Pirkanmaalla kerrottiin maanantaina yhdeksästä uudesta koronatartunnasta. Testausmäärät ovat yhä pieniä, sillä Fimlab tutki sunnuntaina vain 565 näytettä.

Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 1 966.

Viime viikolla kerrottiin yhteensä 73 koronatapauksesta.

TAYSin erityisvastuualueella koronan takia on sairaalahoidossa 24 potilasta, joista yksi on teholla. Koronaan liittyviä kuolemia on ollut Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla 43.

Pirkanmaan pandemiatyöryhmä kertoo huomenna tiistaina, aletaanko suosituksia purkaa.

Viikko sitten kerrottiin, että lasten harrastaminen sisätiloissa vapautetaan, mutta alkuun kymmenen hengen ryhmissä.

THL on suositellut maskia yli 12-vuotiaille, mikä tarkoittaa peruskouluissa uusia muutoksia. Myös tästä odotetaan tiistaina lisätietoa.