Turun kaupunginjohtaja Minna Arve on ehdolla kokoomuksen pormestariehdokkaaksi,

Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Arve ilmoitti ehdokkuudestaan perjantaina Turun aluejärjestön johdolle.

Jos Arve tulee valituksi, hän kertoo lopettavansa työnsä kaupunginjohtajana jo helmikuussa.

– Jos minut valitaan, jään virkavapaalle vaalilistojen jättämisen aikaan, sanoo Minna Arve Yle Turulle.

Arve aikoo jättää valituksi tullessan saman tien eroilmoituksensa, joka alkaisi kesäkuun alusta.

Turun hallintosäännön mukaan kaupunginjohtajan viransijaisena toimii apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen. Arven mukaan mietintään tulee työnjako Virtasen ja kansliapäällikö Tuomas Heikkisen kesken.

Lähteekö Arve jo etumatkalta kisaan

Minna Arve sanoo pohtineensa ehdokkuuttaan pitkään. Lopullisen päätökseen ehdokaskisaan lähdöstä hän sanoo tehneensä kokoomuksen asettaman aikataulun puitteissa.

Kokoomus valitsee oman pormestariehdokkaansa Turun pormestariksi ensi viikon torstaina. Arve on ensimmäinen, joka on ilmoittanut ehdokkuudestaan.

Muiden ryhmien suunnalta on kuultu kritiikkiä siitä, että Arve on työnsä kautta kaupunginjohtajana jo tehnyt pormestarikampanjaa.

– Olen miettinyt näiden puheiden jälkeen halukkuutta palata politiikkaan. Työhöni kuuluu kriisinjohtaminen ja avoin vuorovaikutus kaupunkilaisten kanssa. On vaikea mieltää, miten kaupunginjohtajan olisi pitänyt toimia muuten, Arve kertoo.

Kokoomus on ryhmistä ainoa Turussa, joka ei vielä ole asettanut omaa ehdokasta pormestarinvaaleihin.

Lue lisää:

Turkua johtaa kuntavaalien jälkeen pormestari ja kolme apulaispormestaria