan takia on muutamia potilaita. Loppiaisena sairaanhoitopiirissä tutkittiin 170 näytettä.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että toistaiseksi Etelä-Pohjanmaalla ei ole tullut esiin koronaviruksen Britannia-muunnosta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL seuraa tarkasti muunnoksen ilmaantumista ja sairaanhoitopiiri lähettää viikoittain viisi koronavirusnäytettä tarkempaan analyysiin THL:lle.
6.1. Etelä-Pohjanmaalla yksi uusi tartunta
Etelä-Pohjanmaalla on tiistaina todettu yksi uusi koronavirustartunta. Tiistaina testattiin 252 henkilöä Etelä-Pohjanmaan alueella.
5.1. Etelä-Pohjanmaalla ei maanantaina todettu uusia koronavirustartuntoja
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ei todettu eilen maanantaina uusia koronavirustartuntoja. Koronatartuntojen kokonaismäärä
sairaanhoitopiirissä on 428. Sairaalahoidossa koronan takia on muutamia potilaita. Eilen tutkittiin 251 näytettä. Positiivisten
koronanäytteiden osuus viimeisen viikon ajalta on 0.4 %. Koronatilanne Etelä-Pohjanmaalla on rauhoittunut kolmen viime viikon aikana.
4.1. Ylilääkäri Matti Rekiaro: Kymmenestä tartunnasta yhdeksän kytkeytyy joulun ajan sukulaisvierailuihin
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ylilääkärin Matti Rekiaron mukaan tartuntaluvut ovat nyt maltillisia, mutta ne eivät välttämättä kerro koko totuutta tilanteesta.
– Vuoden viimeisen viikon kymmenestä tartunnasta Etelä-Pohjanmaalla yhdeksän kytkeytyy joulun ajan sukulaisvierailuihin. On mahdollista, että sieltä poikii vielä lisää tartuntoja ja että tilanne ei ole niin hyvä kuin miltä näiden maltillisten lukujen valossa tällä hetkellä näyttää.
Rekiaron mukaan helpotuksesta voidaan huokaista vasta, jos ensi viikollakaan ei tule merkittävää lisäystä koronatapauksiin.
4.1. Koronatilanne Etelä-Pohjanmaalla on rauhallinen
Joulun ja uuden vuoden jälkeen koronatartuntatilanne on Etelä-Pohjanmaalla rauhallinen. Viime vuoden viimeisen viikon ja tämän
vuoden alun jälkeen Etelä-Pohjanmaalla on ilmennyt 15 uutta tartuntaa. Sunnuntaina todettiin kolme koronavirustartuntaa.
Viikonvaihteessa yhteensä viisi. Joulun ajan kymmenestä tartunnasta kaikki yhtä lukuunottamatta on jäljitetty perhejoulun viettoihin.
Testimäärät ovat olleet alhaisia. Esimerkiksi sunnuntaina testissä kävi 126 henkilöä.
3.1. Lauantaina kaksi uutta tartuntaa
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu lauantaina kaksi uutta koronavirustartuntaa.
Sairaalahoidossa on muutamia ihmisiä. Testejä tehtiin 161.
Yhteensä koronatartuntoja on todettu Etelä-Pohjanmaalla 425, joista viimeisen kahden viikon aikana 16.
Ilmaantuvuusluku on kahden viikon ajalta alle kymmenen, 8,3.
2.1. Ei uusia tartuntoja vuoden ensimmäisenä päivänä
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ei ole todettu uusia tartuntoja.
Ilmaantuvuusluku on laskusuunnassa. Se on nyt 7,8 tapausta 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon aikana.
1.1. Uudenvuodenaattona kaksi uutta tartuntaa
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin uudenvuodenaattona kaksi uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on muutamia ihmisiä. Testejä tehtiin 235.
Yhteensä koronatartuntoja on todettu Etelä-Pohjanmaalla 423, joista viimeisen kahden viikon aikana 19.
Ilmaantuvuusluku on kahden viikon ajalta alle kymmenen, 9,8.
31.12. Keskiviikkona yksi uusi tartunta
Keskiviikkona Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu yksi uusi koronatartunta. Testejä tehtiin 350.
Yhteensä koronatartuntoja on todettu Etelä-Pohjanmaalla 421.
Ilmaantuvuusluku on kahden viikon ajalta alle kymmenen, 9,3.
30.12. Ensimmäiset eteläpohjalaiset saivat koronapiikin – sairaanhoitaja Piia Nuolikoski: "Vähemmän kirpaisi kuin influenssarokote"
Koronarokotukset käynnistyivät Etelä-Pohjanmaalla keskiviikkona Seinäjoen keskussairaalassa. Ensimmäiseksi rokotetaan suurimmassa tartuntavaarassa olevia henkilöitä. Ensimmäisessä erässä Etelä-Pohjanmaalle saatiin 975 rokoteannosta.
Ensimmäisenä koronpiikin sai keskiviikkona koronapositiivisia potilaita Seinäjoen keskussairaalassa hoitava sairaanhoitaja Piia Nuolikoski. Rokotteen antoi rokotuskoordinaattori Satu Toivola.
– Vähemmän se kirpaisi kuin influenssarokote, totesi Nuolikoski Yle Pohjanmaan striimilähetyksessä heti rokotuksen jälkeen.
Sekä Toivola että Nuolikoski vetosivat ihmisiin, että mahdollisimman moni ottaisi koronarokotteen.
– Vain rokottamalla voidaan taata ihmisten turvallisuus ja mahdollistaa paluu normaaliin arkeen, sanoi Toivola.
30.12. Tiistaina yksi uusi tartunta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin tiistaina yksi uusi koronatartunta. Näin tartuntoja on yhteensä 420. Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on todettu 17 koronavirustartuntaa.
Tiistaina testattiin 336 henkilöä. Ilmaantuvuusluku kahden viikon ajalta on alle kymmenen, 8,8.
30.12. Mahdollinen korona-altistuminen siirtää Lapuan Kobrien paluuta parketeille – myös Vimpelin Vedon illan ottelu siirretään
Korisliigassa pelaava Lapuan Kobrat ei palaakaan tänään parketille pitkän tauon jälkeen. Ottelusiirron aiheuttaa Kobrien mahdollinen korona-altistuminen. Varotoimenpiteenä Kaarinan Ura Basketin ja Kobrien välistä ottelua ei pelatakaan tänään. Ottelun uusi ajankohta tiedotetaan myöhemmin.
Koronan takia tauolla olleen Korisliigan ottelut jatkuivat maanantaina ilman yleisöä miltei kuukauden tauon jälkeen.
Myös naisten Korisliigassa Vimpelin Vedon ja Kotkan Peli-Karhujen välinen ottelu siirretään keskiviikolta myöhempään ajankohtaan. Ottelusiirron taustalla on Peli-Karhujen mahdollinen korona-altistuminen, jonka takia varotoimenpiteenä kyseistä ottelua ei pelata normaalin otteluohjelman mukaisesti. Ottelun uusi ajankohta tiedotetaan myöhemmin.
29.12. Koronarokotukset alkavat keskiviikkona Etelä-Pohjanmaalla – rokotetta riittää ensi vaiheessa vajaalle 500 henkilölle
Koronarokotukset käynnistyvät Etelä-Pohjanmaalla keskiviikkona. Ensimmäiseksi rokotetaan sairaanhoitopiirin henkilöstöä.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on saamassa erän COMIRNATY-koronarokotetta. Sairaanhoitopiirin sairaala-apteekkiin toimitetaan 975 rokoteannosta. Ensimmäisestä erästä riittää rokotetta vajaalle 500 henkilölle. Rokotetta annetaan jokaiselle rokotettavalle kaksi annosta vähintään 21 päivän välein.
Sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että rokottaminen alkaa pienimuotoisesti tällä viikolla ja laajemmin ensi viikolla.
29.12. Maanantaina yksi uusi tartunta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin maanantaina yksi uusi koronatartunta. Näin tartuntoja on yhteensä 419.
Maanantaina testattiin 336 henkilöä. Ilmaantuvuusluku kahden viikon ajalta on alle kymmenen, 9,8.
28.12. Sunnuntaikaan ei tuonut lisää tartuntoja
Sairaanhoitopiirissä tehtiin sunnunta 190 koronatestiä. Yksikään niistä ei ollut positiivinen.
Ilmaantuvuusluku on viimeisen kahden viikon ajalta Etelä-Pohjanmaalla alle kymmenen 100 000 asukasta kohden: 9,3.
27.12. Ei uusia tartuntoja
Sairaanhoitopiirissä tehtiin tapaninpäivänä 26.12. 194 koronatestiä. Uusia tartuntoja ei varmistunut yhtään. Sairaalahoidossa ei ole koronapotilaita.
26.12. Lähes 200 koronatestiä maakunnassa
Sairaanhoitopiirin mukaan joulupäivänä maakunnassa tehtiin 185 koronatestiä. Uusia koronavirustartuntoja varmistui yksi.
25.12. Jouluaattona tehtiin toistasataa koronatestiä
Jouluaaton saldona sairaanhoitopiirissä varmistui kaksi uutta koronatartuntaa. Testejä jouluaattona tehtiin 133. Sairaahoidossa ei ole koronaviruspotilaita. Tietoja ja ohjeita, jos epäilee koronatartuntaa löytyy EPSHP:n verkkosivuilta täältä.
24.12. Joulukonsertit peruttiin
Koronavuosi on muuttanut monta jouluperinnettä. Esimerkiksi joulukonsertit on peruttu monin paikoin, ja joulutunnelmaa joudutaan hakemaan striimatuista konserteista. Lipputulojen puuttuminen näkyy kuorojen ja orkestereiden kukkarossa. Etelä-Pohjanmaan mieslaulajien eli Jussi-kuoron pitkä joulukonserttiperinnekin katkesi. Katso ja kuuntele lisää täältä.
23.12. Keskiviikkona kerrottiin kolmesta uudesta tartunnasta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartuntoja on nyt yhteensä 413.
Sairaalahoidossa on muutama potilas.
Alueen ilmaantuvuus on 21,8 tartuntaa 100 000 asukasta kohden.
22.12. Koronarokotetta odotellaan ehkä vielä tämän vuoden puolella
Koronarokotetta odotetaan sairaanhoitopiireissä eri puolilla maata.
Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan sairaanhoitopiireissä ei vielä ole varmuutta koska rokotetta saadaan. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Jaakko Pihlamäki uskoo, että ensimmäiset rokotteet saadaan kuitenkin ennen vuoden vaihdetta. Rokotukset annetaan THL:n suositusten mukaan.
22.12. Järvi-Pohjanmaalla tilanne normalisoitumassa?
Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on viime perjantain 18.12. jälkeen tullut ilmi yksi varmistettu koronavirustartunta. Kyseinen henkilö oli jo karanteenissa.
Karanteeniin asetettujen altistuneiden määrä on aluella nyt noin 20 henkilöä.
Asumispalveluyksikkö Kultakämmenen työntekijöiden ja asukkaiden seulontanäytteet koronan osalta ovat osoittautuneet negatiiviseksi ja toiminta on normalisoitumassa. Pandemiajohtoryhmän tiedotteen mukaan yksi henkilö on menehtynyt viikonloppuna liittyen aiempiin koronatapauksiin.
Järvi-Pohjanmaalla on koronatapauksia ollut epidemian aikana 126.
22.12. Maanantai ei tuonut lisää koronatartuntoja
Etelä-Pohjanmaalla ei ole todettu maanantaina sairaanhoitopiirin verkkosivujen mukaan yhtään uutta koronavirustartuntaa.
Yhteensä tartuntoja on todettu Etelä-pohjanmaalla 410.
Muutama henkilö on sairaalahoidossa.
21.12. Pohjalaismaakuntien talous pärjännyt hyvin korona kourissa
Korona on kurittanut pohjailaismaakuntien taloutta muuta maata vähemmän. Työtä vailla on koko maassa yhä useampi, mutta tilastokeskuksen henkilöstömääräestimaatin mukaan työnteko on vähentynyt vähiten pohjalaismaakunnissa.
Parhaiten vertailussa pärjää Pohjois-Pohjanmaa, jossa henkilötyövuosia on menetetty maalis-syyskuussa keskimäärin 1,7 prosenttia. Toiseksi parhaiten on pärjännyt Pohjanmaa 3,1 prosentin pudotuksella ja kolmantena on Keski-Pohjanmaa 3,4 vähennyksellä.
Myös Etelä-Pohjanmaa kuuluu niiden maakuntien joukkoon, jossa pudotus on alle 3,7 prosenttia.
20.12. Eilen lauantaina varmistui yksi uusi tartunta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin 19. joulukuuta yksi uusi koronavirustartunta. Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 409.
Sairaalahoidossa koronan takia on muutamia potilaita. Lauantaina tutkittiin 170 näytettä.
19.12. Koronatestiin pääsee myös joulunpyhinä – testauspaikat pidetään joka päivä auki
Koronan drive-in testauspisteet ja terveyskeskusten näytteenottopaikat pidetään pohjalaismaakunnissa auki myös joulunpyhinä. Näytteenottoon pääsee kuten ennenkin. Myös tulosten odotetaan valmistuvan normaalissa aikataulussa.
– Kapasiteetti on haluttu turvata niin, että näytteitä otetaan kaikkina päivinä ja kuljetetaan Seinäjoelle mikrobiologian tutkimuslaboratorioon, kertoo ylilääkäri Matti Rekiaro Seinäjoen keskussairaalasta.
Sama tilanne on myös Vaasan sairaanhoitopiirissä.
– Pyhät eivät viivytä testitulosta. Meidän näytteemme lähetetään pääosin Tampereelle, missä Fimlab toimii vuorokauden ympäri, sanoo ylilääkäri Heikki Kaukoranta.
18.12. EPSHP varautuu henkilöstön riittämiseen juhlapyhinä
Pohjalaiset sairaanhoitopiirit varautuvat lisäpalkkioilla siihen, että sairaaloissa olisi tarpeeksi työvoimaa juhlapyhien aikana.
Etelä-Pohjanmaalla työnantaja on neuvotellut kaikkien henkilöstöjärjestöjen kanssa, ja sopimusluonnos on lähtenyt perjantaina ammattijärjestöille lausuntokierrokselle. Päätökset saadaan ensi viikolla.
– Meillä on normaalistikin voimassa kutsu- ja hälytysrahakorvaus, ja nyt tuota korvaussummaa ollaan korottamassa, selvittää sairaanhoitopiirin henkilöstöjohtaja Kari Jokinen.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Jaakko Pihlajamäki kertoo, että lähiviikoille on muutenkin sovittu vain vähän vuosilomia. Lue lisää täältä.
18.12. Järvi-Pohjanmaalla tilanne rauhoittumassa?
Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella ei ole keskiviikon 16.12. jälkeen tullut ilmi uusia koronavirustartuntoja. Karanteeniin asetettujen altistuneiden määrä on tällä hetkellä noin 100 henkilöä. Kaikkiaan tartuntoja alueella on todettu koko epidemian aikana 125.
7.-13. joulukuuta Järvi-Pohjanmaalla otettiin 463 koronavirusnäytettä. Niistä positiivisiksi osoittautui 17 kappaletta eli 3,7 prosenttia otetuista koronanäytteistä. Tämän viikon aikana eli 14.-18. joulukuuta koronatestejä otettiin 199 kappaletta, jolloin positiivisten koronanäytteiden osuus oli 1,0 prosentti.
Alueen pandemiajohtoryhmä muistuttaa turvaohjeiden, koronasuositusten ja -rajoitusten noudattamisesta.
18.12. Eilen torstaina varmistui yksi uusi tartunta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin 17. joulukuuta yksi uusi koronavirustartunta. Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 404. Sairaanhoitopiirin mukaan nettisivun laskurissa on luku 405, mikä johtuu tilastointivirheestä.
Sairaalahoidossa koronan takia on muutamia potilaita. Torstaina tutkittiin 515 näytettä.
18.12. Alajärvellä lisää henkilöitä koronatestiin ja karanteeniin
Alajärven yläkoululla viikko sitten tapahtuneen koronajoukkoaltistuksen tartunnanjäljitys ei onnistunut aukottomasti. Torstaina selvisi, että altistuneita on todellisuudessa ollut kymmenkunta enemmän kuin mitä karanteeniin alun perin asetettiin.
Aiemmin altistuneiden määräksi tiedotettiin 50 ja koulu siirtyi etäopetukseen. Kaikkia kontakteja ei ollut kuitenkaan osattu ottaa huomioon kouluympäristössä.
Järvi-Pohjanmaan perusturvan tartuntataudeista vastaava lääkäri määräsi kyseiset henkilöt torstaina koronatestiin ja karanteeniin, kunnes kymmenen vuorokautta altistushetkestä on kulunut.
Anttila ei tarkemmin kerro, mistä kaikkien altistuneiden huomiotta jättäminen johtui. Huolimattomuudesta ei ollut kyse, hän korostaa. Lue lisää.
17.12. AVIlta päätös: kokoontumisrajoitus 10 henkilöön 17.1.21 asti
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kieltää yli 10 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisen sisä- ja ulkotiloissa sekä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan että Vaasan sairaanhoitopiirin alueella.
Päätös kiristää pohjalaisten sairaanhoitopiirien aluella voimassa olevaa kokoontumisrajoitusta.
Nyt annettu kymmenen hengen rajoitus on voimassa 22. joulukuuta alkaen 17. tammikuuta 2021 asti.
AVIn mukaan rajoitukset ova välttämättömiä epidemiatilanteen rauhoittamiseksi.
16.12. Eepee sopeuttaa toimintaansa
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa Eepee sulkee ravintoloitaan Seinäjoella koronatilanteen vuoksi. Eepeen mukaan kysyntä ja asiakasmäärät ovat hotelleissa ja ravintoloissa vähentyneet merkittävästi. Original Sokos Hotel Lakeus suljetaan vuoden vaihteen ajaksi ja ravintola Amarillo uudistustöiden ajaksi. Sulkemiset johtavat henkilöstön lomautuksiin.
16.12. Järvi-Pohjanmaalla kaksi uutta tartuntaa
Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu 14.12. jälkeen kaksi uutta koronatartuntaa. Alueen pandemiajohtoryhmän mukaan molemmat tartunnan saaneet ovat olleet jo karanteenissa. Karanteeniin asetettujen altistuneiden määrä on noin 130 henkilöä.
Kaikkiaan Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu epidemian aikana 125 tartuntatapausta.
Nyt alkuviikon aikana (14.-15.12.) koronatestejä on otettu 122 kappaletta.
16.12. Jaksamiseen tukea EPSHP:n netistä ja huolipuhelimesta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on varmistettu eilen kolme uutta koronavirustartuntaa. Kaikki sairastuneet olivat jo karanteenissa olevia.
Koronatartuntojen kokonaismäärä epidemian aikana on sairaanhoitopiirissä nyt 404. Sairaalahoidossa koronan takia on muutamia potilaita.
Sairaanhoitopiiri muistuttaa, että koronaepidemia koettelee jaksamista ja hyvinvointiamme monella tapaa. Siksi EPSHP:n sivuille on koottu tietoa hyvinvoinnin ja jaksamisen tueksi. SIvut löytyvät täältä.
Sairaanhoitopiirin huolipuhelin palvelee numerossa 050 474 4373. Siihen vastaavat mielen hyvinvoinnin ammattilaiset ma-pe klo 9.00 - 15.00.
16.12. Koronarokotuksiin valmistaudutaan jo
Valmistautuminen koronarokotuksiin on alkanut Vaasan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä. Kummassakin maakunnassa rokotetyöryhmät ovat aloittaneet työnsä.
– Alkuvaiheessa ollaan vasta. Moni suunnittelun ja päätöksenteon kannalta olennainen asia on vielä epäselvä, huomauttaa Vaasan keskussairaalan infektioylilääkäri Juha Salonen.
Vielä ei ole tiedossa, minkälaisissa erissä ja missä aikataulussa rokotetta saadaan alueellemme, mutta suunnittelussa on lähdetty siitä, että rokotukset voivat alkaa hyvinkin pian.
– Loppuvuosi tehdään tiiviisti työtä ja pidetään palavereita, että oltaisiin valmiita, jos rokotteet tulevat jo tammikuun alkupäivinä, toteaa sairaala-apteekkari Päivi Tiippana Seinäjoelta. Lue täältä enemmän.
15.12. Maanantaina ei todettu uusia tartuntoja
Sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan Etelä-Pohjanmaalla ei todettu maanantaina uusia koronavirustartuntoja. Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 401.
Koronan takia osastohoidossa on muutama koronaviruspotilas.
Kevään aikana osastohoitoa tarvinneita koronapotilaita oli vain neljä, mutta tämän syksyn aikana kaikkiaan 26 potilasta on ollut koronan vuoksi osastohoidossa keskussairaalassa. Potilaiden keski-ikä on ollut 69 vuotta.
Kahden edellisen päivän tartuntamäärien perusteella ei voi vielä arvioida koronatilanteen rauhoittuneen. Viimeisen viikon aikana on todettu 44 tartuntaa ja kahden viikon tartuntamäärä on 84.
Sairaanhoitopiiri toivoo, että joulua vietetään suositusten mukaisesti turvallisesti omassa perhepiirissä ja samassa taloudessa asuvien kesken.
COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 56 157. Eilen tutkittiin 395 näytettä. Positiivisten koronanäytteiden osuus kaikista otetuista näytteistä on viimeisen viikon aikana 1,2 %.
14.12. Koronatoimet eivät ole riittäneet – tiukennetut suositukset yli uudenvuoden
Etelä-Pohjanmaalla tiukennetaan koronasuosituksia. Maakunnan koronakoordinaatioryhmä Nyrkki on tänään päättänyt esittää aluehallintovirastolle, että tämä alentaisi kokoontumisrajoituksen 20 henkilöstä Nyrkin jo nyt suosittelemaan 10 henkilöön.
Nyrkin suositukset kymmenen henkilön kokoontumisrajoituksesta jatkuvat joka tapauksessa Etelä-Pohjanmaalla aina 11. tammikuuta saakka.
– Suositukset eivät ole tehonneet niin kuin aiemmissa Nyrkin kokouksissa ennakoimme. Tartuntatapauksia on tullut arvioitua enemmän. Tarvitaan vahvempia suosituksia ja mahdollisesti aluehallintoviraston rajoituksia, toteaa ylilääkäri Matti Rekiaro Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä. Lue lisää täältä.
14.12. Pitkästä aikaa vain yksi tartunta – yksittäinen päivä ei kerro vielä mitään rauhoittumisesta
Etelä-Pohjanmaalla todettiin sunnuntaina vain yksi uusi tartunta. Ylilääkäri Matti Rekiaron mukaan yksittäisestä päivästä ei voida vetää sellaista johtopäätöstä, että tilanne olisi rauhoittumassa.
Viikonloppuna Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä tilastoitiin 17 uutta tartuntaa.
Vaasan sairaanhoitopiiri kertoi maanantaina kuudesta uudesta koronavirustartunnasta. Maakunnassa on nyt kaikkiaan 1 174 tartuntaa.
13.12. Kahdeksan uutta tapausta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin lauantaina kahdeksan uutta koronavirustapausta.
Sairaanhoitopiirin kokonaismäärä on nyt 401 vahvistettua tapausta. Eilen otettiin 467 näytettä.
Sairaalahoidossa on koronaviruksen takia neljä ihmistä.
12.12. Perjantaina yhdeksän uutta koronavirustapausta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin perjantaina yhdeksän uutta koronavirustapausta. Tartuntoja on todettu sairaanhoitopiirissä nyt yhteensä 393.
Tautitapaukset ovat löytyneet eri puolilta maakuntaa. Osa liittyy vanhoihin ketjuihin.
Sairaalahoidossa koronan takia on tällä hetkellä neljä potilasta. Perjantaina otettiin 504 näytettä.
Koronanäytteitä on tähän mennessä otettu kaiken kaikkiaan 55086.
11.12. Koronakuolemia maakunnassa 7, joista 4 alajärveläisessä vanhusten asumispalveluyksikössä
Etelä-Pohjanmaalla on menehtynyt tämän syksyn aikana koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen jo seitsemän henkilöä. Tuoreimmat kuolemantapaukset ovat kuluneelta viikolta.
Sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan kaikki menehtyneet ovat olleet iäkkäitä ja monisairaita. Heidän keski-ikänsä oli 84 vuotta.
Järvi-Pohjanmaan perusturvasta vahvistetaan, että menehtyneistä neljä on vanhusten tehostetun asumispalveluyksikkö Kultakämmenen asukasta.
11.12. Alajärven yläkoulu etäopetukseen korona-altistumisten vuoksi
Koko Alajärven yläkoulu siirtyy etäopetukseen Alajärven yläkoululla tapahtuneiden korona-altistumisten vuoksi.
Tartuntojen jäljittäminen on aloitettu ja pandemiajohtoryhmä kokoontuu tänään perjantaina.
Mikäli etäopetus jatkuu ensi viikolle, niin noudettavien lounaiden jako aloitetaan maanantaina.
10.12. Kahdeksan uutta tartuntaa, kuusi henkilöä sairaanhoidossa
Keskiviikkona 9. joulukuuta sairaanhoitopiirissä on todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Valtaosa tartunnoista liittyy aiempiin tartuntaketjuihin, mutta jäljitystyössä on ilmaantunut myös uusia tartuntapesäkkeitä.
Sairaanhoitopiirin mukaan viisi sairastunutta oli jo karanteenissa olevaa. Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 380. Koronan takia osastohoidossa on kuusi koronaviruspotilasta, osa sairaalassa ja osa alueen terveyskeskuksissa.
9. joulukuuta sairaanhoitopiirissä tutkittiin 739 näytettä
9.12. Lähes neljännes tartunnoista on todettu viime viikkoina Järvi-Pohjanmaalla
Aiemmin annetut rajoitukset ja suositukset pysyvät edelleen voimassa Järvi-Pohjanmaalla eli Alajärvellä, Lappajärvellä ja Vimpelissä.
Tilanne on edelleen vakava, vaikka se onkin hieman rauhoittunut. Viime päivien uudet tartunnat liittyvät aikaisempiin alueen tartuntaketjuihin. Karanteenissa olevien altistuneiden määrä on pysynyt alueella noin 40 henkilössä.
Kolmen ja puolen viikon aikana Järvi-Pohjanmaalla on todettu lähes 90 tartuntaa, mikä on lähes neljännes Etelä-Pohjanmaan kaikista tartunnoista.
9.12. Tiistaina yhdeksän todettua koronavirustartuntaa
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin tiistaina yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat ovat pääosin uusia tartuntaketjuja.
Karanteeniin on viimeisen viikon aikana asetettu 283 henkilöä.
Koronan takia sairaalassa on hoidossa neljä koronaviruspotilasta_._ Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 372.
COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä tutkittiin 621. Tähän mennessä testejä on otettu kaikkiaan 53 593.
8.12. Useita tartuntaketjuja eri puolilla maakuntaa
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissää on maanantaina 7.12. todettu viisi uutta koronavirustartuntaa. Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 363.
Sairaanhoitopiiri tiedottaa, että tartuntojen jäljityksessä on tullut esille useita erillisiä tartuntaketjuja eri puolilla maakuntaa.
Sairaanhoitopiirin mukaan jo karanteenissa olevilla henkilöillä todettuje tartuntojen osuus kaikista varmistetuista tartunnoista on laskussa. Viime viikon tapauksista 68 prosenttia todettiin jo karanteenissa olevilla henkilöillä, aiemmin luku oli 81 prosenttia.
Koronan takia osastohoidossa on tällä hetkellä kuusi potilasta, osa sairaalassa ja osa alueen terveyskeskuksissa.
7.12. Rajoitukset ja suositukset purevat Etelä-Pohjanmaalla – Nyrkki ei antanut lisäohjeita
Aluehallintoviraston kokoontumisrajoitukset ja kiihtymisvaiheen suositukset ovat tehonneet ja hillinneet Etelä-Pohjanmaan koronatilannetta. Koronakoordinaatioryhmä Nyrkki katsoo, että lisäohjeille ei ole tällä hetkellä tarvetta.
Uusia tartuntoja on tullut kahden viikon aikana reilut sata ja viimeisen viikon aikana 40. Positiivisten näytteiden osuus on viimeisen viikon ajalta 1,1 prosenttia.
Etelä-Pohjanmaalla on voimassa aluehallintoviraston enintään 20 henkilön kokoontumisrajoitus ja Nyrkin tätäkin tiukempi kymmenen henkilön kokoontumissuositus aina jouluviikolle saakka.
7.12. Ylihärmässä ei uusia tartuntoja – yläkoulu palaa lähiopetukseen
Koronatilanne on rauhoittunut viime viikolla kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella eli Kauhavalla ja Evijärvellä.
Ylihärmän yläkoulussa ja päiväkodissa toissaviikon altistumiset eivät ole tähän mennessä johtaneet uusiin tartuntoihin. Yläkoulu palaakin huomenna tiistaina 8. joulukuuta lähiopetukseen.
Myöskään muista julkisissa tiloissa tapahtuneista altistumisista ei ole tullut ilmi koronatartuntoja. Altistumisia tapahtui aiemmin Ylihärmän nuorisotilalla ja S-marketissa sekä Kauhavan ABC:llä.
7.12. Maakunnassa syksyllä 4 koronakuolemaa
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin mukaan syksyn aikana koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen on menehtynyt 4 eteläpohjalaista. Tiedotuslinja poikkeaa THL:n ja sairaanhoitopiirien sopimasta ERVA-alueittain tapahtuvasta tiedottamisesta. Poikkeuksellisella tiedotteella EPSHP haluaa korostaa taudin vakavuutta ja torjuntatoimien tärkeyttä.
Sunnuntaina 6.12. EP:lla todettiin kaksi uutta tartuntaa. Tartuntojen pandemianaikainen kokonaismäärä maakunnassa on nyt 358. Sairaanhoitopiirin mukaan suurin yksittäinen tartuntarypäs on ollut saunailta, jonka johdosta 13 henkilöä on saanut koronatartunnan.
7.12. Järvi-Pohjanmaalla palataan lähiopetukseen
Muutaman viikon takaisesta koronaryppäästä on ainakin tällä tietoa selvitty Järvi-Pohjanmaalla. Kaikki Alajärven ja Vimpelin varhaiskasvatuksen yksiköt ovat avoinna tästä päivästä alkaen, mutta avoimen varhaiskasvatuksen toiminta on keskeytetty toistaiseksi. Edelleen Alajärven kaupungin ja Vimpelin kunnan varhaiskasvatuksessa hyvitetään asiakasmaksut 31.12.2020 saakka, mikäli huoltajat voivat järjestää lastensa hoidon itse.
Myös kaikki Alajärven ja Vimpelin esi- ja perusopetuksen 4.-9. vuosiluokkien oppilaat palaavat lähiopetukseen tänään.
Pandemiajohtoryhmä muistuttaa edelleen koronaan liittyvien turvallisuusohjeiden noudattamisesta. Niitä löytyy mm. täältä.
6.12. Neljä uutta tartuntaa
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen lauantaina neljä uutta koronavirustartuntaa. Todettuja tartuntatapauksia on tähän mennessä todettu yhteensä 356.
Eilen testattiin 456 näytettä. Näytteitä on tähän mennessä testattu yhteensä 52 128.
Sairaalahoidossa on tällä hetkellä muutama potilas.
5.12. Etelä-Pohjanmaalla viisi uutta tartuntaa - valtaosa liittyy jo todettuihin tartuntaketjuihin
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin perjantaina viisi uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on nyt 352. Pääosa uusista tartunnoista liittyy jo todettuihin tartuntaketjuihin.
Koronan takia osastohoidossa on viisi potilasta, joista osa on keskussairaalassa, osa terveyskeskuksissa.
4.12. Korisliiga jää tauolle jouluun saakka
Koripalloliitto tiedottaa, että miesten Korisliiga jää tauolle 23. joulukuuta saakka Aluehallintovirastojen yleisötilaisuuksille asettamien rajoituksien takia. Korisliigan seurat kokoontuvat 16. joulukuuta keskustelemaan, pelataanko otteluita 24.–31. joulukuuta.
Koripalloliiton tiedotteen Korisliigan seurakokous keskusteli perjantaina koronaviruspandemian aiheuttamien rajoitusten vaikutuksesta Korisliigan sekä miesten Suomen cupin kilpailujärjestelmiin.
4.12. Jalasjärvellä Iloniemen päiväkodissa joukkoaltistuminen
Jalasjärvellä Iloniemen päiväkodissa on tapahtunut joukkoaltistuminen koronavirukselle. Myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on ollut Iloniemen päiväkodissa
Jalasjärvellä viime viikon perjantaina sekä toissapäivänä keskiviikkona. Altistuneita koronavirukselle on molemmilta päiviltä ja heidän joukossaan on sekä työntekijöitä että lapsia. Altistuneita on tällä hetkellä tiedossa 25. Heihin ollaan yhteydessä terveysviranomaisten taholta.
4.12. Tartuntamäärät kasvavat Etelä-Pohjanmaalla
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin koronaluvut kasvoivat eilen kymmenellä uudella tapauksella. Sairastuneista yhdeksän on jo karanteenissa olevia.
Sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan maakunnan viimeaikaiset tartunnat on 53-prosenttisesti saatu perhepiiristä. Muita tartunnan lähteitä ovat tyypillisesti työpaikka tai harrastustoiminta.
3.12. Käytä maskia, vältä saunailtoja - "Joulua tässä yritetään pelastaa"
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja, alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin puheenjohtaja Jaakko Pihlajamäki muistuttaa, että turvavälit ovat edelleen paras keino torjua koronavirustartuntaa. Myös kasvomaskien käyttöä pitäisi vielä jaksaa, vaikka eteläpohjalaisten uusimpien tartuntojen tartuntaketjuja selviteltäessä onkin havaittu suojautumisessa koronaväsymystä.
Pihlajamäki ja johtava ylilääkäri Tiina Perä muistuttavat joulunalusajan rajoitusten tärkeydestä. Samalla he muistuttavat mm. välttämään illanviettoja ja saunailtoja.
– Korona ja alkoholi eivät sovi yhteen, se on huomattu, Perä sanoo.
3.12. Seinäjoella uusia tartuntaketjuja
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertoo tänään kahdeksasta uudesta koronavirustartunnasta. Osa tartunnoista on lähtöisin ulkomailta. Myös uusia tartuntaketjuja on todettu Seinäjoella.
Etelä-Pohjanmaalla tartunta on varmistettu koko epidemia-aikana 337 henkilöltä. Koronan takia osastohoidossa on tällä hetkellä seitsemän potilasta.
Marttilan koulussa ja Satulinnan päiväkodissa on todettu korona-altistus. Altistuneisiin ollaan yhteydessä.
3.12. Pohjalaissairaaloissa hyvä ensivaiheen rokotusvalmius
Vaasan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä odotetaan THL:n tarkempia linjauksia ja ohjeistusta koronarokotusten aloittamisesta. Valmisteluihin vaikuttavia asioita ja yksityiskohtia on useita ja niihin kaivataan vielä lisäselvyyttä.
Joukkorokottamisia tuskin nähdään.
– Joukkorokottamisia ei voida käyttää, vaan varautuminen tehdään samoin kuten influenssarokotusten kanssa on tänä syksynä toimittu eli yksilöllisesti, toteaa ylilääkäri Matti Rekiaro Etelä-Pohjanmaa perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksiköstä.
Toinen syy sille, miksi joukkorokotuksiin ei lähdetä, voisi olla ensivaiheen rokotteen rajattu saatavuus.
Molemmissa sairaanhoitopiireissä nähdään hyvät edellytykset Covid 19 -rokotusten onnistuneelle jakamiselle.
2.12. Nyrkki kiristi kokoontumisten väkimäärän 10 henkilöön
Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki suositti kokouksessaan AVIn eilisiä rajoituksia tiukempia ohjeita kokoontumisiin. Tapahtumien ja tilaisuuksien väkimäärän suositellaan olevan maksimissaan 10 henkilöä ja silloinkin turvaväleistä ja kasvomaskien käytöstä on huolehdittava. Suositukset vaikuttavat myös harrastus- ja urheilutoimintaan.
Lue lisää täältä.
1.12. AVIlta tiukat kokoontumisrajoitukset joulunalusajaksi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto asetti tänään Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelle koronarajoituksia. Rajoitusten puitteissa tapahtumiin ja tilaisuuksiin ulos ja sisälle voi osallistua maksimissaan 20 henkilöä. Lisäksi tapahtumissa on noudatettava THL:n koronaohjeita. Lue lisää täällä.
1.12. Ideaparkin Black Friday -tapahtumassa altistus
Seinäjoella on tapahtunut korona-altistus Ideaparkin Black Friday -tapahtumassa viime perjantaina 27.11.2020. Altistus on tapahtunut heti puolenyön jälkeen kello 0.00-01.30 välisenä aikana. Myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on käyttänyt kasvomaskia.
Etelä-Pohjanmaalla todettiin maanantaina viisi uutta koronavirustartuntaa. Osa tartunnoista liittyy aiempiin, tunnettuihin tartuntaketjuihin, osa on uusia tartuntaketjuja. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 323.
Koronan takia osastohoidossa on yhdeksän potilasta. Osa heistä on maakunnan terveyskeskuksissa.
1.12. Altistumismahdollisuus Ylihärmän S-marketissa ja nuorisotiloissa
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen tiedotti maanantai-illalla mahdollisista altistumispaikoista Ylihärmässä. Altistumismahdollisuus on ollut paikkakunnan S-marketissa ja nuorisotiloissa.
Myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on asioinut S-marketissa torstaina 26.11. kello 15-15.30. Niin ikään myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö on ollut perjantai-iltana 27.11. Ylihärmän nuorisotiloissa.
30.11. Ylihärmän yläkoululla tuli maanantaina ilmi uusi joukkoaltistuminen
Ylihärmän yläkoululla tuli maanantaina ilmi uusi joukkoaltistuminen. Maanantaina ilmi tullut altistuminen on eri kuin sunnuntaina 29.11. ilmi tullut tapaus. Uusi tapaus ei liity eiliseen yläkoulun tartuntaketjuun.
Maanantaina 30.11. ilmitullut joukkoaltistuminen koskee Ylähärmän yläkoulun 8. luokkaa sekä osaa koulun henkilöstöstä.
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen on maanantai-illan aikana yhteydessä niihin koulun oppilaisiin ja koulun henkilökuntaan, joita altistus koskee.
30.11. Järvi-Pohjanmaalla viikonvaihteessa 7 uutta tartuntaa
Järvi-Pohjanmaalla koronatartuntojen lukumäärä kasvoi viikonlopun aikana 7 uudella tartunnalla. Tartuntalähteet ovat alueella tiedossa ja viikonvaihteessa todetut uudet tapaukset liittyvät Lehtimäen tartuntaryppääseen ja kyseiset henkilöt ovat jo olleet karanteenissa. Tartunnan saaneet ovat eristyksissä. Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella karanteeniin asetettujen altistuneiden määrä on laskenut noin 200 henkilöön, koska osan karanteeni on jo päättynyt.
30.11. Etelä-Pohjanmaalla 11 uutta tartuntaa ja 11 henkilöä osastohoidossa
Etelä-Pohjanmalla on todettu eilisen sunnuntain aikana yksitoista uutta koronavirustartuntaa. Osa sairastuneista on ollut jo karanteenissa ja tartunnat liittyvät Alajärven tartuntaketjuun. Jäljitystyössä on tullut esiin myös uusia tartuntaketjuja.
Osastohoidossa koronan takia maakunnassa on tällä hetkellä yksitoista henkilöä.
30.11. Maskivelvoite Seinäjoen peruskoulujen ja lukioiden henkilökunnalle
Seinäjoen peruskouluissa opettajat ja avustajat velvoitetaan käyttämään maskia tästä päivästä eli maanantaista alkaen. Maskipakko koskee myös lukioiden henkilökuntaa. Velvoite on voimassa syyslukukauden loppuun asti.
Maskeja käytetään koulun kaikissa tiloissa koko työpäivän ajan. Jos maskia ei pysty terveydellisistä syistä käyttämään, työterveyshuolto auttaa sopivan suojaimen löytämisessä.
Tartuntatautilakiin pohjaava päätös tehtiin paikallisesti eilen sunnuntaina, koska tautitilanne alueella on pahentunut.
30.11. Koululaisia altistunut Nurmossa ja Ylihärmässä
Koululaisia ja koulujen henkilökuntaa on altistunut koronavirukselle Nurmossa ja Ylihärmässä. Nurmossa 50 oppilaan Kouran koulussa oppilaat ja osa henkilökunnasta on määrätty karanteeniin. Opetus jatkuu etäopetuksena ainakin tämän viikon.
Ylihärmän yläkoulussa koulun henkilökuntaa ja molempien seitsemänsien luokkien oppilaat ovat altistuneet. Koko yläkoulu siirtyy tästä päivästä lähtien etäopetukseen. Altistuneita on kaikkiaan yli 30.
Myös Ylihärmän päiväkodilla on tapahtunut joukkoaltistuminen. Kuntayhtymä Kaksineuvoinen on ollut yhteydessä heihin, joita altistuminen koskee.
29.11. Tartuntalähteiden selvittämisessä eroja sairaanhoitopiireittäin
Koronavirustartuntojen määrä on kasvanut lähes kaikkialla Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sanoi torstaina, että viruksen tartunnanlähde pystytään selvittämään keskimäärin noin puolessa tapauksista koko maassa.
Yle Uutisten sairaanhoitopiireille lähettämien kysymysten perusteella selviää, että tautilähteiden selvittelyssä on suuria alueellisia eroja. Useimmilla alueilla selvitysprosentti on noin 70–90. Lue lisää täältä.
29.11. Marraskuussa 140 tartuntaa
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin mukaan maakunnassa on todettu marraskuussa 140 koronatartuntaa. Lokakuussa varmistettiin 85 tartuntaa.
Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki pohtii maanantaina, riittävätkö perjantaina annetut suositukset alueelle vai tarvitaanko esimerkiksi kokoontumisrajoituksia. Niiden suhteen päätöksiä voivat tehdä AVI ja kunnat.
Lauantaina varmistui 10 uutta tartuntaa. Sairaalahoidossa tänään sunnuntaina on Seinäjoen keskussairaalassa 7 koronapotilasta. Osa tartuntaketjuista on aiemmin tunnettuja, osa uusia.
28.11. Mahdollisia altistumisia kaupassa ja kuntosalilla
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kehottaa Jalasjärvellä Koskueen kuntosali Kuntoportissa tai Halpahallissa. Näissä paikoissa asioi myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö.
Kuntosali Kuntoportissa asiointia oli tiistaina 24.11. kello 14.30–16.30 ja Jalasjärven Halpahallissa kello 16–17
Etelä-Pohjanmaalla todetut kuusi uutta tapausta liittyvät pääosin Järvi-Pohjanmaan ryppääseen.
Marraskuussa uusia tapauksia on todettu 130, kun lokakuussa niitä oli 85.
28.11. Etelä-Pohjanmaalla 6 uutta tartuntaa, myös sairaalahoidossa olevien määrä kasvaa
Koronatapausten määrä on kasvanut Etelä-Pohjanmaalla kuudella. Nyt tartuntoja on todettu koko pandemian aikana 298.
Sairaanhoitopiiri tiedotti aiemmin lauantaina viidestä tapauksesta, mutta korjasi luvun myöhemmin kuudeksi.
Sairaalahoidossa on kaksi potilasta enemmän kuin eilen eli 8. Lisäksi on kerrottu, että terveyskeskuksen vuodeosastoilla hoidetaan neljää koronapotilasta.
Testejä otettiin perjantaina reippaasti, 672. Se on parisataa enemmän kuin edellispäivänä.
27.11. Kiihtymisvaiheen rajoitukset ja tiukemmat suositukset käyttöön Etelä-Pohjanmaalla
Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki on antanut uudet tiukemmat suositukset muun muassa yksityistilaisuuksista ja harrastustoiminnasta. Yli 20 hengen yksityistilaisuuksia ei toistaiseksi suositella järjestettäväksi ja pienemmissäkin tilaisuuksissa käytetään maskeja, elleivät turvavälit toteudu. Maskisuositus on muutoinkin laaja, käytännössä yli 15-vuotiaiden tulisi käyttää maskia aina kodin ulkopuolella.
Sisätiloissa tapahtuva yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harrastus-, ottelu- ja kilpailutoiminta keskeytetään joulukuun puoliväliin saakka.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto puolestaan on kieltänyt kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Kuitenkin yli 50 henkilöä voi kokoontua, jos turvallisuus niissä voidaan varmistaa. Määräys on voimassa joulukuun ajan.
27.11 Etelä-Pohjanmaa siirtyi uudelleen kiihtymisvaiheeseen
Etelä-Pohjanmaa on siirtynyt koronaepidemian perustasolta uudelleen kiihtymisvaiheeseen. Tartuntatilanne on pahentunut marraskuussa etenkin Järvi-Pohjanmaalla ja aiheuttanut runsaasti myös joukkoaltistumisia.
Kun lokakuussa sairaanhoitopiirissä todettiin yhteensä 85 tartuntaa, niin marraskuun tähänastinen lukema on jo 121. Kiihtymisvaiheen yhtenä kriteerinä pidetään myös positiivisten näytteiden osuuden kasvua. Viimeisen viikon ajalta positiivisten näytteiden osuus on 2,2 prosenttia.
Keskussairaalassa on hoidettavana kuusi koronapotilasta ja terveyskeskusten vuodeosastoilla neljä.
Yhteistyöryhmä Nyrkki tiedottaa tänään kello 14 kiihtymisvaiheen suosituksista. Torstaina Etelä-Pohjanmaalla todettiin kuusi uutta tartuntaa.
26.11. Etelä-Pohjanmaalla sairaalahoidon tarve lisääntynyt
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu kuusi uutta tartuntaa ja sairaalahoidon tarve on selvästi lisääntynyt. Seinäjoen keskussairaalassa ja alueen terveyskeskusten vuodeosastoilla on hoidettavana yhteensä kahdeksan koronapotilasta.
Pääosa uusista tartunnoista on peräisin Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueelta, jossa tautitapausten määrä kasvoi eilisestä neljällä.
26.11. Veikkaus sulkee pelipaikat ja automaatit
Veikkaus sulkee automaatit ja pelipaikat Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.
Päätös on tehty sosiaali- ja terveysministeriön torstaina antamien uusien linjausten perusteella. Toimenpide koskee kaikkia alueita, joilla korona on joko kiihtymis- tai leviämisvaiheessa.
Automaatit ja Veikkauksen omat pelipaikat menevät kiinni viimeistään lauantaina.
26.11. Seinäjoella joukkoaltistuminen
Seinäjoella Hyvän Paimenen kappelissa on tapahtunut joukkoaltistuminen. Joukkoaltistuminen tapahtui viime viikon perjantaina.
Hyvän Paimenen kappelissa järjestettyyn nuorten iltaan ja konserttiin on osallistunut henkilö, joka on osoittautunut koronapositiiviseksi. Positiiviseksi osoittautuminen on selvinnyt konserttiin osallistumisen jälkeen.
Paikalla on ollut koronapositiivisen lisäksi 15 muuta henkilöä. Heidät kaikki on asetettu karanteeniin.
25.11. Koko maakunta kiihtymisvaiheessa?
Maakunnassa on todettu 15 uutta varmistettua tartuntaa. Suurin osa liittyy aiempaan Järvi-Pohjanmaan tartuntaryppääseen. Sairaalahoidossa on 7 henkilöä.
Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki kokoustaa perjantaina ja linjaa, onko Etelä-Pohjanmaa noussut takaisin pandemian kiihtymistasolle.
Lue lisää täältä.
25.11 Evijärvellä yläkoulu ja lukio etäopetukseen
Evijärven yläkoululla on eilen tiistaina tullut ilmi joukkoaltistuminen koronapositiiviselle henkilölle. Altistuneita on kaikkiaan 30 heidän joukossaan on sekä koulun henkilökuntaa että oppilaita.
Altistuneisiin on otettu yhteyttä eilisen tiistai-illan aikana. Evijärven yläkoulun tartuntalähde on tiedossa.
Evijärven yläkoulu ja lukio siirtyvät tästä päivästä alkaen etäopetukseen ainakin tämän kuun loppuun saakka. Perjantaina tehdään päätöksiä siitä, voidaanko lähiopetusta Evijärven yläkoulussa ja lukiossa jatkaa tiistaista 1.12. alkaen.
24.11. Alajärvellä ei uusia tartuntoja – Päiväkodissa Jalasjärvellä altistumisia
Alajärven kaupungin alueella ei ole todettu tänään uusia koronatartuntoja. Tartuntalähteet ovat hyvin tiedossa ja heidät on saatu eristettyä. Altistuneita on Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella edelleen noin 370, mukana paljon ikä-ihmisiä ja terveydenhuollon henkilöstöä.
Toisaalla, eli Jalasjärvellä puolestaan on asetettu karanteeniin päiväkoti Poutapilven lapsia ja henkilökuntaa. Karanteenissa ovat kaikki perjantaina 20.päivä paikalla olleet eli 11 lasta ja 6 hoitajaa. Päiväkodissa on ollut myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö. Päiväkoti pidetään kuitenkin muiden osalta auki ja toiminta hoidetaan sijaisjärjestelyin.
24.11 Pohjalaisten urheiluseurojen talous pohjamudissa
Koronavuosi on nakertanut jonkin verran myös urheiluseurojen jäsenmääriä. Erityisesti tämä näkyy salibandyseuroissa.
Seinäjoen Peliveljet SPV on menettänyt 20-30 harrastajaa, kun kevään tauon jälkeen osa junioreista ei palannut enää syksyllä harrastuksen pariin.
Korona on tuonut haasteita urheiluseurojen varainhankintaan. Erityisesti pienissä seuroissa tarvitaan nyt talkohenkeä ja kekseliäisyyttä, sillä sponsoreita on aiempaa vaikeampi saada.
Urheiluseuroille perinteiset tapahtumiin liittyvät ansaintamahdolisuudet jäivät nekin viime kesänä vähiin. Esimerkiksi yleiseura Lapuan Ponnistus on saanut rahaa toimintaansa omistamansa Ritamäen Lavan tapahtumista.
24.11. Kymmenen uutta tartuntaa – Eteläpohjalaisia pyydetään välttämään matkustamista
Eteläpohjalaisia pyydetään välttämään matkustamista nyt jopa maakunnan sisällä. Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki on täsmentänyt aiemmin antamaansa matkustussuositusta.
Nyrkin mukaan matkustamista pääkaupunkiseudulle tulee edelleen välttää. Nyrkki pyytää välttämään matkustamista myös toisiin maakuntiin ja lisäksi maakunnan sisällä.
Maanantain aikana Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin kymmenen uutta koronavirustartuntaa. Kaikki sairastuneet olivat jo karanteenissa olevia ja yhtä lukuun ottamatta tartunnat liittyvät tartunnat liittyvät Alajärven tartuntaketjuun.
24.11. Suojavälinekauppa työllistää yhä Tellaa kumppaneineen
Suojavarusteet pitävät yhä lakeistaan tunnetun kurikkalaisen Tellan tuotannon kiireisenä. Tällä hetkellä Tella yhteistyökumppaneineen työllistää suojavaate tuotannossa sataviisikymmentä ihmistä. Takkeja valmistuu 30 000 viikossa.
Kesällä tuotanto seisahtui toviksi, kun halvat kiinalaiset tuotteet tulivat markkinoille. Nykyinen tilauskanta riittää vuoden loppuun saakka. Kilpailu alalla on kiristynyt, mutta Tella toivoo jatkossakin voivansa pitää suojavarusteet lakkituotannon rinnalla.
23.11. Alajärvellä liki 400 karanteenissa – 10 uutta tartuntaa
Maanantaina annetun tiedon mukaan Alajärven kaupungin alueella on todettu kymmenen uutta tartuntaa. Alueena Alajärvi on pandemian kiihtymisvaiheessa.
Alajärveltä kerrotaan, että tartuntalähteet liittyvät aiemmin tiedossa olleisiin tartuntaryppäisiin ja valtaosa tapauksista on jo karanteenissa olleilla. Uusia tartuntoja on todettu koululaisilla mm. Paavolan koulun, Alakylän koulun ja Vimpelin yhteiskoulun oppilailla.
23.11 Suomen minkkitarhoilta ei löytynyt koronavirusta
Minkeistä ei ole löytynyt koronavirusta. Ruokavirasto testasi minkkitarhoja kymmenen pohjalaiskunnan alueella ja kertoo nyt, että kaikki 30 tutkittua näytettä olivat negatiivisia.
Viraston mukaan testitulokset osoittavat, että turkistarhojen tehostetut hygienia- ja suojautumistoimenpiteet toimivat koronatartuntojen ehkäisyssä. Tarhojen koronavirusseurantaa aiotaan jatkaa ensi kesään saakka.
Tarhoilla on myös tällä hetkellä vierailukielto ja eläinten hoidossa käytetään kasvomaskeja. Tehostettuja suojaustoimenpiteitä jatketaan siihen saakka kunnes koronapandemia on hallinnassa.
23.11. Kuusi uutta Järvi-Pohjanmaan tartuntaketjuun liittyvää koronatapausta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu kuusi uutta koronatartuntaa. Ne kaikki liittyvät Järvi-Pohjanmaan tartuntaketjuun. Valtaosa sairastuneista on jo karanteesnissa. Etelä-Pohjanmaan koronatartuntojen kokonaismäärä on nyt 255. Muutama potilas on sairaalahoidossa. Viimeisen seitsemän päivän aikana Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu 61 tartuntaa.
Positiivisten näytteiden osuus on viimeisen viikon aikana noussut 2,4 %:iin.
22.11. Peruskoululaiset ja eskarit maanantaina etäopetukseen
Koronatartuntoja on todettu Järvi-Pohjanmaan alueella yhä enemmän. Viikon aikana tartuntoja on todettu 44. Suurin osa liittyy Lehtimäen tartuntaketjuun.
Tartuntojen takia koronarajoituksia on tehty lisää. Peruskoulut Alajärvellä ja Vimpelissä siirtyvät etäopetukseen maanantaina 23. marraskuuta. Tällä tietoa etäopetus jatkuu 6. joulukuuta asti.
Lue lisää täältä.
22.11. Alajärven tartuntaketju leviää - toimintakeskus ja päiväkoti suljetaan
Launtaina 21.11. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todetut 17 uutta tartuntaa liittyvät pääosin Alajärven - Lehtimäen tartuntaketjuun. Altistuneita on karanteenissa tällä hetkellä noin 240. Altistuneiden jäljitys on kesken.
Lappajärven toimintakeskus ja Alajärven Luoma-ahon päiväkoti suljetaan 6.12. asti. Kultakämmenen asumispalveluyksikköön asetettiin vierailurajoituksia, sen toiminta pyritään kuitenkin turvaamaan. Lue lisää täältä.
Sairaanhoitopiirin alueen kokonaistartuntamäärä on nyt 249 tapausta.
21.11. Ideaparkissa ja Nurmon Prismassa on voinut altistua viime tiistaina
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri kertoo, että myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on asioinut Seinäjoella Ideaparkissa 17.11. klo 14.00–15.30 ja Nurmon Prismassa samana päivänä klo 15.45–16.30.
Liikkeissä tuolloin asioineita pyydetään seuraamaan vointiaan. Jos koronaan viittaavia oireita ilmaantuu, pyydetään ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai sen ollessa suljettuna maakunnalliseen Päivystysapuun 116117.
21.11. Kahdeksan uutta tapausta, kaikki kytkeytyvät Soinin ja Lehtimäen tartuntoihin
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat kytkeytyvät Lehtimäellä ja Soinissa aiemmin todettuihin tartuntoihin. Sairastuneista valtaosa on ollut jo karanteenissa.
Sairaalahoidossa ei ole potilaita, tiedottaa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.
Lue täältä Ylen aiempia korona-aiheisia uutisia Etelä-Pohjanmaalta.