21.12. kello 7.31 Ei uusia todettuja koronatartuntoja Kainuussa

Kuluvalla viikolla päättyvät Terrafamen ja Tenetin karanteenit.

18.12. kello 7.44. Sotkamon koululaistartunnan jäljille on päästy, kaksi vaihtoehtoa jäljellä

On suuri todennäköisyys, että Tenetin tartunta on peräisin Stora Enson tartuntaketjusta.

18.12. kello 6.41 Pandemiapäällikkö: Sotkamon kahdessa altistumisketjussa on ollut aineksia isompaan

Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari sanoo, että joulu on syytä olla omassa arkikuplassa. Koronan testaajat ja jäljittäjät ovat valmiudessa joulunpyhinä Kainuussa.

17.12. kello 8.19 Yksi uusi koronatartunta Sotkamon koulutartuntaan liittyen

Sotkamon Tenetin koulun oppilaalla keskiviikkona todettuun koronavirustartuntaan liittyen on löytynyt yksi uusi tartunta, joka on koulun ulkopuolella. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että oppilas on ollut tartuttava 9. joulukuuta lähtien.

17.12. kello 7.14 Viisikymmentä karanteeniin koulutartunnasta

Sotkamossa Tenetin koululla todettu koronatartunta on Kainuussa ensimmäinen koulussa tapahtunut. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että torstaiaamun aikana tiedetään tartuntaketjusta enemmän.

16.12. kello 11.47 Sotkamossa yläkoulun luokat eristetty koronan vuoksi

Rehtorin mukaan oppilas ei ole ollut koulussa keskiviikkona.

16.12. kello 9.35 Terrafamen teollisuusalueelta ei uusia tartuntoja, karanteenissa 30 henkilöä

Tällä hetkellä on testattu vasta tartunnan saaneen henkilön lähikontakteja.

16.12. kello 7.44 Terrafamen joukkoaltistumisen selvittäminen jatkuu

Terrafamen kestävän kehityksen päällikkö Veli-Matti Hilla kertoo, että keskiviikkona edelleen testataan ja tavoitetaan henkilöitä, jotka ovat olleet tekemisissä sairastuneen henkilön kanssa. Uusia tartuntujoa ei ole ilmennyt.

15.12. kello 15.29 Terrafamen teollisuusalueella Sotkamossa koronatartunta ja paljon altistuneita – usean yrityksen työntekijöitä testataan

Terrafamen teollisuusalueen ulkopaikkakuntalaisella työntekijällä on todettu tiistaina 15.12. koronavirustartunta, jolle on mahdollisesti altistunut useita kymmeniä henkilöitä.

15.12. kello 10.19 Yksi uusi koronatartunta Kainuussa

Kainuussa on todettu yksi uusi koronatartunta. Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että tartunnanjäljitys on vielä kesken.

15.12. kello 7.37 Kainuuseen voi tulla jouluksi, kunhan muistaa ohjeet

Kainuuseen voi matkustaa jouluksi, kunhan tekee sen terveenä ja oman lähipiirin kanssa. Kainuun sote suosittelee, että ravintola- ja matkailualan palveluita tuetaan turvallisuutta korostavilla tavoilla. Joulun ja uudenvuoden aikana poikkeuksellisille toimille on erityistä tarvetta, mikäli matkailukohteissa on koolla suuria ihmismääriä.

14.12. kello 6.15 Ei uusia tartuntoja viikonloppuna

Viikonloppuna ei tullut uusia todettuja tartuntoja Kainuuseen. Viimeisin tartunta on perjantailta Suomussalmelta.

11.12. kello 19.01 Kainuussa lisää ihmisiä karanteeniin

Kainuussa on laitettu 18 ihmistä karanteeniin itsenäisyyspäivän viikonlopun altistumisten takia. Altistustilanteita on myös ollut enemmän kuin aiemmin on kerrottu. Lue lisää tästä.

11.12. klo 15.03 Suomussalmella on todettu yksi koronatartunta

Suomussalmella on todettu perjantaina koronatapaus. Tartunta ei liity itsenäisyyspäivän laajaan korona-altistumiseen Sotkamossa ja Vuokatissa.

11.12. klo 14.38 Laaja korona-altistuminen Sotkamossa ja Vuokatissa itsenäisyyspäivän viikonloppuna

Itsenäisyyspäiväviikonloppua Vuokatissa viettäneellä oululaisella on todettu koronavirusinfektio, jolle on mahdollisesti altistunut useita kymmeniä henkilöitä.

11.12. klo 7.45 Kainuussa joulua suositellaan viettämään omassa kuplassa

Kainuun koronatilanne on jatkunut rauhallisena. Uusia tartuntoja ei ole ilmaantunut. Silti Kainuun sotesta toivotaan, ettei nyt riehaannuta vaan jatketaan maltillista tekemistä.

10.12. klo 6.44 Tilanne on rauhallinen

Uusia todettuja tartuntoja ei ole Kainuussa ilmennyt. Viimeisin karanteenin ulkopuolinen tartunta Kainuussa on 26.11.

9.12. klo 6.50 Kiihtymisvaihe ohi, rajoitukset ja suositukset ovat ennallaan

Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari sanoo, että nopeat rajoitukset ja ennakoivat toimet sekä kansalaisten vastuullisuus rajoittivat epidemian kiihtymisvaiheen lyhyeksi.

8.12. klo 8.17 Kiihtymisvaihe kohta ohi, jos tilanne pysyy yhtä rauhallisena

Kainuun koronatilanne on jatkunut rauhallisena. Viimeisin koronatartunta on viime keskiviikolta, eikä kahteen viikkoon ole havaittu karanteenin ulkopuolisia tartuntoja Kainuussa. En­nus­teen mu­kaan il­man uu­sia tar­tun­to­ja Kai­nuu siir­ty­nee epi­de­mian pe­rus­ta­sol­le lä­hi­päi­vi­nä. Kiih­ty­mis­vai­het­ta kos­ke­vat oh­jeet ja suo­si­tuk­set ovat edel­leen voi­mas­sa. Kai­nuun ko­ro­na­koor­di­naa­tio­ryh­mä kä­sit­te­lee tiis­taiaa­mun ko­kouk­ses­saan ti­lan­net­ta.

7.12 klo 7.15 Tilanne edelleen rauhallinen Kainuussa

Viikonloppu ei tuonut uusia tartuntoja Kainuuseen. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka koukkari kertoo, että tiistaina kokoontuu Kainuun soten Covid19-työryhmä katsomaan linjauksia.

5.12. klo 12.11 Kainuussa ei ole todettu uusia koronatartuntoja kolmeen päivään

Kainuussa ei ole keskiviikon 2. joulukuuta jälkeen todettu yhtään koronavirustartuntaa. Karanteenin ulkopuolella on todettu tartunta viimeksi torstaina 26. marraskuuta.

– Rajoituksista johtuen tai niistä huolimatta koronatilanne Kainuussa on rauhoittumassa kiitettävällä tavalla, toteaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.

4.12. klo 7.04 Nollalinja jatkuu Kainuussa

Kainuussa ei ole ilmennyt uusia koronatartuntoja perjantaiaamuun mennessä. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että jos tilanne jatkuu näin hyvänä on kiihtymisvaihe ohi viikon sisällä.

4.12. klo 6.48 Ylioppilaat lakitetaan tänään poikkeusoloissa

Sotkamon ja Kajaanin lukioissa saa tänään reilu 60 ylioppilasta valkoisen lakin. Paikan päällä ovat vain ylioppilaat ja seremonian kannalta välttämättömät henkilöt. Esimerkiki Kajaanissa läheiset seuraavat juhlaa videoitse.

3.12. klo 8.24 Valonpilkahduksia koronatilanteessa

Kainuun koronatilanne vaikuttaa nyt varovaisen positiiviselta. Viimeinen karanteenin ulkopuolinen tartunta Kainuussa on todettu viikko sitten. Uusia tartuntoja sitten eilisen ei ole tullut Kainuuseen.

3.12. klo 8.24 Yksi tartunta Kainuussa kirjoilla olevalla, asuu kuitenkin muualla

Puolangalla kirjoilla olevalta on löytynyt koronatartunta. Hän kuitenkin asuu Oulussa, mutta tartunta kirjautuu Kainuuseen kotipaikkakunnan mukaan.

2.12. klo 16.06 Yksi uusi koronatartunta Kajaanissa karanteenissa olleella

Kajaanista on löytynyt keskiviikkona yksi uusi koronatartunta. Tartunnan saanut oli karanteenissa.

2.12. klo 8.07 Kainuun vei kiihtymisvaiheeseen Oulun Stora Enson tartunnat

Oulun Stora Enson tehtaan tartuntaryppääseen liittyy noin 150 koronavirustartuntaa, yhtiöstä kerrotaan. Stora Enso on testauttanut kaikki tehtaalla työskentelevät yli 1 700 henkilöä ja ensimmäinen testauskierros koronaviruksen osalta on saatu päätökseen. Tartuntarypäs johtaa myös Kainuuseen, useat viime aikojen tartunnat ovat lähtöisin sieltä.

Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari sanoo, että Kainuussa tartuttavuusluku on nyt 31,9 sataa tuhatta asukasta kohden kahden viikon ajalta.

– Jos Stora Enson tartunnat siivotaan pois tilastoista, niin jäljelle jää noin kolmannes, Koukkari arvioi.

2.12. klo 6.49 Ei uusia koronatartuntoja maanantain jälkeen

Maanantain jälkeen Kainuussa ei ole löytynyt uusia koronatartuntoja. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kuvailee tilannetta stabiiliksi. Vimeiset tartunnat olivat karanteenissa olijoilla.

1.12. klo 13.10 Pikkujoulut on peruttu, mutta joulu voidaan vielä pelastaa

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää keskiviikosta alkaen tartuntatautilain nojalla kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset Kainuun alueella 18.12. saakka. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan 10 henkilöä edellyttäen, että virusturvallisuus niissä voidaan varmistaa.

1.12. klo 11.16 Kainuussa ei jääty odottelemaan aluehallintoviraston päätöksiä, paikkoja suljetaan ja toimintaa rajoitetaan etupainotteisesti

Kainuun kunnat ja toimijat rajoittavat kiihtymisvaiheessa julkisien tilojen toimintoja.

1.12. klo 7.50 Neljä uutta koronatartuntaa Kainuussa, tartunnat karanteenissa olevilla

Kainuusta löytyi maanantaina neljä uutta koronatartuntaa. Kolme näistä oli Kajaanissa ja yksi Puolangalla.

30.11. klo 8.53 Viikonloppu toi Kainuuseen kaksi uutta koronatartuntaa

Lauantaina todettiin Kajaanissa kaksi koronatartuntaa. Molemmat tartunnat olivat karanteenissa olevilla.

Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari summaa, että tartuntoja on löytynyt, mutta altistuneiden joukko on saatu nopeasti rajattua. Lauantaita edeltävät tartunnat Kainuussa ovat kaksi torstailta Kajaaaniin ja yksi perjantaina Sotkamoon.

Sosiaali- ja terveysministeriön toive on, että kunnat pohtisivat aktiivisesti omia rajoitustoimia.

27.11. klo 14.47 Kainuun sote huolissaan erikoissairaanhoidon riittävyydestä, koronan leviämisvaihe 3–4 viikon päässä

Mikäli tartunnat jatkavat Kainuussa kasvuaan ja kiihtymisvaiheesta ei oteta tiukkaa otetta, matka leviämisvaiheeseen on 3–4 viikkoa.

27.11. klo 11.07 Kainuukin on koronaepidemian kiihtymisvaiheessa – miten se näkyy jäljitysyksikössä

Nyt Kainuussa suositellaan muun muassa enintään 10 henkilön kokoontumisia ja kasvosuojainten käyttöä, mikäli turvavälejä ei ole mahdollista säilyttää.

27.11. klo 8.26 Kolme uutta koronatartuntaa Kajaanissa, pandemiapäällikkö muistuttaa turvaväleistä

Kajaanista löytyi torstaina kolme uutta koronatartuntaa. Kaikki kolme tartuntaa liittyy erillisiin tartuntaketjuihin. Kaksi tartunnan saanutta on ollut karanteenissa, yksi heistä ei ollut.

26.11. klo 18.14. Kainuu on siirtynyt epidemian kiihtymisvaiheeseen

Kainuun soten mukaan alue on torstaina siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen.

Soten tiedotteen mukaan positiivisten tartuntojen osuus testatuista henkilöistä on 1,3 % ja kokonaisilmaantuvuus 20 tapausta / 100 000 asukasta 14 vrk:n jaksolla.

26.11. klo 10.00 Neljä uutta koronatartuntaa Kainuussa, yksi karanteenissa olleella

Kainuussa on todettu keskiviikkona neljä uutta koronatartuntaa. Yksi näistä on Puolangalla karanteenissa olevalla henkilöllä ja kolme Kajaanissa. Kajaanin tapaukset eivät olleet karanteenissa. Kyseessä on siis kaksi erillistä tartuntalinjaa.

25.11. klo 9.17 Kainuussa uusia koronatartuntoja kolme: yksi urheilijakuplassa ja kaksi Ylä-Kainuussa

Kainuusta löytyi tiistaina kolme uutta koronatartuntaa. Yksi tartunta oli urheilijakuplassa karanteenissa olleella urheilijalla. Kaksi muuta Suomussalmella ja Puolangalla. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että sekä Suomussalmen ja Puolangan tartunnat liittyvät Oulun Stora Ensoon.

24.11. klo 6.16 Kuhmossa yksi tartunta, viikonlopun Puolangan ja Kajaanin tartuntojen tilanne selvinnyt

Maanantain aikana ilmeni yksi uusi, aiempiin tapauksiin liittymätön koronatartunta Kuhmossa. Tartunnan lähde on paikallistettu pääkaupunkiseudulle liittyvään työmatkaan

23.11. klo 13.34 Puolangalla laajat varotoimet koronatartuntojen vuoksi

Kainuussa viikonlopun aikana ilmenneisiin neljään koronatartuntaan liittyy laaja altistuneiden joukko ja yhteisenä tekijänä on nuorten aikuisten vapaa-ajan vietto. Tartuntoja oli kaksi Puolangalla ja kaksi Kajaanissa.

23.11. klo 7.35 Viikonloppu toi neljä uutta tartuntaa Kainuuseen

Viikonloppu toi Kainuuseen neljä uutta koronatartuntaa. Kaksi tartunnoista on Puolangalla ja loput kaksi Kajaanissa.

Kajaanin tartunnoissa on sama työnantaja Kainuun ulkopuolelta, tartuntojen epäillään tulleen sitä kautta.

Korjattu juttua kello 12.40, muutettu tartunnan määrät oikein eli Kajaanissa kaksi ja Puolangalla kaksi. Sote ilmoitti aiemmin viidestä tartunnasta, joista yksi Puolangalla ja neljä Kajaanissa.

23.11. klo 6.13 Perjantaina joukkolatistuminen Pub Mustassa Kissassa Puolangalla

Viime perjantaina (20.11) oireinen koronatartunnan saanut henkilö on asioinut Pub Mustassa Kissassa. To­de­tus­sa altistumistilanteessa todettiin sunnun­tai­hin men­nes­sä yksi sairastunut, al­tis­tu­nei­ta on noin 30. Niiden, jotka ovat olleet Pub Mustassa Kissassa perjantaina tulee ottaa yhteys Puolangan terveyskeskuksen päivystävään numeroon 08 6156 5226 lisäohjeiden saamiseksi.

Jouk­koal­tis­tu­mi­nen on ta­pah­tu­nut 20.11. kello 18-01 välisenä aikana.

20.11. klo 14.48 Vuokatissa kaksi koronatartuntaa belgialaisilla urheilijoilla

Tulotarkastuksissa on löytynyt kaksi koronatartuntaa Vuokattiin saapuneesta urheilujoukkueesta. Belgialainen joukkue on saapunut urheilijakuplassa Vuokattiin, ja positiivisen tuloksen saaneet urheilijat ovat eristettyinä. Loppu joukkueesta on karanteenissa.

19.11. klo 6.39 Yksi uusi tartunta urheilijalla Vuokatissa

Koronatartunnan saanut urheilija on ollut oireinen, muu joukkue on asetettu karanteeniin.

16.11. klo 9.23 Korona-avustuksella lisää käsiä koulujen nuorisotyöhön

Kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävään nuorisotyöhön on myönnetty Kainuuseen yhteensä 225 000 euroa. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston myöntämällä avustuksella palkataan nuorisotyöntekijöitä tukemaan nuorten koulunkäyntiä koronaepidemian aikana.

Avustusta saivat Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Paltamon ja Puolangan kunnat.

13.11. klo Kajaanissa puuhataan ensi kesän Lammen Loiskeita luottavaisena – festareille kiinnitettiin esiintyjäksi jo Alma

Kajaanissa suunnitellaan ensi kesän Lammen Loiskeet -musiikkifestivaalia täyttä häkää, vaikka korona peruikin tapahtuman sekä raskaamman musiikin KekriFestin viime kesältä. Festareita isännöivän Original Kajaanin toimitusjohtaja Jouko Palorinteen mukaan toiveena on, että ensi kesänä tilanne on muuttunut ja elämä normalisoitunut ainakin osittain.

13.11. klo 8.24 Korona-aika ei ole aiheuttanut ainakaan vielä isoja ongelmia Kajaanin jätevesiverkostossa

Korona-aika ei ole lisännyt merkittävästi tukoksia Kajaanin jätevesiverkostossa. Kajaanin Veden mukaan verkostossa on ollut yksittäisiä tukkeumia, mutta tarkkaan ei tiedetä, johtuvatko ne esimerkiksi vessan pönttöön laitetuista kertakäyttöisistä desinfiointi- ja puhdistuspyyhkeistä.

Kajaan Vedestä korostetaan, että vessan pönttöön saa laittaa vain vessapaperia ja ihmisen jätöksiä. Käsipyyhkeiden ja kasvomaskienkin oikea osoite on roskakori.

13.11. klo 7.05 Urheiluopiston toimitusjohtaja: Vuokatin urheilijakupla pitää ja toimii

Vuokatin urheilijakupla pitää, vakuuttaa Vuokatin urheiluopiston toimitusjohtaja Veikko Halonen. Viimeisen viikon aikana ukrainalaisilla urheilijoilla on todettu 11 koronatartuntaa Vuokatissa.

Halonen summaa, että tällä hetkellä ukrainalaisia urheilijoita on Sotkamossa harjoittelemassa noin 100, joista noin puolet on karanteenissa. Halonen muistuttaa, että vain osa urheilijoista on antanut positiivisen testituloksen.

12.11. klo 09.02 Seitsemän uutta koronatartuntaa Vuokatin urheilijakuplassa, ukrainalaisia urheilijoita ei enää oteta vastaan

Lähtömaan testausta ei pidetä luotettavana, sanoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.

11.11. klo 13.48 Kainuussa suunnitellaan matkailijakuplaa talvimatkailun pelastamiseksi

Kainuussa valmistellaan talvimatkailukaudelle Maailman terveysjärjestö WHO:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosittelemia käytäntöjä ulkomailta saapuvien matkailijoiden pikatestaukseen. Käytännössä tämä tarkoittaisi kolmen vuorokauden omaehtoisen karanteenin jälkeen koronatestausta.

11.11. klo 9.20 Kainuulaiskunnat saavat keväällä hätäsuunnitelmat ruuajakeluun muulloinkin kuin sodan ajaksi

Kainuun kunnat sparrataan marras-joulukuussa uusimaan suunnitelmia ruokahuollon järjestämiseksi poikkeusoloissa. Voimassa oleva suunnitelma on vuodelta 2012 ja se on tehty lähinnä "sotatilaa" varten, kertoo Kuhmon puhtaus- ja ateriapalvelupäällikkö Päivi Kyllönen.

– Tarvitaan suunnitelma, joka vastaa nykyisiin kriiseihin, kuten pitkiin sähkökatkoihin tai vaikka koronavirusepidemiaan.

10.11. klo 15.46 Sotkamossa on tällä hetkellä 300 maajoukkuetason urheilijaa – Urheiluopiston toimitusjohtaja: "Vuokatissa treenataan kuplassa tai ei ollenkaan"

Vuokatti on luonut oman urheilijakuplan taatakseen kansainvälisten sekä kotimaisten urheilijoiden turvalliset harjoitusolosuhteet. Kuplassa on tällä hetkellä 300 maajoukkuetason urheilijaa, joista on puolet ulkomailta.

Juuri tämän kuplan ansiosta viime viikolla neljä positiivista koronatestitulosta saanutta urheilijaa ei ollut kosketuksissa muihin kuin omaan joukkueeseensa.

9.11. klo 15.55. Kainuu on pikakoronatestien edelläkävijä Suomessa – pandemiapäällikkö: "Olemme nähneet, että testi reagoi jo minuutissa"

Kainuu on ollut tänä syksynä niin sanottujen pikakoronatestien edelläkävijä Suomessa.

Kainuussa on käytetty perinteisen PCR-testin lisäksi huomattavasti nopeampaa antigeenitestiä koronaviruksen löytämiseen. Normaalisti koronavirustestin jälkeen näyte lähetetään laboratorioon tutkittavaksi, pikatestauksessa vastaus saadaan testitikkuun maksimissaan puolessa tunnissa.

9.11. klo 09.06. Viikonloppu ei tuonut uusia tartuntoja

Kainuussa ei ole todettu perjantain jälkeen uusia koronatartuntoja. Viimeisin tartunta on perjantai-illalta, kun yksittäinen tartunta on ilmennyt Kajaanissa. Tartunnan lähde on Kainuun ulkopuolelta, kertoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.

6.11. klo 14.47 Kuhmon tuorein koronavirusepäily osoittautui negatiiviseksi – 25 ihmisen karanteeni purettu

Kuhmossa torstaina 5. marraskuuta epäilty uusi koronavirustartunta on osoittautunut jatkotesteissä negatiiviseksi. Tapauksen johdosta tehdyt varotoimet ja karanteenit on peruttu. Kaikille kartoitetuille ihmisille on ilmoitettu tilanteessa.

Kainuun sotesta kerrotaan, että ensihoidon työntekijä sairastui marraskuun alussa koronalle tyypillisiin oireisiin. Tartunnalle altistuneet kaksi potilasta sekä 30–40 työ- ja harrasteyhteisöihin sekä perhepiiriin kuulunutta ihmistä kartoitettiin torstaipäivän aikana. Karanteeniin asetettiin iltaan mennessä 25 ihmistä.

6.11. klo 9.24 Vuokatissa neljällä urheilijalla koronatartunta – urheilijat ovat omassa kuplassaan, joten altistuneita ei ole

Neljällä ulkomaalaisella urheilijalla on todettu Vuokatin alueella oireeton koronatartunta. Testit on otettu niin sanotun urheilijakuplan mukaisessa marssijärjestyksessä, eli heidät on testattu kolme vuorokautta maassa olon jälkeen.

6.11. klo 6.04 Kainuussa suositellaan, että isää, itsenäisyyttä ja pikkujouluja juhlitaan etänä

Kainuun rauhallisesta koronatilanteesta huolimatta Kainuun sote muistuttaa, että tilanne maakunnassa voi muuttua nopeastikin, koska Kainuun naapurimaakunnissa on merkkejä lisääntyvistä tartunnoista.

4.11. klo 13.43 Kainuussa on maskisuositus rauhallisesta koronatilanteesta huolimatta

Kainuun sote muistuttaa, että tilanne voi muuttua nopeastikin, vaikka tällä hetkellä Kainuun koronatilanne on perustasolla. Perustason maskisuositus on voimassa 15.11. saakka.

3.11. klo 7.24 Yksi uusi tartunta Kuhmossa, ei altistumisia

Kuhmosta on löytynyt yksi uusi koronatartunta. Positiivinen testitulos oli karanteenissa olijalla. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että altistumisia ei ole ollenkaan, koska henkilö oli karanteenissa.

2.11. klo 6:58 Kainuun koronatilanne rauhallinen, maskisuosituksen jatkot kuullaan alkuviikosta

Kainuun koronatilanne jatkuu rauhallisena. Kainuun soten alueen testeissä ilmennyt viimeisin tartunta on reilun viikon takaa.

Tällä hetkellä maskisuositus on voimassa tämän viikon sunnuntaihin asti.

28.10. klo 7:14 Koronatestimäärät alle tuhannen viikkotasolla Kainuussa, syksyn huippuviikot testauksessa toistaiseksi takana

Koronatestimäärät ovat edelleen laskussa Kainuussa. Syksyn huippuviikkojen jälkeen testimäärät ovat laskeneet alle tuhanteen testiin viikossa. Esimerkiksi viikolla 43 Kainuussa tehtiin testejä kaikkiaan 936, kun taas syyskuun ensimmäisellä viikolla niitä tehtiin noin 1 700 kappaletta.

24.10. klo 14:27 Yksi uusi koronatartunta Kainuussa, viisi ihmistä karanteeniin – pandemiapäällikkö: " Vielä pari viikkoa niin alkaa tapahtua"

Kainuussa todettiin perjantaina yksi uusi koronatartunta, jonka seurauksena yhteensä viisi ihmistä on määrätty karanteeniin. Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan henkilöt ovat ulkomaalaisia, eikä tässä tapauksessa ole pelkoa, että suurempaa altistusta olisi tapahtunut.

23.10. klo 9:29 Kausi-influessarokotukset alkavat ensi kuussa – ajan voi varata myös joukkorokotuksiin

Kausi-influenssarokotuksia järjestetään Kainuussa tänä vuonna poikkeuksellisesti ajanvarauksella koronatilanteen takia. Rokotuspisteitä (Kainuun sote) on ympäri Kainuuta.

Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan ne tilat, missä ei ole hyvää väljyyttä odottaa vuoroaan, toimivat pelkästään ajanvarauksella, mutta ajan voi halutessaan varata myös joukkorokotuspisteisiin.

21.10. klo 8.14 Yksi uusi koronatartunta Kuhmossa – pandemiapäällikkö: "Ei ole laajemman huolen aiheita"

Kuhmossa todettiin tiistai-iltana yksi uusi koronatartunta. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että altistumisia siihen liittyen on hyvin vähän.

19.10. klo 9.10 Kainuussa todettu neljä uutta koronatartuntaa, osa maakunnan ulkopuolisilta

Viikonlopun aikana on Kainuusta löytynyt neljä uutta koronatartuntaa. Kaikki liittyvät viime viikolla ilmenneeseen yksittäistapaukseen, jossa matkailijalla oli todettu tartunta Kainuussa. Tartunnat on testattu Kainuussa, mutta osa niistä rekisteröityy Kainuun ulkopuolelle.

14.10. klo 8.18 Matkailijalta löytyi koronatartunta Kainuussa, vain muutamia altistuneita

Kainuussa on löytynyt yksi uusi koronatartunta tiistai-iltana. Tartunta löytyi ulkopaikkakuntalaiselta matkailijalta. Tartunnan lähde on tiedossa, altistuneita on vain muutamia.

13.10. klo 09.09 Kevään aiheuttamat hoitojonot saatu purettua Kainuussa

Koronakevään aikana syntyneitä hoitojonoja on pystytty purkamaan kesän ja alkaneen syksyn aikana.

Kainuun soten terveysjohtaja Kristiina Kanasen mukaan hoitojonojen tilanne on kokonaisuutena hyvä. Poliklinikkakäynnille ja perusterveydenhuoltoon pääsee kohtalaisen nopeasti.

12.10. klo 7.59 Kainuun koronatilanne pysynyt rauhallisena

Kainuun koronatilanne on pysynyt rauhallisena. Uusia tartuntoja ei ole tullut lokakuun alun jälkeen, jolloin Kainuun viimeisin koronarypäs tavattiin.

7.10. klo 5.43 Korona heikensi korvaushoitotilannella – hoitoon jonotetaan huumeita käyttämällä

Koronatilanne on huonontanut korvaushoitoa tarvitsevien tilannetta, kun palveluja on supistettu ja hoitoon hakeutuvien määrä on noussut. Ylelle tarinansa kertoneiden mukaan korvaushoitoa voi joutua odottamaan kuukausia, jopa vuosia. Kainuun soten mukaan hoitoon pääsee muutamassa viikossa.

6.10. klo 17.04 Kasvomaskien käytön lisääntymiseen syytä varautua, arvioi valmiustoimikunta

Kasvomaskien käytön lisääntymiseen on syytä varautua Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, arvioi Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta. Toimikunnan mukaan tautitilanne molempien maakuntien alueella on kiihtymään päin, ja etenkin Oulun seudulla positiivisten testitulosten määrä on noussut.

Valmiustoimikunnan mukaan maskisuositusta ei noudateta vielä riittävästi kummassakaan maakunnassa.

6.10. klo 16.35 Kainuun prikaatin varusmiehillä koronatartuntoja

Puolustusvoimissa on todettu uusia koronatapauksia. Uusia varusmiestartuntoja on viimeisen vajaan viikon aikana todettu muun muassa kahdella Kainuun prikaatin varusmiehellä.

Kainuun prikaatista kerrotaan, että tartunnat on todettu vapaiden aikana varusmiesten kotipaikkakunnilla. Lisäksi Kainuun prikaatin terveysasemalla on parhaillaan yksi varusmies toipumassa koronasta. Myös hän sai tartunnan siviilimaailmasta.

5.10. klo 7.39 Kainuussa ei todettu uusia koronatapauksia viikonlopun aikana

Kainuussa ei ole viikonlopun aikana todettu yhtään koronatartuntaa. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan viime viikolla uutisoidusta joukkoaltistumisesta johtuen ihmisiä on vastoin ohjeistuksia hakeutunut testeihin, vaikka oireita ei ole ollut.

2.10. klo 16.16 Kuusi tartuntaa uusimmassa ryppäässä

Kainuussa torstaina todetussa koronaryppäässä on todettu perjantaihin mennessä yhteensä kuusi tapausta, altistuneita on noin 35. Tartuntoja on todettu Ristijärvellä, Paltamossa, Kajaanissa ja Sotkamossa.

1.10. klo 15.40 Kajaanilaisessa autoliikkeessä tartuntoja ja joukkoaltistuminen

Kainuussa on todettu yhteensä viisi uutta koronatapausta, altistuneita on kymmeniä. Yksi altistumispaikoista on No-Pan autoliike, lisäksi altistumisia on ainakin Ristijärvellä, Sotkamossa, Paltamossa ja Kajaanissa.

1.10. klo 10.22 Viikon aikana on ilmennyt kolme erillistä tartuntaketjua, pandemiapäällikön mukaan kiihtymisvaihe lähestyy

Kainuussa on viimeisen viikon aikana sairastunut koronaan seitsemän henkilöä. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että sairastumiset liittyvät kolmeen eri koronaketjuun.

1.10. klo 6.51 Kolme uutta koronatartuntaa Kainuussa

Kainuussa on todettu kolme uutta koronatartuntaa eilisen jälkeen. Kaksi näistä on Ristijärvellä ja yksi Kajaanissa.

Lue täältä vanhemmat päivitykset.