6.2. klo 15.22: Eurassa joukkoaltistus koronalle

Eurassa 24 henkilö on altistunut koronalle. Tartunnan lähde on vielä epäselvä. Lue lisää.

6.2. klo 11: Rauman normaalikoulussa kaksi koronavirustartuntaa

Noin 40 henkilöä on asetettu karanteeniin. Seassa on sekä aikusia että lapsia. Lue lisää.

5.2. klo 11.43 Kankaanpää siirtää lukion etäopetukseen ja sulkee julkisia tiloja

Pohjois-Satakunta on koronan leviämisvaiheessa. Lue lisää.

4.2. klo 22.27 Satasairaala korjaa: Peruskouluissa suositellaan yhä lähiopetusta koronan leviämisalueilla Raumalla ja Pohjois-Satakunnassa

Satasairaala korjaa aiempaa tiedotettaan, että kouluissa suositellaan etäopetusta. Lue lisää.

4.2. klo 19.58 Pohjois-Satakunta ja Rauma koronan leviämisvaiheessa

Leviämisvaiheen alueille suositellaan mm. koulujen etäopetusta. Raumalla leviää koronan virusmuunnos. Lue lisää.

4.2. klo 12.18 Porilaisbaarissa on voinut altistua koronalle

Karaokebaari Jolenessa lauantaina käyneitä pyydetään tarkkailemaan voinitiaan mahdollisen korona-altistumisen vuoksi.

4.2. klo 7.01 Kangasmaskeista kannattaa siirtyä kirurgisiin suu–nenäsuojiin, sanoo asiantuntija – pitäisikö myös vähävaraisille jakaa kertakäyttömaskeja?

Osa kunnista on jakanut vähävaraisille pelkästään kangasmaskeja, jotka eivät suojaa koronalta kovin tehokkaasti.

3.2. klo 14.58 Arevan työntekijän koronatartunta aiheuttikin vain yhden altistumisen – koulutuksessa noudatettiin maskisuositusta

Aiemmin altistuneita arvioitiin olevan mahdollisesti 29. Lue lisää.

3.2. klo 10.23 Arevan työntekijällä koronatartunta – mahdollinen joukkoaltistuminen koulutustilaisuudessa Raumalla

Mahdollisia altistumisia on 29. Lue lisää.

3.2. klo 5.28 Huittisissa joukkoaltistuminen koronalle pubissa

Koronatartunnalle on voinut altistua Brewer´s Pubissa viime viikon torstaina.

2.2. klo 7.45 Yli 30 opiskelijaa altistunut koronalle Eurajoen kristillisellä opistolla

Koronaan sairastunut on kotoisin Satakunnan ulkopuolelta.

1.2. klo 18.23 Satasairaalassa korona-altistus lastenklinikalla

Osa kiireettömistä hoitoajoista joudutaan perumaan. Lue lisää.

1.2. klo 13.21 Rauman sote-johtaja: Normaalista juhannuksesta ei kannata vielä haaveilla

Rauman pahentunut koronatilanne huolestuttaa sote-johtaja Satu Heliniä, joka toivoo asukkaiden jaksavan noudattaa koronaohjeita. Lue lisää.

29.1. klo 18.07 Karviassa joukkoaltistuminen koronalle metallialan yrityksessä – jatkotartuntoja jo todettu

Tartuntoja on todettu tähän mennessä 13 ja altistuneita on kymmeniä. Lue lisää.

29.1. klo 15.46 Ammattioppilaitos Winnova vaatii maskin käyttöä tiloissaan

Maskivaatimus tulee voimaan helmikuun alussa. Lue lisää.

29.1. klo 14.57 Vanhojen tanssit siirtyvät Porissa toukokuulle

Toukokuussa tanssit pidetään, jos koronatilanne sen mahdollistaa. Lue lisää.

29.1. klo 14.47 Rauman lukiolaiset etäopetukseen, urheiluseuroille vaatimus vastuullisesta käytöksestä

Jos urheiluseurat eivät pidä lasten ja nuorten harrastuksissa riittäviä turvavälejä, Rauma peruu harrastusvuorot. Lue lisää.

29.1. klo 13.56 Porissa päiväkodissa korona-altistuminen

Koronatartunta on ilmennyt yhdellä Puinnintien päiväkodin työntekijällä. Tartunnalle on altistunut 22 lasta ja seitsemän työntekijää. Lue lisää.

29.1. klo 12.52 Raumalaisille uusi tapa päästä koronatestiin

Nettivarauksen voi tehdä Omaolo-palvelussa, jos oireet ovat lieviä. Lue lisää.

29.1. klo 10.45 Nanun koulussa Raumalla korona-altistuksia

36 ihmistä on joutunut altistusten takia karanteeniin. Lue lisää.

28.1. klo 21.34 Rauma tiedotti korona-altistuksesta, mutta paikkatieto oli väärä

Deniss Kebab -ravintolan sijasta mahdolliset altistukset sattuivat Antalya-ravintolassa. Lue lisää.

28.1. klo 21.18 Satakunta on palannut koronan kiihtymisvaiheeseen

Rauman seutu on jo lähellä leviämisvaihetta. Lue lisää aiheesta ja asetetuista uusista rajoituksista.

28.1. klo 15.55 Pori pitää liikunta- ja nuorisotilat vielä kiinni

Koronan aiheuttamat rajoitukset olivat voimassa tämän viikon loppuun, mutta kaupunki päätti jatkaa niitä. Lue lisää.

28.1. klo 11.20 Rauman WinNovassa koronan joukkoaltistuminen

Alustavien tietojen mukaan altistuneita on 29. Lue lisää.

27.1. klo 19.52 Koronatartuntoja kirjautunut väärin perustein Poriin

Satasairaalan mukaan Rauman telakan koronatartuntoja on kirjautunut virheellisesti Poriin, koska potilailla ei ole Suomessa vakituista asuinpaikkaa. Lue lisää.

27.1. klo 19.29 Raumalla taas uusia koronatartuntoja telakka-alueella

Tartunnat liittyvät aiempaan joukkotartuntaketjuun. Lue lisää.

27.1. klo 13.41 Raumalta löydetty koronan virusmuunnosta

Tartunnat on todettu jo tammikuun alussa, mutta nyt niiden aiheuttajaksi on vahvistunut virusmuunnos. Lue lisää.

27.1. klo 10.53 Noormarkun yhtenäiskoulussa altistumisia koronalle

Koronavirukselle on altistunut neljä opettajaa ja 24 oppilasta. Lue lisää.

26.1. klo 21.01 Satakunta on palaamassa koronan kiihtymisvaiheeseen

Satasairaalan mukaan koronatilanne on pahentunut jälleen. Lue lisää.

26.1. klo 16.58 Koronavirus leviää Rauman telakalla kovaa tahtia

Tiistaina todettiin 19 uutta koronatartuntaa. Lue lisää.

26.1. klo 6.06 Kaupunginjohtaja on huolestunut Rauman huononevasta koronatilanteesta – maskien käytöstä ja turvavälien pitämisestä lipsuttu

Sairaanhoitopiirin mukaan kiihtymisvaiheeseen siirtymisen riski Raumalla on erittäin suuri.

25.1. klo 19.49 Rauman telakalla taas koronatartunta

Mahdolllisen altistuksen takia on testattu 33 henkilöä. Lue lisää.

25.1. klo 18.36 Ruskalinnan vanhusten palvelutalossa altistuksia

Henkilökuntaan kuuluva altisti 12 asukasta ja kuusi henkilökuntaan kuuluvaa sunnuntaina. Lue lisää.

25.1. klo 14.39 Porin Karjarannan Shellillä korona-altistus sunnuntaina

Porin perusturvan mukaan huoltoaseman ravintolapuolella oli klo 12–17 henkilö, jolla todettiin myöhemmin koronatartunta. Lue lisää tästä.

22.1. klo 13.02 Koronatartuntojen määrä Raumalla selvässä kasvussa – altistus aiheuttaa peruutuksia hammashoitoloissa

Kaupungin suun terveydenhuollon työntekijällä on todettu koronatartunta. Lue lisää.

22.1. klo 6.52 Riski uudesta koronan kiihtymisvaiheesta on Satakunnassa melko suuri

Satakunnassa on toistaiseksi todettu kaksi muuntuneen koronaviruksen aiheuttama tartuntaa.

20.1. klo 15.21 Kokoontumisrajoitukset pysyvät Satakunnassa ennallaan

Yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin voi osallistua korkeintaan 20 henkilöä. Lue lisää.

20.1. klo 13.15 Rauman sataman alueella koronan joukkoaltistus

Tartunnalle on altistunut 17 ihmistä. Lue lisää.

20.1. klo 10.44 Porin työllistämispalvelun pajalla koronan joukkoaltistus

Koronatartunnalle on altistunut yli 20 henkilöä. Lue lisää.

20.1. klo 6.18 Satakunnan koronavirustilanne pysynyt vakaana – muuntovirusten aiheuttamia tartuntoja ei ole todettu lisää

Yli puolet viime viikolla todetuista tapauksista oli peräisin ulkomailta.

16.1. Satasairaalan teho-osaston työntekijä altisti 12 muuta työntekijää

Potilaat eivät altistuneet, mutta infektioylilääkäri korostaa, että joka työpaikalla on oltava varuillaan koronan kanssa. Lue lisää.

14.1. klo 19.45 Satakunta on taas koronan perustasolla

Maakunnassa pidetään koronaan liittyvät rajoitukset voimassa muun muassa taudin brittimuunnoksen leviämisen pelossa. Lue lisää.

13.1. klo 5.57 Korona-aika siirsi ensiapukurssit nettiin

Kursseja ei ole juurikaan jouduttu perumaan, kerrotaan Punainen Risti Ensiavusta. Lue lisää.

12.1. klo 5.53 Satakunnassa todettu koronavirusmuunnosta kahdella matkailijalla

Tapausten vuoksi viisi henkilöä on asetettu karanteeniin.

11.1. klo 12.25 Porilaisen Lounatuulen päiväkodissa korona-altistuksia

Päiväkodissa altistui viime viikolla 16 henkilöä. Lue lisää.

8.1. klo 17.25 Porin perusturva aloittaa koronarokotukset maanantaina

Ensi viikolla rokotetaan henkilökuntaa. Lue lisää.

8.1. klo 13.41 Kankaanpään kaupunki alkaa purkaa koronarajoituksia

Kaupungissa on ollut useita kuntia tiukemmat rajoitukset. Lue lisää.

8.1. klo 6.49 Korona siirtää Friitalan nahkatehtaan huippuaikoja esittävän näyttelyn avajaisia

Nahkamuseon näyttely kertoo tehtaan kukoistusaikojen tarinan. Lue lisää.

8.1. klo 5.47 Satakunnan koronatilanne parantunut – kunnille silti suositus jatkaa rajoituksia tammikuun loppuun asti

Satakunta on edelleen koronan kiihtymisvaiheessa, mutta lähestyy perustasoa. Lue lisää.

7.1. klo 6.57 Satakunnan koronatilanne rauhallinen – näytemäärä laski pyhien aikana

Maakunnan kunnat pääsevät aloittamaan koronapotilaita hoitavien työntekijöiden rokottamisen ensi viikolla.

5.1. klo 15.50 Koronarokotukset alkavat Raumalla

Aluksi Raumalla rokotetaan ensi viikolla koronapotilaiden hoitohenkilökunta. Lue lisää.

4.1. klo 14.40 Pori jatkaa tilojensa käyttörajoituksia – kaupunki suosittelee käyttämään maskia julkisilla paikoilla

Koronarajoitusten vuoksi muun muassa uimahallit ovat kiinni tammikuun 23. päivään saakka. Lue lisää.

4.1. klo 14.12 Sairaanhoitaja Mia Sorila ei empinyt koronarokotetta – "On ollut musertavaa nähdä terveiden ihmisten kärsivän viruksen aiheuttamasta sairaudesta"

Satakunnan ensimmäiset koronarokotukset on annettu maanantaina.

Satasairaalan päivystyosastolla työskentelevä sairaanhoitaja Mia Sorila (AMK) sai koronarokotuksen ensimmäisten joukossa Satakunnassa. Hän kehottaa ottamaan rokotteen heti kuin mahdollista. Vielä kuukausiin ei ole varaa löysäillä annettujen koronasuositusten kanssa.

– On ollut musertavaa nähdä terveiden, hyväkuntoisten ihmisten kärsivän viruksen aiheuttamasta sairaudesta. Kukaan ei vielä tiedä, kuinka pitkiä ne vaikutukset ovat. Voi olla, että joku menettää työnsä, toiset ovat menettäneet henkensä tämän tähden. Jokainen meistä on vastuussa siitä, että virus saadaan kuriin, muistuttaa Sorila

31.12 klo 6.05 Pohjois-Satakunnan leviämisvaihe rauhoittui kiihtymisvaiheeksi

Maakunnassa on nyt 375 koronavirustartuntaa. Lue lisää.

30.12. klo 14.27 Ensimmäiset koronarokotteet saapuivat Satakuntaan

Rokotukset aloitetaan maanantaina. Lue lisää.

28.12. klo 6.40 Maakunnassa yksitoista uutta tartuntaa, osa ulkopaikkakuntalaisilla

Tilanne on Satasairaalan mukaan pysynyt rauhallisena. Lue lisää.

23.12. klo 17.07 Koronarokotukset voivat alkaa tammikuun alussa, kertoo Satasairaala

Satasairaalan mukaan koronatilanne on rauhoittumassa, joten koronaohjeita pitää noudattaa joulun ajan. Lue lisää.

20.12. klo 16.15 Lisää koronatartuntoja Mainiokoti Akselissa

Tartuntoja on todettu yhteensä kolmella työntekijällä ja yhdellä potilaalla. Lue lisää.

19.12. klo 13.10 Mainiokoti Akselissa Porissa koronatartunta

Porissa palveluasumisyksikkö Mainiokoti Akselin työntekijällä on todettu koronavirustartunta. Lue lisää.

18.12. klo 19.21 Ässät jatkaa koronasäästöjä

Pelaajien ja toimistoväen palkkoja leikataan, toimistohenkilökuntaa lomautetaan. Lue lisää.

18.12. klo 17.04 Oma henkilöstökassa auttoi Poria saamaan edullista rahoitusta koronakriisin pahimmassa vaiheessa

Kaupungin henkilöstökassassa on kymmeniä miljoonia euroja työntekijöiden, kaupungin eläkeläisten ja Porin tytäryhtiöiden talletuksia. Lue lisää.

17.12. klo 19.24 Alueellisia rajoituksia suositellaan noudatettavan loppiaisen yli

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä suosittelee kunnille, että aiempia suosituksia ja rajoituksia jatketaan 10.1.2021 saakka. Lue lisää.

16.12. klo 11.19 Kokoontumisrajoitukset pysyvät Satakunnassa ennallaan yli vuodenvaihteen – ei yli 20 hengen yleisötilaisuuksia

Aluehallintoviraston päätöksellä koronan leviämistä ehkäisevät kokoontumirajoitukset ovat voimassa tammikuun 23. päivään asti. Lue lisää.

16.12. klo 10.56 Winnovan maarakennusalalla Porissa altistumisia koronalle

Altistuneita on noin kymmenen. Lue lisää.

16.12. klo 9.41 Pori jatkaa kaupungin tilojen käyttörajoituksia – Liisantorin tekojääradalle sadan luistelijan yläraja

Pori jatkaa koronarajoituksia 10. tammikuuta saakka.

15.12. klo 20.18 Huittisissa joukkoaltistuminen nuorisotoiminnassa

Huittisissa on tapahtunut joukkoaltistuminen koronavirukselle. Altistuminen on tapahtunut Huittisten voimistelijoiden nuorisotoiminnassa. Lue lisää.

14.12. klo 18.28 Koronatilanteen paheneminen pysähtynyt

Satasairaalan mukaan sekä Pohjois-Satakunnassa että myös Raumalla tilanne paranee, uusia tartuntoja on todettu Porissa. Lue lisää.

14.12. klo 5.33 Porin poliisiasemalla koronavirustartuntoja – asiakkaat eivät ole altistuneet

Sairastumiset eivät Lounais-Suomen poliisin mukaan vaaranna sen toimintakykyä.

11.12. klo 20.46 Luvialla joukkoaltistus koronalle

Tartunnalle altistui 19 ihmistä Merihelmessä. Lue lisää.

11.12. klo 17.44 Porin kaupungin johtoryhmässä koronavirustartunta

Sairastunut on sivistystoimialan toimialajohtaja Esa Kohtamäki. Lue lisää.

11.12. klo 13.15 Kankaanpää jatkaa tiukkoja koronarajoituksia

Pohjois-Satakunnan koronatilanne on edelleen vakava. Lue lisää.

11.12. klo 11.28 Noormarkun avoimessa päiväkodissa korona-altistus

Piilitien avoimessa päiväkodissa Porin Noormarkussa on 14 henkilöä altistunut koronalle. Lue lisää.

8.12. klo 20.42 Satakunnassa todettu 318 koronatartuntaa, sairaalahoidossa seitsemän potilasta

Satakunnassa on tiistaihin 8.12. mennessä todettu yhteensä 318 koronatartuntaa. Sairaalahoidossa on seitsemän potilasta, joista kolme on otettu hoitoon tänään. Lue lisää.

8.12. klo 15.13 Pohjois-Satakunnassa kolme uutta koronatartuntaa – kokonaisuudessaan tilanne on silti rauhoittumassa

Vaikka tilanne on viime päivinä tasaantunut, Pohjois-Satakunta on edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa. Lue lisää.

7.12. klo 6.39 Ulvilan terveysasema auki rajoitetusti työntekijän koronatartunnan vuoksi

Karanteeniin on asetettu noin 45 henkilöä.

4.12. klo 15.51 Raumalla uusi koronatartunta – noin 40 altistunutta

Tartunnan lähde ei ole vielä tiedossa. Lue lisää.

4.12. klo 8.20 Pohjois-Satakunnassa avattu huolipuhelimet koronatilanteen vuoksi – tarjolla keskusteluapua

Koronatilanne Pohjois-Satakunnassa on huonontunut nopeasti.

2.12. klo 17.01 Koronarajoitukset purevat: Porin ja Rauman teatterit kiinni loppuvuodeksi

Myös Porin promenadisalin loppuvuoden tapahtumat on peruttu. Lue lisää.

2.12. klo 14.25 Satakunnan kokoontumisrajoituksiin tiukennus: vain korkeintaan 20 hengen yleisötilaisuudet sallittuja

Aluehallintovirasto on päättänyt tiukennuksista Satakunnan huonontuneen koronatilanteen vuoksi. Lue lisää.

3.12. klo 6.03 Pohjois-Satakunnan koronatilanne synkkenee – 14 uutta tartuntaa

Pohjois-Satakunnassa on jo todettu yhteensä noin 70 koronatartuntaa.

2.12. klo 10.00 Pori rajoittaa monien tilojensa käyttöä loppuvuodeksi ja antaa uusia suosituksia koronaepidemian hillitsemiseksi – katso tallenne tiedotustilaisuudesta

Porin kaupunki rajoittaa monien tilojensa käyttöä loppuvuodeksi koronaepidemian hillitsemiseksi. Tilarajoitukset alkavat torstaina 3. joulukuuta, ja jatkuvat 31. joulukuuta 2020 asti. Myös suosituksia kasvomaskien käytöstä tarkennettiin.

Katso tallenne kaupungin tiedotustilaisuudesta sekä uudet rajoitukset ja suositukset kootusti artikkelistamme.

1.12. klo 22.00 Pohjois-Satakunnan koronatapauksia lähtöisin pikkujouluista, hoitokodissa lisää tartuntoja – ylilääkäri toivoo ihmisten pysyvän kotona

Pohjois-Satakunnassa on todettu tänään viisi uutta koronatapausta hoitokodissa. Lue lisää.

1.12. klo 13.25 Kankaanpään Sataedussa koronatartunta

Tartunta on todettu yhdellä opiskelijalla. Neljä opiskelijaa ja kaksi opettajaa on karanteenissa. Lue lisää.

30.11. klo 14.05 Koronan nopea leviäminen yllätti Karviassa – kunnanjohtaja: "Jääkää kotiin, jos voitte"

Karviassa on suljettu kunnan palveluita ja siirrytty etäopetukseen. Lue lisää.

30.11. klo 9.02 Satakunnan ammattikorkeakoulun kampuksille kasvomaskipakko – Kankaanpäässä siirrytään etäopetukseen

Kankaanpään kampuksella siirrytään etäopetukseen.

30.11. klo 7.14 Karvian yhteiskoulu siirtyy etäopetukseen – myös päiväkoti Kissankimallus suljettu koronan vuoksi

Koronatilanne on huonontunut rajusti Pohjois-Satakunnan alueella.

29.11. klo 16.41 Satakuntaan uusia koronasuosituksia – ei yli kymmenen hengen yksityistilaisuuksia, aikuisten harrastuksiin rajoituksia, maskit laajaan käyttöön

Pohjois-Satakunta on koronan leviämisvaiheessa ja muu Satakunta kiihtymisvaiheessa. Lue lisää.

28.11. klo 14.30 Kolmella ikäihmisellä todettu koronatartunta hoitokodissa Karviassa

Kolme iäkästä, riskiryhmään kuuluvaa henkilöä on saanut koronatartunnan Karviassa. Sairastuneet asuvat Anna-kodissa. Koko hoitokodin väestö on asetettu karanteeniin varotoimenpiteenä. Lue lisää tästä.

27.11. klo 16.38 Winnovan Porin yksikön palvelualalla korona-altistus

Altistuneita on noin 14. Lue lisää.

27.11. klo 14.40 Pohjois-Satakunta koronan leviämisvaiheessa

Kuntien edustajat ja sairaanhoitopiirin tartuntatautivastaavat kokoontuivat tänään päättämään uusista toimenpiteistä. Lue lisää.

27.11. klo 12.05 Pohjois-Satakunnassa useita joukkoaltistumisia – työryhmä pohtii parhaillaan toimenpiteitä

Koronavirukselle on altistunut useita lapsia Honkajoen yhteiskoulussa ja päiväkoti Havussa Kankaanpäässä. Lue lisää.

26.11. klo 18.06 Satakunta on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen

Maskisuositusta ja yksityistilaisuuksien kokoontumisrajoituksia kiristetään. Lue lisää.

25.11. klo 14.18 Mahdollinen korona-altistus Honkajoella ja Karviassa

Lauantaina Karviankylän kylätalolla ja ravintola Harakassa Honkajoella vierailleet ovat saattaneet altistua koronavirukselle. Lue lisää tästä.

25.11. klo 13:44 Kokemäen apteekissa kaksi koronatartuntaa henkilökunnalla

Tartuntariski asiakkaille on vähäinen. Lue lisää tästä.

25.11. klo 12.36 Kokoontumisrajoitukset pysyvät Satakunnassa ennallaan

Aluehallintovirasto teki joulukuuta koskevan päätöksen tänään. Lue lisää tästä.

25.11. klo 11.26 Porissa Kaarisillan koulussa koronatapaus ja -altistuksia

Karanteeniin asetetaan noin 33 henkilöä. Lue lisää tästä.

25.11. klo 6.43 Korona vaikuttaa myös syksyn ylioppilasjuhliin – Raumalla paikalla vain ylioppilaat ja henkilökunta

Rauman kaupunki näyttää juhlan suorana YouTube-kanavallaan, josta sen voi katsoa myöhemmin myös tallenteena. Lue lisää.

24.11. klo 11.56 Analyysi: Satakunnassa koronan leviäminen on vielä omissa käsissä – mutta niin oli Uudellamaallakin vain kaksi kuukautta sitten

Toimittaja Antti Laakson analyysin voi lukea tästä.

21.11. klo 14.08 Raumalla Osuuskauppa Keula kertoo isosta määrästä koronapalautetta

Asiakkaat ovat antaneet palautetta esimerkiksi henkilökunnan maskiohjeista ja kaupoissa pidetyistä turvaväleistä. Lue lisää.

21.11. klo 12.37 Rauma kehottaa päiväkotilasten vanhempia käyttämään maskeja

Maski olisi syytä laittaa naamalle, kun lasta viedään päiväkotiin tai haetaan sieltä. Myös harrastustiloissa suositellaan maskin käyttöä. Lue lisää.

21.11. klo 11.14 Kankaanpää tiukentaa koronatoimia ja suosittaa maskien käyttöä

Tavoitteena on ehkäistä koronaviruksen leviämistä alueella. Lue lisää.

20.11. klo 17.48 Pori on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen

Alueellista maskisuositusta kiristetään. Lue lisää.

19.11. klo 20.41 Sairaana koulussa ollut altisti muita Raumalla

Karin koulussa altistui yhteensä 21 ihmistä. Lue lisää.

19.11. klo 16.19 Länsi-Suomen Osuuspankin henkilökunnan joukkoaltistumisesta ei seurannut jatkotartuntoja

Tartuntaketju on nyt saatu suljettua. Lue lisää.

18.11. klo 20.09 Porin Kamppailuyhdistyksen tiloissa korona-altistumisia

Altistuneita on noin 15. Lue lisää.

17.11. klo 22.21 Porin koronatilanne heikentynyt, Satasairaala suosittaa kasvomaskien käyttöä julkisissa tiloissa

Porin seudulla on viime aikoina ollut useita joukoaltistumisia. Lue lisää.

17.11. klo 22.13 Osuuspankin Bepopin-konttori kiinni kahdeksi päiväksi koronatartuntojen takia

Kahden päivän sululla yritetään estää jatkotartuntoja. Asiakkaat eivät ole altistuneet. Lue lisää.

17.11. klo 11.48 Porilaisravintolassa korona-altistuminen – ravintola suljetaan henkilökunnan karanteenin ajaksi

Noin 60 ihmistä altistui koronavirukselle ravintola Amadossa viime viikolla.

17.11. klo 6.45 Porin perusturvan palvelukodin henkilökuntaa altistunut koronalle

Altistuminen on tapahtunut työhyvinvointipäivän yhteydessä perjantaina.

16.11. klo 22.18 Porin Itätuulen koulussa on todettu koronatartunta

Altistuneita on koululuokassa ja iltapäiväkerhossa, mahdollisesti myös uimahallissa. Lue lisää.

13.11. klo 19.48 Rauma siirtyi koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen

Koronaepidemia on muualla Satakunnassa vielä perustasolla. Lue lisää.

13.11. klo 8.06 Rauma suosittelee yli 15-vuotiaille kasvomaskia terveyspalveluissa

Suositus astuu voimaan tänään.

12.11. klo 12.24 Porin linjoille luvassa lisää koronatukea

Menetettyjen lipputulojen perusteella tukitarve olisi syys-lokakuulta runsaat 130 000 euroa.

10.11. Porin lentoaseman matkustajamäärä on ollut surkea

Lokakuussa matkustajia oli yhteensä kotimaan reittilennoilla 329 ihmistä. Lue lisää.

9.11. klo 16.45 Rauman telakalla kaksi uutta joukkoaltistumista koronavirukselle

RMC:n telakalla on todettu muutaman päivän sisällä kolme tartuntaa ja joukkoaltistumista.

9.11. klo 9.16 Tartuntaketjujen jäljittäjät toivovat: Pysykää kärryillä kontakteistanne

Koronavirustartunnan saaneen henkilön pitäisi muistaa, keiden kanssa hän on ollut tekemisissä jo ennen oireiden alkamista.

9.11. klo 6.22 Rauman telakalla joukkoaltistuminen – terveysviranomaisille tieto tuli useiden päivien viiveellä

Sairaanhoitopiiri kehottaa myös raumalaisessa ravintolassa asioineita tarkkailemaan oireitaan.

6.11. klo 22.28 Ässien 18-vuotiaiden juniorijoukkue altistui koronalle

Joukkue joutuu karanteeniin pelattuaan ottelun naisten maajoukkuetta vastaan. Yhdellä maajoukkuepelaajalla on todettu koronatartunta. Lue lisää.

6.11. klo 18.36 Satakunnassa koronaepidemia on yhä perustasolla

Satasairaalan ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä korostaa, että jokaisen on kannettava vastuuta epidemian pitämisestä hallinnassa. Lue lisää.

5.11. klo 20.22 Harjavallassa koronatartunta kiekko-ottelussa

Harjavallan Kuparikiekon ja Paimion Kiekkoseuran ottelussa tarttui koronavirus. Lue lisää.

5.11. klo 13.12 Ulvilassa korona-altistus toimistossa – vajaa 30 ihmistä asetetaan karanteeniin

Econia Oy:n toimipisteessä ei käynyt altistumisaikana asiakkaita. Lue lisää.

3.11. klo 20.38 Isosäkylän koulussa kymmenet karanteeniin

Koronatartunnan takia 27 lasta ja seitsemän aikuista joutuu karanteeniin. Lue lisää.

3.11. klo 9.48 Winnova siirtyy laajalti etäopetukseen

Hybridiopetukseksi kutsutun mallin tavoitteena on ehkäistä koronan leviämistä ammattioppilaitoksessa. Lue lisää.

2.11. klo 18.43 Porin koronalasku on pienentynyt

Tappioita tulee odotettua vähemmän, jos korona ei villiinnyt Satakunnassa loppuvuonna. Lue lisää.

30.10. klo 16:39 Ulvilan Tokmannin asiakkaat ovat mahdollisesti altistuneet koronalle

Maanantain ja keskiviikon välillä liikkeessä asioineiden altistusriski on pieni.

30.10. klo 11.21 Porissa altistumisia koronavirukselle Pointerin urheiluvuorolla

Turun yliopiston Porin yksikön opiskelijajärjestö Pointer ry:n urheiluvuoroilla on tapahtunut maanantaina ja tiistaina altistumisia koronavirukselle.

30.10. klo 11.09 Rauman sellutehtaassa vuosihuolto – ulkopuoliselle huoltohenkilökunnalle koronan varalta terveyskysely

Vuosihuolto alkaa ensi viikolla. Tehtaan tuotantoa aletaan pysäyttää osastoittain tänään perjantaina.

29.10. klo 16.08 Virheellinen tieto Euran joukkoaltistumisesta oli perusturvan mukaan opettavainen kokemus

Yllättävä tilanne osoitti, että koneisto on valmiina tosipaikan tullen, kertoo Euran tartuntataudeista vastaava lääkäri Tami Siren.

Satakunnan sairaanhoitopiiri tiedotti, että Turun yliopistollisen sairaalan sekaannuksesta johtuen THL:n tartuntakartta ei ole Satakunnan osalta ajantasainen. Tiedot korjataan rekisteriin perjantain aikana.

28.10. klo 18.19 Euran aamuinen korona-altistustieto oli väärä hälytys, joka johtui näytelevyjen sekoittumisesta

Rauman Lukon junioripelaajia sen sijaan on altistunut kiekkopelissä. Lue lisää.

28.10. klo 13.43 Porilaisessa steiner-päiväkodissa Farelmassa 59 altistui koronalle

Altistuneista 49 on lapsia. Lue lisää.

28.10. klo 6.13 Satakunnassa neljä uutta koronatartuntaa – Eurassa kymmeniä altistuneita, testiin syytä mennä pienistäkin hengitystieoireista

Eurassa tartunnan saanut on liikkunut laajalti eri puolilla kuntaa. Hän on myös osallistunut useisiin kuntouttaviin ryhmätoimintoihin. Ne on päätetty keskeyttää runsaan viikon ajaksi. Lue lisää.

Päivitys: Myöhemmin sairaanhoitopiiri uutisoi, että kaikki neljä tartuntaa olivat negatiivisia. Lue lisää.

27.10. klo 10.17 Porin kaupunginvaltuusto koronan takia etäkokouksiin

Valtuuston viime kokouksessa annettiin maskisuositus, mutta kokoomus ja keskusta protestoivat ja jättivät maskit käyttämättä. Lue lisää.

26.10. klo 6.09 Satasairaalaan maskisuositus – tällä suojataan potilaita ja henkilökuntaa

Satasairaala suosittelee oman maskin käyttöä, mutta tarvittaessa kertakäyttöisen kasvosuojuksen saa sairaalasta ilmoittautumisen yhteydessä. Lue lisää.

22.10. klo 17.57 Satakunnan koronarajoitukset pysyvät ennallaan marraskuussa

Satakunnan koronavirustilanne on edelleen perustasolla ja naapurimaakuntia parempi. Lue lisää.

21.10. klo 11.08 Hoitovelkaa päästy jo purkamaan Satakunnassa: "Tilanne on kohtalainen"

Pisimpään hoitoa saa jonottaa silmätauteihin ja ortopediaan.

21.10. klo 9.36 Ely-keskus: Hyvä työllisyyskehitys vaarassa pysähtyä lähikuukausina Satakunnassa

Satakunnassa koronakriisistä selviytymistä on Ely-keskuksen mukaan auttanut maakunnan monipuolinen elinkeinorakenne.

21.10. klo 8.56 Koronatestaus pysynyt vilkkaana Porissa syksyllä, takaisinsoittoa odottavilta pyydetään malttia

Porin kaupungin koronaneuvonnan numeroon on soitettu lokakuussa jo lähes 6 000 kertaa.

20.10. klo 17.39 SK: Satakunnan Liikenne irtisanoo Raumalla ja jatkaa lomautuksia Porissa

Syynä on koronaepidemian aiheuttama matkustajakato linja-autoissa. Lue lisää.

20.10. klo 16.06 Pori Sinfonietta esittää Bond-konsertin kolme kertaa turvavälien takaamiseksi

Promenadisalissa on koronarajoitusten vuoksi käytössä joka toinen rivi ja joka toinen paikka. Lue lisää.

20.10. klo 11.53 Rauma kehottaa suosimaan lähimatkailua syyslomalla

Matkailu maakunnan ulkopuolella lisää riskiä koronalle altistumiselle. Lue lisää.

16.10. klo 19.32 Satakunnassa rajoitetaan yksityistilaisuuksia

Yli 50 henkilön yksityistilaisuuksia ei pidä järjestää, eikä yli 20 ihmisen yksityistilaisuuksiin pidä osallistua ihmisiä, jotka tulevat koronan kiihtymis- ja leviämisalueilta. Lue lisää.

15.10. klo 12.29 Porilaisissa yksityisjuhlissa tapahtuneen joukkoaltistumisen jäljiltä ei ole todettu uusia koronatartuntoja

Lauantaina järjestetyissä juhlissa altistui 60 henkilöä koronavirukselle. Heillä ei ole todettu tartuntaa.

13.10. klo 12.57 Porissa 60 ihmistä altistui koronalle yksityistilaisuudessa

Kaikki altistuneet asetetaan karanteeniin. Lue lisää.

13.10. klo 6.33 Satasairaala: Korona ei toistaiseksi leviä Satakunnassa paikallisesti

Lauantain jälkeen maakunnassa on todettu kolme uutta koronatartuntaa.

12.10. klo 20.24 Satakunnassa kolme uutta koronatartuntaa

Satasairaalan mukaan korona ei toistaiseksi ole levinnyt Satakunnassa vaan sitä on pääosin saatu maakunnan ulkopuolelta. Lue lisää.

10.10. klo 7.43 Porin taidekoulun aikuisryhmässä korona-altistus

Altistuneita on alustavan arvion mukaan 18. Tapaukseen ei liity altistuksia lasten- ja nuorten ryhmissä.

9.10. klo 17.40 Satakunnassa yksi uusi koronatartunta – tilanne edelleen hyvä, mutta pahentuu uhkaavasti naapurimaakunnissa

Satakunnassa on ilmennyt perjantaina yksi uusi koronavirustartunta. Kyseessä on ulkomailta tuotu tartunta, joka paljastui lentokenttäseulonnassa. Lue lisää.

9.10. klo 16.30 Ravintoloitsijoiden mainoksessa syytetään ministeri Krista Kiurua rääkkäyksestä

Ravintoloitsijoiden mielestä anniskelurajoitukset ovat kohtuuttomia eivätkä ravintolat ole koronan kannalta merkittävästi isompi riski kuin muut paikat, joissa ihmiset kokoontuvat. Lue lisää.

9.10. klo 16.11 Kokoomus esittää perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle epäluottamusta

Kokoomuksen mielestä Kiuru on toiminut epäluotettavasti koronakriisin hoidossa. Lue lisää.

8.10. klo 19.04 Ässät–Sport-otteluun vain maski päässä

Vaasan Sportin kotikaupungin koronatilanne saa Porin Ässät vaatimaan katsojilta suojautumista. Lue lisää.

8.10. klo 14.34 Porin perusturvan koronanäytteenotto muuttaa Otavankadulta Maantiekadulle

Näytteitä otetaan uudessa paikassa ensi maanantaista lähtien. Lue lisää.

7.10. klo 17.05 Satakunnassa todettu neljä uutta koronatartuntaa

Satasairaalan mukaan tartunnat on saatu ulkomailla, pääkaupunkiseudulla ja Vaasan opiskelijariennoissa. Lue lisää.

7.10. klo 13.44 SAMKin rehtori ja Sammakon puheenjohtaja vetoavat opiskelijoihin: Nyt ei pidä järjestää isoja juhlia

Rehtori Jari Multisilta pelkää, että koronatilanteen pitkittyminen saa väsymään ja unohtamaan koronaohjeet. Lue lisää.

7.10. klo 10.50 Sataedun Ulvilan opiskelijalla koronatartunta

Sataedun Ulvilan rakennusalan opiskelijalla on todettu tiistaina lieväoireinen koronatartunta. Opiskelijan oireet ovat alkaneet lauantaina.

Tartunnan saaneen lähipiiri on kontaktoitu ja asetettu karanteeniin. Altistuneisiin opiskelijoihin otetaan yhteyttä aamupäivän aikana keskiviikkona. Opiskelijoita pyydetään odottamaan yhteydenottoa.

Porin perusturvan tartuntatautilääkäri arvioi, että oppilaitoksessa on altistuneita ainakin 16, mahdollisesti enemmänkin. Lue lisää.

5.10. klo 20.10 Satakunnassa kolme uutta korontartuntaa

Tartuntojen lähteet ulkomailla ja pääkaupunkiseudulla ovat tiedossa. Lue lisää.

2.10. klo 6.05 Raumalla uusi koronatartunta – kansalaisopistolla altistus

Uuden koronatapauksen vuoksi karanteeniin on asetettu viisitoista henkilöä.

30.09. klo 17.45 Satakunnassa uusi koronatartunta – tartunta on saatu lomamatkalla Ylläksellä

Tartunnan saaneella ei ole ollut lähikontakteja Satakunnassa. Lue lisää.

30.9. klo 13.26 Koronan isku Porin talouteen odotettua pienempi

Uusimman ennusteen mukaan kaupunki tekee silti tänä vuonna 27,5 miljoonaa euroa alijäämää.

30.9. klo 7.19 Yksinyrittäjien koronatukea jäi jakamatta Satakunnassa runsaasti – hakupäätöksen taustalla jopa häpeää: "Asiakas alkoi itkeä kriteerien täyttyessä"

Yksinyrittäjien 2 000 euron koronatukea on saanut hakea keväästä saakka.

28.9. klo 8.07 Porin prikaatin varusmiehellä koronatartunta – prikaatissa ei altistuneita

Varusmies oli sairastuessaan lomajaksolla.

28.9.2020 Meri-Porin yhtenäiskoulun rehtori torppaa huhuja: "Koronatartunnan saanut oppilas ei ollut sairaana koulussa"

Meri-Porin yhtenäiskoulussa asetettiin noin 40 henkilöä karanteeniin viime viikolla paljastuneen koronatartunnan vuoksi.

27.9. klo 12.33 Winnovan rehtori: Tilat siivotaan tehostetusti koronatartunnan takia

Opiskelijoiden koulunkäynti Porissa Professorintiellä jatkuu maanantaina normaalisti, kertoo rehtori Juha Vasama. Lue lisää.

26.9. klo 20.53 Ammattioppilaitos Winnovassa tartunta Porissa – 30 altistunutta, kaikkia tavoitellaan

Kyse on puualan yhteisryhmästä, jossa on vuosina 2019 ja 2020 opinnot aloittaneita opiskelijoita ja muutamia aikuisopiskelijoita. Samoille tunneille on osallistunut myös pintakäsittelyalan perustutkinnon opinnot tänä vuonna aloittaneita. Altistuneita on joitakin myös Winnovan ulkopuolella. Lue lisää.

25.9. klo 12.20 Meri-Porin yhtenäisyyskoulussa 40 karanteeniin koronatartunnan takia

Meri-Porin yhtenäiskoulussa on asetettu noin 40 henkilöä karanteeniin torstaina paljastuneen koronatartunnan vuoksi. Lue lisää.

24.9. klo 14.55 Satakunnassa ensimmäinen koronatapaus koulussa – Meri-Porin yhtenäiskoulun oppilaita karanteeniin

Koronatartunta todettiin torstaina, potilas on lieväoireinen. Lue lisää.

24.09. klo 12.51 Satakunnassa yksi uusi koronavirustartunta – tartunnanlähde selvillä

Satakunnassa todettiin keskiviikkona yksi uusi koronavirtustartunta. Uusi sairastunut oli asetettu karanteeniin puolison tartunnan vuoksi. Lue lisää.

23.9. klo 13.22 Rauma helpottaa vierailuja vanhusten palvelukodeissa

Myös ikäihmisten päivätoimintaa aloitetaan uudestaan. Lue lisää.

22.9. klo 11.20 Satakunnassa yksi uusi koronatartunta, altistuneet karanteenissa

Satakunnassa todettiin maanantaina 21.9. yksi uusi koronatartunta. Lue lisää.

22.9. klo 6.13 Päiväkodeissa yhä normaalia väljempää Porissa ja Raumalla

Porissa on todettu joitakin korona-altistuksia päiväkotien henkilökuntaan kuuluvilla aikuisilla.

21.9. klo 12.44 Satakunnassa yksi uusi koronatartunta – tartuntaketju katkaistu, ei lisäaltistuksia

Satakunnassa on todettu viikonloppuna yksi uusi koronavirustartunta. Lue lisää.

18.9. klo 11.09 Porissa ja Raumalla ei erikseen yo-kirjoituksia karanteeniin joutuville

Porissa ja Raumalla ei ole tällä hetkellä kirjoituksiin osallistuvia oppilaita karanteenissa koronan takia.

11.9. klo 7.54 Koronatestien käsittelykapasiteetti nousee Satakunnassa yli 500 näytteellä päivässä

Satadiagin laboratorio pystyy tällä hetkellä analysoimaan vain noin 200 testiä päivässä. Testikapasiteettia saadaan nostettua uuden laitteen avulla.

10.9. klo 14.00 Porin joukkoliikenteessä voi olla edessä merkittävä vuorojen väheneminen

Koronaepidemia on pudottanut syyskuussa matkustajamäärää noin 45 prosenttia normaalista vuodesta. Lue lisää.

10.9. klo 11.05 Koronaan on kuollut yhteensä kolme satakuntalaista

Tieto käy ilmi Satakunnan sairaanhoitopiirin muistiosta. Lue lisää.

9.9. klo 16.25 Koronatartunta oireettomalla ulkomailta palanneella Raumalla

Satasairaalan mukaan koronatestien tulosten saaminen nopeutuu tällä viikolla. Lue lisää.

8.9. klo 12.40 Cimcorpissa päädyttiin lomautuksiin – koskevat koko Suomen henkilöstöä

Yhtiö perustelee lomautuksia koronapandemialla, jonka vuoksi kauppoja on lykkääntynyt ja jo käynnissä olevia projekteja on viivästynyt. Lue lisää.

7.9. klo 16.15 Porin Mäntyluodon telakka lomauttaa koko henkilöstönsä – korona-aika vaikeuttanut uusien tilausten saamista

Telakan omistavan Pori Offshore Constructions Oy:n toimitusjohtaja Manu Grönlund sanoo, että uusia tilauksia on ollut äärimmäisen vaikea saada hankittua korona-aikana. Lue lisää.

3.9. klo 22.34 Satakunnassa kaksi uutta koronatartuntaa

Tartunnat on saatu ulkomailta, potilaat ovat lieväoireisia. Lue lisää.

2.9. klo 15.19 Porissa asuva romanialaismies toi Suomeen prostituoituja ohi koronarajoitusten

Mies sai puolen vuoden vankeustuomion parituksesta ja törkeistä väärennyksistä. Lue lisää.

2.9. klo 10.47 SAMKissa ei suunnitella maskipakkoa luennoille: "Tilannetta seurataan kuitenkin viikoittain"

Turun ammattikorkeakoulussa ei luennoille enää pääse ilman maskia, kertoo Iltalehti.

31.08 klo 8.11 Korona keskeytti ammattikoululaisten työharjoittelun – nuorten valmistuminen yritetään varmistaa kaikin keinoin

Ammattioppilaitokset yrittävät auttaa harjoittelupaikkojen löytämisessä.

31.8. klo 8.08 Velkaneuvonnan tarve on kasvanut koronan vuoksi

Satakunnan oikeusaputoimistossa ennakoidaan asiakasmäärän kasvavan entisestään loppuvuoden aikana.

28.8. klo 17.51 Porin perusturva: negatiivisesta testituloksesta vastaus tekstiviestillä, näytteenoton aukioloaikoja laajennetaan

Syynä tähän on se, että koronanäytteenottomäärät ja neuvontanumeroon soitto ovat lisääntyneet. Lue lisää.

28.8. klo 15.51 Rauman teatteri peruu vierailuesityksiä

Teatterista kerrotaan, että voimassa olevien koronasuositusten mukaisten olosuhteiden järjestäminen vuokratiloihin yksittäisiä esityksiä varten olisi liian haastavaa. Lue lisää.

28.8. klo 13.29 Yyterin kävijämäärä lähes kaksinkertaistui

Porin hotelleissa oli koronakesänä paljon väkeä erityisesti heinäkuussa. Lue lisää.

28.8. klo 10.30 Korona ei ole tuhonnut lentäjäopiskelijoiden unelmia

Porissa koulutettavat liikennelentäjät joutuvat miettimään, minkälainen ala on koronapandemian jälkeen. Lue lisää. .

27.8. klo 16.20 Useita tapahtumia peruttu rajoitusten takia

Tapahtumajärjestäjien edunvalvoja kaipaa viranomaisilta parempaa viestintää.

27.8. klo 7.13 Porin koronapuhelimen ruuhka jatkuu – maanantaina tuhat soittoa

Ajan koronatestiin saa yhden tai kahden päivän päähän, kerrotaan Porin perusturvasta.

24.8. klo 18.17 Porin valtuustossa maskisuositus, oikeisto ei noudata

Kokoomuksen ja keskustan ryhmissä ei ole vedetty maskia päähän Porin kaupunginvaltuuston kokouksessa. Myös osa vasemmistolaisista edustajista on maskitta. Lue lisää.

21.8. klo 17.57 Satakunnassa ei uusia koronatartuntoja kuluvalla viikolla

Satasairaalan mukaan tilanne voi heikentyä nopeasti, jos turvaohjeita ei noudateta. Lue lisää.

21.8. klo 16.45 Eurajoki alkoi jakaa maskeja vähävaraisille

Perusturvajohtaja korostaa, ettei maskin hakijoilta kysytä varallisuustietoja. Lue lisää.

21.8. klo 15.52 Toimittajayhdistys kiittää Satasairaalan koronaviestintää, Rauman viestinnälle moitteita

Lehtitoimittajien yhdistys Satakunnan Journalistit jakoi perinteiset palkinnot viestinnästä. Lue lisää.

21.8. klo 14.56 Talousnäkymät sumuisia Lounais-Suomen kunnissa – epävarmuus koronan toisen aallon vaikutuksista huolettaa

Monessa lounaissuomalaisessa kunnassa joudutaan miettimään, mistä raavitaan rahaa koronan kurittaessa taloutta. Kaikki sektorit sosiaali- ja terveyspalveluita myöden ovat monessa kunnassa luupin alla, kun säästöjä haetaan.

Kysyimme kuntajohtajilta koronaepidemian taloudellista vaikutuksista, ja 33 kuntaa vastasi.

21.8. klo 10.06 Rauma hyvittämässä hoitomaksuja karanteeni- ja eristyslapsille

Jos lapsi joutuu koronakaranteeniin tai -eristykseen, maksuja ei esityksen mukaan perittäisi.

21.8. klo 5.50 Ulvilan nuorisovaltuusto toivoo abeille etäopetusta

Tavoitteena olisi suojata abiturientteja koronatartunnalta ja -karanteeneilta ennen ylioppilaskirjoituksia.

20.8. klo 17.49 Rauma vaihtaa koronanäytteiden ottopaikkaa

Tiedon näytteenottopaikasta saa soittamalla poliklinikalle. Lue lisää.

20.8. klo 16.19 Rauman jätevedestä löytyi koronaa

THL on tutkinut koronaviruksen esiintymistä jätevedessä. Lue lisää.

20.8. klo 15.45 Pori lisää maskien jakopisteitä

Maskeja jaetaan jatkossa myös Pihlavassa ja Pormestarinluodossa. Lue lisää.

20.8. klo 13.01 Porin abit etäopetukseen koronan takia

Tarkoituksena on suojata abiturientit karanteenilta, joka pilaisi syksyn ylioppilaskirjoitukset. Lue lisää.

19.8. klo 14.49 Porin valtuusto pitää yhä kokouksen ilman yleisöä

Kokousta voi seurata etänä. Lue lisää.

18.8. klo 17.46 Satasairaala: Rauman koronatilanne on huolestuttava

Viidestä viimeisimmästä koronatartunnasta kaikki on saatu Satakunnassa Raumalla, ja vain yhden tartunnan lähde on tiedossa. Lue lisää.

18.8. klo 17.18 Huittisissa jaetaan maskeja pääkirjastossa ja Ystävänpirtillä

Jakeluajat voit katsoa tästä.

18.8. klo 12.37 Rauma jatkaa maksuttomien maskien jakelua

Kaupunki selvittää myös jakelua koulujen ja yhdistysten kautta. Lue lisää.

18.8. klo 10.37 Pohjois-Satakunnassakin aletaan jakaa maskeja

Maskijakelu hoidetaan PoSan toimipaikoissa. Lue lisää.

17.8. klo 14.58 Porin perusturva kiistää rajoittavansa testeihin pääsyä

Ylen saamien tietojen mukaan pelkistä yskäoireista kärsiviä potilaita ei ole haluttu koronatesteihin. Lue lisää.

17.8. klo 13.34 PoSan ylilääkäri suosittaa harkitsemaan tarkkaan kotimaanmatkailua

Pohjois-Satakunnan alueella ei todettu kesällä uusia koronatapauksia, mutta tilanne voi ylilääkäri Margit Seppälän mukaan muuttua.

17.8. klo 10.47 Rauman Lyseon lukio rajaa omaiset pois ylioppilasjuhlasta

Juhlapaikkakin vaihtuu koronatilanteen muutoksen takia. Lue lisää.

14.8. klo 16.54 Sairaanhoitopiiri ei anna vielä etätyösuositusta

Etätöitä kannattaa kuitenkin mahdollisuuksien mukaan tehdä. Raumalla on todettu uusi koronatartunta. Lue lisää.

14.8. klo 13.19 Porissa aletaan jakaa maskeja jo perjantaina

Jakelu laajenee Ulvilaan, Merikarvialle ja Laviaan maanantaina. Lue lisää.

14.8. klo 12.35 Rauma pyytää asukkaita välttämään väenpaljoutta

Maskeja jaetaan Raumalla vähävaraisille viikonloppuna. Lue lisää.

14.8. klo 12.14 Rauman teatteri rajoittaa yleisömääriä koronan takia

Teatteri toivoo, että paikalle näytöksiin ei tulla oireisena. Lue lisää.

14.8. klo 12.33 Porin koronaneuvonnan ruuhka pahenee – kahdessa viikossa 7 500 puhelua

Myös testivastausten saaminen on ruuhkautunut ja tulosten saamiseen kuluu 2-5 vuorokautta. Lue aiheesta enemmän tästä.

14.8. klo 9.44 Satakunnan Liikenne ja Porin Linjat eivät valvo maskien käyttöä busseissa – vastuu asiakkailla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoi eilen torstaina maskisuosituksen, joka koskee erityisesti joukkoliikennettä Suositus koskee myös Satakuntaa.

13.8. klo 13.54 Satakunnassa suositellaan kasvomaskien käyttöä ja etätyötä

THL:n ja hallituksen suositukset liittyvät siihen, että maakunnassa on todettu koronavirusta viime viikkojen aikana.

13.8. klo 10.50 Korona lykkää Porin talousarvion valmistumista

Porissa päästään tekemään päätökset budjetista vasta joulukuussa.

12.8. klo 21.35 Oireettomien soitot tukkivat puhelinpalveluja

Satakunnassa on todettu keskiviikkona yksi uusi koronatapaus Raumalla.

12.8. klo 12.56 Porin ja Helsingin välisillä lennoilla väljää

Heinäkuussa uudelleen avattu lentoyhteys on kerännyt keskimäärin alle viisi matkustajaa. Lue lisää.

11.8. klo 15.19 Raumalla korona levisi ehkä ravintolassa

Erityisesti ravintola Toripöllössä vierailleiden kannattaa olla tarkkana. Lue lisää.

11.8. klo 15.10 Rauman ajanvaraus ruuhkautunut koronasoitoista

Rauman kaupunki toivoo, että ihmiset eivät kysyisi koronatestien tuloksia ajanvarauspuhelimesta.

11.8. klo 12.30 Harjavallan suurteollisuuspuistossa varojärjestelyjä vuosihuolloissa

Vuosihuollot toteutetaan tavanomaista suppeampina koronatilanteen takia. Lue lisää.

10.8. klo 15.18 Koronatestien pitkä viive johtuu testiainepulasta

Satasairaala korostaa, että nyt kenenkään ei pidä lähteä levittämään flunssaa, koska testaus on ruuhkautunut. Lue lisää.

10.8. klo 12.13 Rock in the city -tapahtuman järjestäminen Porissa ei vielä varmaa

Koronaan liittyvät viranomaisvaatimukset saivat tapahtumajärjestäjän perumaan vastaavan tapahtuman Jyväskylässä. Lue lisää.

9.8. klo 20.17 Koronatestin tuloksen saaminen voi kestää Satakunnassa jopa viisi vuorokautta

Sunnuntaina todettiin kaksi uutta tartuntaa. Lue lisää.

7.8. klo 16.28 Rauma aikoo jatkaa Lapin terveysaseman sulkua koronan takia

Lapin terveysasema on ollut kiinni keväästä asti. Lue lisää.

7.8. klo 10.44 Porin perusturvan koronavastaanotto muuttaa

Porin, Ulvilan ja Merikarvian asukkaita palveleva koronavastaanotto toimii jatkossa Otavankatu 3:ssa. Lue lisää mm. muuton aikataulusta.

5.8. klo 15.22 Kokoomus ottaa kasvomaskit käyttöön Porin puoluekokouksessa

Kolmipäiväisessä puoluekokouksessa kaikille osallistujille jaetaan yksi maski kokouspäivää kohden. Kokoomuksesta kerrotaan, että maskeja on varattu osallistujille yli viisi tuhatta kappaletta.

5.8. kello 13.22: Satakunnassa on todettu viime viikkoina enemmän koronatartuntoja väkimäärään suhteutettuna kuin muualla Suomessa

Viimeisin koronatartunta todettiin Satakunnan sairaanhoitopiirin mukaan maanantai-iltana. Tapauksia on nyt yhteensä 80.

Vielä keväällä Satakunnassa todettiin hyvin vähän koronatapauksia verrattuna muuhun Suomeen. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen.

5.8. Tämän artikkelin päivittäminen jatkuu jälleen

3.6. 2020 klo 13:09: Tämän artikkelin päivittäminen on päättynyt – päivityksiä jatketaan koronatilanteen niin vaatiessa

2.6. klo 11.47 Porin ravikausi jatkuu koronatauon jälkeen – yleisökatto 500 katsojaa

Porin ravikausi jatkuu koronatauon jälkeen perjantaina.

Raveihin voidaan ottaa koronarajoituksen vuoksi enintään 500 katsojaa. Kilpailijoita ja toimitsijoita ei lasketa tähän määrään, sillä he ovat tallialueella ja erillään yleisöstä.

2.6. klo klo 5.50 Koronakevät ajoi nuoria itsetuhoisiin ajatuksiin ja päihdehuoliin – Nuortenlinkki tarjoaa tukeaan verkossa

Koronaepidemia rajoitustoimineen on ahdistanut osaa nuorista itsetuhoisiin ajatuksiin. Yhteydenottojen määrä verkossa tukea tarjoavaan Nuortenlinkkiin on kevään aikana lisääntynyt selvästi viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.

1.6. klo 17.27 Satasairaala lopettaa säännölliset koronatiedotteet

Uusista koronatapauksista tiedotetaan, mutta muilta osin säännölliset tiedotteet loppuvat. Syynä on se, että uusia koronatapauksia ei ole Satakunnassa todettu yli kuukauteen. Lue lisää.

1.6. klo 13.02 Poliisi kirjasi Lounais-Suomessa kaksi rikosilmoitusta luvattomasta anniskelusta koronarajoitusten aikana

Lounais-Suomen poliisi katsoo alueen ravitsemisliikkeiden noudattaneen koronarajoituksia mallikkaasti. Poliisi suoritti ravintolavalvontaa huhti-toukokuussa. Kaikkiaan tarkastuksia tehtiin noin 1 500.

Valvonnan aikana kirjattiin kaksi rikosilmoitusta luvattomasta anniskelusta, toinen Turussa ja toinen Porissa.

29.5. klo 18.56 Porin päivähoito jätti kukat jakamatta eskareille koronakeväänä

Perinteitä ei tänä keväänä voitu noudattaa. Päivähoidossa olevien lasten määrä on kasvanut mutta on yhä kaukana normaalista. Lue lisää.

29.5. klo 15.12 Rauman asumispalveluyksiköiden asukkaat pääsevät pian näkemään kasvokkain läheisiään

Raumalla läheiset pääsevät tapaamaan vanhus- ja vammaispalvelujen asumispalveluyksikköjen asukkaita kasvokkain 8. kesäkuuta lähtien. Tapaamiset ovat mahdollisia turvajärjestelyjä noudattaen.

29.5. klo 13.27 Satasairaala vähentää rajoituksia: Isät pääsevät vastasyntyneiden osastolle, potilaiden luona saa käydä kolme vierasta

Satakunnassa ei ole kuukauteen todettu yhtään koronatapausta. Tämä saa sairaanhoitopiirin purkamaan rajoituksia. Lue lisää.

27.5. klo 16.22 Yyteri kohotti kasvojaan ja odottaa vilkasta koronakesää

Suomen matkailumarkkinoilla on tällä hetkellä näytön paikka, kun kesän kaukolomat vaihtuvat kotimaan matkailuun. Porin Yyterin hiekkaranta valmistautuu ottamaan kävijät sankoin joukoin vastaan olosuhteista huolimatta.

– Uskomme, että ajankohta on suotuisa nyt, sillä Satakunnan koronatilanne on ollut kuukauden päivät varsin hyvä, kertoo Visit Porin toimitusjohtaja Anna Kyhä-Mantere.

27.5. klo 9.11 Työttömyys kasvoi rajusti Satakunnassa

Satakunnassa lomautusten määrä kasvoi rajusti huhtikuussa koronakriisin vuoksi. Huhtikuun lopussa lomautettuna oli noin 5 000 henkilöä, mikä on yli 4 400 henkeä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

26.5. klo 13.47 Satasairaalassa on hoidettu muutamaa potilasta vakavista sivuvaikutuksista epäillyllä koronalääkkeellä

Johtajaylilääkäri Sari Sjövallin mukaan kokeita ei enää tehdä. Myös perusterveydenhuollossa on haluttu aloittaa kokeet hydroksiklorokiinilla. Lue lisää.

26.5. klo 11.46 Rauman rippileireillä ei yövytä koronakesänä

Rippileirit järjestetään koronatilanteen vuoksi päiväleireinä Meriristin leirikeskuksessa ja Narvijärven kesäkodissa heinäkuussa ja elokuussa. Sekä rippileirinuoret että leirien henkilöstö yöpyvät kotonaan.

25.5. klo 20.36 Satakunnassa ei uusia koronatartuntoja viikonloppuna tai maanantaina

Jatkossa sairaanhoitopiiri ilmoittaa koronatartunnoista ja testituloksista vain kahdesti viikossa. Lue lisää.

25.5. klo 17.38 Koronatauko päättyy – Kankaanpään kuntoutuskeskus voidaan jälleen avata

Kankaanpään kuntoutuskeskus avataan koronatauon jälkeen ensi maanantaina. Aluksi kuntoutetaan työelämässä olevia ja perheitä.

22.5. klo 16.48 Satakunnassa jälleen viikko ilman koronatartuntoja

Satakunnan koronatilanne on pysynyt muuttumattomana.

Tälläkään viikolla ei ole todettu uusia tartuntoja. Tällä erää viimeinen koronatartunta on todettu huhtikuun lopussa.

Satakunnassa on todettu kevään aikana yhteensä 53 koronatartuntaa.

22.5. klo 14.52 Satakunnan kansanedustajat vaativat valtiota huomioimaan Porin lentoyhteyden: "Ilman lentoja Satakunta on pussinperä"

Satakunnan kansanedustajat yhtyvät Ylen kyselyssä maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilän vaatimukseen, että valtion on huomioitava myös Porin ja Helsingin välisen lentoliikenteen tulevaisuus.

Ministeritasolta asti on vaadittu Finnairia jatkamaan maakuntien ja Helsingin välisiä lentoja mahdollisimman pian, vaikka reitit ovat koronan takia olleet kannattamattomia. Keskustelu alkoi viime viikonloppuna, kun Finnair kertoi kesän suunnitelmistaan.

20.5. klo 13.31 Omaiset voivat tavata läheisiään ulkona Porin perusturvan asumispalveluyksiköissä

Omaiset voivat tavata Porin perusturvan asumispalveluyksiköissä asuvia läheisiään ulkona. Uusi ohje ei koske lastensuojelun asumisyksiköitä.

20.5. klo 13.11 Myös Rauma joutumassa etsimään lisäsäästöjä koronan takia

Vahva ja vakaa Rauma -säästöohjelma hyväksyttiin viime syksynä, mutta nyt näyttää, että siinä päätetyt toimet eivät riitä. Lue lisää.

20.5. klo 9.02 Koronan koettelema Porin kaupunki joutuu päättämään isoista leikkauksista

Kaupungin johto esittää muun muassa kouluja koskevia investointileikkauksia ja koulujen yhdistämisiä. Taustalla on koronasta ja muista syistä johtuva alijäämä, joka nousee tänä vuonna arviolta lähes 50 miljoonaan euroon. Lue lisää.

20.5. klo 6.47 Yksinyrittäjien koronatukia haettu vähänlaisesti Satakunnassa – useimmilla kunnilla yhä reippaasti rahaa yrittäjien tukemiseen

Raumalta, Porista, Kankaanpäästä ja Harjavallasta kerrotaan, että tukea on hakenut vain murto-osa alueen yrittäjistä. Osissa kunnista uskotaan, että tuen hakeminen kiihtyy kesän ja syksyn aikana.

19.5. klo 14.55 Ravintoloitsija pettyi tiukkoihin rajoituksiin

Ravintoloissa saa käydä syömässä ja juomassa taas kesäkuun alusta alkaen, mutta anniskelu loppuu klo 22. Beer Hunter's -ravintolan omistaja Mika Tuhkanen kuvaa pettymystään jutussa, joka aukeaa tästä linkistä.

19.5. klo 14.29 Päiväkodeissa vilkastuu, kun lapset palaavat hoitoon

Porissa ja Raumalla päiväkodeissa on kuitenkin edelleen väljempää kuin normaaliaikana. Lapsia ei pidä viedä hoitoon, jos näillä on pienimpiäkään flunssaoireita. Lue lisää.

19.5. klo 13.40 Korona viivästyttää Rauman uuden kauppakeskuksen rakentamisen aloittamista

Alun perin aloituksesta piti päättää viimeistään tämän kuun aikana.

Ganal Kehityksen toimitusjohtaja Jari Pölönen sanoo, että ennen koronaa kauppakeskuksen tilojen vuokraus sujui suunnitellusti, mutta nyt epidemia on rajoittanut useiden toimijoiden päätöksentekoa.

19.5. klo 7.53 Ylilääkäri: Koronan saamisen todennäköisyys Satakunnassa nyt pieni, mutta varotoimista ei pidä tinkiä

Infektiotautien osastonylilääkäri Tuomas Nieminen sanoo, että korona ei tällä hetkellä leviä maakunnassa. kaikkia rajoitustoimia ja hygieniaohjeita on kuitenkin edelleen syytä jatkaa, jotta tauti ei pääse ryöpsähtämään.

18.5. klo 17.48 Satasairaala: koronaepidemia on sammunut Satakunnasta

Koronaepidemia on sammunut Satakunnasta, toteaa Satasairaalan infektiotautien osastonylilääkäri Tuomas Nieminen. Uusia tapauksia ei ole todettu 29.4. jälkeen eli lähes kolmeen viikkoon.

Satakunnassa on todettu yhteensä 53 koronatapausta. Yksi potilas on kuollut tautiin. Sairaalahoidossa on ollut seitsemän potilasta.

18.5. klo 17.34 Satakunnassa vaaditaan valtion tukea myös Porin lentoyhteydelle: "Finnair ei ole ainoa lentoyhtiö, joka hoitaa kansallisia lentoyhteyksiä"

Satakunnassa on seurattu hämmästyksellä viikonloppuna ryöpsähtänyttä keskustelua maakuntien lentoyhteyksien kohtalosta.

Maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä vaatii, että Porin lentoyhteys huomioidaan, kun valtio nyt ottaa kantaa maakuntien lentoyhteyksiin.

Keskustelu sai alkunsa viikonloppuna. Valtionyhtiö Finnair ilmoitti sunnuntaina lopettavansa lentoyhteydet useille maakuntakentille kannattavuussyistä.

18.5. klo 17.20 Poikkeusaika tuo Porin ravikesään juhannusravit – suurkilpailu Kultaloimi järjestetään heinäkuussa

Perinteisesti ravien kotimaan suurkilpailukauden avaava Kultaloimi jouduttiin peruuttamaan huhtikuussa koronaepidemian takia.

Kokemäen kesärata ilmoitti jo pari viikkoa sitten peruvansa kokonaan perinteiset kaksipäiväiset juhannusravit. Porin ravirata otti järjestettäväkseen Kokemäen koronaperuutuksen vuoksi juhannussunnuntaille iltaravit, jotta hevoset pääsevät kilpailemaan.

18.5. klo 10.36 Korona nosti kouluruuan hinnan taivaisiin Porissa: lounasannos maksoi peräti 8,40 euroa

Palveluliikelaitos nosti väliaikaisesti koulujen ja päiväkotien mutta tämäkään ei riittänyt kattamaan kaikkia etäopetuksen aikana syntyneitä tappioita.

Lue tästä Satakunnan koronapäivitykset 18.3.–15.5.