Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin mukaan koronatartuntojen määrät ovat kääntyneet kasvuun alueella.

Tänään maanantaina kokoontunut Etelä-Pohjanmaan alueellinen yhteistyöryhmä eli Nyrkki totesi, että koronatilanne alueella täyttää edelleen pandemian kiihtymisvaiheen kriteerit.

– [Tartuntaluvut] eivät ole huolestuttavia, mutta eivät niin rauhallisiakaan kuin voisivat olla. Tarvitsemme kiihtymisvaiheen suosituksia rokotusten vaikuttavuutta odotellessa, sanoo ylilääkäri Matti Rekiaro.

Tartuntoja on varmistunut alueella viikolla 53/2020 yhteensä 10 ja viikolla 1/2021 yhteensä 15. Viidennes viimeaikaisista tartunnoista on ulkomailta. Perhepiiristä saatuja on sairaanhoitopiirin mukaan 27 prosenttia kaikista tartunnoista.

Sairastuneista suuri osa (60 prosenttia) on ollut jo karanteenissa. Tartuntalähde on jäänyt selvittämättä noin joka kahdeksannessa tapauksessa eli 13 prosentissa tapauksista.

Koronaviruksen geenimutaatioita ei ole Etelä-Pohjanmaalla vielä tavattu.

– Jos ja kun näyttää, että uudet mutaatiot ovat herkemmin tarttuvia, on ajan kysymys koska niitä todetaan ja niiden osuus tartunnoista lähtee kasvuun, Rekiaro sanoo.

Yläkoululaisten maskinkäytöstä ei vielä suositusta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL laajensi viime viikolla maskisuosituksen yli 12-vuotiaisiin. Etelä-Pohjanmaalla ei vielä edellytetä yläkoululaisilta ja kuudesluokkalaisilta maskin käyttöä.

– Maskiasiasta keskusteltiin sitä, onko suositus syytä ulottaa nuorempiin koululaisiin. Ei tehty vielä muutosta, joten nykyinen suositus on voimassa.

Tällä hetkellä Nyrkki suosittaa maskia toisen asteen oppilaitoksiin.

Nyrkki kokoustaa seuraavan kerran perjantaina 15. tammikuuta. Koska Aluehallintoviraston alueelliset rajoitukset ovat voimassa 17. tätä kuuta asti, oletus on, että sen uusista rajoituksista tehdään päätöksiä tämän viikon aikana.

– Avi tekee varmaan päätöksensä tällä viikolla. Nyrkin ylimääräinen kokous sovittiin perjantaille, sillä haluttiin että AVIn päätökset ovat tiedossa ennen kuin hiomme omia suosituksiamme.

Rekiaro arvelee, että jos AVI jatkaa 10 henkilön kokoontumisrajoitusta 17. tammikuuta jälkeen, Nyrkin suosituksiin tehdään vain pientä hienosäätöä.

– Jos maskisuosituksesta tehtäisiin linjaus perjantaina, se tulisi käytännössä voimaan maanantaina 17. päivä.

Muutamia koronapotilaita sairaalahoidossa

Etelä-Pohjanmaan alueella on sairaalahoidossa muutamia koronaviruspotilaita. Uusia tartuntoja todettiin 10. tammikuuta yksi tapaus. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 443.

Lue täältä Ylen uutisia koronatilanteesta maakunnittain.