Tampereella on voinut altistua koronavirukselle useissa ravintoloissa viime päivinä. TAYS julkaisi Twitter-tilillään pitkän listan mahdollisista altistumispaikoista ja -ajankohdista:
TAYS toivoo, että noissa ravintoloissa mainittuina aikoina olleet henkilöt hakeutuvat pikaisesti koronatesteihin, jos oireita vähänkään ilmenee.
Koronatartuntojen määrä on taas noussut Tampereella. Torstaina kerrottiin 26 uudesta koronatartunnasta. Eilen keskiviikkona lukema oli 28.
Altistumiset ovat poikineet jatkotartuntoja
Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön osastonylilääkäri Jaana Syrjänen katsoo alkuviikon tilannetta Pirkanmaalla ison huolen vallassa. Neljännes alkuviikon tartunnoista on peräisin baareista.
– Maanantaista keskiviikkoon meillä on ollut 54 tartuntaa ja niistä on 24 prosenttia baareista. Ne kytkeytyvät tilanteisiin, että tiedämme, että tietyissä baareissa on ollut tartuttava henkilö ja nyt tulee tartuntoja ihmisille, jotka ovat kertoneet oleensa juuri niissä baareissa altistusaikaan ja ovat muuttuneet positivisiksi, Syrjänen sanoo.
Syrjänen on huolissaan ihmisten käyttäytymisestä. Hän sanoo, että esimerkiksi alueellinen pandemiaryhmä on ravintoloiden suhteen voimaton.
– Tämä on sellainen asia, mihin ei minkään nyrtkin suositukset ulotu, vaan baarikäyttäytyminen on ihmisten omalla vastuulla.
Syrjänen ennakoi, että myös tänään tutkituissa näytteissä riittää raportoitavaa ja jäljitettävää huomiselle.
– Juuri äsken tuli taas tietoa uusista tartunnoista ja vasta ilta hämärtää, Syrjänen sanoo.
Lue myös: Kymmenen hengen kokoontumisrajoitus jatkuu Pirkanmaalla ainakin helmikuun alkupuolelle saakka
Pirkanmaalla 26 uutta koronatartuntaa
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.
Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.