Keski-Pohjanmaan alueellinen COVID-19-viranomaistyöryhmä tiedotti keskiviikkona, että Soiten alueella voidaan palata koronaviruksen kiihtymistasolta perustasolle.
Se tarkoittaa sitä, että maakunnan peruskouluissa ei tarvitsekaan käyttää kasvomaskia. Myös esimerkiksi uimahallit saa avata.
Kokkolan kaupunki aikookin avata maanantaina 18. tammikuuta VesiVeijarin ja kirjaston eri pisteitä. Päätösvalta kaupungin kiinteistöistä on kaupungilla.
THL:n kasvomaskisuositus perusasteen oppilaille ehti Soiten alueella olla voimassa vain pari päivää. Nyt siitä voidaan luopua, sillä alue on siirtynyt pois koronan kiihtymistasolta.
Kokkolan kaupunki ehti jo tiistaina ilmoittaa jakavansa kasvomaskit peruskoululaisille. Nyt kaupungilta kerrotaan, että maskien käyttö peruskouluissa on oppilaille vapaaehtoista. Henkilökunta sen sijaan käyttää maskia tai visiiriä. Toisen asteen oppilaitoksissa on voimassa maskisuositus.
Kodin ulkopuolella julkisissa tiloissa liikkuessa kasvomaskisuositus koskee yli 12-vuotiaita.
Uimaan erityisjärjestelyin
Kun VesiVeijari 18.1. avataan, voimassa ovat erityisjärjestelyt. Henkilömäärää rajoitetaan esimerkiksi allastiloissa. Vesiliikuntaryhmät käynnistyvät myöhemmin. Yksityiskohtaisia tietoja löytyy VesiVeijarin sivuilta.
Kirjastojen lukusalit ja omatoimikirjastot avautuvat jo 14.1. torstaina.
Aiemmat kokoontumisrajoitukset säilyvät voimassa 14.2. saakka. Kokkolan kaupungin uudet ohjeet löytyvät kaupungin sivuilta.
Katso Soiten kasvomaskisuositus tästä: Soite suosittelee kasvomaskin käyttöä yli 12-vuotiaille julkisissa tiloissa.
Keski-Pohjanmaalla siirrytään koronaviruksen perustasolle – Soite suosittaa, että uimahallit ja lehtienlukusalit voidaan avata