Porin kaupunginvaltuusto ei taaskaan päässyt käsittelemään perussuomalaisten syksyllä 2017 tekemää valtuustoaloitetta. Aloite koskee kuntapaikan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottamista.

Valtuutettu Anssi Salmen ja muun perussuomalaisten ryhmän tekemä aloite oli odottanut käsittelyä pitkään. Kun sen kimppuun viimein päästiin, se jouduttiin palauttamaan valmisteluun, koska sen valmisteluasiakirjoissa ei ollut mainittu kaupunginhallituksen jäsen Petri Hurun (ps.) tekemää eriävää mielipidettä.

Perussuomalaisten valtuutettu Laura Huhtasaari esitti huolensa, että perussuomalaisia ei kohdella Porissa tasa-arvoisesti muiden ryhmien kanssa, koska valtuustoaloitteiden saaminen käsittelyyn kestää näin kauan – ja kun asia tulee käsittelyyn, siinä havaitaan muotovirhe.

Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen kiisti Huhtasaaren syrjintäväitteet ja korosti, että muotovirheet ovat aiemminkin johtaneet asioiden palauttamiseen valmisteluun.

Lopulta asia palasi valmisteluun yksimielisesti. Perussuomalaiset toivoivat, että asiaa päästään valtuustossa viimein käsittelemään helmikuun kokouksessa.

Lisäys klo 22.13: Myös useiden muiden, eri puolueista jätettyjen valtuustoaloitteiden käsittely on venynyt. Aloitteita on myös vuosilta 2017–2018.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta