Pirkanmaalla kerrottiin tiistaina kymmenestä uudesta koronatapauksesta. Fimlab tutki alueelta 658 näytettä.
Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 976.
Ale Pubissa Tampereella 9. tammikuuta kello 13–23 käyneet ovat saattaneet altistua koronalle, TAYS tiedotti.
Pirkanmaan pandemiaryhmä kertoo tiistaina, miten rajoituksia puretaan lasten harrastuksien osalta. Harrastukset on sallittu kymmenen hengen ryhmissä, mutta tähän liittyy käytännön kysymyksiä.
THL suositteli perjantaina, että kasvomaskia pidetään 12-vuotiaasta alkaen. Peruskouluissa jaetaan ilmaisia maskeja kuutosluokkalaisille ja yläkoululaisille. Tähän odotetaan myös lisäinfoa pandemiaohjausryhmältä.
Yle seuraa suorana pandemiaryhmän infoa iltapäivällä.
Ylöjärvi kertoi, että se aloittaa koronarokotukset keskiviikkona. Ensimmäisenä rokotetaan koronanäytteenoton ja infektiovastaanottojen sekä vanhusten hoivakotien henkilöstö. Viikolla 3 aletaan rokottaa vanhusten hoivakotien asukkaita.
Tavoitteena on, että nämä ryhmät ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen tammikuun aikana. Toinen rokoteannos annetaan noin kolmen viikon kuluttua ensimmäisestä rokotteesta. Rokote on BioNTech-Pfizerin tuottama valmiste.
Aikaisintaan viikolla 4 siirrytään rokotusasetuksen mukaisiin ikäryhmittäisiin rokotuksiin. Näihin rokotuksiin tullaan ajanvarauksella. Käytännöistä tiedotetaan tarkemmin erikseen.