Keski-Suomessa koronarokotuksen on saanut viikon aikana noin 500 henkilöä. Rokotteita on annettu Jyväskylässä terveydenhuollon ammattilaisille. Rokotukset aloitettiin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä 4. tammikuuta.
– Viime viikolla saatua rokote-erää on jaettu jo kuntiin. 1950 annosta on luvattu viikoittain tulevaksi. Tänään kunnat aloittavat käyttämään saamiaan rokotteita. Ensin rokotetaan terveydenhuollon ammattilaisia ja sitten edetään hoivaan, kuvailee Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.
Kunnat vastaavat rokotusten järjestämisestä. Ne saavat rokotetta väestömäärään suhteutettuna eli isompiin kuntiin rokoteannoksia menee määrällisesti enemmän.
Parempi että rokotukset rullaa koko ajan
Palonevan mukaan rokote-eristä annetaan Keski-Suomessa viikoittain puolet uusille rokotettaville ja puolet toisen annoksen eli tehosteen saajille.
– Jos laittaa kaikki rokotteet kerralla jakoon, niin sitten kun tulee toisen annoksen aika ja jos toimitusmäärät pysyvät vakiona, niin sitten ei voisi antaa rokotteita ollenkaan uusille rokotettaville. Parempi, että jono liikkuu vaikka pikkuisen hitaammin, mutta liikkuu kuitenkin koko ajan.
Paloneva toteaa, ettei ainakaan toistaiseksi ole ilmoitettu, että rokotteen saatavuudessa olisi epävarmuutta.
– Jos yhdestä ampullista tulee viisi annosta, niin tammikuulla rokotteen voisi saada noin 5000 keskisuomalaista ja helmikuulla jo 10 000. Osasta rokoteampulleja saadaan kuusikin rokotetta. Se on bonusta, jota en ole laskenut mukaan. Todennäköisemmin yhden millin ruiskuilla saisi kuusi annosta kuin kahden millin ruiskulla. Yhden millin ruisku on tarkempi, mutta niiden saatavuus on tällä hetkellä huono.
Uusi variantti vaatii valppautta
Keski-Suomessa koronaepidemia on edelleen kiihtymisvaiheessa. Toistaiseksi Keski-Suomesta ei ole löydetty koronaviruksen entistä tarttuvampaa mutaatiota, mutta tämä ei tarkoita, etteikö sitä maakunnan alueella olisi, sanoo Paloneva.
Ennen joulua oli ilmassa pelkoa siitä, että sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä kasvaa loppiaisen aikaan merkittävästi, mutta näin ei ole käynyt.
– Onneksi tilanne ei ole joulun jäljiltä räjähtänyt ja rokotukset on hyvin käynnissä. Nyt olemme tietysti varpaillaan uuden herkemmin leviävän variantin suhteen. Edelleen täytyy olla tarkkana ja noudattaa hyviä käytäntöjä ja rajoituksia. Rokote ei väestötasolla ole ongelmaan ratkaisu vielä pitkään aikaan. Toivotaan, että rokotteita saadaan enenevästi. Mitä nopeammin päästään riskiryhmiä rokottamaan, niin se on tärkeä edistysaskel, kuvailee Paloneva.
Lue lisää:
Koronarokoteketjun heikoin lenkki on rokote itse – piikkejä ja pistäjiä on yllin kyllin, vakuuttaa THL:n asiantuntija