Koronavirustestejä on tehty Lapissa selvästi aiempaa vähemmän joulun aikaan.
Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien alueella otettiin viime viikolla eli viikolla 52 yhteensä 2695 koronavirustestiä. Viikolla 51 testejä otettiin yhteensä 4049. Testien määrä väheni kolmanneksella.
Lapin sairaanhoitopiirin alueella koronatestejä otettiin viime viikolla 2120, kun edellisviikolla niitä oli 3234. Pika-antigeenitestejä näistä oli noin joka kolmas. Länsi-Pohjassa testejä tehtiin viime viikolla 575, kun sitä edellisellä viikolla luku oli 815.
Luvuissa on mukana sekä julkisen että yksityisen puolen ottamat testit.
Esimerkiksi Lapin sairaanhoitopiirissä viime viikolla positiivisia oli 0,61 prosenttia otetuista testeistä eli koronatartuntoja oli yhteensä 13. Tällä viikolla Lapin sairaanhoitopiiri ei ole raportoinut uusista koronatartunnoista.
Infektioylilääkäri Markku Broas sanoo, että testeissä on voitu käydä aiempaa vähemmän joulun pyhien takia.
– Ilmiö on tuttu myös muualla maassa. Uskon, että koronarajoitukset ja ohjeet ovat vähentäneet kaikkia hengitystieinfektioita, joten testaamisen tarve on vähentynyt.
Jouluviikolla testien määrä on vähentynyt myös Rovaniemellä.
Joulun saldo näkyy myöhemmin
Broas lisää, että vielä on liian aikaista sanoa, miten joulun pyhät vaikuttavat koronatartuntojen määrään, sillä niitä näkyy mahdollisesti myöhemmin tällä viikolla tai viikonloppuna. Tämä johtuu siitä, että koronainfektion oireet ilmestyvät yleensä noin 4-5 vuorokauden kulutta tartunnan saamisesta.
– Matkailukeskuksista on tullut positiivista tietoa, että siellä ihmiset ovat olleet vastuullisia ja noudattaneet annettuja ohjeita. Toivotaan, että se jatkuisi myös uuden vuoden aikana eli sitä vietettäisiin omassa perheessä tai ryhmässä. Ja pienissäkin oireissa mentäisiin testiin.
Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.