Savonlinnassa viime perjantaina todetun koronatartunnan vuoksi on asetettu lisää ihmisiä karanteeniin.
Savonlinnan Riennon yleisurheilujoukkue tiedottaa nettisivuillaan, että tartunnan saanut nuori on yksi Riennon junioreista ja yhden junioriryhmän valmentaja ja urheilijat ovat saaneet tartuntatautilain mukaisen karanteenimääräyksen.
Ryhmä oli harjoitellut Tanhuvaaran urheiluopistolla 4.1. klo 18 alkaen, joten tilanteeseen saattaa liittyä altistumisriski.
Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosteri ei kuitenkaan ole nähnyt tarpeelliseksi asettaa muita hallissa olleita ryhmiä karanteeniin, sillä ryhmät harjoittelivat erillään eikä lähikontakteja ole päässyt syntymään.
Harrastustoiminta jatkuu Riennossa normaalisti, mikäli laajempia tartuntaketjuja ei pääse syntymään.
Aiemmin samaan tapaukseen liittyen Mertalan koululla karanteeniin asetettiin oppilaita ja henkilökuntaa, yhteensä reilut 30 ihmistä.
Korjattu 11.1.2021 tietoa Mertalan koulun karanteenissa olevien määrästä. Koululla on asetettu karanteeniin reilut 30 ihmistä, ei 45.