Jyväskylän kaupunki patistaa asukkaita joulun ja uuden vuoden välipäivinä koronatestiin pienimmistäkin oireista. Syynä on se, että joulunpyhinä testeissä käytiin selvästi tavallista vähemmän, vaikka näytteenotto oli auki koko joulun ajan.

Vähäiset testausmäärät saattavat selittää sitä, että havaitut tartuntamäärät olivat joulun aikana laskussa.

Tartuntatapauksia saattaakin nyt olla piilossa tavallista enemmän. Huolena on myös joulun sukuloinnin ja muiden vierailujen mahdollisesti aiheuttama piikki tartuntojen määrässä.

Eilen maanantaina kaupunki tiedotti aatonaattona Keski-Palokan koulun päättäjäispäivänä tapahtuneesta mahdollisesta korona-altistuksesta, jonka piirissä oli yksi koululuokka.

Luokan oppilaat asetettiin karanteeniin, mutta koska koulu on jo lomalla, karanteeni ei aiheuta erityisjärjestelyjä opetukseen. Karanteenit päättyvät lomien aikana, joten opetus käynnistyy koululla joululomien jälkeen normaalisti.

Keski-Suomen koronatunnelin päässä näkyy sikäli valoa, että ensimmäisten koronarokotusten arvioidaan alkavan sairaanhoitopiirissä ensi viikon maanantaina.

Väestön laajamittainen rokottaminen kestää sairaanhoitopiirin terveysviranomaisten arvion mukaan kuitenkin useita kuukausia.