Keski-Suomessa on rekisteröity viisi uutta koronavirustartuntaa, käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastosta. THL:n mukaan neljä uusista tartunnoista on Jyväskylässä ja yksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Jämsässä.
Jyväskylässä on todettu keväästä lähtien 1020 koronavirustartuntaa.
Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo, että koronatartunnat ovat vähentyneet Jyväskylässä viime aikoina merkittävästi. Uusia tartuntoja on todettu tällä viikolla vain muutama.
Käsmän mukaan vielä ei kuitenkaan voi arvioida, ovatko tartunnat todellisuudessa vähentyneet, vai johtuvatko tapausten laskeneet määrät selvästi pienemmistä testausmääristä.
Jyväskylässä testausmäärät ovat vähentyneet 40 prosenttia viime päivinä verrattuna esimerkiksi viikkoon 51.
– Tällä hetkellä tilanne on varsin rauhallinen. Todennäköisesti koronasaagassa eletään jonkinlaista suvantovaihetta. Varmasti tartuntoja kuitenkin riittää ennen kuin saadaan väestö rokotettua. Viimeksi syyslomaviikon jälkeen oli tällainen rauhallisempi tilanne, mutta sen jälkeen tartunnat lähti voimakkaaseen kasvuun. Kyllä todennäköisesti kaikilla riittää vielä taistelua koronaviruksen kanssa, kuvailee Käsmä.
Jyväskylästäkin löytyneen, entistä helpommin tarttuvan koronavirusmuunnoksen suhteen Käsmä ei ole vielä erityisen huolissaan.
– Muuntovirusta on löytynyt jo varmasti kaikista suurista kaupungeista Suomessa, mutta osuus on vielä pieni. Sen kohdalla on vähän pidemmät karanteeniajat ja pyritään lopettamaan viruksen esiintyminen sitä mukaa kun tapauksia saadaan kiinni. Rokotteet näyttäisivät tepsivän myös muuntovirukseen hyvin. Toivotaan, että saataisiin rokotetta paljon enemmän kuin mitä Keski-Suomeen on tähän mennessä tullut.
Suomessa on todettu yhteensä 61 koronaviruksen muunnostapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Twitterissä. THL:n mukaan uusia muunnostapauksia on todettu 12 maanantain jälkeen.
THL antoi tiistaina uuden suosituksen, jossa se kehotti välttämään kaikkea matkustamista Britanniaan, Irlantiin ja Etelä-Afrikkaan. Syynä suositukseen ovat muuntuneet koronavirukset, joita on havaittu kaikissa kolmessa maassa.
Lue lisää:
Koronaviruksen muunnosta myös Jyväskylässä – "Virusmutaation tilannetta seurataan, eikä nyt ole yhtään varaa ruveta löysäilemään", sanoo johtajaylilääkäri
Tartuntatautilaki valiokuntien syyniin – Kuntosalit kiinni, jumpat ja kuorolaulukin kieltolistalle, mutta saako sulkemisesta korvauksia?