Ensimmäistä 975:n kappaleen koronarokote-erää odotetaan Keski-Suomeen tällä viikolla.
Ensimmäisestä erästä rokotetta riittää alle viidellesadalle henkilölle, koska puolet rokote-erästä on tehostetta, joka annetaan rokotettaville kolmen viikon kuluttua varsinaisen rokotteen jälkeen.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva kertoo, että koronarokotukset aloitetaan Keski-Suomessa näillä näkymin maanantaina 4. päivä tammikuuta.
Ensimmäisenä rokotteen saavat Keski-Suomessakin koronapotilaita hoitavat terveydenhuollon ammattilaiset.
Keskisuomalaisten laajamittaiseen rokottamiseen menee vielä kuukausia, arvioi Paloneva. Hän toteaa, että riskiryhmiin kuulumattomia, vähintään 16 -vuotiaita ja ei raskaana olevia henkilöitä päästänee rokottamaan Keski-Suomessa kevään kuluessa.
– Rokotukset on selvä valo tunnelin päässä, mutta ne eivät tuo ratkaisua tähän ongelmaan vielä pitkään aikaan. Erittäin tärkeää on vielä noudattaa suosituksia ja hakeutua herkästi testeihin, jos oireilua on, sanoo Paloneva.
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on saamassa koronarokotteita säännöllisesti vuoden 2021 alusta alkaen. Mikäli rokotetoimitukset toteutuvat suunnitelmien mukaan rokotteita jaetaan viikosta kaksi alkaen Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueen terveyskeskuksiin ja kuntayhtymiin.
Päävastuu koronarokotusten järjestämisessä on Keski-Suomessa kunnilla. Siitä, kuinka paljon yksityinen terveydenhuolto osallistuu rokotuksiin ei ole vielä Palonevan mukaan suunnitelmia.
Kunnissa tulevissa koronarokotuksissa hyödynnetään monia influenssarokotuksissa hiottuja käytäntöjä.
– Samoilla periaatteilla mennään, joskin koronarokotteeseen liittyy erityispiirteitä, kuten rokotteen säilytys- ja logistiikkaketjun haastavampi käytännön toteutus ja, että kolmen viikon kuluttua tarvitaan tehosterokotus, mutta muuten mennään samoilla periaatteilla kuin influenssarokotuksissa, kuvailee Paloneva.
Paloneva toteaa, että Keski-Suomessakin ihannetilanne olisi, että mahdollisimman paljon ihmisiä saataisiin rokotettua mahdollisimman pian.
Keski-Suomen sairaanhoitopiiriin alueelle perustettu ”Koronarokotenyrkki” vastaa alueensa koronarokotteiden organisoinnista. Rokotenyrkki kokoontui ensimmäisen kerran 15. joulukuuta ja tarkasteli rokotetilannetta viimeksi tänään maanantaina 28. joulukuuta. Ryhmään kuuluu sairaanhoitopiirin edustajien lisäksi maakunnan tartuntataudeista vastaavia lääkäreitä.