Alkuviikosta Kruunupyyssä ja Kokkolassa vieraillut, muun muassa Soiten johtoa tavannut pietarsaarelainen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) katsoo, että kruunupyyläiset saavat terveyspalvelunsa jatkossakin naapurimaakunnasta.

– Kruunupyyläiset voivat jatkaa niinkuin ennenkin ja pysyä siinä mielessä Soiten asiakkaina. Keski-Pohjanmaan keskussairaala on edelleen heidän sairaalansa, Henriksson sanoo.

Kruunupyy on siirtymässä soteuudistuksen myötä Pohjanmaan hyvinvointialueeseen. Se voi kuitenkin hankkia jatkossakin sosiaali- ja terveyspalvelunsa maakuntarajan yli Keski-Pohjanmaalta Soitesta.

Kruunupyyn kunta on toivonut, että sen kuntalaiset voisivat saada sote-palvelut jatkossakin Keski-Pohjanmaalta, vaikka kunta kuuluukin Pohjanmaan maakuntaan.

Ratkaisu kevään aikana?

Se, miten asia käytännössä järjestetään, jää tulevien hyvinvointialueiden ratkaistavaksi. Henriksson painottaa, että asiaan on löydettävä hyvä sopimusratkaisu Soiten ja Vaasan sairaanhoitopiirin välillä.

– Hallituksen yhteinen näkemyshän on se, että tälle asialle on löydettävä luova ratkaisu, joka takaa sen, että potilas on keskiössä ja kruunupyyläisten palvelut edelleen toimivat tämän uudistuksen jälkeen hyvin.

Henrikssonin mukaan neuvottelut Soiten ja Vaasan sairaanhoitopiirin välillä olisi hyvä jo aloittaa.

– Uskoisin, että olisi hyvä kaikille osapuolille, jos ratkaisu löydettäisiin jo tämän kevään aikana.

Lue myös:

Kruunupyy soteuudistuksessa Pohjanmaan hyvinvointialueeseen – palvelut Soitesta jatkossa korkeintaan ostopalveluna