Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona 28 uudesta koronatartunnasta. Määrä on enemmän kuin pitkään aikaan. Isompi luku oli viimeksi joulukuun puolivälissä. Fimlab tutki alueelta 861 koronatestiä.
Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 2004.
THL:n mukaan TAYSin erityisvastuualueella on 16 ihmistä koronan takia sairaalahoidossa. Koronaan liittyen on nyt TAYS-alueella 48 kuolemaa.
Altistumisia on nyt esimerkiksi Kangasalla. Kangasalla on altistunut koronavirukselle noin 30 henkilöä, joista Vatialan koulussa on noin 25 altistunutta.
Kangasala alkaa rokottaa iäkkäitä ihmisiä hoitavia hoitajia ja vanhuksia. Tavoitteena on saada kaikki ryhmän 1 rokotukset annettua tammikuun loppuun mennessä.
Ensimmäinen muunnos
Tiistaina pandemiaryhmä kertoi, että Pirkanmaalta on löytynyt ensimmäinen koronamuunnos.
Etelä-Afrikan kantaan kuuluva koronavariantti todettiin ulkomailta saapuneella henkilöllä, joka on saapumisensa jälkeen ollut eristettynä. Jatkotartuntoja ei ole tiedossa.
Pandemiaohjausryhmä laajensi tiistaina Pirkanmaalla maskisuositusta kaikille yli 12-vuotiaille eli kuudesluokkalaisille ja sitä vanhemmille. Suositus on voimassa siihen asti, kunnes Pirkanmaa on koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Maskeja suositellaan käytettäviksi myös koulukyydeissä, harrastustoiminnassa ja liikuttaessa ihmisjoukoissa, kuten busseissa ja kaupoissa.
Pirkanmaalla ei suositella penkkariajelujen järjestämistä. Vanhojen tanssien sijaan suositellaan vaihtoehtoisia tapahtumia myöhemmin keväällä, esimerkiksi vapputansseja.
Lisäksi pandemiaohjausryhmä linjasi, että kirjastot lukusaleja lukuun ottamatta sekä museot voidaan avata maskisuositusta ja turvavälejä noudattaen siten, että pysytään korkeintaan kymmenen henkilön ryhmäkoossa.
Lue lisää:
Penkkareita ei suositella, vanhojenpäivän sijaan vapputanssit, maskit kouluun, ensimmäinen koronamuunnos ilmi – Yle seurasi Pirkanmaan infoa