Koronapotilaiden parissa työskentelevien hoitoalan ammattilaisten rokottaminen aloitettiin eilen.

Katso Yle Areenan tallenne alta:

Mustalammi taistelee etujoukoissa koronaa vastaan Haartmanin sairaalan päivyspoliklinikalla, ja on siksi rokoteohjelman prioriteettilistan kärjessä.

Rokottamista seuraavana päivänä Mustalammi kertoo voivansa hyvin.

– Pikkasen huomaa, että käteen on pistetty, mutta vointi on oikein hyvä. En ottanut Buranaa tai muuta särkylääkettä, koska halusin tunnustella olotilaa.

Apulaisosastonhoitaja saa koronarokotteen vahvistusannoksen noin kolmen viikon kuluttua. Maailmalla tiedetään jo, että vahvistusannos aiheuttaa monilla lieviä flunssankaltaisia oireita, mutta tavallisesti ne menevät nopeasti ohi.

"Rokote tuli aika pian, ja vuosi on mennyt hirvittävän nopeasti"

Mustalammi oli jo epidemian alkuvaiheessa varma, että koronaa vastaan saadaan ennemmin tai myöhemmin rokote. Näin kävi myös sikainfluenssan kohdalla.

Keväällä hän ei kuitenkaan olisi uskaltanut arvata, että rokottaminen alkaa ennen vuoden vaihdetta.

– Kukaan ei keväällä osannut sanoa, kuinka pian rokote saadaan, ja miten sillä välin selvitään koronapotilaiden ja kaikkien muiden potilaiden hoidosta.

Mustalammi kertoo työn tuntuneen juoksulta loputtoman pitkässä tunnelissa.

– Jossain vaiheessa oli sellainen olo, että elämä on kuin päiväni murmelina. Rokote tuli kuitenkin aika pian, ja vuosi on mennyt hirvittävän nopeasti.

Tapaninpäivänä Suomeen saapui 5 000 henkilön rokote-erä, ja HUS alkoi rokottaa teho- ja tehovalvontaosastoilla työskenteleviä heti seuraavana päivänä.

Mustalammi kertoo, että hoitoalan työntekijät ovat odottaneet rokotetta aivan yhtä innokkaasti kuin kaikki muutkin.

– Ei ole muuta mahdollisuutta päästä tästä tilanteesta ohi kuin rokote. Rokotteen saaminen tuntui konkreettiselta askeleelta eteenpäin.

Kun koronapandemian akuutti vaihe on ohitse, Mustalammi haaveilee pääsevänsä konserttiin tai teatteriin. Monet työkaverit haaveilevat jo ulkomaanmatkoista, mutta Mustalammen ajatukset eivät ole vielä niin pitkällä.

– Nyt pitäisi jaksaa tsempata loppuun asti!

Lue myös:

Massarokotusten suunnittelu Helsingissä jo pitkällä – rokotteen saanut sosiaalityöntekijä Ritva Larsson: ”Tämä oli ihana tunne, helpottunut olo"

Milloin kaikki suomalaiset on rokotettu, onko pistos turvallinen ja joko päästään maskeista eroon? Lue vastaukset tärkeisiin kysymyksiin

Näin koronarokotuksia annetaan ympäri Suomea – rokotteen saanut teho-osaston sairaanhoitaja: "On tämä aika rankka vuosi ollut monelle"

Koronarokotukset vauhdissa Euroopassa – Video: espanjalainen Hidalgo, 96, tekee ristinmerkin ennen pistosta, Saksassa lämpö saattoi pilata tuhannen rokotteen erän