Kymenlaaksossa ei ole Kymsoten tietojen mukaan todettu lisää muuntuneen koronaviruksen aiheuttamia koronatartuntoja.
– Minun tietääkseni ei ole, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa Kymsotesta kertoo.
Maanantaina kerrottiin, että Suomessa on todettu muuntuneen koronaviruksen aiheuttama koronatartunta yhteensä kolmella ulkomailta saapuneella matkustajalla. Yksi näistä todettiin Kymsoten alueella joulun alla. Vaikkei uusia muunnostapauksia ole tullut ilmi, mahdotonta muunnoksen esiintyminen ei Kymsoten mukaan ole.
– Yleensä koronan suhteen on niin, että jos yksi löytyy, on riski, että löytyy enemmänkin, Mäntymaa sanoo. Sama pätee niin koronavirukseen kuin sen muunnoksiinkin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Taneli Puumalainen sanoi tiistai-iltapäivänä THL:n tiedotustilaisuudessa, että kaikki kolme suomalaismatkustajaa ovat olleet karanteenissa, heidän lähipiirinsä ovat tiedossa ja lähipiiriltä on otettu koronavirusnäytteet.
– Meidän tietojemme mukaan näihin ei pitäisi liittyä mitään merkittävää jatkoleviämisen riskiä, Puumalainen sanoi.
10 uutta koronatartuntaa
Ylipäätään uusia koronavirustartuntoja on todettu Kymenlaaksossa viimeisen vuorokauden aikana kymmenen. Kymsoten tilastojen perusteella kyseessä on suurin yksittäisen päivän tartuntaluku sitten joulukuun 10. päivän.
Johtajaylilääkäri Mäntymaa kertoo, että koronavirustestissä kävi joulun aikaan selvästi tavallista vähemmän ihmisiä: näytteitä otettiin alle puolet tavallisesta määrästä.
– Seuraava viikko, puolitoista viikkoa näyttää, onko joulu lisännyt tartuntamäärää, Mäntymaa kertoo.
Hänen mukaansa Kymenlaakson koronatapusten määrä on viimeisten parin viikon aikana kehittynyt hyvään suuntaan, mutta sairaalahoidossa muutos ei vielä näy. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä kahdeksan koronapotilasta.
– Jos katsoo THL:n esiintyvyyslukua, se on nyt alle 30, kun kolme neljä viikkoa sitten käytiin yli 70:ssä.
Mutaatioita tutkivat HUSLAB ja Helsingin yliopisto
Koronaviruksen mutaatioiden löytyminen edellyttää näytteiden perimän tutkimista. Suomessa positiivisia näytteitä on tutkittu HUSLABin ja Helsingin yliopiston virologian laboratorioissa. Maanantaina kerrottiin, että lisätutkimuksiin on lähetetty valtakunnallisesti 76 näytettä, joista 50:n sekvensointi on valmistunut.
Virusmuunnoksen leviämistä Suomessa pyritään estämään muun muassa tehostetulla koronatestauksella Helsinki-Vantaan lentoasemalla. THL tiedottaa kunnille Isosta-Britanniasta ja Etelä-Afrikasta saapuneista matkustajista. Kunta ottaa matkustajiin yhteyttä ja varmistaa, että matkustaja tulee koronatestiin myös toisen kerran aikaisintaan 72 tuntia lentokentällä tehdyn testin jälkeen.
Lue myös: Suomeen tulleista koronamuunnoksista lisätietoa STM:n infossa – Katso Ylen erikoislähetystä