31.1. klo 15.23 Yli sata ihmistä karanteeniin Porvoossa – altistumisia koulussa, päiväkodissa ja urheiluseurassa

Peipon koulussa on todettu koronavirustartunta. Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen. Noin 35 henkilöä altistui tartunnalle. Myös heidät asetetaan karanteeniin.

Lisäksi porvoolaisen urheiluseuran harjoituksissa Uusimaa Areenalla noin 30 henkilöä on altistunut tartunnalle. Heidät asetetaan karanteeniin.

Tartuntatautilain nojalla myös Gammelbackan päiväkodissa noin 45 henkilöä asetetaan karanteeniin.

Karanteeniin asetettaville on tiedotettu asiasta rehtorin, päiväkodinjohtajan tai urheiluseuran kautta. Jos yhteydenottoa ei ole tullut, karanteeni ei ole ajankohtainen.

Muiden lasten osalta koulu ja varhaiskasvatus jatkuvat normaalisti maanantaina.

Altistuneiden henkilöiden perheenjäseniä ei määrätä karanteeniin, koska he eivät ole olleet tekemisissä tartunnan saaneen kanssa. Karanteeniin määrättyjen sisarukset voivat mennä kouluun ja päiväkotiin.

Karanteenissa olevien opetus järjestetään poikkeavin opetusjärjestelyin, esimerkiksi etäopetuksena. Käytännön järjestelyistä ja mahdollisuudesta noutaa lounas tiedotetaan Wilman ja Daisyn kautta.

Porvoossa on todettu tammikuussa enemmän koronavirustartuntoja kuin minään aikaisempana kuukautena koko korona-aikana.

30.1. klo 12.08 Harrastusten alkaminen jakaa vanhemmat, moni jatkaa taukoa vapaaehtoisesti

Monilla vanhemmilla on edessään ehkä vaikeakin päätös: Päästääkö oma lapsi mukaan vai ei, kun lasten ja nuorten harrastustoimintaa avataan rajoitetusti pääkaupunkiseudulla ensi maanantaina.

Ylen verkkosivuilla käydyssä keskustelussa mielipiteet jakautuvat.

"Lasten ja nuorten kurittaminen ei ole saanut koronaa talttumaan, joten todellakin päästän!"

"Tottakai päästän. Ensi syksynä saattaa olla sama tilanne, eli huonossa tapauksessa nuoret joutuvat luopumaan omasta liikuntalajistaan kokonaan. Tauti on vaan sairastettava, jos se tulee."

"En tosiaankaan päästä. Kaikkien pitää malttaa nyt ja noudattaa rajoituksia. Nopeammin toivumme pandemiasta hallituksen ohjeita noudattamalla. Pääsemme ehkä jo vuoden kuluttua normaaliin."

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti keskiviikkona, että Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien hallinnoimissa tiloissa voi maanantaista alkaen harrastaa erityisiä turvallisuusohjeita noudattaen jälleen yksilöohjauksena tai ryhmässä tapahtuvaa ohjattua toimintaa.

Lue juttu vanhmpien rekatioista täältä.

29.1. klo 16.47 Myös Hyvinkää avaa lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia

Hyvinkää on päättänyt lasten ja nuorten liikuntaharrastusten osittaisesta avaamisesta.

Kaupunki suosittelee edelleen ulkoliikuntaa, mutta seurojen vuoroilla lapset ja nuoret voivat harrastaa liikuntaa myös sisällä vakiintuneissa alle kymmenen hengen ryhmissä. Aikuisia ei saa tulla harrastuksiin paikalle yleisöksi, kertoo liikuntapäällikkö Jarmo Vakkila kaupungin tiedotteessa.

Yli 20-vuotiaiden osalta aiemmat liikuntapaikkoja koskevat koronarajoitukset ovat edelleen voimassa.

29.1. klo 13.36 Kahdessa viikossa koko maassa lähes tuhat tartuntaa enemmän kuin tammikuun alkupuolella – yli puolet tartunnoista pääkaupunkiseudulla

Suomessa on raportoitu 363 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Maan kaikista tartunnoista yli puolet Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa.

Kahden viime viikon aikana on raportoitu 4 491 tartuntaa, mikä on 983 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Tartuntojen lisääntyessä myös taudin ilmaantuvuusluku jatkaa kasvuaan. Koko maan ilmaantuvuusluku on liki 79 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Suurin ilmaantuvuusluku on yhä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) lähes 132. Pienin ilmaantuvuus on Itä-Savon sairaanhoitopiirin 15 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.

Yhteensä Suomessa on todettu epidemian alusta asti 44 402 koronatartuntaa. Niistä hieman yli puolet eli runsaat 22 000 on kirjattu pääkaupunkisedun kolmessa isossa kaupungissa, Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa. Helsingissä on todettu nyt lähes 13 000 koronatartuntaa.

Suomessa tehtyjen koronatestien määrä kasvoi vuorokaudessa hieman yli 7 000:lla. Testejä on tehty lähes 2,8 miljoonaa.

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia oli eiliseen mennessä raportoitu 664. Sairaalahoidossa oli eilen 138 ihmistä, joista tehohoidossa 22.

29.1. klo 7.12 Sairaaloiden ja hoivakotien vierailurajoitukset jatkuvat

Sairaaloiden, seniorikeskusten ja palvelutalojen vierailurajoituksia jatketaan helmikuun loppuun, Helsingin kaupunki tiedottaa. Helsingin koronavirustilanne on edelleen vakava, joten kaupungin mukaan vierailurajoituksia ei voida vielä lieventää.

Vierailurajoituksia puretaan heti kun epidemiatilanne ja rokotuskattavuus sallivat, tiedottaa kaupunki. Seuraavan kerran vierailurajoitusten jatkoa arvioidaan helmikuun lopussa.

Voimassa olevat vierailuohjeet löytyvät kaupungin verkkosivuilta.

29.1. klo 7.06 Vantaan Jumbossa 12:lla Prisman työntekijällä koronatartunta

Vantaan Jumbo -kauppakeskuksessa työskennelleillä on todettu koronatartuntoja. Tartunnat todettiin maanantaina kahdellatoista Prisman työntekijällä.

S-ryhmän suurin alueosuuskauppa HOK-Elanto on ohjannut työntekijät omaehtoiseen karanteeniin heti, kun ensimmäiset sairastumistapaukset tulivat ilmi. HOK-Elanto on tehnyt myös tiivistä yhteistyötä Vantaan terveysviranomaisen kanssa.

Terveysviranomaisen mukaan Jumbon Prismassa asioineiden asiakkaiden tartuntariski on pieni. Altistuneet työntekijät on asetettu karanteeniin.

28.1. klo 13.53 Koronarokotuksen ajanvarauksen puhelinpalvelu ruuhkautunut pahasti Helsingissä

Kahtena ensimmäisenä päivänä rokotusajanvaraukseen on soitettu Helsingissä noin 5 000 puhelua. Niistä on pystytty palvelussa hoitamaan noin puolet.

– Ikäihmiset ovat valveutuneita, kun soittavat heti. Hienoa, että ovat halukkaita rokotukseen, sanoo Helsingin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.

Eilen keskiviikkona iltapäivällä takaisinsoittojonossa oli peräti noin 2 500 asiakasta.

Turpeisen mukaan suuri osa puhelua odottavista ikäihmisistä saa takaisinsoiton torstain aikana. Osa puheluista saattaa kuitenkin venyä huomiselle perjantaille.

Ruuhkien purkamiseksi puhelinpalveluun aiotaan järjestää lisää työntekijöitä lähipäivinä.

– Koska näyttää siltä, että soittajia on tosi paljon ja on ajoittaista ruuhkautumista, me keskustelemme palvelun tuottajan kanssa ja ehdottomasti vastaajia täytyy lisätä, että takaisinsoitot saadaan hoidettua, sanoo Turpeinen.

Helsingissä on ensimmäistä rokotettavaa ikäryhmää eli yli 85-vuotiaita yhteensä noin 14 000. Heistä noin 2 500 on rokotettu jo hoivakodeissa.

28.1. klo 6.36 COVID-19-muuntovirusepäily Veromäen koulussa Vantaalla

Veromäen koulussa on todettu COVID-19-infektio yhdellä henkilöllä, Vantaan kaupunki kertoo. Osa oppilaista ja henkilökunnasta on altistunut tartunnalle. Altistuneet oppilaat ja henkilökunta on kartoitettu ja heidät on asetettu karanteeniin, kunnes heillä ei enää ole sairastumisriskiä. Altistuneet ovat saaneet erillisen tiedotteen asiasta.

Koulussa todettuun COVID-19 -koronavirustapaukseen liittyy muuntovirusepäily. Tapausta ei ole varmistettu muuntoviruksen aiheuttamaksi, mutta alustavat tutkimustulokset viittaavat siihen, että kyseessä saattaa olla muuntovirus. Koska tietoa muuntoviruksen tarttuvuudesta on vielä vähäisesti, on kontakteja määritelty altistuneeksi tavallista herkemmin.

Karanteeni on määritelty 14 vuorokauden mittaiseksi. Myös oireettomat altistuneet tullaan testaamaan heti ja toistamiseen ennen karanteenin päättymistä.

Koulussa ei epäillä tapahtuneen jatkotartuntoja. Koulun toiminta voi jatkua normaalisti, eikä koulun tiloissa ole erityistä tartuntariskiä.

28.1. klo 6.25 Kierrätyskeskuksen 50 tartunnan rypäs toistaiseksi mysteeri

Espoon Nihtisillassa sijaitsevan kierrätyskeskuksen henkilökunnalla havaittujen kymmenien tartuntojen syytä ei ole saatu selville.

Kerroimme toissapäivänä, että Kierrätyskeskuksen noin 200 työntekijästä peräti 50 on sairastunut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Kaupungin tartuntatautilääkäri Topi Turunen kertoo, että osa työntekijöistä on ennen laajan epidemian paljastumista käyttänyt vain visiiriä, joka ei ole tartuntojen ehkäisemisessä maskin veroinen. Myös tauoilla on ollut altistumisen mahdollisuuksia, sanoo Turunen.

Nihtisillan tapauksista on lähetetty useita näytteitä sekvensointiin mahdollisen varianttiviruksen löytämiseksi.

27.1. klo 6.17 Porvoossa koronatilanne heikentynyt nopeasti

Koronatilanne on heikentynyt Porvoossa nopeasti. Altistuneita on kaikkiaan 150 viimeisen viikon ajalta.

Parin vuorokauden sisällä tartuntoja ja altistumisia on todettu muun muassa Epoon, Kulloon, Lyceiparkenin ja Linnajoen kouluilla sekä Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksella.

Porvoolaiset liikkuvat paljon töiden ja harrastustensa vuoksi, ja kaupungin mukaan tautia on kulkeutunut Porvooseen pääkaupunkiseudulta ja muualta Uudeltamaalta.

– Porvoon kaupungin johtoryhmä käsittelee seuraavan kerran torstaina koronarajoitusten ja -suositusten voimassaoloa. On hyvin epätodennäköistä, että rajoituksia voitaisiin lähteä purkamaan, kun tartunnat ja altistumiset ovat nyt näin nopeassa kasvussa, kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula toteaa.

Myös Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymässä, Keusotessa on todettu pelkästään eilen, tiistaina 23 uutta tartuntaa ja myös viikkokohtaiset tartuntaluvut ovat kasvussa.

26.1 klo 14.29 Kierrätyskeskuksessa koronatartuntojen rypäs – sairastuneita työntekijöitä noin 50, toistaiseksi ei viitteitä virusmuunnoksesta

Nihtisillan Kierrätyskeskuksessa Espoossa on todettu koronavirustartunta noin 50 työntekijällä.

Tartunnat paljastuivat henkilöstölle tehdyissä seulontatesteissä. Näytteet on lähetetty myös mahdolliset koronavirusmuunnokset tunnistaviin jatkotutkimuksiin, mutta toistaiseksi virusmuunnokseen viittaavaa ei ole todettu. Espoon tartuntatautiyksikkö seuraa tilannetta tarkasti.

Tartunnan saaneista kahdeksan on työskennellyt myymälässä ja loput taustatoiminnoissa. Taustatoiminnoissa työskentelevät eivät ole olleet asiakaskontakteissa.

Henkilöiden, jotka ovat asioineet Nihtisillan Kierrätyskeskuksessa perjantaina 15.1. kello 10–15, maanantaina 18.1. kello 13–20 tai tiistaina 19.1. kello 12–20 kehotetaan seuraamaan erityisen tarkkaan, onko heillä ilmennyt koronavirustartuntaan viittaavia oireita. Näitä ovat muun muassa kuume, yskä, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys tai vatsaoireet.

Lue uutinen kokonaisuudessaan tästä linkistä.

26.1 klo 15.42 Helsingin satamat tehostavat koronatestausta

Helsingin kaikissa kolmessa satamassa on huomisesta alkaen koronatestausmahdollisuus.

HusLabin testauspiste tulee Vuosaareen, Katajanokalle ja Länsisatamaan, hallituksen antamien tiukentuneiden koronaohjeistusten turvaamiseksi. Varustamoiden huomiselle ilmoittamat matkustajamäärät ovat selkeästi matalammat kuin aiemmin.

Helsinki-Vantaan lentokentällä toiminta jatkuu aiemman mukaisesti. Kentällä on tällä hetkellä 20 testauspistettä ja niihin on riittänyt hyvin työvoimaa.

26.1. klo 8.00 Uudenmaan kunnissa avattu uusi koronarokotusten ajanvarauspalvelu

Uudenmaan kuntien yhteinen koronarokotusten ajanvarauspalvelu on avautunut tänä aamuna, tiistaina kello kahdeksan. Uusi verkkopalvelu löytyy osoitteesta koronarokotusaika.fi.

Sivuston pääsivuilla kerrotaan palvelusta ja ohjataan rokotusvuorossa olevat asukkaat ja sote-ammattilaiset käyttöehtojen hyväksymisen jälkeen vahvaan tunnistautumiseen. Palvelun tunnistaudutaan pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Tunnistautumisen jälkeen täytetään seulonta- ja esitietolomake, jolla varmistetaan, että henkilö kuuluu kyseisellä hetkellä rokotettavien ryhmään. Varsinainen ajanvaraus avautuu vasta tunnistautumisen ja esitietojen täyttämisen jälkeen.

Alkuvaiheessa voi varata ajan ensimmäisen rokoteannoksen antamiseen. Aika toisen rokoteannoksen antamiseen varataan ensimmäisen rokotuksen yhteydessä. Myöhemmässä vaiheessa palvelussa voi varata ajat suoraan molemmille rokotuskerroille.

Koronarokotukset toteuteaan vaiheittain ja kukin kunta vastaa oman alueensa asukkaiden rokottamisesta. Nettiajanvarauksen lisäksi rokotusajan voi varata kunnissa myös puhelimitse.

Koronarokotusaika.fi-sivustolle on koottu linkit kaikkien Uudenmaan kuntien koronarokotussivuille. Kuntien sivuilta löytyy tietoa siitä, ketkä ovat kyseisessä kunnassa rokotusvuorossa, kunnan rokotuspisteet sekä puhelinpalvelun yhteystiedot. Kunnat tiedottavat rokotuksista omissa kanavissaan ja useat kunnat lähettävät tietoa rokotusmahdollisuudesta myös kirjeitse.

Kuntien rokotusjärjestys perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n ohjeistukseen. Ensimmäisessä vaiheessa rokotettavien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten rokotukset jatkuvat edelleen.

Osa Uudenmaan kunnista aloittaa asukkaiden rokotukset 80 vuotta täyttävistä ja vanhemmista, osa aloittaa rokotukset yli 85-vuotiaista.

26.1. klo 6.59 Espoossa palvelutalo Hopeakuussa 20 asukasta ja 11 työntekijää saanut koronavirustartunnan

Espoossa sijaitsevassa Palvelutalo Hopeakuussa yhteensä 20 asukkaalla on todettu koronavirustartunta. Viisi hoivakodissa sairastuneista on kuollut, kertoo Espoon kaupunki.

Työntekijöistä 11 on saanut koronavirustartunnan.

Yli viikko sitten kerrottiin, että hoivakodissa yhdeksän asukasta oli saanut tartunnan. Tartunnan saaneet asukkaat eristettiin tuolloin muista asukkaista.

Tämän hetkisten tietojen mukaan tartunnoissa ei ole syytä epäillä koronavirusmuunnosta.

25.1. klo 6.11 Koronarokotusten ajanvaraukset alkavat Espoossa ja Vantaalla

Espoossa alkaa ajanvaraus koronarokotuksiin tällä viikolla. Nyt rokotusten piiriin tulevat kotihoidon henkilökunta ja iäkkäät ihmiset.

Kaupunki lähettää postitse kotiin infokirjeen rokotusten alkamisesta ja ohjeet ajanvaraukseen kaikille tänä vuonna 70 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille kuntalaisille. Ensimmäisenä kutsun saavat tänä vuonna 85 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat sekä heidän omaishoitajansa, ja yli 65-vuotiaat samassa taloudessa asuvat.

Aika rokotukseen varataan erillisen ajanvarausnumeron kautta tai Uudenmaan kuntien yhteisestä sähköisestä ajanvarausjärjestelmästä. Hoivakotien asukkaat saavat rokotuksen hoivakodeissa.

Ajanavaraus otetaan käyttöön myös Vantalla tällä viikolla.

25.1. klo 6.08 Porvoo lieventää koulujen liikuntarajoituksia koulupäivien osalta

Porvoo lieventää peruskoululaisten sisäliikuntarajoituksia. Sisäliikuntasalit ja -hallit avataan ala- ja yläkoulujen käyttöön koulupäivän ajaksi tästä päivästä, maanantaista 25. tammikuuta eteenpäin.

Kasvomaskeja pitää käyttää pukeutumistiloissa ja muutenkin aina, kun se on mahdollista. Lisäksi tulee noudattaa kahden metrin turvavälejä ja käsihygieniaohjeita.

Uimahalli on ainoastaan 1.– 5.-luokkalaisten käytössä opetussuunniteman koulu-uintien yhteydessä. Suihkuja ei saa käyttää muualla kuin uimahallissa.

24.1. klo 12.44 Espoon kansainvälisessä koulussa epäily koronavirusmuunnoksesta

Kolmella Espoo International Schoolin tiloissa olleella henkilöllä on todettu koronavirustartunta. Virusmuunnoksen mahdollisuutta tartuntojen aiheuttajana selvitetään. Sairastuneet ovat samalta luokalta.

Toistaiseksi muiden luokkien oppilailla tai henkilökunnalla ei ole havaittu tartuntoja.

Epäily virusmuunnoksesta perustuu koronavirustesteissä havaittuun S-geenin puutokseen. Näytteet on lähetetty sekvensointiin, missä selviää, ovatko koronavirustartunnat virusmuunnoksen aiheuttamia vai eivät.

Kaikki altistuneet on määrätty karanteeniin 14 päiväksi viimeisimmästä altistuksesta.

24.1. klo 9.20 Nurmijärvellä 9-luokkalaisten joukkoaltistuminen

Nurmijärven Rajamäellä Seitsemän veljeksen koulussa on todettu joukkoaltistuminen koronavirukselle. Keusote tiedotti lauantaina illalla, että koululla on ollut koronapositiiviseksi todettu henkilö 12.–18. tammikuuta.

Keusote asettaa altistumisen vuoksi karanteeniin noin 60 9. luokan oppilasta ja opettajaa.

23.1. klo 16.20 Vantaalla sijaitsevalla rakennustyömaalla todettu 43 koronatapausta – kaikki työntekijät karanteeniin

Vantaalla sijaitsevalla rakennustyömaalla on todettu 43 koronatartuntaa parin viikon sisällä.

Vantaan tartuntataudeista vastaava lääkäri päätyi rakennustyömaan työntekijöiden seulontaan, kun kyseisellä rakennustyömaalla oli tullut ilmi kolme varmistettua koronatapausta. Kaikkia seulontaan liittyviä näytevastauksia ei ole vielä käytettävissä.

Tapausmäärän kasvaessa nopeasti, Vantaan tartuntataudeista vastaava lääkäri päätti asettaa kaikki työmaalla 11.1.-20.1.2021 työskennelleet henkilöt karanteeniin.

Alustavien tutkimustulosten mukaan työmaalla ei ole kyse muuntoviruksen aiheuttamasta epidemiasta. Lopulliset sekvensointitulokset valmistuvat 1-2 viikon kuluttua.

22.1. klo 19.04 HUS vastasi STM:n selvityspyyntöön: rokotteet käytetty oikeaoppisesti

HUS kertoo vastauksessaan sosiaali- ja terveysministeriön selvistyspyyntöön, että rokotteita on käytetty sairaanhoitopiirissä oikeaoppisesti.

Sosiaali- ja terveysministeriö lähetti tällä viikolla selvityspyynnön koronarokotteiden määristä sairaanhoitopiirille. Syynä tähän oli muun muassa se, että Uudellamaalla oli jakamatta lähes 18-tuhatta rokotetta.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS kertoo tänään antamassaan vastauksessa, että koronarokotustoiminnan kantavana ajatuksena ripeän rokottamisen lisäksi on ollut varmistaa se, että rokotteita ei mene hukkaan, ja että kunnat saavat rokotteita tasapuolisesti. Rokotteiden saatavuus kunnissa on HUSin mukaan myös ennakoitava, ettei jo annettuja aikoja jouduta perumaan.

Keskeinen syy rokotetoimituksien vaiheistamiseen liittyy HUSin mukaan rokotteen syväjäädyttämiseen.

22.1. klo 19.04 Rokotteen saanut Uudellamaalla yli 20 000 ihmistä

Suomessa runsaat 83 000 ihmistä on nyt saanut koronavirusrokotteen, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Eniten rokotteita on annettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, noin 22 000 annosta.

21.1. klo 14.12. Vantaalaisessa koulussa muuntovirusepäily

Havukosken koulussa kahdella oppilaalla epäillään muuntovirustartuntaa. Kaupungin tartuntatautilääkäri Kirsi Valtonen kertoo Ylelle, että vahvat epäilyt perustuvat PCR-testissä havaituista muutoksista s-geenissä, jotka usein viittaavat siihen, että kyseessä on variantti.

Positiiviset näytteet on toimitettu sekvensointiin, jossa lopulta selviää, onko kyseessä herkästi tarttuva virusmuunnos. Tulokset valmistuvat Valtosen mukaan noin kahden viikon kuluessa.

Havukosken koulussa altistuneet 48 oppilasta ja kahdeksan opettaja on testattu ja asetettu 14 päivän kotikaranteeniin sekä etäopetukseen.

Kaikkia koulun oppilaita ei aiota kaupungin tartuntatautilääkäri Valtosen mukaan testata, koska tartunnat ovat samalla luokalla, eikä jatkotartuntoja tällä hetkellä epäillä. Altistuneet aiotaan testataan poikkeuksellisesti myös karanteenin lopussa sekä myös sen kuluessa, jos sekvensointi osoittaa, että kyseessä on virusmuunnos.

Kaikkiaan Vantaalla on tällä hetkellä karanteenissa peruskouluissa yhteensä 300 ja vahaiskasvatuksessa 122 lasta ja henkilökuntaan kuuluvaa.

21.1. klo 12.55 HUS-alueella 237 uutta tartuntaa

Suomessa on todettu 399 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Eniten uusia tartuntoja, 237, on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella. Toiseksi suurinta kasvu on ollut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä, jossa todettiin 53 uutta tartuntaa.

Kaikkiaan Suomessa on todettu 41 565 tartuntaa tähän mennessä.

21.1. klo 12.54 THL: ulkomailta tulee nyt enemmän tartuntoja kuin syksyllä

Tammikuun ensimmäisen viikon tartunnoista 13 prosenttia on saatu ulkomailta. Viikolla todettiin lähes 1 900 tartuntaa, joista 199 oli suoraan ulkomailta tuotuja tartuntoja. Kyseisiin tartuntoihin liittyen todettiin 49 jatkotartuntaa.

– Mutta jos näitä ketjuja seurattaisiin vähän pidemmälle ja laskettaisiin ulkomailta saaduiksi tartuntaketjuiksi, osuus olisi suurempi, totesi ylilääkäri Taneli Puumalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa.

STM:n strategiapäällikkö Liisa-Maria Voipio-Pulkki lisää, että tämän hetken tilanteessa ulkomailta saatujen tartuntojen osuus voi olla korkeampi kuin 13 prosenttia.

Puumalainen ei nimennyt erikseen tiettyjä maita median kysyessä, mistä päin ulkomailta saadut tartunnat tulevat.

– Maiden lista on erittäin laaja. Siellä on kymmeniä maita. Jos nyt ajatellaan, mitkä maat korostuvat, niin ne ovat naapurimaita ja niitä, joihin suuntautuu yleisesti enemmän liikkuvuutta.

Myös tartuntaa kantaneiden matkustajien kirjo on laaja. Joukossa on Puumalaisen mukaan esimerkiksi jouluksi ulkomailta kotiin saapuneita suomalaisia ja heiltä saatuja tartuntoja. Lisäksi Suomeen tulleiden kausityöntekijöiden keskuudessa on todettu tartuntoja, mutta osin syynä on aktiivinen seulonta, Puumalainen huomauttaa.

21.1. klo 12.53 Tavoite saada Suomeen 5–7 miljoonaa rokotetta kesäksi

Tiedotustilaisuudessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä sosiaali ja terveysministeriö kertovat nykyisestä tavoitteesta rokotteiden saapumisaikatauluista Suomeen:

Tavoite on, että Suomeen saadaan 5–7 miljoonaa rokoteannosta kesään mennessä. 2-2,5 miljoonaa ihmistä pystyttäisiin tällä määrällä rokottamaan.

Biontech-Pfizerin rokotetta saadaan noin 50 000 annosta viikossa helmikuun loppuun saakka, sitten määrän on tarkoitus kasvaa.

Modernan rokotetta on saatu tähän mennessä 5 000 annosta, ja toimituksia tulee kahden viikon välein. Annosmäärät lisääntyvät vähitellen.

AstraZenecan rokotetta odottaa koko Euroopan Unioni.

21.1. klo 12.51 Suomessa 86 virusmuunnosta – Puumalainen: yhdessä jatkotartuntaketjussa jopa 400 ihmistä karanteeniin

Suomessa on tähän mennessä todettu 80 koronaviruksen brittimuunnoksen aiheuttamaa tartuntaa ja kuusi Etelä-Afrikan muunnoksen aiheuttamaa tartuntaa. Valtaosin ne liittyvät matkusteluun ja on todettu maahantulon yhteydessä, kertoo THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen tiedotustilaisuudessa.

– Tässä on kuitenkin joitakin jatkotartuntaketjuja, joista laajimmassa on 30 jatkotartuntaa. Tässä on nuori nainen, joka on palannut Iso-Britanniasta ennen joulua eikä karanteenia ole noudatettu vaan on kokoonnuttu nuorisoporukalla, Puumalainen sanoo.

– Tartuntatautilääkärit ja tartunnanjäljittäjät ovat tehneet todella kovaa työtä, että tämä ketju on jäljitetty. Tähän liittyen on määrätty käsittääkseni 400 ihmistä karanteeniin.

Kaikkia ketjun tartuntoja ei ole vielä alatyypitetty eli ei ole selvitetty sitä, ovatko ne viruksen muunnosta.

20.1. klo 18.40 THL: Muuntunut koronavirus tarttuu herkemmin – pidä yli kahden metrin turvaväli

Uudet muuntuneet koronavirusvariantit tarttuvat ja leviävät aiempaa koronavirusvarianttia nopeammin, joten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL suosittelee nyt yli kahden metrin turvaväliä muihin ihmisiin. Lisäksi lähikontakteja tulisi vähentää entisestään.

– Koska muuntunut koronavirus leviää helpommin, on meidän oltava entistä varovaisempia ja pidettävä yli kahden metrin turvaväliä muihin. Lähikontaktit tulisi rajata vain välttämättömimpiin. On myös tärkeää, että vähäisimmistäkin koronavirukseen sopivista oireista hakeudutaan edelleen koronatestiin, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen.

Koronaviruksen oireita voivat olla päänsärky, haju- tai makuaistin häiriöt, nuha tai nenän tukkoisuus, yskä, hengenahdistus, voimattomuus tai väsymys, lihaskivut, kurkkukipu tai kurkun karheus, kuume, pahoinvointi, oksentelu tai ripuli. Koronatestiin tulisi mennä, jos mikä tahansa näistä oireista ilmaantuu.

Yli kahden metrin turvavälin pitämisen ja testiin herkästi hakeutumisen lisäksi on edelleen tärkeää muistaa myös muut koronavirustartunnalta suojautumisen keinot: käsi- ja yskimishygieniasta huolehtiminen, Koronavilkun lataaminen sekä kasvomaskin käyttö.

Tällä hetkellä THL suosittelee 12 vuotta täyttäneille maskien käyttöä koko maassa. Kasvomaskia tulisi käyttää julkisissa tiloissa, vaikka yli kahden metrin turvavälin pitäminen onnistuisikin.

20.1. klo 17.06 Pohjolainen: Lasten yökyläilyä syytä välttää

Lasten vapaa-ajalla tapahtuvaa yökyläilyä tulisi nyt välttää, sanoo Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.

Koronaviruksen muuntuneen version tartuntaepäilyjä on Helsingissä nyt kolmessa koulussa ja yhdessä päiväkodissa.

– Kaikki käytössä olevat varotoimet pysyvät voimassa ja myös yksittäisiä kouluseulontoja tehdään tarpeen mukaan, kuten jo syyslukukauden aikana on tehty, Pohjolainen sanoo.

Hän korostaa, että kaikkia varotoimia ja käytäntöjä on syytä noudattaa entistä tarkemmin niin kouluissa kuin koulujen ulkopuolella.

20.1. klo 17.02 Koronarajoitukset aiheuttavat eriarvoisuutta

Koronarajoitukset aiheuttavat eriarvoisuutta lasten harrastusmahdollisuuksissa. Pahimmin rajoitukset iskevät niihin harrastuksiin, jotka ovat toimineet kaupunkien sulkemissa liikuntahalleissa.

Esimerkiksi Helsingin IFK:n junnujen lätkäharjoitukset ovat tauolla jo kahdeksatta viikkoa. Samalla jotkut yksityisissä tiloissa toimivat harrastukset voivat jatkaa toimintaansa. Muun muassa Helsingin tanssiopisto avaa osittain lähiopetustaan joissakin studioissaan tällä viikolla.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen luottaa alueellisten viranomaisten päätöksiin rajoitusten suhteen. Hän kuitenkin pitää tilannetta ongelmallisena, koska lapset ovat sekä toisiinsa että aikuisiin verrattuna eriarvoisessa asemassa.

20.1. klo 16.59 Lohjalla 60 työntekijää karanteeniin rakennustyömaalla

Lohjalla on asetettu karanteeniin 60 työntekijää Laurentiustalon rakennustyömaalla. Työmaalla on ollut koronavirukseen sairastuneita ihmisiä. Tartuntaketjujen selvittäminen on meneillään Lohjan tartuntatautiyksikössä.

Rakennustyömaan työt keskeytyvät johtuen suuresta altistuneiden määrästä. Joitain töitä voidaan mahdollisesti jatkaa altistumattomien työntekijöiden voimin.

18.1. klo 19.52 Vapaaehtoiset koronatestit Tallinnan-laivoilla jatkuvat

Tallinnan-laivoilla tehtiin vapaaehtoisia koronatestejä matkustajille yhteensä 12 laivavuorolla perjantain, lauantain ja sunnuntain aikana.

Matkustajia kävi testeissä vain harvakseltaan, kertoo Helsingin kaupungin terveys- ja päihdepalveluiden johtaja Leena Turpeinen.

Kyseisillä laivoilla matkusti noin 5 700 ihmistä, joista 10,6 prosenttia kävi testissä.

Turpeisen tämänhetkisen tiedon mukaan kaikki perjantaina testatut saivat negatiivisen tuloksen. Lauantaina testatuista on löytynyt yksi positiivinen tulos. Sunnuntain saldosta hän ei vielä osaa sanoa.

Kaupunki on jo päättänyt, että testausta jatketaan myös ensi viikonloppuna perjantaina ja sunnuntaina, mutta ei lauantaina.

Voit lukea lisää täältä.

18.1. klo 7.11 Koronarokotteen toisen annoksen jakaminen alkaa

Suomessa alkaa Pfizerin ja Biontechin kehittämän koronarokotteen toisen annoksen antaminen. Ainakin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä toisten annosten antaminen aloitetaan tänään.

Ensimmäisiä annoksia on annettu joulukuun lopulta alkaen ennen kaikkea sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalle. Kyseinen rokote vaatii kaksi annosta, joiden välillä tulisi olla kolmesta neljään viikkoa.

18.1. klo 5.53 Helsinki-Vantaalla harva jättää koronatestin väliin

Helsinki-Vantaan lentoaseman laajennetussa koronatestauksessa on saatu testattua lähes kaikki ulkomailta saapuvat matkustajat, joilla ei ole todistusta negatiivisesta testituloksesta.

Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö kertoi sunnuntaina STT:lle, että testaamattomana lentoasemalta jatkaa eteenpäin vain yksittäisiä matkustajia. Heidät ohjeistetaan omaehtoiseen karanteeniin.

Laajennettu koronatestaus alkoi Helsinki-Vantaalla runsas viikko sitten. Terminaaliin rakennettiin lisää testauspisteitä, ja tuloauloissa sijainneet pisteet siirrettiin porttialueelle.

Kuluneella viikolla Helsinki-Vantaalla testattiin enimmillään lähes tuhat ihmistä päivässä. Viikonloppuna määrät olivat hieman pienempiä. Positiivisia tuloksia on todettu noin 2–3 prosentilla testatuista.

Aronkydön tiedossa ei ole, miten paljon ulkomailta saapuvilla on havaittu koronaviruksen herkemmin leviäviä muunnoksia. THL ja kunnat ohjaavat matkustajia jatkotesteihin, ja niiden tuloksista ei tule tietoja Vantaan kaupungille.

– Jos kysytään minun henkilökohtaista mielipidettäni siitä, onko ulkomailta tulevilta muunnosvirusta, niin ihan varmasti on, Aronkytö sanoi.

17.1. klo 18.22 Itä-Helsingissä kahdessa koulussa ja yhdessä päiväkodissa mahdollisesti muuntunutta koronavirusta

Helsingissä Herttoniemenrannan alakoulussa, Porolahden yläkoulussa sekä Tuorinniemen päiväkodissa epäillään altistumisia muuntuneelle, entistä ärhäkämmin tarttuvalle koronavirukselle.

Lopullisesti asia varmistuu vasta, kun altistuneiden henkilöiden koronatesteistä on tutkittu laboratoriossa viruksen perimä.

Helsingin johtajaylilääkärin Timo Lukkarisen mukaan nyt toimitaan kaiken varalta niin kuin kyseessä olisi Isosta-Britanniasta tullut ärhäkkä virusmuunnos.

Asian selvittäminen vaatii koronanäytteestä saadun viruksen perimän avaamista eli sekventointia laboratoriossa. Vielä ei tiedetä, kuinka monta päivää tähän kuluu.

UK-variantista puuttuu tiettyjä geenipätkiä, esimerkiksi S-geeni. Kaikki koronatestien näytteet, joista puuttuu tämä geeni, eivät kuitenkaan ole UK-variantteja.

– Jotta asiaan saadaan varmuus, lähtevät näytteet, joista puuttuu S-geeni, edelleen sekvensoitavaksi, jolloin tarkka kanta selviää, Lukkarinen avaa monimutkaista asiaa.

Lue lisää aiheesta täältä.

17.1. klo 12.40 Vantaan Katriinan sairaalassa altistuneita

Potilaita on altistunut koronalle Vantaan Katriinan sairaalan kakkososastolla kaupungin tiedotteen mukaan.

Kaikki 19 altistunutta on testattu ja heidän tuloksensa ovat negatiivisia, mutta taudin pitkän itämisajan vuoksi tartuntataudeista vastaava lääkäri on asettanut heidät karanteeniin.

Altistuneiden lisäksi osastolla on hoidossa kaksi koronaa sairastavaa potilasta.

Pandemian vuoksi vierailuja Vantaan sairaalan osastoilla on rajoitettu jo aiemmin. Rajoitukset ovat voimassa tammikuun loppuun saakka.

Näin pyritään turvaamaan potilaiden turvallisuus ja henkilöstön riittävyys. Siksi myös potilaiden kotilomat on kielletty.

16.1. klo 17.46 Venäjä avaa lentoyhteyksiä, joukossa myös Helsinki

Venäjä avaa muutamia lentoyhteyksiä 27. tammikuuta alkaen. Yhteydet avataan Moskovasta Helsinkiin sekä Vietnamin, Intian ja Qatarin pääkaupunkeihin, kertoo uutistoimisto Reuters.

Uutistoimisto Tassin mukaan lentoyhteys avataan myös Pietariin. Molempiin kaupunkeihin on määrä lentää kaksi kertaa viikossa.

Venäjä keskeytti kaikki ulkomaanlennot maaliskuun lopulla.

Venäjän viranomaisten mukaan lievennyksiin voidaan ryhtyä, mikäli lentoreittien lähtömaat täyttävät tiettyjä kriteerejä. Viranomaiset huomauttivat myös, että Suomessa sekä Vietnamissa, Intiassa ja Qatarissa koronaviruksen ilmaantuvuus kahden viikon aikana sataa tuhatta asukasta kohden on alle 40.

Suomi kehottaa edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista Venäjälle.

Lähteet: Reuters, Tass

16.1. klo 9.38 Suurin osa varianttiviruksista tulee Suomeen Briteistä

Helsingin yliopiston virologian professorin Olli Vapalahden mukaan pääosa varianttiviruksista tulee Suomeen tällä hetkellä Britanniasta, mutta myös muista maista.

– Viruksen maahantulon estäminen on nyt tärkeää. Näin voidaan merkittävästi ellei estää, ainakin hidastaa muunnoksen leviämistä ja taudin kiihtymisvaaraa, josta on jo riittävästi esimerkkejä maailmalta. Koska muualla tartuntoja on moninkertaisesti enemmän kuin Suomessa ilman varianttejakin, tällä tavoin muutenkin vähennetään uusia tartuntaketjuja. Tiukemmat testaus- ja kontrollitoimet rajoilla ovat tarpeen, Vapalahti sanoo.

Nyt viranomaiset ohjeistavat pitämään kahden metrin turvaetäisyyksiä ja käyttämään maskia, jos turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.

– Maski ennen kaikkea estää tartuttamasta muita ja mitä enemmän sitä käytetään sitä enemmän siitä on hyötyä. Tartuntoja on tällä hetkellä liikaa monin paikoin, jotta rajoituksia voitaisiin ainakaan höllentää ja niiden noudattamista on mahdollista vielä parantaa. Viimeistään siinä vaiheessa, jos varianttikanta saa enemmän jalansijaa, kireämpiä rajoituksia varmasti tarvittaisiin, sillä nämä toimet eivät enää riittäisi, arvioi Vapalahti.

Voit lukea lisää aiheesta täältä.

15.1. klo 17.40 Espoolaisessa hoivakodissa koronavirustartuntoja

Palvelutalo hopeakuun yhdessä ryhmäkodissa Espoossa on todettu koronavirustartunta yhdeksällä asukkaalla ja seitsemällä työntekijällä.

Ryhmäkoti on eristetty muista yksiköistä, eivätkä henkilökunta ja asukkaat liiku sen ulkopuolella.

Koronarokotukset hoivakotien asukkaille ja henkilöstölle alkoivat Espoossa tällä viikolla. Palvelutalo Hopeakuun henkilöstön rokotukset alkoivat torstaina 14. tammikuuta ja asukkaiden rokotukset alkavat lauantaina 16.tammikuuta.

15.1. klo 14.26 Virusvariantille altistuneen karanteeni voi venyä jopa kolmeen viikkoon

Virusvariantit huolestuttavat erityisesti niiden herkän tartuttavuuden vuoksi, HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen sanoo.

Testauksen tarve tulee lisääntymään entisestään, sillä uudelle virusmuunnokselle altistuneet oireettomat henkilöt tulee seuloa testeillä entistä huolellisemmin.

Virusvariantille altistuneille karanteenimääräykset ovat erittäin tiukat. Altistuneelle karanteeni on 14 päivää.

–Jos yksikin karanteenissa altistumisen takia olevista sairastuu, silloin samassa taloudessa asuvien karanteeni venytetään kolmeen viikkoon.

Karanteenissa olevan tulisi tällaisessa tapauksessa pysyä erillään myös samassa taloudessa asuvista.

15.1. klo 14.02 HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen: Olemme pandemian käännekohdassa

HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen kertoo, että uuden virusvariantin leviäminen merkitsee käännekohtaa pandemiassa.

Suomessa on 13.1. mennessä todettu 61 uuden virustyypin varianttia, joista liki kaikki ovat Iso-Britannian virustyyppiä. Vain 2 tapausta on ollut Etelä-Afrikan virusvarianttia.

Tartuntatapaukset ovat pääosin liittyneet matkailuun, mutteivät kaikki. Kaikki rajoilla otetut postitiiviset virusnäytteet ohjataan lisätutkimuksiin variantin selvittämiseksi.

Uuden virustyypin tartuttavuuden arvioidaan olevan 50–70 prosenttia suurempi kuin ns. villiviruksen. Syyksi on arvioitu, että virus toistuu ja jakautuu nopeammin tai että sitä olisi nielussa enemmän.

– Suomessa on ollut muun muassa tartuntaketju, jossa yksi ihminen on tartuttanut 28 muuta, Ruotsalainen sanoo.

Tämä tartuntakejtu on ollut niin sanottua Britanian virusmuunnosta. Sen aiheuttamia tartuntaketjuja on todettu jo useampia Suomessa.

Tanska on tehnyt karkeaa laskelmaa, kuinka paljon voisi olla tapauksia siihen nähden kuinka paljon virusvariantteja on analytiikassa todettu.

– Eli jos meillä Suomessa on tällä hetkellä todettu 61 virusvarianttia, niin se kerrotaan yhdeksällä eli meillä olisi tällä hetkellä mahdollisesti 550 tapausta jo Suomessa, Ruotsalainen sanoo.

Ruotsalainen korostaa, että kyseessä on arvio, joka perustuu Tanskan tekemiin laskelmiin.

15.1. klo 12.54 Abiturientit lähiopetukseen myös Sipoossa

Sipoon lukiot siirtyvät maanantaista alkaen osittaiseen etäopetukseen, kun ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvien lukiolaisten opetus järjestetään osittain lähiopetuksena. Muutoin lukiot jatkavat etäopetusta.

– Ylioppilaskirjoitukset ovat tärkeä kohta lukiolaisten opintojen jatkon ja tulevaisuuden osalta. Osittaisella lähiopetuksella pyritään tukemaan ja vahvistamaan opiskelijoiden valmistautumista kirjoituksiin, sivistysjohtaja Jukka Pietinen sanoo.

Penkinpainajaisia ja vanhojen tansseja ei vietetä vallitsevassa epidemiatilanteessa, vaan ne siirretään tulevaisuuteen.

15.1. klo 12.50 HUSin Mäkijärvi: Uudellamaalla ollaan edelleen vaarallisen korkealla tartuntatasolla

Koronavirustartuntojen toinen aalto alkoi syys-lokakuussa. Huippuviikoilla oli 1 600 tartuntaa viikossa. Tartuntojen määrän lasku on pysähtynyt, tällä hetkellä tartuntoja todetaan noin 900 viikossa.

– Tavoite on huomattavasti matalammalla. Kesällä oli 10–30 tartuntaa, sanoo HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.

Testeissä käyminen laski joulun jälkeen ja on tällä hetkellä noin 3 000–4 000 testiä päivässä. Luku on Mäkijärven mukaan liian alhainen, testeihin tulisi hakeutua pienistäkin oireista.

– Olemme vaarallisen korkealla tasolla, tästä pitäisi päästä alaspäin, johtajaylilääkäri Mäkijärvi sanoo.

15.1. klo 12.47 Helsinki on puolittanut ilmaantuvuusluvun joulukuusta

Helsingin ensimmäinen koronavirustartunta todettiin karkauspäivänä 29. helmikuuta 2020. Sen jäkeen niitä on todettu kumulatiivisesti 11 612. Koronaan on menehtynyt 240 helsinkiläistä.

Tartuntojen määrä on kuitenkin kääntynyt laskuun, ja taudin ilmaantuvuus on karkeasti puolittunut. Ilmaantuvuusluku eilen oli 137, kun se oli pahimmillaan joulukuussa peräti 273.

Tartuntoja esiintyy nyt eniten yleisissä sosiaalisissa tilanteissa, perhejuhlissa ja kotibileissä.

Tavallista koronavirusta ärhäkämmin tarttuvaa muunnosta on löytynyt reilulta 20 testatulta.

Koronarokotuksia on Helsingissä annettu lähes 6 000 annosta.

15.1. klo 12.47 Lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoitukset jatkuvat pääkaupunkiseudulla

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan olemassa olevissa rajoituksissa ja suosituksissa pitäydytään toistaiseksi. Kaikki kuntien harrastustoiminta on keskeytetty sisätiloissa ja kaikki yli 20-vuotiaiden harrastustoiminta myös ulkona.

Yksityisten toimijoiden suositellaan edelleen noudattavan samoja rajoituksia.

– Olen erittäin huolissani siitä, kuinka kohtuuttoman ison taakan lapset ja nuoret joutuvat koronan torjunnasta kantamaan, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoo.

Vapaavuoren mukaan voi aiheellisesti kysyä, onko rajoituksista enemmän hyötyä kuin haittaa. Lasten ja nuorten harrastustoimintaan yhdistettävien tartuntojen osuus ei hänen mukaansa ole kokonaisuuden kannalta ratkaiseva.

Päätös rajoitusten jatkamisesta perustuukin valtakunnalliseen huoleen koronaviruksen muunnoksen leviämisestä.

– Perustamme päätöksen jatkaa rajoituksia ennen kaikkea tavoitteeseen hillitä muuntoviruksen leviämistä, pormestari Vapaavuori sanoo.

15.1. klo 12.44 Abiturientit pääsevät lähiopetukseen pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi eilen, että abiturienteille avataan mahdollisuus valmistautua ylioppilaskirjoituksiin lähiopetuksessa.

Koronakoordinaatioryhmä perustelee päätöstä ylioppilaskirjoitusten kasvaneella painoarvolla ja abiturienttien yhdenvertaisuudella.

Abiturienttien oppitunnit järjestetään hybridiopetuksena, ja opiskelijat voivat itse valita osallistuvatko lähiopetukseen vai etäopetukseen.

Opiskelijoille suositellaan kahden viikon mittaista omaehtoista karanteenia ennen ylioppilaskirjoituksia. Kirjoitukset alkavat 16. maaliskuuta.

Toisen asteen koulutusta jatketaan pääkaupunkiseudulla muilta osin etäopetuksessa. Lukioissa normaalisti järjestettävät vanhojen tanssit siirretään ja penkkarit perutaan pääkaupunkiseudun kunnissa.

14.1. klo 15.27 Korona kurittaa Vantaata: työttömiä 10 000 enemmän kuin vuosi sitten

Koronapandemia on aiheuttanut voimakasta työttömyyttä Vantaalla. Tällä hetkellä Vantaalla on 18 190 työtöntä, joista lomautettuja 4 654. Määrä on 10 000 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Joukuussa Vantaalle tuli tuhat työtöntä lisää. Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljasen mukaan yritysten vaikea tilanne heijastui vuoden lopun lukuihin.

– Ruoka-apukassit ovat suositumpia kuin koskaan, Viljanen sanoo.

Vantaan mediainfo kaupungin koronatilanteesta ja muista ajankohtaisista asioista järjestettiin torstaina iltapäivällä. Seurasimme suoraa infoa erillisessä jutussa, löydät sen täältä.

14.1. klo 6.34 PKS-koronakoordinaatioryhmä pohtii lasten ja nuorten harrastusten avaamista

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päättää tänään iltapäivällä mahdollisista uusista koronaohjeistuksista ja -linjauksista.

Viime viikolla luvattiin, että tällä viikolla päätettäisiin muun muassa lasten ja nuorten harrastoiminnan mahdollisesta avaamisesta myös sisätiloissa sekä abiturienttien lähiopetukseen siirtymisestä ennen kevään lukulomaa ja ylioppilaskirjoituksia.

14.1. klo 6.34 Noin 50 altistui koronalle Uusimaa Areenalla Porvoossa lauantaina

Noin 50 henkilöä on altistunut koronavirustartunnalle porvoolaisen urheiluseuran edustusjoukkueen harjoituksissa Uusimaa Areenalla lauantaina 9. tammikuuta. Noin puolet altistuneista on porvoolaisia.

– Altistumisia on paljon, sillä kasvomaskeja, turvavälejä ja kontaktien rajoittamista koskevia koronaohjeita ei noudatettu kaikilta osin seuran harjoituksissa, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jeff Westerlund kertoo.

Porvoo tiedottaa, että terveydenhuoltoviranomaisten oli määrä olla yhteydessä altistuneisiin keskiviikkona 13. tammikuuta.

13.1. klo 16.02 Yliopistosairaalat rokottaneet valtaosan hoitohenkilökunnasta

Lähes kaikissa yliopistosairaanhoitopiireissä koronapotilaita hoitavasta henkilökunnasta valtaosa on yliopistosairaaloiden mukaan rokotettu.

Suomeen saapuvien rokotteiden pieni määrä on monella alueella rokotusten pullonkaula, yliopistosairaaloista kerrotaan STT:lle.

Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen 50 000 annoksen viikkoerän loppuosa saapuu Suomeen tänään, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Mia Kontio STT:lle.

Suomeen on saapunut silloin yhteensä 150 000 rokoteannosta. Lisäksi Modernan rokotetta pitäisi saapua maahan tällä viikolla 5 000 annosta.

13.1. klo 13.16 Ruusulankadun asumispalveluyksikössä koronavirustartuntoja vuodenvaihteessa

Ruusulankadun asumispalveluyksikössä todettiin joulu-tammikuun vaihteessa koronavirustartunta 32 asukkaalla ja viidellä työntekijällä, kertoo Helsingin kaupunki.

Liikkuva koronatestiryhmä toteutti testit paikan päällä vuoden vaihteessa.

Tartunnan saaneet asukkaat määrättiin eristykseen ja altistuneet asukkaat karanteeniin. Eristykset ja karanteenit toteutettiin pääosin asukkaiden omissa asunnoissa.

Valtaosa tartunnan saaneista sai lieviä oireita, mutta yksi asukas tarvitsi sairaalahoitoa.

Tilanne saatiin hallintaan tehokkailla eristys- ja suojaustoimenpiteillä sekä laajoilla joukkotestauksilla.

Eristykset ja karanteenit päättyivät sunnuntaina 10. tammikuuta.

13.1. klo 12.25 Lasten roolia koronavirusmuunnoksen levittäjänä selvitetään

Euroopassa seurataan hyvin tarkasti koronaviruksen brittimuunnoksen kehittymistä. Suuri kysymysmerkki liittyy uuden brittimuunnoksen tartuttavuuteen ja lasten roolin taudin leviämisessä.

On mahdollista, että viruksen muuttuessa muutoksia tapahtuu myös virukseen sairastuvissa ja sitä tartuttavissa väestöryhmissä. Siitä on ollut pieniä viitteitä alkuvaiheessa brittivariantin osalta.

Tähän asti on näyttänyt siltä, että lasten rooli viruksen leviämisen osalta ei ole niin merkittävä kuin esimerkiksi influenssassa tai rs-viruksessa.

Jos lasten rooli tartuttajina osoittautuisi muuntuneen, voisi sillä olla laajoja vaikutuksia moniin tämänhetkisiin linjauksiin. Ensimmäisenä olisi uudelleenarvioitava koulujen ja päiväkotien aukiolo.

13.1. klo 12.23 MaRa: Tartuntatautilakiesitystä muutettava – valtion kompensoitava toimipaikan sulkemisesta aiheutuvat tappiot

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa vaatii, että jos paikallisviranomaiset voivat jatkossa koronan takia sulkea yritysten toimipaikkoja, valtion on kompensoitava vahingot.

Tartuntatautilain muutosesityksen mukaan paikallisviranomainen voisi sulkea yrityksen toimipaikan enintään kahdeksi viikoksi koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

MaRan mukaan ehdotuksen piirissä on toimialoja, joissa ei ole erityistä riskiä merkittävien tartuntaketjujen syntymiselle. MaRa lisää, että toimipaikan voisi sulkea, vaikka yritykset olisivat toimineet lain mukaisesti ja estäneet tehokkaasti viruksen leviämistä.

Sulkemisen yhtenä edellytyksenä on, että epidemia on sairaanhoitopiirin alueella leviämisvaiheessa eli ilmaantuvuusluku on vähintään 50. MaRan mukaan luku pitäisi nostaa sataan.

Lähde: STT

13.1 klo 12.21 HUS-alueella 169 uutta tartuntaa

Suomessa on todettu 324 uutta koronan aiheuttamaa tartuntaa, kertoo terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Suurin tartuntojen kasvu on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa on 169 uutta tartuntaa. Lisäksi Varsinais-Suomen alueella on 59 uutta tartuntaa ja Pohjois-Pohjanmaan piirin alueella 23 uutta tartuntaa.

Kaikkiaan Suomessa on nyt todettu 39 335 koronan aiheuttamaa tartuntaa.

12.1. klo 18.31 Tallinnan laivoilla ryhdytään testaamaan matkustajia

Helsingin kaupunki aloittaa Tallinnasta saapuvien matkustajien testaamisen laivamatkan aikana. Taustalla on THL:n suositus testata kaikki maahan saapuvat matkustajat, jotta estettäisiin ärhäkämmin tarttuvan brittimuunnoksen leviäminen.

Kokeilu käynnistyy yhden aluksen matkustajien testaamisella perjantaina. Tulevana viikonloppuna koronanäytteenotto viedään kaikille Tallinnasta Helsinkiin liikennöiville laivoille. Testi on matkustajille vapaaehtoinen.

– Jokaiselle vuorolle lähtee aluksi kaksi testaajaa ja vähintään kaksi terveysneuvoja, kertoo Helsingin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.

Kaupunki neuvottelee parhaillaan testien järjestämisestä laivoilla Varustamojen kanssa.

Aluksilla kokeillaan nyt näytteenottoa muun muassa siksi, että matkustajat eivät ole hakeutuneet satamissa olleiden terveysneuvontapisteiden kautta testeihin odotetulla tavalla.

12.1. klo 17.11 HUS: Hoitohenkilökunnan vapaa-ajan kontaktit ovat koronariski

Tämä kävi ilmi HUSin tutkimuksessa, jossa selvitettiin kuinka paljon ja missä yksiköissä hoitohenkilökunnalla on ollut koronavirusta.

Koronavirustartuntoja löytyi tehohoito-osastoilla koronapotilaita hoitaneilta vain yhdeltä henkilöltä eli 0,9 prosentilta, kun koronaa sairastavien vuodeosastoilla työskennelleillä tartuntoja oli kahdeksalla henkilöllä eli 9,1 prosentilla.

Eniten tartuntoja löytyi työntekijöiltä, jotka eivät työskennelleet koronaosastoilla, mutta jotka olivat kokoontuneet henkilökunnan kesken yhteiseen tilaisuuteen töiden jälkeen.

12.1. klo 16.57 Vantaan kaupunki suosittelee kasvomaskeja kuudesluokkalaisille

Suositus tulee voimaan keskiviikkona 13. tammikuuta ja se perustuu THL:n päivittämään maskisuositukseen.

Oppilaat saavat koululta neljä maskia päivässä. Koulut myös ohjeistavat oppilaita maskien käytöstä ja vaihtamisesta. Oppilaat voivat myös käyttää halutessaan omia maskejaan.

Kyse on suosituksesta, eikä maskin käyttö ole pakollista Vantaan kouluissa.

11.1. klo 12.34 Suomessa on todettu 200 uutta koronavirustartuntaa, joista 106 Uudellamaalla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että Suomessa on raportoitu 200 uutta koronavirustartuntaa. Näistä 106 on todettu Uudellamaalla.

10.1. klo 12.58 Ilmaantuvuusluku on korkein Uudellamaalla

Suomessa on raportoitu 198 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu noin 3 600, mikä on reilut 550 vähemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Kumpanakin tuoreimpana viikkona on kirjattu noin 1 800 tartuntaa, eli tartuntamäärät ovat hidastaneet laskuaan joulukuun huippulukemista. Koronavirustartuntoja on havaittu eniten Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Koronavirustapauksia on havaittu 62 sataatuhatta ihmistä kohden viimeisten kahden viikon aikana. Edeltävien kahden viikon aikana tämä ilmaantuvuusluku oli noin 80.

Ilmaantuvuusluku on korkein Uudellamaalla, jossa se on 106. Myös Varsinais-Suomessa tilanne on muuta maata vaikeampi, ja ilmaantuvuusluku on siellä 99.

Koronatestejä on THL:n mukaan tehty Suomessa kaikkiaan hieman alle 2,6 miljoonaa. Yhteensä koronatartuntoja on Suomessa raportoitu 38 600.

8.1. klo 13.55 Loviisa ja Tuusula jatkavat koronarajoituksia tammikuun loppuun

Loviisan kaupunki ja Tuuslan kunta jatkavat koronarajoituksia tammikuun loppuun.

Tuusulan kunnan ulkoharrastuspaikat aukenivat kuntalaisille kuitenkin jo eilen, torstaina. Pukukopit ja huoltorakennukset pidetään kuitenkin suljettuina.

Loviisassa lasten ja nuorten harrastustoimintaa voi järjestää ulkotiloissa.

Loviisan lukiot jatkavat etäopetuksessa, mahdollisista muutoksista sovitaan koulukohtaisesti. Tuusulan lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa siirrytään etäopetuksesta osittaiseen etäopetukseen.

8.1. klo 12.40 Porvoo jatkaa koronarajoituksia tammikuun loppuun

Porvoo jatkaa pääkaupunkiseudun kaupunkien tapaan koronarajoituksia tammikuun loppuun, kaupunki tiedottaa. Käytännössä kaikki kaupungin kulttuuri- ja liikuntatilat sekä uimahalli ovat kiinni, kirjasto palvelee rajoitetusti.

Kaupunki muistuttaa myös muiden rajoitusten ja suositusten noudattamisesta.

Abiturientit siirtyvät lähiopetukseen tulevana maanantaina. Lukion ykkös- ja kakkosluokkalaiset jatkavat etäopetuksessa.

Pääkaupunkiseudulla abien mahdollisesta lähiopetuksesta päätetään ensi viikolla.

7.1. klo 14.32 Koronarokotteesta viisi haittailmoitusta Suomessa – osa tarvinnut hoitoa allergiseen reaktioon

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kertoo saaneensa toistaiseksi viisi haittavaikutusilmoitusta Suomessa tällä hetkellä käytössä olevasta koronarokotteesta.

Jaostopäällikkö Maija Kaukonen Fimean lääketurva-arvioinnin jaostosta sanoo, että rokotteen on ilmoitettu aiheuttaneen allergisia reaktioita sekä rokotuskohdan reaktioita.

Osaan allergisista reaktioista on annettu hoitoa, hän toteaa.

– Rokotteisiin liittyy yleisesti allergisten reaktioiden mahdollisuus, ja tämän vuoksi rokottaminen tehdään sellaisissa paikoissa, joissa rokotettavien allergisia reaktioita voidaan alkaa hoitaa. Rokottamisen jälkeen pyydetään myös jäämään seurantaan, jolloin mahdolliset reaktiot jäävät kiinni.

Kaukosen tietojen mukaan Suomessa on annettu tähän mennessä useita tuhansia koronarokotteita. Ilmoitetut haittavaikutukset eivät ole sisältäneet yllätyksiä, vaan ne on lueteltu rokotteen valmisteyhteenvedossakin.

Esimerkiksi yhden ihmisen noin 100 000:sta on arvioitu saavan rokotteesta vakavia allergisia oireita.

Kaukonen toteaa, että kuka tahansa rokotteen saanut voi tehdä Fimealle haittavaikutusilmoituksen.

– Me tiedämme, että tämä rokote aiheuttaa varsin paljon rokotuspaikan reaktioita, punoitusta, kuumotusta, käden kipua, kuumereaktiota, vähän lihas- ja nivelkipuja. Mutta jos tulee jotain, mitä valmisteyhteenvedossa ei ole, etenkin niistä haittavaikutuksista kannattaa ilmoittaa meille.

Fimea raportoi koronarokotteista tehdyistä haittavaikutusilmoituksista nettisivuillaan.

7.1. klo 11.36 HUS huolissaan vähentyneistä testimääristä

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on huolissaan vähentyneistä koronatestimääristä.

HUS toteaa tiedotteessaan, että testiin hakeutuneiden määrä väheni huomattavasti joulun ja uudenvuoden aikaan. Sairaanhoitopiirin mukaan on mahdollista, että moni on jättänyt hakeutumatta testiin oireista huolimatta.

– Ihmisten liikkuminen pyhien aikaan ei ole vähentynyt, ja sen vuoksi meillä terveydenhuollossa on huoli siitä, että tartuntoja on jäänyt toteamatta, sanoo HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen tiedotteessa.

Hän tähdentää tämän voivan johtaa epidemian äkilliseen pahentumiseen.

– On tärkeää, että testiin mennään välittömästi, jos on mitään koronavirustartuntaan viittaavia oireita.

5.1. klo 8.58 Koronaryhmät kokoustavat tänään

Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan koronakoordinaatioryhmät kokoontuvat tänään keskustelemaan alueen koronatilanteesta. Tiedotustilaisuus aiheesta pidetään iltapäivällä kello 13.

Pääkaupunkiseudun kokoukseen osallistuva Vantaan sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö on varma, että pöydälle nousee myös kysymys, jatkavatko yläkoulut lähiopetuksessa joululomien jälkeen.

Lisäksi keskusteluissa huomioidaan hänen mukaansa Britanniasta levinnyt koronaviruksen uusi muunnos. Virusmuunnosta on THL:n mukaan tavattu myös Uudellamaalla.

4.1. klo 15.14 Koronarokotteesta saatu allergisia reaktioita

COVID-19-rokotteiden haittavaikutuksista on tehty tähän mennessä neljä ilmoitusta Fimean haittavaikutusrekisteriin. Oireet ovat olleet allergisia reaktioita tai pistoskohdan reaktioita. Kaikilla reaktioilla on ajallinen yhteys rokotteen ottamiseen, kerrotaan Fimeasta. Tällaisista mahdollisista haittavaikutuksista on ilmoitettu rokotteen valmisteyhteenvedossa ja pakkausselosteessa.

Myös rokotteen saavat voivat terveyshoitoalan ammattilaisten lisäksi ilmoittaa oireista Fimealle, joka tiedottaa rokotteesta sivuillaan.

4.1. klo 13.30 Virusmuunnosta tavattu Uudellamaalla, tapaukset liittyvät ulkomailla matkustamiseen

Suomessa on toistaiseksi todettu yhteensä 17 muuntunutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Näistä 14 uusinta on todettu uusissa laboratoriotutkimuksissa. Kolme on raportoitu aiemmin joulukuun lopulla.

Tapaukset liittyvät laitoksen mukaan pääosin Britanniassa tai muualla ulkomailla matkustamiseen 7.–20. joulukuuta välisenä aikana. Kaikilla sairastuneilla on todettu Britanniassa levinnyt virusmuunnos.

Tartunnoista viisi on todettu sairastuneiden perheenjäsenillä, jotka ovat olleet karanteenissa. Kaikki uudet tapaukset ovat Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.

4.1. klo 12.26 HUSin alueella 73 uutta tartuntaa

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on kirjattu 73 uutta koronavirustartuntaa, raportoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Uusista tartunnoista Helsingissä on todettu 53. Espoossa uusia tartuntatapauksia on viisi, Vantaalla puolestaan seitsemän.

4.1. klo 12.06 Lentoasemalla edessä poikkeuksellisen paljon massatestejä

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on tarkoitus tehdä kuluvalla viikolla poikkeuksellisen paljon saapuvien matkustajien massatestauksia: suunnitelmissa on testata lähes 30 koneen matkustajat koronaviruksen varalta.

Joukkotestauksessa matkustajat ohjataan lentokoneesta suoraan koronatesteihin ennen rajamuodollisuuksia.

Massatestausten suuri määrä selittyy sillä, että Helsinki-Vantaalle on saapumassa tällä viikolla poikkeuksellisen paljon lentomatkustajia maista, joissa koronavirustilanne on erityisen hankala.

4.1. klo 8.49 Korona lisäsi rajusti helsinkiläisnuorten työttömyyttä

Koronapandemia sai alle 30-vuotiaiden helsinkiläisten työttömyyden rajuun kasvuun, tiedottaa Helsingin kaupunki.

Vielä toissa vuonna työttömyys aleni voimakkaimmin juuri helsinkiläisten nuorten kohdalla, mutta vuonna 2020 työttömien nuorten määrä kasvoi korkeimmillaan alle 25-vuotiaiden kohdalla peräti 111 prosenttia sekä 25–29-vuotiailla 96 prosenttia.

Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja työllisyysasioiden johtaja Ilkka Haahtela sanoo tiedotteessa, että koronapandemia toi rajun käänteen hyvin alkaneeseen vuoteen.

– Nyt tilastot puhuvat karua kieltä: sitä mukaa kun alle 30-vuotiaiden työttömyys on kasvanut, avoimien työpaikkojen määrä on laskenut. Jyrkintä kasvua on tapahtunut 20–24- ja 25–29-vuotiaiden helsinkiläisten työttömien ryhmissä, hän toteaa.

Tiedotteessa kerrotaan, että pahimmin korona on kurittanut palvelu- ja myyntialoja.

– Tarkasteltaessa alle 30-vuotiaiden helsinkiläisten työttömien ikäryhmää sukupuolittain nähdään myös, että naisten osuus kasvoi neljä prosenttia, Haahtela lisää.

4.1. klo 7.20 Helsinki alkaa rokottaa hoivapalvelujen asukkaita

Helsingissä noin 2 000 ihmistä saa tällä viikolla koronarokotteen, kertoo kaupunki tiedotteessaan. Terveydenhuollon henkilöstön lisäksi Helsingissä aiotaan rokottaa neljän seniorikeskuksen asukkaita.

Rokotusjärjestyksen mukaan ensimmäisinä rokotettaviin kuuluvat koronapotilaita hoitavan ja hoivapalvelujen henkilöstön ohella myös ympärivuorokautisen hoivan asukkaat.

Helsingin kaupungin mukaan valittujen seniorikeskusten asukkaisiin ja näiden läheisiin on oltu yhteydessä rokotusmahdollisuudesta.

– On todella hienoa, että pystymme jo nyt aloittamaan hoivapalvelujen asukkaiden rokotukset. Vaikka rokotukset ovat alkaneet, niin edelleen noudatamme hoivapalveluissa huolellisia suojaustoimenpiteitä. Valitettavasti vierailurajoituksiinkaan rokotukset eivät vielä vaikuta, Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkarainen sanoo tiedotteessa.

Viime viikon aikana koronarokotteen sai Helsingissä vajaa tuhat kaupungin terveydenhuollon ammattilaista.

Lue tästä Uudenmaan koronapäivitykset 1.12.–31.12.2020