Itä-Suomen aluehallintovirasto teki tartuntatautilain nojalla loka–joulukuussa 2020 tarkastuksen yhteensä 63 toimipaikkaan toiminta-alueellaan. Tarkastuksilla valvottiin, kuinka ravintolat noudattavat koronarajoituksia.
Yksi ravintola suljettiin Pohjois-Karjalassa joulukuun puolivälissä sen vuoksi, että siellä ei noudatettu ravintoloille asetettuja aukioloaikoja. Aluehallintovirasto antoi päätöksen ravintolan toiminnan keskeyttämisestä neljäksi päiväksi.
– Poliisi huomasi rikkomuksen ja ilmoitti siitä meille. Poliisi oli jo keskustellut aiheesta ravintolassa, mutta kun se ei johtanut toivottuun lopputulokseen, avi jatkoi prosessia ja määräsi ravintolan kiinni, elinkeinovalvontayksikön päällikkö Jarmo Ruusu kertoo.
Yleisesti ottaen ravintolat ovat kuitenkin tehneet parhaansa asiakkaiden turvallisen asioinnin takaamiseksi koronaepidemian aikana. Käsien desinfiointimahdollisuus löytyi kaikista paikoista ja siivousta oli tehostettu.
Puutteita löytyi lähinnä suunnitelmista ja niiden tiivistelmistä. Ruuhkatilanteissa väljyyden ylläpitäminen todettiin haasteelliseksi.
Puutteiden osalta aluehallintoviraston tarkastajat antoivat ohjausta suunnitelmien tekemiseen sekä istumapaikkojen järjestämiseen ohjeiden mukaisesti. Puutteiden korjaamista seurataan jälkitarkastuksilla.
Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella on annettu tartuntatautilain mukaisia päätöksiä hyvin vähän eikä ilmoituksia rikkomuksista ole juurikaan tullut.