Kuhmon Vartiuksen kansainvälisen rajanylityspaikan vapaaehtoisessa koronatestauksessa on löytynyt neljä koronatartuntaa.

Testaus aloitettiin jouluviikon alussa ja testissä on käynyt nyt 186 vapaaehtoista.

Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari pitää testausta hyvänä asiana. Vähäisestä henkilöautoliikenteestä lähes kaikki ovat käyneet testissä, mutta raskaan liikenteen kuljettajista välillä jopa puolet on kieltäytynyt testistä.

Koukkari sanoo, että jatkossa oli hyvä miettiä, onko testistä kieltäytyminen peruste evätä maahantulo.

Testauksen alkuvaiheessa rajatarkastusupseeri Jouko Kinnunen Kainuun rajavartiostosta kertoi Ylelle Vartiuksen rajaliikenteen vähentyneen noin 90 prosenttia vuoden takaisesta ja olevan pääosin raskasta liikennettä. Tällä hetkellä Vartiuksen rajan ylittää noin sata kulkijaa vuorokaudessa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.