Virtain ja Ruoveden alueella on todettu runsaasti lisää koronavirustartuntoja. Joulun aikana tartuntoja varmistui yhteensä 13. Kunnat ovat samaa sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-aluetta.
– Tartunnat ja altistumiset ovat pitkälti yhdestä tunnistetusta tartuntaketjusta, joten tilanne on hallinnassa, mutta aiheuttaa toki huolta, sanoo Virtain kaupunginjohtaja Juha Viitasaari sähköpostissa.
Tiedotteen mukaan varmistettujen tartuntojen määrä on kasvanut vähitellen altistuneiden päädyttyä testeihin ja saatua tuloksia.
Virroilla uusista tartunnoista on todettu 12, Ruovedellä yksi. Virroilla on tällä hetkellä altistuneita karanteenissa noin 40, Ruovedellä 8.
Virtain tartuntaketjun alkuvaiheessa tartunnat painottuivat sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstöön, mutta myöhemmin tartuntoja ovat saaneet myös muut. Uudet tartunnat ja altistumiset ovat pitkälti tartunnan aiemmin saaneiden lähipiirissä.
Yhdellä terveyskeskuksen potilaalla on todettu tartunta, ja häntä sekä hänelle altistunutta hoidetaan erillään muista.
Runsaasti koronatestejä
Virtain osastolla testataan kaikki potilaat kahteen otteeseen. Samoin sote-henkilöstöä on testattu. Vuodeosaston vierailuja ja paikkamäärää on rajoitettu, kunnes tilanne on saatu tasoittumaan.
Kahdessa viikossa Virroilla on todettu noin 183 tartuntaa 100 000 asukasta kohden, Ruovedellä noin 41.
Virtain ja Ruoveden kunnanjohtajat kehottavat kuntalaisia välttämään tarpeettomia lähipiirin ulkopuolisia tapaamisia. Myös turvavälien, kasvomaskien ja käsihygienian merkitystä korostetaan.
Terveyspalvelut toimivat joulun ajan ennalta ilmoitettujen poikkeusjärjestelyjen mukaisesti. Palveluihin voi hakeutua normaalisti. Asiakas- ja potilasturvallisuus pyritään turvaamaan kaikin keinoin.
**Lue myös: **Virroilla ja Ruovedellä korona-altistuksia terveydenhuollon työntekijöillä
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.
Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.