31.12. kello 9.22 Pirkanmaalla 7 uutta koronatartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin torstaina seitsemästä uudesta koronatartunnasta. Määrä on selvästi vähemmän kuin edellisinä päivinä.
Fimlab tutki keskiviikkona 997 näytettä, eli selvästi vähemmän kuin ennen joulua.
– Tällä viikolla on todettu useita joulun perhetapaamisissa saatuja tartuntoja. Niihin on odotettavissa jatkotartuntoja, TAYS kertoo Twitterissä.
TAYS kehottaa ottamaan uudenvuoden vastaan pienissä porukoissa turvallisesti.
Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 854.
30.12. kello 17.07 Rauhaniemen sairaalassa löytyy yhä uusia koronatartuntoja: Henkilökunta alkanut saada rokotteita
Rauhaniemen sairaalassa Tampereella on löytynyt yhä uusia tartuntoja, vaikka koronaepidemian alkamisesta on jo kohta kuukausi.
Tartuntoja on nyt 93 ihmisellä, joita 54 potilaalla ja 39 henkilökunnalla.
Potilailla ei ole uusia tartuntoja, mutta henkilökunnalla tartuntoja on löytynyt kolme lisää. Henkilökunnan rokotukset alkoivat toissapäivänä. Rokotukset annetaan työterveyshuollossa.
Koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen on Rauhaniemessä kuollut yhdeksän potilasta.
Vierailut Rauhaniemen sairaalassa on kielletty. Poikkeuksena ovat saattohoidossa olevien ja kriittisesti sairaiden potilaiden lähiomaiset, joiden tulee sopia vierailusta etukäteen osaston henkilökunnan kanssa.
30.12. kello 13.59 Yksi uusi kuolemantapaus TAYSin alueella
TAYSin erityisvastuualueella on kuollut koronaviruksen seurauksena nyt yhteensä 38 ihmistä.
Sairaalanhoidossa on nyt 42 koronapotilasta, joista yksi tehohoidossa. Luvut selviävät THL:n tuoreista tilastoista.
TAYSin erityisvastuuualueeseen kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.
30.12. kello 12.11 Pirkanmaalla 13 uutta koronatartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona 13 uudesta koronatartunnasta. Luvut ovat olleet samalla tasolla koko viikon. Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 847.
Fimlab tutki Pirkanmaalta tiistaina 1 161 näytettä.
Uusia mahdollisia altistumisia on TAYSin mukaan voinut tulla Tampereella Pizzeria Napolissa 27.12. kello 15-16.
Pirkanmaan pandemiaryhmä kertoi tiistaina iltapäivällä, että suositukset(siirryt toiseen palveluun) ovat voimassa 10. tammikuuta asti. Nyt esimerkiksi sisäliikuntaharrastukset ovat tauolla, monet paikat suljettuina ja yli kymmenen hengen tilaisuuksia ei voi järjestää.
Aluehallintoviraston määräämä kymmenen hengen kokoontumisrajoitus on voimassa 17. tammikuuta asti.
30.12. kello 12.05 Koronarokotteita on voitu heittää myös Pirkanmaalla turhaan pois
Myös Suomessa on saatettu heittää hukkaan koronarokotteita. Syynä on se, että rokotetoimittajan ohjeen mukaan yhdestä pullosta on annettu viisi annosta rokotetta. Todellisuudessa annoksia voi olla enemmän.
Pfizerin ja Biontechin rokote tulee pulloissa, joissa on virallisesti viisi annosta. Yhtiöt laittavat kuitenkin mukaan myös niin sanottuja vara-annoksia. Todellisuudessa pulloissa voi olla kuudesta seitsemään annosta rokotetta.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand sanoo, että Pirkanmaalla on noudatettu rokotetoimittajan ohjeistusta antaen viisi annosta yhdestä pullosta.
– Odotamme yhtenevää linjausta asiasta ensitilassa, Sand sanoo.
Saman vahvistaa Pirte työterveyksen ylilääkäri Seppo Nikkari.
– Olemassa olevan ohjeistuksen mukaan yhdellä ampullilla on rokotettu viisi henkilöä, Nikkari sanoo.
Asiasta lisää täällä.
29.12. kello 16.57 Rauhaniemessä yksi uusi koronaan liittyvä kuolema, myös neljä uutta tartuntaa
Koronan seurauksena on kuollut jo yhdeksän vanhusta Rauhaniemen sairaalassa Tampereella.
Sairastuneita on yhteensä 90, joista potilaita on 54 ja henkilökuntaa 36. Uusia tartuntoja on neljä. Näistä kolme on henkilökunnan jäsenellä.
Rauhaniemen sairaalassa alkoi koronaepidemia joulukuun alussa.
29.12. kello 16.41 Pirkanmaalla ilmaantuvuus on laskenut selvästi, mutta myös testejä tehty vähän
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella koronatapausmäärät ovat selvästi laskeneet kuukauden takaisesta tilanteesta. Päiväkohtainen vaihtelu on edelleen suurta.
Koronan ilmaantuvuus on nyt viimeksi kuluneen kahden viikon ajalta 39 tapausta 100 000 asukasta kohden. Positiivisten näytteiden prosenttiosuus Fimlabin näytteistä on nyt 1,1 prosenttia.
Koronanäytteessä kävijöitä on ollut joulun aikaan selkeästi vähemmän kuin ennen joulua.
Tänään koolla ollut Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä muistuttaa, että koronatilanne ei ole Pirkanmaalla ohi. Maski- ja turvavälisuositusta sekä kokoontumisia koskevia suosituksia tulee edelleen noudattaa.
Pandemiaohjausryhmä toivoo, että hengitystieoireiden ilmaantuessa hakeudutaan edelleen koronatestiin matalalla kynnyksellä. Erityisesti matkailijoiden tulisi mennä testiin herkästi.
– Esimerkiksi pohjoisen hiihtokeskuksista tulevien kannattaa tarkkailla oireitaan ja hakeutua lievissäkin oireissa välittömästi testiin ennen kuin lähtee töihin, kouluun tai harrastuksiin, kehottaa pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand.
Pääosa Pirkanmaan koronasuosituksista on voimassa 10. tammikuuta asti. Aluehallintoviraston yleisötilaisuuksia koskeva rajoitus on voimassa 17. tammikuuta asti. Suosituksia käsitellään seuraavan kerran ensi tiistain kokouksessa.
Viime viikon 92:sta tartunnasta pystyttiin selvittämään 82 prosenttia. Yli 40 prosenttia uusista tartunnan saajista ovat olleet jo valmiiksi karanteenissa.
Perhepiiristä sairaus tarttui 33 tapauksessa. Työpaikaltaan tartunnan sai yhteensä 14 henkilöä kuudelta eri työpaikalta. Ulkomailta tuli nyt 13 tartuntaa. Hoito- tai hoivayksiköstä saatiin viisi tartuntaa. Sukulaisen ja ystävän tapaamisesta tuli seitsemän tartuntaa ja yksityisistä juhlista kaksi tartuntaa.
Lue lisää: Pirkanmaalla uusia koronatartuntoja eniten nyt parikymppisillä, tartunta perheeltä, töistä tai matkalta – Yle seurasi suorana
29.12. kello 13.58 Koronamutaatiota etsitään myös Fimlabin näytteistä
Koronan muuttunutta muotoa ei ole löytynyt tähän mennessä Pirkanmaalta.
Myös Fimlab on lähettänyt pienen määrän positiivisia koronanäytteitä jatkotutkimuksiin varianttien varalta. Näytteet ovat koronapositiivisilta ihmisiltä, jotka ovat tulleet Suomeen ulkomailta, erityisesti Britanniasta.
Muunnosten tutkimus on tällä hetkellä keskitetty Helsinkiin. Fimlabista lähetettyjen näytteiden vastauksia odotetaan vielä, kertoo mikrobiologian erikoisalajohtaja Tapio Seiskari Fimlabista.
– Meidän toimialueellamme on yksittäisiä positiivisia koronalöydöksiä, joihin liittyy matkailutausta ja näiden suhteen selvittelyt on käynnissä. Tuloksia tai osoitusta siitä, että varianttia olisi toimialueella, ei ole, Seiskari sanoo.
Seiskarin mukaan ensimmäisiä tuloksia odotetaan muutaman päivän sisällä.
Lue lisää: Myös Fimlab on lähettänyt koronanäytteitä jatkotutkimuksiin mutaatioiden varalta – "Osoitusta siitä, että varianttia olisi toimialueella, ei ole"
29.12. kello 9.21 Pirkanmaalla 15 uutta koronatartuntaa - koronanyrkki kertoo iltapäivällä tilanteesta
Pirkanmaalla kerrottiin tiistaina 15 uudesta koronatartunnasta. Fimlab tutki 902 näytettä.
Maanantaina kerrottu luku oli 11 tartuntaa.
Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 834.
TAYSin erityisvastuualueella on sairaalahoidossa koronaviruksen takia kuitenkin 50 potilasta, joista kaksi tehohoidossa.Koronatilanne on runsaan viikon aikana rauhoittunut Pirkanmaalla.
Koronan takia kuolleita on 37.
Pirkanmaan pandemiatyöryhmä kertoo tiistaina iltapäivällä kello 15.30 ajankohtaisesta tilanteesta ja miten rajoitteiden kanssa edetään. Yle seuraa tilaisuutta suorana verkossa ja Yle Areenassa.
28.12. kello 16.22 Rauhaniemen sairaalassa yksi uusi koronaan liittyvä kuolema
Rauhaniemen sairaalassa Tampereella on joulun aikana sattunut yksi koronaan liittyvä kuolema. Sairaalaepidemiaan liittyviä kuolemia on nyt kaikkiaan kahdeksan.
Myös jokusia uusia tartuntoja on löytynyt. Tartuntoja on nyt yhteensä 86, joista potilailla 53 ja henkilökunnalla 33.
Osa Rauhaniemessa sairastuneista on jo parantunut. Kotiin tai asumispalveluun on ikäihmisten palvelujen palvelujohtaja Mari Patrosen mukaan siirtynyt noin 20 potilasta.
28.12. kello 15.32 Virroilla ja Ruovedellä 13 tartuntaa joulun aikana
Virtain ja Ruoveden alueella on todettu runsaasti lisää koronavirustartuntoja. Joulun aikana tartuntoja varmistui yhteensä 13.
– Tartunnat ja altistumiset ovat pitkälti yhdestä tunnistetusta tartuntaketjusta, joten tilanne on hallinnassa, mutta aiheuttaa toki huolta, sanoo Virtain kaupunginjohtaja Juha Viitasaari sähköpostissa.
Virroilla uusista tartunnoista on todettu 12, Ruovedellä yksi. Lisäksi Virroilla on kaksi tartunnan saanutta ulkopaikkakuntalaista.
Virroilla on tällä hetkellä altistuneita karanteenissa noin 40, Ruovedellä 8.
Virtain osastolla testataan kaikki potilaat kahteen otteeseen. Samoin sote-henkilöstöä on testattu. Vuodeosaston vierailuja ja paikkamäärää on rajoitettu, kunnes tilanne on saatu tasoittumaan.
Kahdessa viikossa Virroilla on todettu noin 183 tartuntaa 100 000 asukasta kohden, Ruovedellä noin 41.
28.12. kello 13.32 TAYS-alueella kirjattu joulun aikaan viisi koronaan liittyvää kuolemaa
TAYSin erityisvastuualueella on 37 ihmistä kuollut koronan seurauksena. Joulun aatonaattoon eli viime viikon keskiviikkoon verrattuna lisäystä THL:n tilastoon on viisi kuolemantapausta.
TAYSin eristyivastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.
Alueella on 50 potilasta sairaalahoidossa koronan takia. Sairaalassa hoidettavien määrä on pudonnut keskiviikosta kahdella. Tehohoidossa on nyt kaksi ihmistä.
TAYSin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaa, Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.
28.12. kello 10.21 Ensimmäiset rokotukset sairaanhoitajalle ja erikoislääkärille
Pirkanmaalla on annettu ensimmäiset rokotteet koronavirusta vastaan.
Ensimmäisenä rokotuksen Pirkanmaalla saivat TAYSin teho-osaston sairaanhoitaja Saija Johansson ja erikoislääkäri Mervi Mendiluce.
Pirkanmaalla noudatetaan valtakunnallista rokotusjärjestystä.
Ensiksi rokotetaan Tampereen yliopistollisen sairaalan teho-osaston henkilökunta. Tämän jälkeen vuorossa ovat sairaalan muut hoitotyön tekijät sekä vanhainkotien asukkaat ja työntekijät. Sitten rokotetaan 70 vuotta täyttäneet ja kolmantena ryhmänä altistavia sairauksia potevat.
Muun väestön vuoro on myöhemmin.
28.12. kello 8.43 Pirkanmaalla 11 uutta tartuntaa
Pirkanmaalla on kerrottu 11 uudesta koronavirustartunnasta. Laboratorioyhtiö Fimlab tutki sunnuntaina 652 näytettä.
Eilen kerrottiin puolestaan 13 uudesta tartunnasta.
Yhteensä tartuntoja on Pirkanmaalla ollut 1 819.
Koronarokotuksia aletaan antaa Pirkanmaalla maanantaina aamulla, ensimmäiseksi teho-osaston henkilökunnalle.
28.12. kello 8.16 Rokotukset aloitetaan teho-osaston henkilökunnasta
Koronarokotukset alkavat Pirkanmaalla aamuyhdeksältä maanantaina.
Ensiksi rokotetaan Tampereen yliopistollisen sairaalan teho-osaston henkilökunta.
Myös tämän jälkeen noudatetaan samaa järjestystä kuin koko maassa. Kärjessä ovat sairaalan muut hoitotyön tekijät sekä vanhainkotien asukkaat ja työntekijät. Sitten rokotetaan 70 vuotta täyttäneet ja kolmantena ryhmänä altistavia sairauksia potevat.
Muun väestön vuoro tulee myöhemmin.
23.12. kello 16.50 Tätä artikkelia päivitetään seuraavan kerran 28.12.
Tätä maakunnallista artikkelia päivitetään seuraavan kerran joulunpyhien jälkeen, 28. joulukuuta.
Merkittävät muutokset koronatilanteessa päivittyvät kuitenkin valtakunnalliseen koronaseurantaan, joka löytyy täältä.
Tampereen yliopistollinen sairaala kertoo kuitenkin joka päivä uusien tartuntojen tilanteen Pirkanmaalla. Tiedot löytyvät sekä TAYSin nettisivulta että Twitteristä.
23.12. kello 16.37 Rauhaniemessä uusia tartuntoja ja yksi uusi koronaan liittyvä kuolema
Tampereella Rauhaniemen sairaalan koronaepidemia on vaatinut uuden iäkkään uhrin. Joulukuun alun jälkeen sairaalassa on menehtynyt seitsemän koronavirukseen sairastunutta vanhusta.
Uusia koronatartuntoja on eilisen jälkeen löytynyt kaksi, molemmat henkilökunnan jäseniltä.
Tartuntoja on nyt kaikkiaan 84, niistä 52 potilailla ja 32 henkilökuntaan kuuluvilla.
Lue enemmän täältä.
23.12. kello 12.22 TAYSin kaikki lääkärit ja hoitajat ottivat influenssarokotuksen
Tampereen yliopistollisen sairaalan hoitohenkilökunta on ottanut influenssarokotuksia ennätyksellisen aktiivisesti.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan TAYSin kaikki lääkärit ja hoitajat on rokotettu. Esimerkiksi viime vuonna rokotuskattavuus jäi hieman 90 prosentin alle.
HR-johtaja Raija Ruoranen uskoo, että ennätystä selittää halu pienentää riskiä sairastua samana talvena sekä influenssaan että koronaan.
Ruorasen mukaan on vielä ennenaikaista arvioida sitä, miten halukkaita lääkärit ja hoitajat ovat ottamaan koronarokotetta. Ylen aiemman kyselyn perusteella monessa sairaalassa työnantajat suosittelevat vahvasti hoitohenkilökuntaa ottamaan koronarokotteen.
23.12. kello 11.46 Ylöjärvellä 50 kutosluokkalaista karanteeniin
Ylöjärvellä joukko alakoululaisia opettajineen joutuu viettämään joulun koronakaranteenissa, kerto kaupunki tiedotteessa.
Siivikkalan koulun 6. luokan oppilaita ja opetushenkilöstöä on altistunut koronavirukselle viime viikon torstaina ja perjantaina.
Karanteeniin joutuu noin 50 oppilasta ja kahdesta neljään opettajaa. Karanteenit päättyvät 27.12.
Terveydenhuolto ottaa yhteyttä kaikkiin altistuneisiin tänään keskiviikkona.
23.12. kello 9.08 Uusia koronatartuntoja 22 Pirkanmaalla
Pirkanmaalla on kerrottu 22 uudesta koronatartunnasta. TAYSin mukaan Fimlab tutki Pirkanmaalla 1 453 näytettä tiistaina.
TAYSin koronapuhelin on avoinna myös jouluna, ja Fimlab ottaa näytteitä läpi pyhien.
Drive in -näytteenotto on muuttanut Tampereen messu- ja urheilukeskuksen A-hallista E-halliin.
Pirkanmaalla on varmistettu tähän mennessä yhteensä 1 763 koronavirustartuntaa.
TAYSin alueella on yhteensä 32 koronaan liittyvää kuolemantapausta. Pirkanmaan lisäksi alueeseen kuuluvat Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme.
TAYS tviittasi myös mahdollisista uusista altistumispaikoista ja -ajankohdista:
Jos on ollut noissa paikoissa mainittuna aikana, vointia kannattaa seurata erityisen tarkkaan. Pienistäkin oireista on syytä hakeutua koronatestiin.
23.12. kello 8.11 Virtain ja Ruoveden vuodeosastopaikkoja vähennetään
Virroilla ja Ruovedellä on todettu korona-altistumisten ketju.
Virtain kaupungin mukaan myös terveydenhuollon työntekijöitä on altistunut virukselle toistakymmentä.
Palveluita joudutaan rajoittamaan väliaikaisesti siten, että Virtain vuodeosaston paikkamäärä rajataan 21:een ja Ruoveden 10 paikkaan.
Virtain ja Ruoveden sosiaali- ja terveyspalveluja hoitavassa Keiturin sotessa on turvauduttu niin kutsuttuun sovellettuun karanteeniin. Sovellettu karanteeni tarkoittaa, että työntekijät eivät voi käydä esimerkiksi kaupassa tai käyttää julkista liikennettä, mutta heidät on määrätty käymään normaalisti töissä.
Muutoin terveyspalvelut toimivat tavalliseen tapaan joulun aukioloaikojen mukaisesti.
22.12. kello 17.40 Pandemiaryhmä: Pirkanmaan koronatilanne rauhoittunut, mutta perustasolle vielä matkaa
Pirkanmaan koronatilanne on kehittynyt myönteisesti, mutta on edelleen kiihtymisvaiheessa. Koronan ilmaantuvuusluku on laskusuuntainen ja on nyt 54/100 000 asukasta kohden. Positiivisten testien osuus kaikista testeistä on yksi prosentti edeltäneen seitsemän päivän ajalta.
Pandemiaohjausryhmä haluaa kiittää Pirkanmaan asukkaita ja kuntia suositusten noudattamisesta.
– Pirkanmaan ”välitodistus” näyttää nyt hyvältä. Tavoitteenamme on kuitenkin päästä koronatartunnoissa perustasolle. Joulunaika ja vuodenvaihde ratkaisevat sen, voidaanko suosituksia ja rajoituksia Pirkanmaalla lieventää. Toivomme, että joulua ja uutta vuotta vietetään alueellamme turvallisesti, pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand sanoo.
Tarpeetonta matkustamista on Sandin mukaan syytä välttää erityisesti leviämisvaiheen alueille, kuten esimerkiksi Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen.
Tilanne on rauhoittunut Pirkanmaalla, mutta maakunta on edelleen kiihtymisvaiheessa. Tavoitteeseen on Sandin mukaan vielä matkaa, siksi suositukset ja rajoitukset ovat vielä voimassa.
Lue lisää: Yle seurasi suorana: Koronarokotteita aletaan pistää Pirkanmaalla viimeistään ensi maanantaina
22.12. kello 14.22 Useita altistumisia yleisillä paikoilla
TAYS on kertonut korona-altistumisista useilla yleisillä paikoilla.
– Jos olet ollut mainituissa paikoissa, seuraa vointiasi ja hakeudu herkästi testiin. Fimlabin näytteenotto ja Taysin koronaluuri ovat avoinna joulunakin, TAYS twiittaa.
22.12. kello 12.03 Rauhaniemessä yksi uusi tartunta potilaalla
Tampereella Rauhaniemen sairaalassa on todettu yksi uusi koronavirustartunta. Tartunta on löytynyt potilaalta.
Joulukuun alussa alkaneen epidemian aikana on sairaalassa todettu yhteensä 82 koronatartuntaa. Tartunnoista 52 on ollut potilailla ja 30 henkilökunnan jäsenillä.
Epidemian aikana on menehtynyt yhteensä kuusi tartunnan saanutta potilasta. Osa tiedoista päivittyy tilastoihin viiveellä tietojen varmistumisen jälkeen.
Sairaalassa jatketaan edelleen henkilökunnan ja potilaiden seulontatestauksia.
22.12. kello 11.05 Pirkanmaalla 15 uutta koronatartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin tiistaina 15 uudesta koronatartunnasta. Nyt on kulunut viikko siitä, kun viimeksi päivittäiset tartuntamäärät olivat yli 20.
Fimlab tutki maanantaina alueelta 1 005 näytettä.
Yhteensä todettuja tapauksia on Pirkanmaalla nyt 1 741.
Pirkanmaan pandemiatyöryhmä on koolla tiistaina ja kertoo koronatilanteesta ja antaa viimeiset ohjeet ennen joulua. Yle seuraa tilaisuutta.
21.12. kello 15.18 Mahdollisia altistumisia Tampereen Kalevan ABC:lla
Tampereen Kalevan ABC:llä on tapahtunut viime viikolla mahdollisia altistumisia koronavirukselle.
TAYS pyytää tarkkailemaan oireita, jos on ollut ruokailemassa tiistaina 15.12., keskiviikkona 16.12. tai torstaina 17.12. lounasaikana noin kello 10-11.30 tai perjantaina 18.12. kello 17-18.
– Jos olit paikan päällä aterioimassa, seuraa vointiasi ja mene herkästi testiin, TAYS kehottaa Twitterissä.
21.12. kello 12.01 Tampereen kaupunki maksaa korotettuja korvauksia joulun aikana sosiaali- ja terveyspalveluissa
Tampereen kaupunki on sopinut työntekijöiden kanssa joulun pyhien ajaksi paikallisesti hälytysrahan korottamisesta ja lisäkorvauksista vuorojen vaihtamisiin tai muutoksiin liittyen.
Nyt neuvoteltujen korvausten lisäksi muita ratkaisuja haetaan niin akuuttiin tilanteeseen Rauhaniemen sairaalassa kuin laajemminkin varautumisen näkökulmasta.
– Hälytysraha tulee olemaan joulun ajan turvaamiseksi tästä päivästä alkaen tammikuun 17. päivä asti 200 euroa. Silloin maksimissaan kahden tunnin aikana pitää olla työpaikalla. Vuoron vaihtamisesta korvaus on 80 euroa, kertoo Tampereen sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen.
Lue aiheesta enemmän täältä.
21.12. kello 11.11 Rauhaniemessä kaksi vanhusta kuollut koronan seurauksena
Tampereella Rauhaniemen sairaalassa on viikonlopun aikana menehtynyt kaksi koronavirustartunnan saanutta potilasta.
Epidemian aikana on menehtynyt yhteensä kuusi tartunnan saanutta potilasta.
Tällä hetkellä kriittisessä tilassa ei ole yhtään vanhusta, mutta kuolemantapauksia voi vielä tulla, koska kyse on hauraista vanhuksista, palvelujohtaja Mari Patronen sanoo.
Lue lisää täältä.
21.12. kello 9.31 Pirkanmaalla kahdeksan uutta koronavirustartuntaa
Pirkanmaalla on kerrottu kahdeksasta uudesta koronavirustartunnasta. Laboratorioyhtiö Fimlab tutki sunnuntaina 1 268 näytettä.
Eilen sunnuntaina Pirkanmaalla puolestaan kerrottiin 18 uudesta tartunnasta. Yhteensä tartuntoja on Pirkanmaalla todettu pandemian aikana 1 726.
Fimlabin näytteenotto ja TAYSin koronapuhelin ovat avoinna myös joulunpyhinä.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri arvioi lauantaina, että rokotukset alkavat joulun pyhien jälkeen sunnuntaina tai viimeistään maanantaina. Ensimmäiset rokotettavat ovat todennäköisesti tehohoidon, päivystyksen ja ensihoidon henkilöstöä.
19.12 kello 16.18 Tampere etsii paikkaa massarokotuspisteelle
Kunnissa valmistellaan koronarokotusten aloittamista. Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen kertoo, että Tampere koostaa parhaillaan THL:lle listausta siitä, missä yksiköissä ja kuinka moni henkilöstöstä tarvitsee rokotuksen ensijoukoissa.
– Esimerkiksi perusterveydenhuollon vuodeosastot, hoito- ja hoivakodit, pandemiavastaanotto, kotihoito ja suun terveydenhoito ovat tällaisia paikkoja.
Tampereella on alettu suunnitella myös muun väestön rokottamista. Rokotuksia tullaan antamaan ainakin suurimmilla terveysasemilla.
– Haemme myös paikkaa massarokotuspisteelle. Se voisi ottaa vastaan suuria ihmismääriä samaan tapaan kuin Fimlabin testausasema messukeskuksessa, kertoo Taru Kuosmanen.
19.12. kello 16.08 Ensimmäiset koronarokotteet pistetään noin viikon päästä
Ensimmäinen erä lääkeyhtiö Pfizerin ja BioNTechin koronavirusrokotteita saapuu Suomeen joulun aikana. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin Juhani Sandin mukaan rokotukset alkavat joulun pyhien jälkeen sunnuntaina tai viimeistään maanantaina.
Rokote-erä riittää 5 000 ihmiselle. Vielä ei tiedetä, kuinka monta ihmistä esimerkiksi Pirkanmaalla ja TAYS:in erityisvastuualueella voidaan rokottaa.
– Ihan ensimmäiset ovat varmaankin tehohoidon, päivystyksen ja ensihoidon henkilöstö, kertoo johtajaylilääkäri Juhani Sand.
Uusien tartuntojen määrä on ollut viime päivinä laskussa Pirkanmaalla. Sand pitää sitä positiivisena asiana, mutta muistuttaa, että päivittäistä vaihtelua on paljon.
– Kyllä tästä pikkuisen voi varovaisesti iloita. Näyttää siltä, että rajoituksilla ja vahvoilla suosituksilla on ollut vaikutusta.
19.12. kello 14.10 Viides kuolemantapaus Rauhaniemen sairaalassa
Tamperelaisessa vanhusten sairaalassa on tullut ilmi yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolemantapaus. Tiedon vahvistaa Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen.
Rauhaniemen sairaalassa on kuollut joulukuussa ryöpsähtäneen epidemian aikana viisi koronavirustartunnan saanutta vanhusta.
Koronavirustartuntoja on löytynyt kaksi lisää. Toinen tartunnoista on potilaalla ja toinen henkilökuntaan kuuluvalla.
Tartuntoja on tullut joulukuussa yhteensä 76. Niistä 49 on potilailla ja 27 henkilökunnan jäsenillä.
19.12. kello 9.44. Pirkanmaalla yhdeksän uutta koronatartuntaa
Tays kertoi lauantaina yhdeksästä uudesta koronatapauksesta. Se on pienin määrä yli kuukauteen. Fimlab tutki alueelta 2 155 koronanäytettä.
Perjantaina Pirkanmaalla kerrottiin kymmenestä todetusta tartunnasta ja torstaina 12:sta.
18.12. kello 17.14 Nokialaiset testataan joulunpyhinä Tampereella
Nokialaiset pääsevät tarvittaessa koronatestiin myös joulupyhien aikana. Aatonaattoon saakka testejä otetaan Nokialla Mehiläisen testipisteessä Nuijamiestentiellä ja joulupyhinä Tampereella Mehiläisen Hämpin noutoparkin testausasemalla.
Nokian johtava ylilääkäri Katja Ylitolva muistuttaa, että infektio-oireisena ei saa tulla terveyspalvelujen ajanvarausvastaanotolle.
18.12. kello 17.05 Parkanon epidemiarypäs laantumassa
Parkanossa marraskuussa alkanut koronarypäs näyttäisi laantuneen. Viimeisen viikon aikana ei ole löytynyt yhtään tartuntaa.
Viimeinen ryppääseen liittyvä karanteeni päättyy sunnuntaina 20. joulukuuta. Kukaan sairastuneista ei joutunut sairaalahoitoon.
18.12. kello 17.01 Valkeakoskella eristetty hoivakodin potilas
Valkeakoskelaisessa vanhusten hoivakodissa raportoitiin aiemmin tällä viikolla yhdestä koronavirustartunnasta. Potilas on eristettynä, eikä uusia tartuntoja ole löydetty, kertoo johtava ylilääkäri Riikka Luoto.
18.12. kello 11.55 Rauhaniemessä jatketaan seulontatestejä, ei uusia tartuntoja
Tampereella Rauhaniemen sairaalassa ei ole löytynyt uusia koronatartuntoja seulontatesteissä. Tampere tiedottaa, että sairaalassa jatketaan edelleen potilaiden ja henkilökunnan seulontatestien tekemistä.
Joulukuun alussa alkaneen epidemian aikana Rauhaniemen sairaalassa on todettu yhteensä 74 koronavirustartuntaa. Tartunnoista 48 on potilailla ja 26 henkilökunnan jäsenillä.
Epidemian aikana on menehtynyt yhteensä neljä koronavirustartunnan saanutta potilasta.
18.12. kello 9.22 Drive in -testaus siirtyy eri halliin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa
Fimlabin drive in -koronanäytteenotto Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa muuttaa A-hallista E-halliin keskiviikkona 23. joulukuuta. Muuton myötä A-halli palautuu alkuperäiseen tarkoitukseensa liikuntahalliksi urheilijoiden käyttöön. Näytteenoton kapasiteettiin muutolla ei ole vaikutusta.
Muuttoa aikaistetaan alkuperäisestä suunnitelmasta. Muutto ei aiheuta katkosta näytteenottotoimintaan.
Näytteenottotoiminta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen A-hallissa päättyy tiistaina kello 19. Toiminta E-hallissa alkaa heti seuraavana aamuna kello 7.30.
Sisäänajo E-halliin tapahtuu hallin pohjoispuolelta. Käytännössä se tarkoittaa, että näytteenottoon tultaessa on ajettava lenkki hallin toiselle puolelle. Vastaavasti ulosajo tapahtuu hallin eteläpuolelta.
Fimlabin koronanäytteenotto Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen E-hallissa sekä Hatanpäällä ja Taysissa palvelevat myös joulunpyhien ajan. Toimipisteet ovat pyhinä auki seuraavasti: 24.12. klo 8–16, 25.–27.12. klo 10–18, 31.12. klo 8–16 ja 1.–3.1.2021 klo 10–18.
18.12. kello 9.12 Pirkanmaalla 10 uutta koronatartuntaa
PIrkanmaalla kerrottiin perjantaina kymmenen uudesta koronatartunnasta. Se jatkaa samaa linjaa kuin torstain 12 tartuntaa.
Yhteensä tällä viikolla on kerrottu 103 tartunnasta.
Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 691.
TAYSin erityisalueella on nyt sairaalahoidossa 57 koronapotilasta, joista 3 on tehohoidossa.
17.12. kello 15.57 Rauhaniemessä kuoli kaksi potilasta lisää
Tamperelaisessa vanhusten sairaalassa kaksi potilasta lisää on kuollut koronavirukseen liittyvään tautiin. Epidemian aikana Rauhaniemen sairaalassa on menehtynyt neljä koronavirustartunnan saanutta potilasta.
Lisäksi sairaalassa on todettu yksi uusi koronavirustartunta. Tartunta on löytynyt henkilökunnan jäseneltä.
Joulukuun alussa Rauhaniemen sairalaassa alkaneen epidemian aikana on tähän mennessä todettu tartuntoja yhteensä 74. Tartunnoista 48 on potilailla ja 26 henkilökunnan jäsenillä.
17.12. kello 10.20 Avi rajoittaa pidempään kuin suositus Pirkanmaalla
Aluehallintovirasto rajoittaa Pirkanmaalla yleisötilaisuuksia ja yleisten kokousten osallistujamäärän kymmenen henkilöön.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto rajoittaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän kymmeneen henkilöön 22.12.2020–17.1.2021 väliseksi ajaksi Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Vaasan sairaanhoitopiirien alueella.
Pirkanmaalla kymmenen hengen rajoitus on parhaillaankin voimassa, muiden sairaanhoitopiirien osalta rajoitus kiristyy nyt. Rajoitukset ovat välttämättömiä epidemiatilanteen rauhoittamiseksi.
Pirkanmaalla koronanyrkin suositus on voimassa 10. tammikuuta, mutta Avin tuore rajoitus rajoittaa kokoontumisia vielä suositusta pidempään.
Enintään 10 hengen kokoontumisia voi järjestää, mutta tällöinkin on noudatettava ehdottoman tarkasti ja kaikilta osin ohjeita turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä. Aluehallintovirasto suosittelee painokkaasti välttämään kaikkia fyysisiä kokoontumisia, joita ei ole pakko järjestää.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös koskee yleisötilaisuuksia, kuten markkinoita, konsertteja, teatterinäytöksiä ja urheiluotteluja, joissa on yleisöä. Aluehallintoviraston toimivalta ei ulotu yksityisiin tilaisuuksiin, kuten illanviettoihin tai perhejuhliin, eikä normaaliin, jatkuvaluonteiseen palvelutoimintaan. Myöskään viranomaisten kokoukset, kuten kunnanvaltuuston, -hallituksen ja lautakuntien kokoukset, eivät kuulu rajoitusten piiriin. Nämäkin suositellaan järjestettävän etäkokouksina.
17.12. kello 10.19 Pirkanmaalla 12 uutta korontartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin torstaina 12 uudesta koronatartunnasta. Määrä on selkeästi vähemmän kuin pitkään aikaan, mutta yhden päivän perusteella ei vielä voi tehdä pitkiä päätelmiä.
Yhteensä todettuja tartuntoja on ollut Pirkanmaalla tähän mennessä 1 681.
– Hetken voi jäljitystiimi huokaista, TAYS kommentoi Twitterissä päivän lukua.
Fimlab tutki keskiviikkona Pirkanmaalta 1 660 näytettä.
17.12. kello 6.50 Pirkanmaan Voimia lahjoitti kinkut vähävaraisille
Koronalla on sormensa pelissä monessa asiassa. Tredun opiskelijoiden siirryttyä etäopetukseen myös oppilaitosten jouluateriat peruttiin.
Kinkut ja kalkkunat olivat vähällä jäädä syömättä, mutta tarina sai onnellisen lopun: Pirkanmaan Voimia lahjoitti herkut vähävaraisten tamperelaisten perheiden joulupöytiin ja Koukkuniemen asukkaiden voileipien päälle.
Lahjoituksesta saadaan jouluherkkuja jaettavaksi noin 320 talouteen.
17.12. kello 6.46 Koronavirus pääsi vanhusten hoivakotiin Valkeakoskella
Valkeakosken kaupunki kertoo, että vanhusten hoivakodissa on todettu koronatartunta. Tiedotteen mukaan muut asukkaat henkilökunta eivät ole altistuneet.
16.12. kello 16.57 Korona vähentää junavuoroja erityisesti Tampereen ja Helsingin välillä
Junavuorot vähenevät jälleen tammikuussa. Korona on leikannut kysyntää pahimmillaan kaksi kolmasosaa viime vuotiseen verrattuna.
Eniten kaukojunia vähennetään Helsingin ja Tampereen väliltä. 11. tammikuuta voimaan tuleva muutos tuo rataosalle noin kahden tunnin vuorovälin aamuisin ja iltaisin maanantaista torstaihin.
Toiseksi eniten vuoroja putoaa Tampere–Seinäjoki-väliltä.
16.12. kello 16.52 Rauhaniemen sairaalassa potilaiden määrä kasvaa
Tampereella Rauhaniemen sairaalan koronaepidemiassa on todettu keskiviikkoon mennessä koronavirustartunta 48 potilaalla ja 25 henkilökunnan jäsenellä, kaupunki kertoo tiedotteessa.
Vielä tiistaina kaupunki kertoi Ylelle, että koronalöydöksiä on 65.
Epidemian aikana on menehtynyt kaksi koronavirustartunnan saanutta potilasta. Epidemia alkoi sairaalassa joulukuun alussa, jolloin ensimmäiset tartunnat löydettiin.
Sairaalassa on tällä hetkellä hoidossa 40 koronavirustartunnan saanutta potilasta. Tartunnan saaneet potilaat hoidetaan erillään muista potilaista.
16.12. kello 9.23 Pirkanmaalla 30 uutta koronatartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona 30 uudesta koronavirustartunnasta, mikä on lähes sama kuin tiistaina kerrottu 32 tapausta.
Yhteensä todettuja tartuntoja on ollut Pirkanmaalla tähän mennessä 1 669.
Pirkanmaan pandemiatyöryhmä kertoi tiistaina jatkavansa koronasuosituksia 10. tammikuuta asti. Alun perin monen suosituksen piti päättyä 21. joulukuuta.
Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lasten sisäharrastukset pysyvät tauolla ja monet paikat kiinni. Kymmenen hengen kokoontumisrajoitus pysyy voimassa.
– Sellaista helpotusta tilanteeseen ei ole tullut, Pirkanmaan ”koronanyrkin” puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Juhani Sand TAYSista kertoi.
TAYSin erityisvastuualueella on sairaalahoidossa 57 koronapotilasta, joista 5 on tehohoidossa. Kuolonuhrien määrä kasvoi maanantaina kahdella.
Koronan seurauksena on kuollut TAYSin alueella nyt 25 ihmistä. Heistä Pirkanmaalla on menehtynyt noin kymmenen ihmistä, loput ovat kuolleet Kanta-Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla.
Koronanyrkki antaa suositukset, ja aluehallintoviraston odotetaan antavan niistä viralliset rajoitukset pian.
15.12. kello 17.56 Rauhaniemen seulonnoissa löytynyt paljon uusia tartuntoja
Rauhaniemen sairaalassa Tampereella on löytynyt merkittävä määrä uusia koronatartuntoja.
Sairaalaepidemia alkoi Rauhaniemen sairaalassa joulukuun alussa kahdella osastolla.
Seulontoja on jatkettu niillä osastoilla, joilta aiemmin on jo löytynyt tartuntoja. Näissä seulonnoissa löydettiin viikonlopun aikana 20 uutta potilastartuntaa.
Lisäksi viikonvaihteen jälkeen on tietoon tullut vielä yksi uusi potilastartunta. Henkilökunnan uusia tartuntoja on tiedossa neljä.
Koko epidemian aikana Rauhaniemen sairaalassa on nyt tiedossa 46 tartuntaa potilailla ja 19 henkilökunnalla.
Lue enemmän: Rauhaniemen sairaalasta löytyi suuri määrä uusia koronatartuntoja – viikonlopun seulonnoissa paljastui 20 uutta tapausta oireettomilta potilailta
15.12. kello 17.54 Koronatesti ei takaa turvallista sukujoulua
Jotkut suomalaiset ovat pohtineet menevänsä ennen joulua varmuudeksi ilman oireita koronatestiin ennen kuin näkevät läheisiä.
Vielä ei ole tietoa, onko tästä tulossa jouluksi ilmiö. Jos tulee, se voi ruuhkauttaa näytteenottoa. Negatiivisen testituloksen saaminen ennen joulua ei edes anna mielenrauhaa iäkkäiden omaisten näkemiseen. Taudista jää silti epäilys, koska seuraavana päivänä tilanne voi olla eri.
– En pidä tällaista ennakoivaa testausta järkevänä, koska negatiivinen testitulos oireettomalta henkilöltä kertoo vain juuri sen hetkisestä tilanteesta. Henkilö voi olla tänään testissä negatiivinen, mutta huomenna tartuttava, Fimlabin ylilääkäri Tapio Seiskari sanoo.
Lue lisää: Kannattaako koronatestissä käydä varuilta ennakkoon ennen joulua? Tulos ei anna välttämättä edes mielenrauhaa
15.12. kello 17.48 Alueelliset tiukat rajoitukset voimassa joulun ja loppiaisen yli
Pirkanmaan koronatilanne ei osoita taittumisen merkkejä useista rajoituksista ja suosituksista huolimatta. Sairaalahoidossa olevien ja kuolleiden määrä on kasvussa, vaikka taudin ilmaantuvuus on hieman laskenut.
Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä päätti tiistain kokouksessaan jatkaa tällä hetkellä voimassa olevia suosituksia 10. tammikuuta asti. Alun perin monen suosituksen piti päättyä 21. joulukuuta.
Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lasten sisäharrastukset pysyvät tauolla ja monet paikat kiinni. Kymmenen hengen kokoontumisrajoitus pysyy voimassa.
– Sellaista helpotusta tilanteeseen ei ole tullut, Pirkanmaan ”koronanyrkin” puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Juhani Sand TAYSista kertoo.
Tallenne pandemiaryhmän tiedotustilaisuudesta löytyy Ylen nettisivulta.
Lisää: Infektiolääkärin neuvo kauppaan: "Jos käyttää ostoskärryjä hyökkäysvaununa, saa heti metrin tilaa" – Pirkanmaalla tiukat rajoitukset jatkuvat
15.12. kello 9.13 Akaan kouluissa karanteeneja
Koronakaranteenit ulottuvat nyt Akaan lukioon ja Toijalan yhteiskouluun.
Molemmat siirtyvät etäopetukseen 15. joulukuuta alkaen. Etänä työskennellään saman tien syyslukukauden loppupäivät eli 22. joulukuuta saakka.
Tartunnalle on altistunut kaksi lukion ryhmää. Niiden oppilaat ja osa henkilökunnasta on asetettu karanteeniin, jonka viimeinen päivä on perjantai, 18. joulukuuta.
15.12. kello 9.11 Pirkanmaalla 32 uutta tartuntaa, uusista rajoituksista kerrotaan iltapäivällä
Pirkanmaalla kerrottiin tiistaina 32 uudesta koronatartunnasta. Päivän luku on selkeästi isompi kuin eilen kerrottu 19 uutta tartuntaa.
Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 639.
Rajoituksista huolimatta tautimäärät eivät osoita juuri laskua. Pirkanmaan pandeamiaryhmä kokoontuu tiistaina ja kertoo iltapäivällä, mitä tilanteelle tehdään. Yle seuraa suorana tilaisuutta, joka alkaa kello 15.30.
Moni tämänhetkisistä rajoituksista päättyy 21. joulukuuta ja voi olla, että rajoituksiin tulee ainakin jatkoa. Isoista rajoituksista ainoastaan toisen asteen etäopetus on Pirkanmaalla käyttämättä. Oppilaitokset jäävät kuitenkin pian joulutauolle.
Joulusta on tullut jo aiemmin terveysviranomaisilla toivetta, että se vietettäisiin perheen kanssa kotona.
14.12. kello 16.57 TAYSin erityisvastuualueella kaksi uutta kuolemantapausta
TAYSin erityisvastuualueelta on THL:n tilastoihin kirjattu perjantain jälkeen kaksi uutta koronaviruksen saaneen potilaan kuolemaa. Kuolleita on koko epidemian ajalta 25.
Sairaalahoidossa on nyt 62 ihmistä, joista 2 tehohoidossa. Perjantaina sairaalahoidossa TAYSin alueella oli 51 koronapotilasta, heistä yksi tehohoidossa.
Erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaa, Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.
14.12. kello 16.53 Rauhaniemessä yksi uusi koronakuolema
Tampereen rauhaniemen sairaalan koronaepidemia on vaatinut toisen iäkkään kuolonuhrin.
Sairaalassa on myös todettu uusia koronatartuntoja. Rauhaniemessä hoidossa on nyt 36 potilasta. Osa potilaista on jo tervehtymässä.
Lue lisää: Rauhaniemen sairaalassa Tampereella jo toinen koronaan liittyvä kuolema – hallintoylilääkäri: "Vielä en voi luvata, että kaikki on ohi"
14.12. kello 10.28 Nokialla koulussa ja kuntosalilla mahdollisia altistumisia
Nokianvirran koulussa on todettu mahdollisia altistumisia koronavirukselle. Alle 20 henkilöä on asetettu karanteeniin. Muiden osalta koulutyö jatkuu normaalisti. Asiasta on tiedotettu koulun oppilaiden huoltajia Wilma-viestillä.
Lisäksi Nokian Fressi-kuntosalilla tiistaina 8.12. kello 16-18 ja keskiviikkona 9.12. kello 14.30-16.30 asioineet ovat saattaneet altistua koronavirukselle. Heitä pyydetään tarkkailemaan mahdollisia oireitaan ja hakeutumaan tarvittaessa koronatestiin.
14.12. kello 9.17 Pirkanmaalla 19 uutta koronatartuntaa, Valkeakoskella ja Punkalaitumella tilanne pahentunut
Pirkanmaalla kerrottiin maanantaina 19 uudesta koronavirustartunnasta. Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 607.
Viime viikolla kerrottiin yhteensä 185 uudesta koronatartunnasta, eivätkä luvut ole rajoituksista huolimatta taittuneet.
Eniten tartuntoja on Tampereella ja ympäristökunnissa. Asukaslukuun suhteutettuna etenkin Pirkkalassa ja Lempäälässä tartuntoja on nyt paljon.
Lempäälässä suuri joukko oppilaita ja opiskelijoita siirtyi maanantaina etäopetukseen.
Lempäälän kunnan vakavan koronatautitilanteen vuoksi on kunnan koronavalmiusryhmä päättänyt varotoimenpiteenä siirtää vuosiluokat 5-9 ja Lempäälän lukion etäopetukseen.
Valkeakoskella on joulukuussa varmistettu 30 tartuntaa. IImaantuvuusluvuksi muutettuna se tarkoittaa 150 tartuntaa 100 000 asukasta kohti, melkein kolme kertaa Pirkanmaan keskiarvo.
Yhteensä koko epidemian aikana Valkeakoskella on todettu 55 koronavirustartuntaa. Roukon yhtenäiskoulun 7.-9. luokkalaiset siirrettiin loppuvuodeksi etäopetukseen jo viikko sitten. Suurin osa tartunnoista on aikuisilla.
Tartunnat on saatu niin perhepiirissä, työpaikoilla, vapaa-ajan vietossa kuin yksityistilaisuuksissakin. Osa tartuntojen lähteistä on jäänyt epäselviksi, eli ne on todennäköisesti saatu päivittäisessä elämässä tuntemattomilta henkilöiltä.
Punkalaitumen päiväkoti puolestaan suljetaan tartuntojen takia. Henkilökunta ja hoitolapset joutuvat karanteeniin. Keskuskoulu, yläkoulu ja lukio siirtyvät etäopetukseen. Punkalaitumen Pohjoisseudun koulu ja perhepäivähoito toimii toistaiseksi normaalisti.
TAYSin erityisvastuualueella on koronan takia sairaalahoidossa 51 potilasta, joista yksi on teholla. Kuolleita alueella on tullut koronan takia yhteensä 23.
THL:n tilaston mukaan näissä Pirkanmaan kunnissa tartuntoja on eniten, tapausmäärät lihavoituina:
938 Tampere
103 Lempäälä
89 Nokia
88 Pirkkala
73 Ylöjärvi
61 Kangasala
55 Valkeakoski
49 Parkano.
12.12. kello 9.19 Jälleen 24 uutta koronavirustartuntaa
Pirkanmaalla on kerrottu 24 uudesta koronavirustartunnasta. Luku on sama kuin päivää aiemmin.
TAYSin mukaan laboratorioyhtiö Fimlab tutki Pirkanmaalta 1 832 näytettä.
Pirkanmaalla on pandemian alusta lähtien vahvistettu 1 562 tartuntaa.
11.12. kello 17.44 Fimlab sai laiterikon korjattua
Viime viikkoina Suomen suurimman laboratoriyhtiö Fimlabin koronatestausta haitannut laiterikko on saatu korjattua.
Tutkimuskapasiteetin palautuminen ennalleen vähentää tarvetta alihankinnalle ja lyhentää tutkimustulosten vasteaikoja.
– Pari viime viikkoa ovat olleet ennätyksellisen tiiviitä. Valtakunnallisesti kiihtynyt koronatilanne yhdistettynä laiterikkoon aiheutti jonkin verran vasteaikojen venymistä. Tilanteen pitäisi nyt huomattavasti helpottaa, kertoo mikrobiologian erikoisalajohtaja, ylilääkäri Tapio Seiskari Fimlabin nettisivulla.
Testejä tehdään nyt paljon, mutta tilanne vaihtelee.
– Kuluva viikko on tutkimuspyyntöjen valossa hieman kahta edeltävää viikkoa rauhallisempi. Tulevista päivistä ja viikoista ei toki voi vielä tietää, Seiskari toteaa.
11.12. kello 17.41 Rauhaniemessä paljon tartuntoja oireettomilla potilailla
Tampereen Rauhaniemen sairaalan koronaseulonnoissa suuri osa positiivisista löydöksistä on saatu oireettomilta henkilöiltä.
Hallintoylilääkäri Arto Lemmetyn mukaan aiemmassa seulonnassa varmistetusta 19 tartunnasta 15 löytyi testihetkellä oireettomilta.
Lemmetyllä ei ole vielä selitystä sille, miksi oireettomien osuus on niin suuri. Hän sanoo, että Tampere tekee tiivistä yhteistyötä TAYSin infektioyksikön kanssa, ja myös siellä selitystä pohditaan.
Johtopäätösten teko on Lemmetyn mielestä ennenaikaista.
Lue lisää: Taas saatiin osoitus siitä, miksi koronaviruksen leviämistä on vaikea estää: vanhusten sairaalassa suurin osa oireettomia
11.12. kello 15.24 Yksi uusi kuolemantapaus
TAYSin erityisvastuualueella on todettu yksi uusi kuolemantapaus koronaviruksen seurauksena. Kuolleita on nyt 23.
Sairaalahoidossa TAYSin alueella on 51 koronapotilasta, heistä yksi on tehohoidossa.
Luvut selviävät THL:n luvuista.
TAYSin erityisvastuueeseen kuuluvat Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme.
11.12. kello 12.53: Parkanossa karanteenissa enää 19 ihmistä – tartuntamäärä yritetään pitää aisoissa ainakin joulun yli
Kunnissa jatketaan kamppailua epidemiaa vastaan. Parkanossa on karanteenissa ollut kaikkiaan 360 henkilöä, mutta torstaina illalla enää 19.
Sairastuneita oli torstaina tiedossa 50. Parkanon koulut jatkavat pääosin etänä. Seuraavan kerran kaupunki aikoo tiedottaa maanantaina 14. joulukuuta kello 17.30.
Mänttä-Vilppulassa jatkuu kaupungin julkisten tilojen sulku ainakin 21. joulukuuta saakka, kuten alueellinen pandemiaryhmä on ohjeistanut. Kaupunki vetoaa, että koronaohjeita noudatettaisiin ja turvattaisiin joulun vietto.
11.12. kello 11.45 Lempäälä siirtyy laajaan etäopetukseen
Lempäälä siirtää runsaasti oppilaita etäopetukseen kunnan vakavan koronatautitilanteen vuoksi.
Kunnan koronavalmiusryhmä päätti varotoimenpiteenä siirtää vuosiluokat 5-9 ja Lempäälän lukion etäopetukseen ajalle 14.–22.12.2020.
Lempäälä on Pirkanmaan koronatautitilastoissa toisena kiristyneistä rajoituksista huolimatta. Kunnan ilmaantuvuusluku on 153 per 100 000 asukasta.
Tartuntoja on todettu jo 99 kappaletta. Tartuntatautilääkärin määräämässä erityksessä on nyt 8 henkilöä ja karanteenissa 68 henkilöä.
Lähiopetusmahdollisuus turvataan edelleen erityisen tuen oppilaille ja muille sitä tarvitseville. Koulun oppilaille järjestetään etäkouluateriat. Lisäksi koulujen opiskeluhuoltohenkilöstö on oppilaiden ja perheiden tukena.
11.12. kello 11.36 Tampereen Rauhaniemen sairaalassa seulotaan kolme uutta osastoa
Rauhaniemen sairaalan koronaepidemiaa yritetään saada kuriin uusilla seulonnoilla.
Tänään otetetaan näytteet yhdeltä uudelta sairaalaosastolta ja myös kahdelta Koukkuniemen vanhainkodin osastolta.
Osastojen kaikki potilaat ja henkilökunta testataan.
Rauhaniemestä on löytynyt jo 41 tartuntaa. Yksi potilas on kuollut. Tapauksia on löydetty kahdelta osastolta, joissa tautitapauksia on seulottu jo useamman kerran.
Perjantaina aamuun mennessä kaupungin tietoon ei ole tullut uusia tautitapauksia, mutta osa aiempien seulontojen tuloksista on valmistumatta.
11.12. kello 9.12 Tredussa yhteensä satoja altistuneita
Tampereen seudun ammattiopistossa Tredussa yhteensä noin 240 opiskelijaa ja noin 30 henkilökuntaan kuuluvaa on altistunut koronavirukselle.
Tartuntatapauksia on ollut noin 15. Tapaukset ovat olleet lähinnä peräisin yksittäisten henkilöiden koronatartunnoista vapaa-ajalla.
Tartuntoja on ollut monissa yksiköissä.
Kun yksi on sairastunut, keskimäärin noin 15 opiskelijaa on altistunut ja asetettu karanteeniin.
Tredussa opiskelee päivittäin tuhansia opiskelijoita eri puolilla Pirkanmaata. Tilanne on oppilaitoksen mukaan siihen nähden pysynyt yllättävän hyvin hallinnassa.
– Siitä huolimatta lepsuiluun ei ole yhtään varaa, Tredun viestintä- ja markkinointipäällikkö Tarja Luukko sanoo.
Lue lisää täältä.
11.12. kello 9.11 Pirkanmaalla 24 uutta tartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin perjantaina 24 uudesta koronatartunnasta. Se on selvästi vähemmän kuin torstaina kerrottu 43, joka sivusi uutta ennätystä.
Tällä viikolla on kerrottu yhteensä jo 135 uudesta tartunnasta.
Koronaviruksen takia sairaalahoidon tarve on kasvanut Pirkanmaalla. Koronaviruksen takia tilanne on ollut vakava esimerkiksi Rauhaniemen sairaalassa, jossa on todettu 41 koronavirustartuntaa vanhuksilla ja henkilökunnalla.
Yhteensä todettuja koronatapauksia on ollut Pirkanmaalla 1 538.
10.12. kello 15.58 Kaksi uutta kuolonuhria
TAYSin erityisvastuualueella kaksi ihmistä lisää on menehtynyt koronavirukseksen seurauksena. Yhteensä korona on vaatinut nyt 22 kuolonuhria.
Sairaalahoidossa on nyt 51 ihmistä. Siinäkin määrässä on kasvua. Luvut selviävät THL:n tuoreista tilastoista.
Erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.
Koronavirus on levinnyt viime päivinä esimerkiksi Rauhaniemen sairaalassa Tampereella. Siellä on todettu vanhuksilla ja hoitajilla yhteensä 41 koronavirustartuntaa.
10.12. kello 13.36 Rauhaniemessä uusia tautitapauksia, kaupunki turvautuu vuokrahenkilöstöön
Koronavirus on sairastuttanut kymmeniä vanhuksia ja heidän hoitajiaan Tampereella Rauhaniemen sairaalassa. Lisää tapauksia tulee päivittäin. Tänään Kaupunki kertoi kuudesta uudesta tartunnasta osastolla. Kaikkiaan tapauksia on 41.
Altistuneita hoitajia on ollut niin paljon, että osa heistä on määrätty töihin karanteenin aikana.
Tampereen kaupunki on kertonut turvautuvansa vuokrahenkilöstöön, jotta henkilökunta pääsee jouluna levähtämään ja lomalle.
Yle järjesti aiheesta suoran keskustelun puoliltapäivin. Tilanteen vakavuutta ja jatkotoimia arvioivat Tampereen kaupungin hallinto-ylilääkäri Arto Lemmetty, sote-johtaja Taru Kuosmanen, sekä ikäihmisten palvelujen johtaja Mari Patronen.
Tallenne striimistä ja yhteenveto sen sisällöstä löytyy tästä jutusta:
Koronavirus sairastuttaa vanhuksia ja hoitajia Tampereella – vuokratyövoima hälytetty avuksi: Katso tallenne Ylen suorasta lähetyksestä
10.12. kello 13.19 TAYS maksaa hoitohenkilökunnalle kannustimia joulunajan lisätöistä
Tampereen yliopistollinen sairaala TAYS on päässyt työntekijöidensä kanssa neuvottelutulokseen lisäkannustimista, joilla varaudutaan mahdolliseen koronaepidemian pahenemiseen ja työvoiman lisätarpeeseen joulun aikana.
Asiasta kertoo Tehyn TAYSissa työskentelevä pääluottamusmies Atte Tahvola Twitterissä keskiviikkona.
Sopimukseen sisältyy muun muassa määräaikainen korotus hälytysrahaan, korotettuna se on 90 euroa. Myös ylimääräisistä vuoroista maksetaan 60 euron erilliskorvaus. Yksityiskohdat tarkentuvat kun sopimusteksti valmistuu.
Sopimus koskee koko juhlakautta ja jatkuu tammikuun puolelle.
Lue lisää:
10.12. kello 9.25 Pirkanmaalla 43 uutta koronavirustartuntaa
Pirkanmaalla peräti 43 uutta koronavirustartuntaa. Fimlab tutki alueelta 1 702 testiä.
Torstaina kerrottu luku sivuaa uutta ennätystä. Yhtä monesta uudesta tapauksesta kerrottiin 5. joulukuuta.
Pelkästään tällä viikolla on kerrottu 111 tartunnasta.
Yhteensä todettuja tapauksia on Pirkanmaalla nyt 1 514.
TAYSin erityisvastuualueella on sairaalahoidossa koronaviruksen takia yhteensä nyt 46 potilasta, määrä on kasvanut.
Heistä yksi on tehohoidossa. Kuolleita on 20.
TAYSin erityisvastuualueella on Suomen toiseksi eniten koronapotilaita sairaalahoidossa Uudenmaan jälkeen.
Alueeseen kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme.
Koronavirus on sairastuttanut vanhuksia Rauhaniemen sairaalassa Tampereella. Rauhaniemen sairaalassa on todettu uusia koronavirustartuntoja sekä potilailla että henkilökunnan jäsenillä. Tartuntoja oli löytynyt keskiviikkoon mennessä yhteensä 35.
Yksi koronavirustartunnan saanut Rauhaniemen potilas on menehtynyt.
9.12. kello 15.52 Koronavirustartunta Tredun Pirkkalan toimipisteessä
Tredun Pirkkalan toimipisteessä on todettu koronavirustartunta. Kyseessä on Tredun tietojen mukaan yksittäistapaus ja altistuneita on rajattu noin 10–20 henkilön joukko.
Taysin infektioyksikkö selvittää altistuneita, joihin otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Yhteydenottaminen on aloitettu. Altistuneet asetetaan 10 päivän karanteeniin.
Toisen asteen opiskelijoille suositellaan kasvomaskin käyttöä.
Annettuja suojautumisohjeita noudattaen työskentely Tredun Pirkkalan toimipisteessä jatkuu työjärjestysten ja suunnitelmien mukaisesti entiseen tapaan.
9.12. kello 14.09 Yksi menehtynyt Rauhaniemen sairaalassa, sairastuneiden määrä lisääntyy
Tampereella Rauhaniemen sairaalassa on todettu uusia koronavirustartuntoja sekä potilailla että henkilökunnan jäsenillä.
Tartuntoja on löytynyt yhteensä 35. Tartunnoista 19 on potilailla ja 16 henkilökunnalla. Yksi koronavirustartunnan saanut potilas on menehtynyt.
Vierailut Rauhaniemen sairaalan osastoilla on kielletty lukuun ottamatta saattohoidossa olevia ja kriittisesti sairaita potilaita. Samoin vierailut on kielletty myös muilla Tampereen kaupungin sairaalaosastoilla ja Oriveden terveyskeskussairaalassa.
TAYSin erityisvastuualueella on THL:n tuoreimpien lukujen mukaan sairaalahoidossa 38 potilasta. Koronaviruksen seurauksena on menehtynyt TAYSin erityisvastuualueella yhteensä 20 potilasta. Molemmissa luvuissa on kasvua.
Pirkanmaan lisäksi erityisvastuualueeseen kuuluvat Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.
Voit lukea lisää täältä.
9.12. kello 12.51 Kangasalan kotihoidossa tartunta – 10 työntekijää altistunut
Kangasalan kotihoidossa on todettu koronatartunta Ruutanan alueella. Tartuntareitti on jäljitetty ja altistuneet on määrätty karanteeniin. Karanteeniin on asetettu 10 henkilöä, jotka ovat kaikki hoitohenkilökuntaa.
Kangasalan tartuntatautivastaava lääkäri Tiina Viitaniemi sanoo, että tämänhetkisen tiedon mukaan kotihoidon asiakkaat eivät ole altistuneet.
– Huolellisten suojaustoimien ansiosta kotihoidon asiakkaita ei jouduta asettamaan karanteeniin, Viitaniemi toteaa.
Kangasalan vanhustyön johtajan Elina Rissan mukaan asiakkaiden palvelut pystytään järjestämään normaaliin tapaan.
9.12. kello 9.45 Pirkanmaalla 19 uutta koronatartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona 19 uudesta koronavirustartunnasta.
Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 471.
Tällä viikolla on kerrottu yhteensä 68 tartunnasta.
Pandemiatyöryhmä kertoi tiistaina, että on syytä ottaa turvaohjeet vakavasti, kun jouluna vieraillaan vanhusten ja riskiryhmään kuuluvien luona.
Koronatartuntoja on todettu viime aikoina vanhuksilla ja hoitohenkilökunnalla. Esimerkiksi Rauhaniemen sairaalassa yhdeksän potilasta ja 14 henkilökuntaan kuuluvaa on saanut tartunnan.
8.12. kello 17.11. Mahdollisia altistumisia baarissa Tampereella perjantaina
Tampereen yliopistollinen sairaala TAYS kertoo Twitterissä mahdollisista altistumisista baarissa Tampereen Tammelassa.
Altistuminen on ollut mahdollista Tammelan Oma Barissa perjantaina 4. joulukuuta kello 19 - 21.
TAYSin mukaan tuolloin baarissa olleiden on syytä tarkkailla vointiaan ja hakeutua herkästi testiin, jos saa infektio-oireita.
8.12. kello 17.04 Koronanyrkki: Pirkanmaa edelleen kiihtymisvaiheessa ja tilanne on vakava
Iäkkäimpien ikäluokkien osuus tartunnoista on edelleen kasvanut, ja se näkyy myös sairaalahoidossa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sandin mukaan tilanne näkyy vuodeosastoilla, mutta ei vielä tehohoidon tarpeessa. Tehohoidossa oli keväällä enemmän potilaita kuin nyt.
Pandemiaohjausryhmä pitää välttämättömänä, että omaiset ja läheiset noudattavat annettuja suosituksia ja turvallisuusohjeita vieraillessaan ikäihmisten asumis- ja hoivayksiköissä eri puolilla Pirkanmaata.
– Ohjeita on syytä noudattaa nyt ikääntyneiden ihmisten hengen suojelemiseksi. Tämä on hyvä muistaa myös jouluna, kun ikäihmisiä käydään tervehtimässä, sanoo Pirkanmaan pandemiaohjausryhmässä puhetta johtava Juhani Sand.
Tilanne on pandemiatyöryhmän mukaan vakava, mutta Pirkanmaa on edelleen kiihtymisvaiheessa. 14 vuorokauden ilmaantuvuus on 74 tapausta per 100 000 asukasta. Jäljitys onnistuu hyvin, ja tartunnan lähde tiedetään 73 prosentissa tapauksista.
Aiempien rajoitusten vaikutus näkyy Sandin mukaan vasta ehkä viikon päästä. Pandemiatyöryhmä ei siksi lievennä rajoituksia tässä vaiheessa.
Pandemiaryhmän tiistaina kertomista tiedoista voit lukea lisää seuraavasta artikkelista. Siitä pääset katsomaan myös tallenteen pandemiaryhmän tiedotustilaisuudesta.
Lue myös: Koronatilanne Pirkanmaalla vakava: myös koronalle altistunutta hoitohenkilökuntaa ollut töissä, koska väkeä ei tahdo riittää
8.12. kello 16.53 Kansanedustaja Arto Satosella todettu koronatartunta
Kansanedustaja Arto Satosella (kok.) on todettu koronavirustartunta, eduskuntatiedotus kertoo. Tartunta on varmistettu tänään.
Eduskunnan työterveysasema jäljittää mahdollisia altistuksia viime torstain ja perjantain osalta, jolloin Satonen oli eduskunnassa.
Kansanedustajille ja eduskunnan henkilöstölle on toimitettu tieto tartunnasta.
– Olo on tällä hetkellä ihan kohtuullisen hyvä. Hieman väsyttää, mutta ei muuta, Satonen kertoo Ylelle.
Satonen kertoo, ettei hän tiedä, mistä olisi tartunnan voinut saada.
Lue lisää: Kansanedustaja Arto Satosella on todettu koronavirustartunta: "Olo on tällä hetkellä kohtuullisen hyvä"
8.12. kello 16.49 Koronalle altistuneita ollut töissä myös vanhusten sairaalassa Tampereen Rauhaniemessä
Koronalle altistuneen hoitohenkilökunnan käyttö on ollut laajempaa kuin on tähän asti ollut tiedossa. Yle kertoi maanantaina, että koronalle altistuneita hoitajia ja lääkäreitä on ollut töissä TAYSissa.
Koronavirukselle altistuneita on ollut töissä myös ainakin Rauhaniemen sairaalassa Tampereella. Rauhaniemen sairaalassa hoidetaan pääosin vanhuksia. Koronaviruksen on todettu olevan vaarallisempi vanhuksille kuin muille ikäryhmille.
Tampereen kaupungin epidemiologi, tartuntatautilääkäri Sirpa Räsänen kertoo Ylelle, että Tampereella sovellettua karanteenikäytäntöä on tarvittu Rauhaniemen sairaalan epidemian yhteydessä kahdella osastolla.
Sovellettu karanteeni tarkoittaa sitä, että työntekijät eivät voi käydä esimerkiksi kaupassa tai käyttää julkista liikennettä, mutta heidät on määrätty käymään normaalisti töissä.
Lue enemmän: Koronalle altistuneita ollut töissä Suomessa myös vanhusten sairaalassa – taustalla on THL:n poikkeusohje
8.12. kello 10.07 Uusia tartuntoja 32
PIrkanmaalla kerrottiin tiistaina 32 uudesta koronatartunnasta. Maanantaina kerrottu luku oli 17.
Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 452.
Fimlab tutki kaikkiaan Pirkanmaalta maanantaina 1 044 näytettä.
Pirkanmaan pandeamiatyöryhmä kertoo tänään uusista mahdollisista rajoituksista.
7.12. kello 17.00 Tehy kanteli TAYSista oikeusasiamiehelle
Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy on kannellut oikeusasiamiehelle Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) käytännöstä. Koronalle altistuneet hoitajat ja lääkärit käyvät TAYSissa töissä, koska työnantaja on määrännyt heidät "sovellettuun karanteeniin".
Sovellettu karanteeni tarkoittaa sitä, että työntekijät eivät voi käydä esimerkiksi kaupassa tai käyttää julkista liikennettä, mutta heidät on määrätty käymään normaalisti töissä.
Tehyn mukaan käytäntö on tartuntatautilain vastainen.
TAYSin hr-johtaja Raija Ruoranen perustelee TAYSin käytäntöä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ohjeella.
– Jos terveydenhuollon yksikön toimintaa ei pystytä muuten turvaamaan, altistunut työntekijä, jolla ei ole todettu koronatartuntaa, voi jatkaa työssä tai palata töihin ennen karanteenin päättymistä, Ruoranen kertoo.
Lue lisää: Tehy kanteli oikeusasiamiehelle: TAYS määräsi koronalle altistuneet hoitajat ja lääkärit töihin
7.12. kello 14.35 Parkanossa tartuntamäärät ovat laskussa
Parkanossa tartuntojen selvitystyön tuloksena karanteenin on asetettu yhteensä 356 henkilöä. Tällä hetkellä heistä on 37. Sairastuneita on maanantaina tiedossa yhteensä 47. Viikonloppuna ei ole löytynyt uusia tartuntoja.
Viime viikolla tartunnan saaneita oli 10. Tartunnanlähde on ollut tiedossa 90 prosentissa tapauksia ja valmiiksi karanteenissa on ollut 70 prosenttia tartunnan saaneista. Tartunnansaaneiden keski-ikä on 36 vuotta.
Vaikka tartuntamäärät ovat laskussa, kaupunki muistuttaa, että pienistäkin flunssan oireista tulee hakeutua testiin. Myös tiukkoja ohjeistuksia turvaväleistä, hygieniasta ja maskien käytöstä tulee noudattaa.
7.12. kello 14.10 Kangasalan Pirkäjärven koululla uusia altistumisia
Pitkäjärven koululla Kangasalla on todettu jälleen uusi koronavirustartunta. Sen vuoksi on altistunut 14 henkilöä. Kaikkiin uusiin altistuneisiin otetaan yhteyttä ja heidät asetetaan karanteeniin. Karanteeniin asetetuille järjestetään etäopetusta, muiden osalta koulu jatkuu normaalisti lähiopetuksena.
Sunnuntaina kerrottiin toisesta koronatartunnasta Pitkäjärven koululla. Sen vuoksi noin 25 koulun oppilaista ja henkilökunnasta on altistunut koronavirukselle. Nyt löytyneestä tartunnasta altistuneet ovat eri henkilöitä.
7.12. kello 14.00 Roukon koulun yläluokat etäopetukseen Valkeakoskella
Valkeakosken Roukon koulun 7.–9.luokkalaiset lähetettiin tiistaina iltapäivällä etäopetukseen koronavirustartunnan vuoksi. Etäopetus jatkuu tämän viikon ja loppuviikosta tilanne tarkistetaan uudelleen.
Kaikki 1.–6.luokkien oppilaat jatkavat normaalisti lähiopetuksessa.
7.12. kello 14.00 Tredussa siirrytään osin etäopetukseen Tampereella
Tredun toimipisteissä Tampereella on todettu yhteensä kolme koronatartuntaa. Hepolamminkadun toimipisteessä on todettu yksi tartunta ja Santalahdentien toimipisteessä kaksi tartuntaa.
Hepolamminkadulla on altistunut 20-30 ja Santalahdentiellä ainakin 40 ihmistä.
Tartuntariskeistä johtuen Hepolamminkadulla siirtyvät etäopetukseen välittömästi elintarvikeala, kone- ja tuotantotekniikka, logistiikka-ala sekä tieto- ja viestintätekniikka.
Sekä koko Tredu Hepolamminkadun toimipiste että Tredu Santalahdenkadun toimipiste siirtyvät etäopetukseen ammatillisen koulutuksen osalta tiistaista alkaen joulutaukoon asti. Lähiopetus jatkuu jälleen 7. tammikuuta.
Altistuneisiin otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä joko tekstiviestitse tai puhelimitse.
7.12. kello 9.40 Pirkanmaalla todettu 17 tartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin maanantaina 17 uudesta koronatartunnasta. Luku on pienempi kuin moneen päivään. Edellisen kerran vähemmän tartuntoja on ollut viime tiistaina 1. joulukuuta – silloin kerrottiin 15 tartunnasta.
Viime viikolla maakunnassa todettiin 213 tartuntaa.
Fimlab tutki sunnuntaina 1 658 näytettä.
Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä kokoontuu jälleen tiistaina. Se on luvannut kertoa iltapäivällä tarkempaa tietoa viikon jäljitystyöstä.
6.12. kello 25.53 Kangasalan Pitkäjärven koulussa altistumisia
Kangasalan Pitkäjärven koulussa noin 25 koulun oppilaista ja henkilökunnasta on altistunut koronavirukselle.
Kaikkiin altistuneisiin otetaan yhteyttä viimeistään maanantaina 7.12.2020 ja kaikki altistuneet tullaan asettamaan karanteeniin. Karanteeniin asetetuille järjestetään etäopetusta, muiden osalta koulu jatkuu normaalisti lähiopetuksena.
Tiedotus karanteeniin asetettujen kohdalla tapahtuu henkilökohtaisesti.
6.12. kello 9.37: Pirkanmaalla 26 uutta todettua koronatartuntaa
Tampereen yliopistollinen sairaala raportoi itsenäisyyspäivänä 26 uudesta koronatapauksesta.
Eilen tartuntoja oli 42 ja koko kuluvalla viikolla uusia tartuntoja on ilmennyt 213.
Laboratoriyhtiö Fimlab analysoi lauantaina kaikkiaan 1 558 koronanäytettä.
Koko pandemian aikana Pirkanmaalla on tähän menessä löydetty 1 403 tautitapausta.
5.12. kello 12.30: Pirkkalan Nuolialan koulussa 43 oppilasta eristykseen korona-altistumisen takia
Pirkkalan Nuolialan koulussa on laitettu koronakaranteeniin 55 ihmistä. Koulussa tuli tietoon yhden ihmisen koronatartunta perjantaina.
– Kaikki altistuneet on saatu kiinni ja lähetimme oppilaiden vanhemmille Wilma-viestin hetki sitten, kertoi Pirkkalan pormestari Marko Jarva lauantaina puolen päivän maissa.
Altistuneesta 43 on koulun oppilaita ja loput 12 koulun henkilökuntaa.
Nuolialan koulua käy lähes 800 lasta vuosiluokilta 0-9.
Nuolialan altistumisista kertoi ensimmäisenä Aamulehti.
5.12. kello 10.02: Pirkanmaalla löytyi 43 uutta tartuntaa
Pirkanmaan koronatilanne on nytkähtänyt heikompaan suuntaan.
Tampereen yliopistollisen sairaalan alueella löytyi perjantaina ennätysmäärä uusia koronatartuntoja. TAYS raportoi lauantaiaamuna 43 uudesta koronatartunnasta. TAYS:n tartuntamäärätilastot yltävät kevääseen 5. maaliskuuta saakka.
Luku on lähes kaksi kertaa suurempi kuin perjantaina kerrottu 22 uutta tartuntaa. Kuluneen viikon aikana tautitapauksia on raportoitu
Pirkanmaalla on tähän menessä löydetty kaikkiaan 1 377 tautitapausta.
4.12. kello 17.24 Ruoka-avun tarve kasvussa, taustalla usein koronan aiheuttama työttömyys
Korona-aika on lisännyt ruoka-avun tarvetta Tampereella. Lahjoitusruokaa pakataan Nekalan Ruokapankissa jaettavaksi vähävaraisille selvästi viime vuotta enemmän.
Suomen Punaisen Ristin Tampereen osaston tekemä kysely ruoka-apua hakeneille kertoo, että kolmannes jonottajista tarvitsee ruoka-apua erityisesti koronan tuoman työttömyyden tai lomautuksen takia.
4.12. kello 16.46 Parkanossa 78 karanteenissa
Parkanon kaupunki kertoo, että karanteenissa on tällä hetkellä 78 henkilöä. Sairastuneita on nyt kaupungin alueelta tiedossa yhteensä 47.
Kuluneen viikon aikana Parkanossa sairastuneista suurin on altistunut perhepiirissä ja ollut valmiiksi karanteenissa.
4.12. kello 16.42 Altistumisia Tampereella kuntosalilla, pubissa ja Helluntaiseurakunnan kokouksissa
Sairaanhoitopiiri varoittelee Twitterissä mahdollisesta altistumisesta virukselle Tampereen Tullintorin Fitness24/7-kuntosalilla viime viikonloppuna. Myös Pub Pikilinnassa viikonloppuna vierailleet ja Tampereen Helluntaiseurakunnan viime sunnuntain kokouksiin osallistuneet ovat saattaneet altistua.
Leviltä Lapista palaneita suositellaan myös seuraamaan oireitaan.
4.12. kello 15.27 Rauhaniemen sairaalassa lisää tartuntoja, kaksi potilasta siirretty Hatanpäälle
Tampereen Rauhaniemen sairaalassa on nyt varmistunut kaikkiaan 13 koronatapausta. Tartunnoista seitsemän on potilailla, kuusi henkilökunnalla.
Hallintoylilääkäri Arto Lemmetty kertoo, että Rauhaniemestä on päivän aikana siirretty kaksi potilasta hoitoon Hatanpään sairaalaan. Heillä ei ainakaan tällä hetkellä ole tehohoidon tarvetta.
Lemmetyn mukaan tilanne osastoilla on rauhallinen. Uudet laajat testit sairaalassa tehdään maanantaina itsenäisyyspäivän jälkeen.
4.12. kello 11.30 Rokote saa pian myyntiluvan Euroopassa, Tampereella seurataan vaiheita tarkasti
Suomeen saadaan ensimmäisenä todennäköisesti Biontech-Pfizerin kehittämä rokote, joka odottaa Euroopan lääkeviranomaisen eli EMA:n myyntilupaa. Lupa saataneen vuoden viimeisinä päivinä.
Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet seuraa rokotteen tutkimusvaiheita tarkasti.
Lue lisää ja osallistu keskusteluun: Suomi odottaa kuumeisesti ensimmäistä koronarokotetta – lue uusimmat tiedot sen turvallisuudesta ja tehokkuudesta
4.12. kello 10.19 Kahdeksas tartunta Rauhaniemen sairaalassa
Tamperen Rauhaniemen sairaalassa on löytynyt vielä yksi koronatartunta eilen kerrottujen seitsemän lisäksi. Potilaat ja henkilökunta on laajasti seulottu, muutamia tuloksia odotellaan vielä.
Hallintoylilääkäri Arto Lemmetyn mukaan käytössä ovat jo tutuksi käyneet neuvot: testatataan pienistäkin oireista eikä henkilökunta saa tulla sairaana töihin.
4.12. kello 9.39 Pirkanmaalla löytyi 22 uutta tartuntaa
Tampereen yliopistollinen sairaala kertoi perjantaina 22 uudesta koronatapauksesta.
Kuluneen viikon alkuun verrattuna suunta näyttää hyvältä. Esimerkiksi eilen tartuntoja oli 36 ja edellispäivänä lähes yhtä paljon eli 35.
Laboratoriyhtiö Fimlab analysoi torstaina kaikkiaan 1 519 koronanäytettä.
Pirkanmaalla on tähän menessä löydetty kaikkiaan 1 334 tautitapausta.
3.12. kello 18.07 Monet yksityiset liikuntakeskukset ovat auki suosituksista huolimatta
Pirkanmaan alueellinen koronaohjausryhmä antoi sunnuntaina tiukat suositukset, joilla halutaan saada koronatartunnat kuriin. Mukana oli sekä julkisia että yksityisiä liikuntapaikkoja koskeva suositus, jonka mukaan sisäliikuntatiloja suositeltiin suljettaviksi 2.–21.12.
Kunnat ovat totelleet suositusta, mutta yksityisistä liikuntakeskuksista vain osa sulkenut ovensa. Joissain paikoissa on rajattu ryhmäliikuntaan osallistuvien määrää.
Tamperelaisessa Kauppi Sport Centerissä toiminta jatkuu pääosin entiseen malliin. Toimitusjohtaja Sami Jorun mukaan tilanne on yrittäjälle hankala. Laskut on maksettava, vaikka tuloja ei olisi.
Lue lisää:Moni liikuntakeskus jatkaa toimintaa tiukoista koronasuosituksista huolimatta – yrittäjä: "On vaikea sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin"
3.12. kello 15.47 Rauhaniemen sairaalan potilailla tartuntoja
Korona on levinnyt Rauhaniemen sairaalassa Tampereella. Sairastuneita potilaita on kolme, ja työntekijöllä tartuntoja on neljä. Kolme potilasta on altistunut.
Palvelujohtaja Mari Patrosen mukaan sairaalassa on tehty järjestelyjä tapauksen vuoksi.
– Tällä hetkellä tilanne on se, että koronatartuntoja on todettu kolmella Rauhaniemen sairaalan potilalla. He siirtyvät Hatanpään sairaalaan.
– Lisäksi kolme potilasta on altistunut. Heidät voidaan eristää osastolla.
Rauhaniemen sairaalaan perustetaan ensi viikolla osasto, joka keskittyy hoitamaan koronavirustartunnan saaneita potilaita.
3.12. kello 10.21 Pirkanmaalla 36 uutta tartuntaa – Tays: koronatilanne edelleen huolestuttava
Tays kertoi torstaina 36 uudesta tartunnasta Pirkanmaalla. Tays toteaa twiitissään, että Pirkanmaan koronatilanne on edelleen huolestuttava.
Fimlab tutki keskiviikkona kaikkiaan 1 757 näytettä. Näytteitä on tutkittu myös yksityisissä laboratorioissa.
3.12.. kello 6.00: Pirkanmaan suojavarustevarasto 3,5-kertaistetaan tulevien pandemioiden varalle
Pirkanmaa sekä Jämsä ja Kuhmoinen ovat pysyvästi korottamassa suojavarusteiden valmiutta - myös mahdollisten tulevien pandemioiden varalta.
Tätä varten sairaanhoitopiirin ja kuntien omistama Tuomi Logistiikka perustaa keskitetyn valmiusvaraston.
Kunnat maksavat Tuomi Logistiikalle varaston ylläpidosta. Esimerkiksi Sastamalan osuus on noin 2500 euroa kuukaudessa, Punkalaitumen kolmisen sataa.
Ennen koronapandemiaa Suomessa ei osattu ennakoida, miten paljon suojavarusteita tarvitaan.
2.12. kello 16.21 Seitsemällä työntekijällä tartunta vanhusten asumisyksiköissä Tampereella
Tartunnan saaneet ovat Koukkuniemen ja Rauhaniemen alueella toimivien yksiköiden työntekijöitä.
– Tällä hetkellä meillä on vanhainkotipuolella eri yksiköissä neljä tartuntaa työntekijöillä. Rauhaniemen sairaalassa on tartunta todettu kolmella työntekijällä, kertoo palvelujohtaja Mari Patronen Tampereen kaupungilta.
Altistuneita on runsas kymmenen, ja he ovat kaikki henkilökuntaa. Patrosen mukaan vanhukset eivät ole altistuneet.
2.12. kello 15.10 TAYSin alueella 24 ihmistä sairaalahoidossa
Koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen kuolleiden määrä on noussut Taysin erityisvastuualueella 17:ään. Vielä tämän viikon maanantaista kuolleita oli 16.
Sairaalahoidossa on nyt 24 ihmistä ja heistä tehohoidossa kaksi.
TAYSin erityisvastuualueeseen kuuluvat myös Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.
2.12. kello 14.50 Kauneimpia joululauluja lauletaan tällä kertaa kodeissa
Tamperelaiset saavat tänä vuonna joululahjan seurakuntayhtymältä: Kauneimmat joululaulut -vihko jaetaan kaupunkilaisille Silta-lehden välissä.
Kauneimmat joululaulut on yksi suomalaisten rakkaimmista jouluperinteistä. Siihen liittyvällä keräyksellä autetaan maailman lapsia.
– Lähetysseurassa pidetään kiinni siitä, että poikkeuksellisenakin vuonna jokaisella olisi mahdollisuus osallistua. Ainakin Tampereella on nyt jokaisella mahdollisuus olla mukana eikä 48-vuotinen perinne katkea, sanoo varainhankinnan päällikkö Hanna Kalanne Suomen Lähetysseurasta tiedotteessa.
Tampereella on vuosittain järjestetty runsaat 50 joululaulutilaisuutta, ja kirkot ja seurakuntatilat ovat olleet täynnä väkeä. Tällä kertaa kaupaunkilaiset voivat laulaa kotisohvalla verkkolähetyksen mukana tai muuten vain läheisten kanssa.
2.12. kello 11 Ylöjärvellä yläkoulu etäopetukseen
Ylöjärvellä on todettu uusia korona-altistumisia Kauraslammen koulussa. Yläkoulun oppilaita ja opetushenkilöstöä on altistunut koronavirukselle viime viikon keskiviikon ja perjantain välisenä aikana.
Koko Kauraslammen yläkoulu on siirtynyt etäopetukseen 11. joulukuuta asti. Alakoulun toiminta jatkuu normaalisti.
Myös Asuntilan päiväkodissaon tapahtunut korona-altistumista viime viikon perjantaina.
2.12. kello 9.45 Tiistaina todettiin 35 uutta tartuntaa
Pirkanmaalla todettiin tiistain 35 uutta koronatartuntaa. Luvussa ovat kaikki maakunnassa todetut positiiviset testitulokset, jotka Taysin infektioyksikölle on raportoitu keskiviikkoaamuun mennessä.
Taysin twiitin mukaan Fimlab tutki tiistaina kaikkiaan 1 716 näytettä. Näytteitä on tutkittu myös yksityisissä laboratorioissa.
Yhteensä Pirkanmaalla on todettu epidemian aikana 1 276 koronatapausta.
2.12. kello 7 Parkano sulkee julkiset tilat joulukuuksi
Kamppailu koronavirusta vastaan jatkuu Parkanossa. Jäljitystyön tuloksena karanteeniin oli asetettu tiistai-iltaan mennessä 344 henkilöä, mutta heistä 270 on jo vapautunut.
Sairastuneita oli Parkanossa tiedossa 41. Eniten tartunnan saaneita on ikäryhmässä 30–39.
Julkiset tilat kaupungin alueella on päätetty sulkea koko joulukuun ajaksi, eli rajoitus on laajempi kuin muualla Pirkanmaalla.
1.12. kello 16.33 Koronanyrkiltä ja aluehallintovirastolta entistä tiukempia rajoituksia
Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä Pirkanmaalla rajoitetaan entistä tiukemmin.
Aluehallintoviraston päätöksen mukaan tilaisuuksien osallistujamäärä saa olla korkeintaan kymmenen. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lisäksi päätös koskee Punkalaitumen kuntaa.
Alueellinen pandemiaohjausryhmä puolestaan kielsi pääosin vierailut sairaaloissa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla. Lasten ja nuorten osastoilla voi käydä. Myös saattohoidossa olevia sekä krittisesti sairaita potilaita voi tavata.
Synnyttäjällä voi yhä olla mukanaan yksi tukihenkilö.
Koronatilanne on pahentunut Pirkanmaalla nopeasti. Sairaanhoitopiirin alueella todettiin yhteensä 215 tartuntaa viime viikolla. Tartunnan lähde oli selvillä 166 sairastuneella eli 77 prosentilla.
1.12. kello 13.54 Museokeskus Vapriikki kiinni ja kirjastot säästöliekillä koronan takia
Koronatilanteen takia Pirkanmaalla suljetaan nyt monia julkisia tiloja, niin myös museokeskus Vapriikin näyttelyt Tampereella. Näyttelyt aukeavat seuraavan kerran 29. joulukuuta.
Myös Tampereen kaupunginkirjastossa otetaan käyttöön alueellisen koronaohjausryhmän antamat suositukset tiukemmista rajoituksista. Kirjastot ovat avoinna rajoitetuin palveluin. Kokoelma- ja oleskelutilat on suljettu. Asiointi tapahtuu automaateilla.
1.12. kello 10.13 Koronan testitarvikkeista tulee pulaa – Fimlabin ylilääkäri: “Taudin levitessä joudutaan miettimään nykyistä tarkemmin, keitä testataan”
Testitulokset saaminen kestää laboratoriyhtiö Fimlabilla nyt parisen vuorokautta. Se on tavallista pidempi aika, sillä näytteitä on tullut viime päivinä erittäin paljon. Myös laiterikko laboratoriossa hidastaa näytteiden käsittelyä.
– Näytteitä on jo nyt valtavasti, ja määrä on kasvussa. Koko laboratoriokapasiteettia ei pystytä hyödyntämään, sillä tarvikkeista on jatkuva pula. Myös laitteissa on ollut ongelmia, sanoo Fimlabin ylilääkäri Tapio Seiskari.
Hänen mukaansa sama haaste on kaikilla laboratorioilla. Testitarvikkeita ostetaan eri puolilta maailmaa, mutta myös pula on maailmanlaajuinen.
1.12. kello 9.15 Pirkanmaalla 15 uutta koronavirustartuntaa, Fimlabin laiterikko hidastaa näytteiden tutkintaa
Pirkanmaalla kerrottiin tiistaina 15 uudesta koronatartunnasta. Luvussa on kaikki Pirkanmaalla todetut positiiviset testitulokset, jotka Taysin infektioyksikölle on raportoitu edelliseltä päivältä ilmoituspäivän aamuun mennessä Fimlabista ja yksityisistä laboratorioista.
Taysin twiitin mukaan Fimlabin laboratorion laiterikko hidastaa hiukan näytteiden tutkintaa. Maanantaina Fimlab tutki 1 119 näytettä.
30.11. kello 17.18 Parkanossa yläkoulun karanteeni päättyi, varhaiskasvatuksessa mahdollisia altistumisia
Parkanossa on ollut mahdollisia altistumisia varhaiskasvatuksessa, kaupunki kertoo tiedotteessa. Kaikkiin altistuneisiin on oltu henkilökohtaisesti yhteydessä ja heidät on määrätty karanteeniin. Muilta osin toiminta jatkuu normaalisti.
Yhtenäiskoulun yläluokkien karanteeni päättyi eilen sunnuntaina 29. marraskuuta. Kaupunki kehottaa siitä huolimatta nuoria välttämään tarpeettomia sosiaalisia kontakteja.
Parkanossa tartuntojen selvitystyön tuloksen karanteenissa on tällä hetkellä 340. Kaupungin mukaan edelleenkin tartunnat näyttävät liittyvän samaan tartuntaketjuun. Sairastuneita maanantaina tiedossa oli edelleen 37.
30.11. kello 17.13 Pirkkalassa 150 ihmistä karanteeniin, altistuminen myös tehostetun palveluasumisen yksikössä
Pirkkala tiedotti maanantaina useista uusista tartunnoista ja myös altistumisista.
Keskiviikon jälkeen Pirkkalassa on raportoitu 15 tartuntaa. Altistumisia on tapahtunut on viikonlopun aikana myös tehostetun palveluasumisen yksikössä Pihlajakodissa. Lisäksi Suupannityn koulussa Kyöstin päiväkodissa on todettu koronatapaukset.
Lue enemmän: Pirkkalassa 15 uutta koronatartuntaa: 150 ihmistä karanteeniin
30.11. kello 14.20 Seurakunnat keskeyttävät toimintojaan, vähävaraisten itsenäisyyspäivän juhla peruttu
Tampereen evankelisluterilaiset seurakunnat on päättänyt keskeyttää kaiken toimintansa jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia lukuun ottamatta. Toiminta jää tauolle ainakin 21. joulukuuta asti.
Alakoululaisten iltapäiväkerhot ja varhaiskasvatuksen päiväkerhot jatkavat toimintaansa Tampereen kaupungin perusopetusta ja varhaiskasvatusta koskevien linjausten ja ohjeiden mukaisesti.
Myös Tampereen Tammelantorille perjantaiksi suunniteltu vähävaraisten itsenäisyysjuhla peruutetaan. Tapahtumaa olivat järjestämässä SPR ja Ruokapankki.
– Meitä harmittaa ihan hirveästi, mutta mitään ei ollut tehtävissä, kun kokoontumisrajoitus on tiukka 10 henkeä, sanoo SPR:n Tampereen osaston toiminnanjohtaja Marjo Majlund.
Lue lisää: Tampereen seurakunnat keskeyttää lähes kaikki toimintansa jumalanpalveluksia lukuun ottamatta – myös vähävaraisten itsenäisyyspäivän juhla peruuntuu
30.11. kello 12.53 Teatterit peruvat esityksiään
Tampereen Työväen Teatteri peruuttaa kaikki loput tämän vuoden näytökset koronan vuoksi.
Tampereen Teatteri keskeyttää yleisötilaisuuksien järjestämisen 30.11.–21.12.2020. Osa Tampereen Teatterin teatteriesityksistä perutaan kokonaan, osa esityksistä lähetetään striimattuna kotisohvalle. Teatterit ottavat yhteyttä asiakkaisiin.
30.11. kello 12.52 Kaksi uutta kuolemantapausta TAYSin alueella
TAYSin erityisvastuualueella on tullut kaksi uutta koronaan liittyvää kuolemantapausta. Yhteensä koronan seurauksena on kuollut alueella 16 potilasta.
Erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme.
Luvut käyvät ilmi THL:n tuoreista tilastoista.
Sairaalahoidossa erityisvastuualueella on nyt 28 potilasta, joista yksi on tehohoidossa. Tässäkin on lisäystä viime viikon perjantaihin verrattuna.
Tilanne esimerkiksi Pirkanmaalla on huonontunut nopeasti. Viime viikolla kerrottiin 201 uudesta koronavirustartunnasta.
30.11. kello 10.09 Parkanossa karanteenissa 340 ihmistä, Hämeenkyrössä yli sata
Koronaviruksen tartuntaketjujen selvittelyjä on jatkettu . Esimerkiksi Hämeenkyrön Yhteiskoulussa altistuneiden määrä on täsmentynyt 104 henkilöön. Heidät on määrätty karanteeniin. Kaikki altistuneet on tavoitettu.
Parkanossa oli karanteeniin joutuneita eilisiltana 340.
Nokian Myllyhaan koulussa karanteeniin on asetetettu 30. Altistumisia on tiedossa esimerkiksi Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa tiistaina 24. marraskuuta. Altistumisaikaa on iltapäivästä iltaan asti eli kello 15.30 ja 19.00 välillä.
30.11. kello 9.23 Pirkanmaalla 36 uutta koronavirustartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin maanantaina 36 uudesta koronatartunnasta. Tämä on toiseksi korkein päivittäinen tartuntamäärä, viikonloppuna kerrottiin 39 tartunnasta.
Näytemäärät ovat isoja, Fimlab tutki Pirkanmaalta sunnuntaina 1 923 näytettä.
Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt Pirkanmaalla 1 226.
Pirkanmaan koronatilanne on pahentunut niin nopeasti, että uusia suosituksia on annettu kahdesti viikon sisään. Viime viikolla kerrottiin yhteensä 201 tartunnasta.
Sunnuntaina kerrottiin useista uusista rajoituksista.
30.11. kello 8.34 Nokialla Myllyhaan koulussa ja Nokian kirjastotalossa mahdollisia altistumisia
Nokian Myllyhaan koulussa on todettu mahdollisia altistumisia koronavirukselle. Terveysviranomaiset ovat tavoittaneet kaikki asianomaiset. Noin 30 henkilöä on asetettu karanteeniin. Muiden osalta koulutyö jatkuu normaalisti.
Asiasta on tiedotettu koulun oppilaiden huoltajia Wilma-viestillä.
Nokian kaupunki tiedottaa myös toisesta mahdollisesta joukkoaltistumisesta Nokialla.
Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa tiistaina 24.11. kello 15.30 –19.00 välisenä aikana asioineet ovat saattaneet altistua koronavirukselle. Heitä pyydetään tarkkailemaan mahdollisia oireitaan ja hakeutumaan tarvittaessa koronatestiin matalalla kynnyksellä.
29.11. kello 13.54 Pirkanmaalla 34 uutta tartuntaa
Koronatilanne on pahentunut nopeasti Pirkanmaalla. Sunnuntaina kerrottiin 34 uudesta tartunnasta.
Pirkanmaalla on todettu tällä viikolla ennätysmäärä uusia tartuntoja. Tällä viikolla on kerrottu 201 uudesta tartunnasta. Keväästä lähtien Pirkanmaalla on varmennettu 1 190 tartuntaa.
Perjantaina tutkituista koronanäytteistä löydettiin 39 uutta tartuntaa, mikä on uusi päiväkohtainen ennätys.
29.11. kello 13.51 Pirkanmaalle uusia rajoituksia
Pirkanmaa on lähellä siirtymistä leviämisvaiheeseen, siksi Pirkanmaan alueellinen pandemiaryhmä eli koronanyrkki antoi sunnuntaina tiukkoja uusia suosituksia. Suositukset menevät kunnille ja aluehallintovirastolle, jolloin ne siirtyvät rajoituksina käytäntöön.
Pirkanmaa suosittelee esimerkiksi julkisten ja yksityiten sisäliikuntatilojen laittamista kiinni. Lisäksi Uudellemaalle ja muihin leviämisvaiheen maakuntiin, kuten Päijät-Hämeeseen ja Pohjois-Pohjanmaalle, suositellaan välttämään tarpeetonta matkustusta.
Sen sijaan toisen asteen opetus säilyy lähiopetuksena. Koko juttu löytyy täältä.
Tässä lista uusista suosituksista Pirkanmaalla:
Kaikki voimassa olevat suositukset löytyvät TAYSin sivuilta.
28.11. kello 16.53 Hämeenkyrön yhteiskoulussa 112 altistunutta
Hämeenkyrön yhteiskoulun henkilökuntaan kuuluvalla henkilöllä on todettu koronavirusinfektio.
Seitsemän koululuokkaa siirtyy etäopetukseen 4. joulukuuta asti. Altistuneita on yhteensä 112, kertoo Hämeenkyrön kunta tiedotteessaan.
28.11. kello 15.17 Koronatoimia kiristetään – koronanyrkki tiedottaa sunnuntaina
Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä eli niin sanottu koronanykki on ollut koolla lauantaina. Se suunnittelee uusia koronarajoituksia, joista kerrotaan tarkemmin tiedotustilaisuudessa sunnuntaina.
Tampereen pormestarin Lauri Lylyn mukaan tulossa on paljon toimenpiteitä, joilla vähennetään ihmisten välisiä tapaamisia. Taustalla on huoli Pirkanmaan koronatilanteesta, joka on menossa huompaan suuntaan.
28.11. kello 11.25 Parkanon yhtenäiskoulu siirtyy etäopetukseen
Parkanon perusturvalautakunta päätti perjantai-iltana sulkea koulu- ja kulttuurikampus Kaarnan opetustilat. Se tarkoittaa yhtenäiskoulun siirtymistä etäopetukseen.
Vuosiluokat 4–9 siirtyvät etäopetukseen 30.11.–11.12. Vuosiluokille 1–3 suositellaan etäopetuksta, mutta myös lähiopetukseen saa osallistua, jos perhe niin haluaa.
Asiasta on lähtenyt oppilaiden huoltajille Wilma-viesti perjantai-iltana.
28.11. kello 11.08 Uusi päiväkohtainen ennätys: 39 tartuntaa
Perjantaina tutkituista näytteistä varmentui 39 koronavirustartuntaa, mikä on uusi päiväkohtainen ennätys Pirkanmaalla.
Fimlab tutki Pirkanmaalla 1 764 näytettä.
Tays on kertonut mahdollisista altistumisista Tampereella. Ihmisiä on voinut altistua Yliopistokadun moskeijassa Tampereella 20.11. Kaupin keilahallissa ja Pizzeria Napolissa Tampereella on voinut altistua 23.11. Myös Täysii-seminaarissa Tampere-talossa on voinut tulla altistumisia 21.11.
27.11. kello 16.48 Etäopetus jatkuu Lempäälän Hakkarin koulussa
Lempäälän Hakkarin koulu jatkaa sittenkin etäopetuksessa. Kunta tiedottaa nettisivuillaan, että tartuntatautiviranomaisen mukaan etäopetusta on perusteltua jatkaa varotoimenpiteenä. Etäopetus jatkuu 30.11.–6.12.
Tartuntatautiviranomainen katsoo, että etäopetusta on vielä syytä jatkaa taudin tukahduttamiseksi Hakkarin koulussa.
Lempäälä ehti jo kertoa perjantaina aamupäivällä, että Hakkarin koulussa palattaisiin lähiopetukseen ensi viikon alussa 30. marraskuuta.
27.11. kello 12.16 Parkanon tartuntaluku on korkea, ketterät koronapäätökset varmistetaan lisäämällä kaupunginjohtajan valtaa
Parkano aikoo varmistaa, että koronaepidemian vaatimista toimista pystytään päättämään nopeasti.
Kaupungin koronatilanne on huonontunut nopeasti. Parkanon ilmaantuvuusluku on terveys- ja hyvinvointijohtaja Taina Niirasen mukaan yli 400. Karanteenissa noin 300 henkilöä ja sairastuneita tällä hetkellä 26.
Koronatapausten lisääntyessä ei välttämättä ehditä mennä normaalin päätöskaavan mukaan, sillä esimerkiksi lautakuntien ja kaupunginhallituksen kokoonkutsuminen vie aikaa. Siksi kaupunginjohtaja Jari Heiniluoman valtuuksia aiotaan lisätä koronatilanteen hoitoon liittyvissä asioissa..
Päätösvallan lisäys on voimassa vain koronan aiheuttaman häiriötilanteen aikana. Se koskee esimerkiksi kaupungin talouteen, henkilöstön siirtämiseen tai kaupungin viestintään liittyviä asioita.
27.11. kello 10.55 Pirkanmaalaiset saattavat saada pian saman neuvon kuin turkulaiset: Älä matkusta Uudellemaalle nyt!
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri saattaa piakkoin neuvoa, että Uudellemaalle ei kannata matkustaa. Varsinais-Suomi antoi tämän sisältöisen suosituksen jo eilen.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) totesi keskiviikkona koko Uudenmaan siirtyneen epidemian vakavimpaan eli leviämisvaiheeseen. Tilanteen pelätään edelleen pahenevan.
Myös Päijät-Häme on todennut olevansa jo leviämisvaiheessa.
Pirkanmaa on vielä toistaiseksi koronan keskimmäisessä eli kiihtymisvaiheessa. Täällä kerrottiin tänään 30 uudesta tartunnasta.
Esimerkiksi Parkanossa on koronan takia karanteenissa noin 300 henkilöä. Sairastuneita on siellä tiedossa ainakin 26.
27.11. kello 10.14 Lempäälän Hakkarin koulussa palataan taas lähiopetukseen
Hakkarin koulussa päästään palaaman arkeen viikon poikkeusajan jälkeen. Normaali lähiopetus alkaa taas ensi viikon alussa 30. marraskuuta.
Hakkarin koulussa todettiin yksi koronatartunta sunnuntaina 22.11. Merkittävä osa koulun henkilökunnasta joutui sen vuoksi karanteeniin, ja siksi koko koulu siirrettiin etäopetukseen heti maanantaina.
27.11. kello 9.12 Pirkanmaalla peräti 30 uutta koronavirustartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin perjantaina peräti 30 uudesta koronavirustartunnasta.
Tällä viikolla on kerrottu jo yhteensä 128 tartunnasta. Yhteensä todettuja tartuntoja on 1 117.
Koronavirustilanne on pahentunut Pirkanmaalla, minkä takia rajoituksia on tiukennettu. Tällä viikolla tuli voimaan maskisuositukset työpaikoilla ja toisen asteen kouluissa. Aikuisten harrastamista on rajoitettu monissa lajeissa. Yksityistilaisuuksien kokoontumisrajoitus on kymmenen.
27.11. kello 8.36 Mahdollisia joukkoaltistumisia kolmessa eri paikassa
Kolmessa eri paikassa Pirkanmaalla viime viikon lopulla olleet henkilöt ovat saattaneet altistua koronavirukselle.
TAYS kertoi tarkemmat ajat ja paikat Twitterissä. Ne ovat seuraavat:
TAYS kehottaa tarkkailemaan vointia ja hakeutumaan heti testiin, jos saa oireita.
26.11. kello 17.40 Parkanon tartuntaketjussa uusia tartuntoja
Parkanossa jatkuu työ paikallisen, vakavan koronaryppään taltuttamiseksi. Tartuntaketjuun on tänään kirjattu kaksi uutta tapausta. Kaikkiaan Parkanossa on nyt varmisettu 22 koronatartuntaa, lähes kaikki kuuluvat viime päivien ryppääseen.
Karanteenissa ja eristyksissä on nyt 280 ihmistä. Lukumäärä on pysynyt viime päivinä melko samana, mutta ihmiset ovat vaihtuneet. Osa ensimmäisenä karanteeniin asetetuista on jo vapautunut siitä.
Parkanon tartuntaketju lähti liikkeelle ravintolasta noin kaksi viikkoa sitten.
26.11. kello 16.48 Kauppakeskukset sulkevat yleisiä oleskelutiloja ja leikkipaikkoja
Tamperelaiset kauppakeskukset sulkevat osan toiminnoistaan, kuten Sosiaali- ja terveysministeriö on tänään toivonut.
Useita kauppakeskuksia Suomessa omistava Citycon on päätti ryhtyä toimiin heti ja esimerkiksi Koskikeskuksessa yleiset tilat laitetaan kiinni.
Myös Spondan omistamassa Ratinan kauppakeskuksessa suljetaan oleskelutilat ja leikkipaikat.
Veikkaus on ilmoitanut sulkevansa kaikki omat pelipaikkansa koronan leviämis- ja kiihtymisvaiheen aluleilla, eli myös Pirkanmaalla.
Lue lisää: Koskikeskuksen ja Ratinan yleiset tilat kiinni, myös Veikkaus sulkee pelipaikat Pirkanmaalla
26.11. kello 14.11 Lempäälässä koronan takia karanteenissa noin 300 – näissä kunnissa Pirkanmaalla tartuntoja on eniten
Pirkanmaan koronatilanne on pahentunut monissa kunnissa. Esimerkiksi Lempäälä kertoo, että kahden viikon aikana tartuntojen määrä on kasvanut 26 tapauksella. Tällä hetkellä karanteenissa ja eristyksessä olevia henkilöitä on Lempäälässä noin 300.
Koko Pirkanmaalla pelkästään tällä viikolla on kerrottu lähes sadasta uudesta tapauksesta. Yhteensä todettuja tartuntoja on vajaat 1 100.
Suurin osa Pirkanmaan tapauksista on todettu Tampereella, mutta myös ympäristökunnissa ja muualla on kymmeniä tapauksia.
Sairaalahoidossa TAYSin erityisvastuualueella on koronaviruksen takia 28 potilasta.
Näissä kunnissa tartuntoja on todettu Pirkanmaalla eniten THL:n tilastojen mukaan:
Tampere 639
Nokia 71
Lempäälä 53
Ylöjärvi 52
Pirkkala 42
Kangasala 37
Sastamala 33
Mänttä-Vilppula 32
Valkeakoski 27
Parkano 21.
26.11. kello 12.02 Pirkkalassakin pitää ostaa itse maskit
Pirkkalan kunta ei annakaan lukiolaisille ilmaiseksi maskeja, kuten ensin lupasi. Opiskelijoiden pitää maksaa maskit itse kuten muuallakin Suomessa.
Yle kertoi lokakuussa, että Pirkkalan yhteislukio oli Suomessa todellinen poikkeus, kun se lupasi etukäteen antaa ilmaiseksi opiskelijoille maskit. Maskit oli varattu jo etukäteen.
Nyt kunta on tullut toisiin aatoksiin. Pirkkala kertoo kunnan tiedotteessa ja Wilma-viestissä, että myös lukiolaisten pitää hankkia maski itse.
Pirkkalan opetuspäällikkö Mika Luukkanen perustelee asia yhdenvertaisuudella Wilma-viestissä. Luukkasen mukaan maakunnan tasolla on linjattu yhteisesti, ettälukion opiskelijat hankkivat maskinsa itse.
– Myös Pirkkalan kunta noudattaa maakunnan linjausta, ja lukion opiskelijoiden tulee hankkia kasvomaskit itse, Luukkanen sanoo viestissä perheille.
Asiassa halutaan Luukkasen mukaan kohdella kaikkia toisen asteen opiskelijoita seudulla samalla tavalla asuinkunnasta riippumatta.
Lisää asiasta täällä.
26.11. kello 12.00 Taas 23 uutta tartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin torstaina 23 uudesta koronatartunnasta samoin kuin keskiviikkona. Fimlab tutki keskiviikkona 1 236 näytettä.
Tällä viikolla on kerrottu neljänä päivänä jo yhteensä 98 tartunnasta. Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 087.
– Yritetään jaksaa noudattaa suosituksia, jotta vältymme jatkossa kiireettömän hoidon alasajolta sairaalassa, TAYS sanoo Twitterissä.
25.11. kello 16.10 Tampere suosittelee muun muassa maskeja liikuntapaikkoihin
Pirkanmaalla päätettiin tiistaina rajoittaa aikuisten harrastuksia koronatilanteen pahenemisen takia. Tampereen kaupungin häiriötilanteiden johtoryhmä antoi suosituksiin tarkennuksia keskiviikkona.
Liikuntapalvelujen ohjausryhmät jatkuvat normaalisti 13.12. päättyvän syyskauden loppuun saakka. Ikäihmisten ja erityisryhmien tulee asioida uimahalleissa arkisin ennen kello 14, sillä tuolloin halleissa on normaalistikin hiljaisempaa.
Kaupunki muun muassa suosittelee maskien käyttöä liikuntapaikoissa, yleisissä tiloissa sekä pukuhuoneissa.
Lue myös: Tampere antoi lisää ohjeita: Suosittelee maskien käyttöä liikuntapaikoissa, yleisissä tiloissa sekä pukuhuoneissa
25.11. kello 15.10 Lisää ihmisiä karanteeniin Parkanossa
Parkanossa tartuntojen selvitystyön tuloksena karanteeniin on asetettu nyt 280 ihmistä. Sairastuneita on 20.
Suurin osa sairastuneista on aikuisia ja pääosin he olleet jo karanteenissa. Parkanon mukaan tartunnat näyttävät liittyvän yhä samaan tartuntaketjuun.
25.11. kello 14.00 Tampereen Teatteri tarjoaa esityksiä netissä
Tampereen Teatteri alkaa tarjota esityksiä netin välityksellä. Ensimmäiset suorat lähetykset nähdään joulukuussa, jolloin TT striimaa kolmena päivänä näytelmän Saiturin joulu.
Striimilähetyksissä pääsee myös kurkistamaan, mitä teatterin kulisseissa tapahtuu esitystä, esityksen aikana ja esityksen jälkeen.
Nettiesityksen liput ovat halvempia kuin normaalit teatteriliput. Esitys on katsottavissa vain suorana lähetyksenä.
Teatterit ovat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon koronaepidemian takia.
25.11. kello 13.55 Sairaalahoidon tarve kasvaa
Koronapotilaiden sairaalahoidon tarve on kasvanut TAYSin erityisvastuualueella. Sairaalahoitoa vaativia COVID-19-potilaita on nyt 28. Vielä maanantaina luku oli 25.
THL:n tilaston mukaan tehohoitoa vaativia potilaita on yksi. TAYSin erityisvastuualueella on epidemian aikana ollut 14 koronaan liittyvää kuolemantapausta.
TAYSin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.
Pirkanmaan alueellinen koordinaatioryhmä arvioi eilen, että Pirkanmaan koronatilanne on viikon kuluessa merkittävästi heikentynyt. TAYS otti loppuviikosta koronapotilaille käyttöön omat teho- ja vuodeosastot.
25.11. kello 10.20 Yrittäjät toivovat apua koronakuplasta
Pirkanmaan matkailu ry on ryhtynyt keräämään koronarajoitusten mukaista tekemistä tuoreelle verkkosivulle. Pari kuukautta toiminut koronakupla.fi (siirryt toiseen palveluun) lupaa listata vastuullisia yrittäjiä, jotka ottavat toiminnassaan huomioon vaihtelevat rajoitukset.
– Me yrittäjät toimimme vastuullisesti ja noudatamme näitä yleisiä suosituksia. Asiakkaiden turvallisuuden lisäksi se takaa myös yrittäjän ja henkilökunnan turvallisuuden, sanoo Pirkanmaan matkailu ry:n puheenjohtaja Saila Valkeaniemi.
Yrittäjät toivovat, että kuluttajat lisäisivät palvelujen käyttöä rajoituksista huolimatta.
25.11. kello 9.29 Uusia tartuntoja 23
Koronatilanne ei helpottunut Pirkanmaalla uusien lukujen valossa. Keskiviikkona kerrottiin 23 uudesta koronatapauksesta.
Yhteensä todettuja tapauksia on Pirkanmaalla nyt 1 064.
Pirkanmaan koronaepidemia on STM:n luokituksen mukaisesti kiihtymisvaiheessa.
Pirkanmaan koronanyrkki antoi uusia rajoituksia ja suosituksia tiistaina. Jatkossa maskeja suositellaan kaikille työpaikoille, lukioihin ja ammattioppilaitoksiin korkeakoulujen lisäksi. Aikuisten harrastuksiin tuli rajoituksia, ja yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei toistaiseksi suositella järjestettäväksi.
Kaikki annetut suositukset ja rajoitukset löytyvät kootusti Taysin sivulta(siirryt toiseen palveluun).
24.11. kello 18.00 TPV:n juoniorijoukkue karanteeniin
Tampereen palloveikkojen TPV:n juoniorijoukkue on joutunut karanteeniin joukkueessa ilmenneen koronatartunnan takia.
Kyse on vuonna 2007 syntyneiden poikien (P-14) joukkueesta.
Joukkueenjohtaja Kalle Lenkkeri kertoo, että kyse on yksittäisestä tartunnasta, jonka takia kaikki viime keskiviikkona Pirkkahallissa järjestettyyn harjoitukseen osallistuneet lapset ja toimihenkilöt on asetettu 10 päivän karanteeniin.
Karanteeniin asetettuja on yhteensä 18. Jokunen poika ei osallistunut harjoitukseen.
Lue lisää: TPV:n juniorijoukkue karanteeniin koronatartunnan takia
24.11. kello 17.54 Koronarajoitukset tiukkenevat selvästi
Pirkanmaan koronatilanne jatkaa pahenemistaan. Tiistaina kerrottiin 27 uudesta tartunnasta. Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 041.
Pirkanmaan koronanyrkki antoi tiistaina uusia suosituksia ja rajoituksia.
1. Maskit työpaikoille, kauppoihin, toiselle asteelle
2. Rajoituksia aikuisten liikuntaharrastuksiin
3. Kokoontumisrajoitus yksityistilaisuuksiin
Rajoitukset astuvat voimaan torstaina.
Lue lisää: Tällaisia ovat Pirkanmaan uudet rajoitukset: Maskit työpaikoille ja toiselle asteelle, juhliin vain kymmenen henkeä, harrastuksia tauolle
24.11. kello 17.51 Parkanon tartunnat samaa ketjua
Parkanossa tartuntojen selvitystyö jatkuu edelleen. Kaikki tartunnat näyttävät liittyvän samaan tartuntaketjuun, kertoo Parkanon kaupungin terveys- ja hyvinvointijohtaja Taina Niiranen.
– Tämänhetkisen tiedon mukaan tartuntaketju on tämä yksi ja sama, joka on lähtenyt kahden viikon takaisesta ravintola-altistumisesta. Sen jälkeen siellä olleiden tartunnat ovat ketjuuntuneet eteenpäin.
Viime viikon keskiviikkona tartuntaviranomaiset kertoivat mahdollisesta altistumisesta lauantaina 14. marraskuuta ravintola Wanhassa Brankkarissa.
**Lue lisää: **Parkanon tartunnat ovat peräisin samasta tartuntaketjusta – lähti liikkeelle pari viikkoa sitten ravintolasta
24.11. kello 9.17 Pirkanmaalla 27 uutta koronatartuntaa
Pirkanmaan koronatilanne jatkaa pahenemistaan. Tiistaina kerrottiin 27 uudesta tartunnasta, kun maanantain luku oli 25.
Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 041.
Isoin tartuntamäärä Pirkanmaalla oli lauantain 32, mikä on isoin luku koko epidemian ajalta.
Pirkanmaan koronanyrkki kokoontuu tiistaina. Yle seuraa, tuleeko arkeen tiukennuksia.
23.11. kello 13.29 TAYSin erityisvastuualueella uusi koronaan liittyvä kuolema, sairaalahoidon tarve kasvanut
TAYSin erityisvastuualueella on yksi uusi koronaan liittyvä kuolema, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilasto. Nyt alueella on raportoitu kaikkiaan 14 COVID-tautiin kytkeytyvää kuolemantapausta.
TAYS-alueella on nyt 25 potilasta hoidossa koronaviruksen aiheuttamien vakavien oireiden takia. Kaksi heistä on tehohoidossa. Sairaalassa hoidettavien määrä on kasvanut perjantaista kolmella.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand kertoo, että koronaviruksen aiheuttama kuolema ei ole sattunut Pirkanmaalla. PSHPssä koronaan liittyviä kuolemia on edelleen aiemmin kerrotut seitsemän. Sairaalahoidossa Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on 14 ihmistä.
TAYSin erityisvastuueeseen kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.
23.11. kello 11:47 Marinin vierailu Parkanoon peruuntui koronan takia
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kuvailee Suomen koronatilannetta vakavaksi. Marin vierailee maanantaina Pirkanmaalla.
Pääministeri kävi muun muassa entisessä opinahjossaan Pirkkalan yhteislukiossa. Marinin oli tarkoitus käydä myös Parkanossa. Vierailu kuitenkin peruuntui, koska Parkano siirtyi viikonloppuna koronatartuntojen leviämisvaiheeseen.
– On hyvä, että Parkanossa otetaan riittäviä toimia käyttöön, jotta tilanne saadaan hallintaan, Marin sanoi Pirkkalassa.
Parkanossa koko yläkoulu eli 150 oppilasta on karanteenissa tämän viikon. Parkanon lukio on etäopetuksessa keskiviikkoon asti.
Marinin mukaan koronatoimia on varaa kiristää niin Tampereen seudulla kuin Pirkanmaallakin.
23.11. kello 10.50 Pirkanmaalla 25 uutta tartuntaa
Pirkanmaalla on todettu 25 uutta koronavirustartuntaa. TAYS kertoi asiasta maanantaiaamuna nettisivuillaan. Näytteitä tutkittiin sunnuntaina 1 018.
Viime viikolla maakunnassa todettiin kaikkiaan 135 tartuntaa. Isoin tartuntamäärä oli 32 lauantaina. Luku on samalla koko epidemia-ajan suurin yhtenä päivänä.
Koko epidemia-aikana Pirkanmaalla on nyt todettu kaikkiaan 1 014 koronavirustartuntaa.
23.11. kello 9.50 Yli 2 600 koululaista opiskelee nyt etänä
Pirkanmaalla on tällä hetkellä jo yli 2 600 koululaista etäopetuksessa koronatartuntojen ja altistusten vuoksi. Viimeisimmät tapaukset tulivat tietoon sunnuntaina Tampereella ja Lempäälässä. Sunnuntaiaamuun mennessä Pirkanmaalla todettiin viime viikolla kaikkiaan 135 koronatartuntaa.
Tämän viikon alusta etäopetukseen siirrytään Kämmenniemen koulussa Tampereella ja Hakkarin koulussa Lempäälässä. Viime perjantaina etäopetukseen siirryttiin Etelä-Hervannan koulussa ja Pohjois-Hervannan koulun Ahvenisjärven toimipisteessä.
Etäopetuksessa on oppilaita myös Nokialla, Pirkkalassa ja useissa Tampereen ammattioppisto Tredun toimipisteissä.
23.11. kello 9 Nokialaisessa päiväkodissa noin 20 karanteeniin
Nokialaisessa Pilke-päiväkodin yksikössä on todettu mahdollisia altistumisia koronavirukselle. Terveysviranomaiset ovat varotoimenpiteenä asettaneet karanteeniin noin 20 henkilöä. Kaikkiin todennäköisesti altistuneisiin on oltu yhteydessä.
Päiväkodin muu toiminta jatkuu normaalisti, eikä tiloissa ole erityistä tartunnanvaaraa. Päiväkoti on tiedottanut lasten vanhempia tilanteesta.
23.11. kello 8.00 Kämmenniemessä siirrytään etäopetukseen
Tampereen Kämmenniemen koulun 7–9-luokkalaiset, eli 200 noin oppilasta, käyvät etäkoulua tämän viikon. Koulussa todettiin lauantaina yksi tartuna ja sata oppilasta on mahdollisesti altistunut.
23.11. kello 7.56 Lempäälän Hakkarin koulussa yli 200 karanteenissa
Koulujen koronakaranteenit laajenevat. Lempäälän Hakkarin koulussa on todettu tartunta.
Koulun henkilökunnasta on merkittävä osa asetettu karanteeniin, myös opiskelu siirtyy etätyöhön alkaneen viikon ajaksi.
Karanteeniin joutunee oppilaita ja työntekijöitä yhteensä yli 200 aikaisempien lisäksi.
Terveydenhuolto jäljittää, ketkä kaikki ovat olleet tekemisissä tartunnan saaneen kanssa.
Lempäälässä ohjeet ovat samat kuin kaikkialla: ei tarpeettomia kontakteja harrastuksissa eikä muualla. Hengitystieinfektion oireista tulee käydä testissä.
Hakkarin koulussa on 600 oppilasta.
21.11. kello 16.53 Hervannan Kupolissa mahdollinen altistuminen
Hervannan Kupolin nuorisokeskuksessa oleskelleet henkilöt ovat saattaneet altistua koronavirustartunnalle tiistaina 17.11 ja keskiviikkona 18.11.
Tampereen kaupunki kehottaa kaikkia tuona aikana Kupolin nuorisokeskuksessa oleskelleita henkilöitä kehotetaan varovaisuuteen. Jos infektio-oireita ilmaantuu, on syytä pysytellä kotona ja hankkiutua koronavirustestiin.
Nuorisokeskus Kupoli on toistaiseksi suljettu.
21.11. kello 15.03 Jo 200 asetettu karanteeniin Parkanossa
Parkanossa jäljitystyö on poikinut lisää karanteenipäätöksiä. 150 yläkoululaisen lisäksi karanteeniin on asetettu esimerkiksi opettajia ja koulun henkilökuntaa. Kokonaismäärä nousee 200:een.
Terveys- ja hyvinvointijohtajan Taina Niirasen mukaan maskien käyttö on ollut vähäistä Parkanossa. Niiranen haluaa siihen muutosta.
– Suosittelen vahvasti maskien käyttöä kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Emmehän me tiedä, kenellä korona on.
21.11. kello 10.37 Parkanossa yhdeksän yläluokkaa karanteeniin
Suuri osa Parkanon yläkoulun oppilaista on asetettu karanteeniin mahdollisen korona-altistumisen takia. Karanteeni koskee yhdeksää koululuokkaa eli noin 150 oppilasta.
Jäljitys ja tilanteen selvittäminen jatkuvat viikonloppuna.
21.11. kello 10.35 Sadan tartunnan raja viikossa ylittyi
Perjantaina Pirkanmaalla todettiin 18 uutta tartuntaa. Fimlab tutki 1 258 näytettä. Tällä viikolla on nyt ilmennyt jo 103 koronatapausta.
20.11. kello 16.49 Mahdollinen altistuminen kirpputorilla Kangasalla
Kangasalan kaupunki kertoo nettisivullaan mahdollisesta altistumisesta Pirkan kirpputorikeskuksella.
Siellä maanantaina 16. marraskuuta kello 17–18 asioineita pyydetään tarkkailemaan oireitaan ja hakeutumaan herkästi koronatestiin.
20.11. kello 16.43 Hervannassa lisätään monikielistä palvelua
Tampereen Hervantaan avataan uusi koronakioski, jolla pyritään tavoittamaan erityisesti muita kieliä kuin suomea, ruotsia ja englantia puhuvia.
Palvelupiste avautuu ensi keskiviikkona terveysaseman yhteyteen. Koronakioskiin voi tulla ilman ajanvarausta.
Uudessa palvelupisteessä otetaan koronanäytteitä ja jaetaan ohjeita omaehtoisesta karanteenista, turvaväleistä ja hygieniasta. Koronatietoa on tarjolla useilla kielillä.
Hervannassa määrättiin juuri 1 400 koululaista etäopetukseen alueella todettujen useiden koronatartuntojen vuoksi.
20.11. kello 14.15 Sairaalahoidossa olevien määrä nousee edelleen
TAYSin erityisvastuualueella on 22 potilasta hoidossa koronaviruksen aiheuttamien vakavien oireiden takia. Kaksi heistä on tehohoidossa. Määrä on kasvanut selvästi THL:n tilastojen mukaan.
TAYSin erityisvastuueeseen kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa. Kuolleiden määrä ei ole lisääntynyt. TAYSin erityisvastuualueella on kuollut koronaviruksen aiheuttamien seurauksien takia 13 potilasta.
20.11. kello 12.04 Tampereen Ooppera siirtää Lentävää Hollantilaista
Tampereen Oopperan Lentävä hollantilainen siirtyy kaksi vuotta eteenpäin, eli vuoteen 2023.
Koronaviruksen tuomien rajoitusten takia lipputuloja ei kertyisi tarpeeksi.
Richard Wagnerin oopperan ensi-illan piti olla Tampere-talossa tammikuun 2021 lopulla.
Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uuteen ajankohtaan.
20.11. kello 9.35 Taas 17 uutta tartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin myös perjantaina 17 uudesta koronatartunnasta. Määrä on sama kuin torstaina kerrottiin.
Yhteensä todettuja tapauksia on nyt 939.
Uusia tapauksia on ollut tällä viikolla selvästi enemmän kuin aiemmin. Keskiviikkona kerrottiin 26 uudesta koronatartunnasta, mikä sivusi yhden päivän ennätystä.
Todettuja tartuntoja on tullut ilmi tällä viikolla jo 85. Tätä vauhtia tästä viikosta voi tulla Pirkanmaalla tähän asti kovin tartuntaviikko.
– Koronatilanteeseen kannattaa Pirkanmaallakin suhtautua vakavasti, TAYS kertoo Twitterissä.
Fimlab tutki torstaina kaikkiaan 1 607 näytettä.
19.11. kello 18.05 Hervannassa 1400 oppilasta etäopetukseen
Tampereen Hervannassa kahden koulun oppilaat siirtyvät etäopetukseen koronan takia huomisesta alkaen. Kyse on Etelä-Hervannan koulusta ja Ahvenisjärven Pohjois-Hervannan toimipisteestä. Kyseessä on kaksi yhtenäiskoulua.
Koulut ovat suljettuna viikon. Päätöksen teki tartuntatautiviranomainen.
Tampereen kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä kertoo, että kyse on noin 1 400 oppilaasta. Järvelän mukaan kaupunki laatii parhaillaan asiasta tiedotetta välitettäväksi perheisiin.
Järvelän mukaan kyse ei ole tautiryppäästä, mutta yksittäisinä esiintyvät tartunnat halutaan hallintaan.
– Ei ole paniikkia eikä suurta määrää tartuntoja, mutta jotta tilanne saataisiin mahdollisimman ripeästi hallintaan koulut pistetään kiinni viikoksi, Järvelä sanoo.
Lue lisää: Tampereen Hervannassa 1 400 oppilasta etäopetukseen korona-altistuksen takia – Kupolin nuorisokeskuksessa mahdollisia altistumisia
19.11. kello 16.10 Tartunta Suupanniityn koulussa Pirkkalassa
Suupanniityn koulussa Pirkkalassa on todettu koronavirustapaus, jonka vuoksi yhteensä parikymmentä koulun oppilasta ja henkilökuntaan kuuluvaa asetetaan karanteeniin. Altistuneet on lähetetty koulusta kotiin, ja terveydenhuollon henkilöstö hoitaa ilmoitukset karanteenista.
Altistuneet siirtyvät etäopetukseen. Viimeinen karanteenipäivä on 25.11.
Muut Suupanniityn koulun oppilaat ja henkilökunta jatkavat koulutyötä normaaliin tapaan, kunta tiedottaa.
19.11. kello 9.28 Sairaalahoidossa olevien määrä on noussut
TAYSin erityisvastuualueella on yhteensä 15 ihmistä koronaviruksen takia sairaalahoidossa, joista kaksi teholla. Määrässä on nousua.
Erityisvastuualueella koronaviruksen aiheuttamiin seurauksiin on kuollut 13 potilasta. TAYSin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.
19.11. kello 9.24 Pirkanmaalla 17 uutta koronatartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin torstaina 17 uudesta koronatartunnasta. Yhteensä todettuja tapauksia on ollut 922.
Fimlab tutki alueelta keskiviikkona kaikkiaan 1 061 koronanäytettä.
Uusia tapauksia on ollut tällä viikolla selvästi enemmän kuin aiemmin. Keskiviikkona kerrottiin 26 uudesta koronatartunnasta, mikä sivusi yhden päivän ennätystä. Todettuja tartuntoja on tullut ilmi tällä viikolla 68.
18.11. kello 16.46 Nokian Harjuniityn koulusta noin 20 ihmistä karanteeniin
Nokian Harjuniityn koulussa on todettu mahdollisia altistumisia koronavirukselle. Terveysviranomaiset ovat tavoittaneet kaikki asianosaiset. Karanteeneja on asetettu noin kaksikymmentä.
Muiden oppilaiden ja henkilökunnan koulutyö jatkuu normaalisti. Asiasta on tiedotettu oppilaiden huoltajia Wilma-viestillä, Nokian kaupunki kertoo tiedotteessa.
Kaupunki muistuttaa, että kouluun ei saa tulla lievissäkään oireissa.
Eilen Nokialla kerrottiin mahdollisista altistumisista ja karanteeneista Kankaantaan koulussa.
18.11. kello 9.35 Uusia tartuntoja 26
Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona 26 uudesta koronatartunnasta. Todettuja tartuntoja on tullut ilmi tällä viikolla 51.
Yhteensä Pirkanmaalla on todettu 905 koronavirustartuntaa.
Viime päivinä altistumisia ja tartuntoja on ollut esimerkiksi oppilaitoksissa. Tampereen seudun ammattiopistossa on maskisuositus monessa toimipisteessä tartuntojen ja altistumisten takia.
Nokian Kankaantaan koulussa on todettu mahdollisia altistumisia koronavirukselle. Asianomaiset on tavoitettu ja asetettu karanteeniin. Muiden oppilaiden ja henkilökunnan osalta koulutyö jatkuu normaalisti. Karanteeneja on asetettu koulussa vajaat 20.
Asiasta on tiedotettu koulun oppilaiden huoltajia Wilma-viestillä. Edelleen on tärkeää muistaa, että kouluun ei saa tulla lievissäkään oireissa, koulu muistuttaa.
Uusia tietoja altistumisista on myös perjantaina 13.11. kello 21 jälkeen Häijään Tanssikrouvissa Sastamalassa.
17.11. kello 17.51 Positiivinen tutkimustulos on todennäköisempi miehillä
Miehet saavat Suomessa positiivisen koronatuloksen todennäköisemmin kuin naiset. Asia käy ilmi Suomen suurimman laboratorioalan yrityksen Fimlabin selvityksestä.
Heinäkuulta alkavan seurannan mukaan naiset hakeutuvat testattaviksi miehiä aktiivisemmin. Silti positiivinen tutkimustulos on todennäköisempi miehillä. Tutkimuksessa käyneistä kaikkiaan 42 prosenttia oli miehiä ja silti positiivisista tuloksista yli puolet todettiin heillä.
Kaikkein aktiivisimmin testattiin työikäisiä naisia. Heidän osuutensa testatuista oli enimmillään lähes viidenneksen suurempi kuin samanikäisten miesten.
Lue lisää: Korona löytyy testissä miehiltä todennäköisemmin kuin naisilta, kertoo suomalaislaboratorio
17.11. kello 17.47 Alueellinen pandemiaryhmä huolissaan "pimeistä" tartunnoista
Pirkanmaan koronatilanne on edelleen kiihtymisvaiheessa, arvioi tänään kokoontunut alueellinen pandemiaryhmä.
Pandemiaryhmä on huolissaan erityisesti siitä, että viime viikolla joka kolmannessa tapauksessa tartunnan lähde jäi tuntemattomaksi, vaikka tartunta oli peräisin Pirkanmaalta.
Lue lisää: Pirkanmaalla yhä useampi koronatartunnan lähde jää tuntemattomaksi – maskeja suositellaan
17.11. kello 17.36 Tredussa altistuminen myös Santalahdentiellä
Tampereen seudun ammattiopiston Tredun Santalahdentien toimipisteessä on todettu koronavirustartunta. Tredu kertoi iltapäivällä, että TAYSin infektioyksikkö selvittää altistuneita, joihin otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Altistuneet asetetaan 10 päivän karanteeniin.
Santalahden toimipisteen koronatartunnasta ja altistumistilanteesta kerrottiin myös eilen. TAYSin infektioyksikön mukaan Tredun tartunnoista yksikään ei ole peräisin koulusta vaan vapaa-ajalta.
17.11. kello 17.35 Nokian Kankaantakana korona-altistumisia
Nokian Kankaantaan koulussa on todettu mahdollisia altistumisia koronavirukselle. Asianomaiset on tavoitettu ja asetettu karanteeniin. Karanteeneja on asetettu vajaa kaksikymmentä, Nokian kaupunki kertoo teidotteessa.
Muiden oppilaiden ja henkilökunnan osalta koulutyö jatkuu normaalisti.
Asiasta on tiedotettu koulun oppilaiden huoltajia Wilma-viestillä. Kaupunki muistuttaa, että edelleen on tärkeää, että kouluun ei saa tulla lievissäkään oireissa.
17.11. kello 13.52 Lempäälän Lempoisten koulusta 50 henkilöä karanteeniin
Lempäälän Lempoisten koulussa on todettu koronavirustartunta. Karanteeniin on asetettu noin 50 ihmistä.
Tartunta todettiin yhdellä henkilöllä myöhään maanantai-iltana, Lempäälän kunta kertoo nettisivullaan. Tartuntatautijäljitys on tehty ja altistuneita kontaktoidaan paraikaa.
Karanteeniin määrättyjen oppilaiden opetus järjestetään etäopetuksena. Muuten koulun toiminta jatkuu ennallaan.
17.11. kello 11.42 Kolme uutta koronatapausta
Tiistaina Pirkanmaalla raportoitiin kolme uutta koronatartuntaa. Maanantaina kerrottiin 22 tartunnasta.
Yhteensä todettuja tapauksia Pirkanmaalla on nyt ollut 879. Fimlab tutki alueelta maanantaina 961 näytettä.
17.11. klo 11.37 Tredussa taas uusi koronatartunta
Tampereen seudun ammattiopistossa on havaittu syksyllä useita koronatartuntoja ja altistumisia.
Uusin tartunta on Ajokinkujan toimipisteessä. Taysin Infektioyksikkö selvittää altistuneita, joihin otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Altistuneet asetetaan kymmenen päivän karanteeniin.
Myös Ajokinkujan toimipisteeseen astuu voimaan kahden viikon ajaksi Pirkanmaan alueellisen pandemiaohjausryhmän linjauksen mukaisesti maskinkäyttösuositus oppilaitoksen tiloissa. Maskin käyttöä suositellaan myös joukkoliikenteessä.
16.11. kello 11.39 Tredussa kymmeniä altistumisia koronatartunnoille
Tampereen seudun ammattiopiston Tredun opiskelijoita ja opettajia on asetettu karanteeniin koronatartunnalle altistumisen takia.
Koronatartunta todettiin sekä Tredun Hepolamminkadun että Santalahdentien toimipisteissä.
Hepolamminkadulla tartunnalle on altistunut arviolta parikymmentä opiskelijaa ja neljä opettajaa. Heidät on asetettu karanteeniin.
Santalahdentiellä karanteenissa on 17 opiskelijaa ja kolme henkilökunnan jäsentä.
Hepolamminkadun B-rakennuksessa siirrytään etäopiskeluun ainakin viikoksi. Santalahdentien toimipisteeseen on annettu vahva maskisuositus.
16.11. kello 10.15 Pirkanmaalla yli 20 koronatartunnan päivä
Pirkanmaalla kerrottiin maanantaina 22 uudesta koronavirustartunnasta. Laboratorioyhtiö Fimlab tutki 608 pirkanmaalaisten koronanäytettä.
Viimeksi Pirkanmaalla on todettu yli 20 koronatartuntaa päivässä lokakuun lopussa. Koko pandemian aikana yli 20 tartunnan päiviä on vain kolme.
Eilen sunnuntaina kerrottiin puolestaan 13 uudesta tartunnasta.
Pandemian alusta lähtien Pirkanmaalla on todettu 876 tartuntaa.