Euroopassa odotetaan sunnuntaista starttia pitkälle nousulle koronasuosta. Lauantaina eli tapaninpäivänä Pfizerin ja Biontechin kehittämää koronavirusrokotetta toimitettiin eri puolille Eurooppaa, ja sunnuntaina kymmenettuhannet ihmiset saavat pistoksen.

Suomen rokotuksista voit lukea täältä: Koronarokotukset alkavat Suomessa tänään – tässä kaikki, mitä sinun täytyy tietää tällä hetkellä rokotusten aikataulusta

Ensimmäisten joukossa aloitteli Tšekki, jossa rokotukset aloitettiin hieman ennen kello kahdeksaa paikallista aikaa. Ensimmäisenä rokotteen sai maan pääministeri Andrej Babiš ja heti perään hänen vieressään istunut 95-vuotias Emilie Repikova. Tšekki on ollut syksyn aikana yksi pahimmin koronasta kärsineistä maista Euroopassa.

"Ensimmäinen valonsäde pitkän yön jälkeen"

Heti aamusta rokotukset alkoivat myös ainakin Romaniassa, Italiassa ja Espanjassa. Italiassa aloitettiin sairaanhoitajista. 29-vuotias Claudia Aliverini sanoi hetken olleen jännittävä ja historiallinen ja toivovansa rokotuksen merkitsevän koronavirukselle lopun alkua.

Italian koronatoimista vastaava ylin virkamies puolestaan hehkutti päivää kauniiksi ja symboliseksi:

– Koko Euroopan kansalaiset alkavat yhdessä saada rokotuksiaan. Tämä on ensimmäinen valonsäde pitkän yön jälkeen. Meidän täytyy olla jatkossakin huolellisia, varovaisia ja vastuullisia. Tie on vielä pitkä, mutta viimeinkin valoa on näkyvissä, sanoi Domenico Arcuri sunnuntaina Roomassa.

Espanjan ensimmäinen rokote pistettiin hoivakodissa Guadalajarassa lähellä Madridia.

– Katsotaanpa nyt, opimmeko olemaan kunnolla, jotta pääsemme eroon tästä viruksesta, sanoi 96-vuotias Araceli Hidalgo pistoksen saatuaan.

Hidalgo teki ristinmerkin ennen rokotteen saamista.

Ruotsin ensimmäinen Gun-Britt, 91: "Ei tuntunut missään"

Myös Ruotsi aloitti jo kello yhdeksän maissa Suomen aikaa. Ruotsin television SVT:n mukaan ensimmäisenä rokotteen sai 91-vuotias Gun-Britt Johnsson Mjölbyssä lähellä Linköpingiä.

– Ei tuntunut missään, Johnsson kommentoi pistosta videolla, jonka voit katsoa tämän jutun alussa.

Rokotteen antaja huomautti Johnssonille, että myöhemmin pistoskohdassa voi tuntua kirvelyä tai kutinaa mutta totesi sen olevan vaaratonta.

Ruotsin rokotuskoordinaattorin Richard Bergströmin mukaan Johnsson oli oiva ensirokotettava, sillä Ruotsin malliin ei oikein sopisi, että poliitikkoja tai julkkiksia rokotettaisiin ensin, kertoo SVT.

Tanskan Heisselberg, 79: Tulen kummittelemaan, jos rokote ei tepsi

Tanskassa rokotukset aloitettiin kello kymmeneltä Suomen aikaa.

Ensimmäisen rokotteen sai Odensen kaupungissa 79-vuotias Leif Heisselberg, joka uhkasi tulevansa kummittelemaan, jos pistos ei tehoa.

– Hyvä, nyt olemme rokottaneet ensimmäisen. Toivotaan, että se tehoaa, lääkäri sanoo.

– Jos ei, tulen kummittelemaan teille, Heisselberg vitsailee.

Norjassa ensimmäinen rokote puolestaan pistettiin oslolaisessa hoivakodissa 67-vuotiaalle Svein Andersenille noin kello 13 Suomen aikaa. Pääministeri Erna Solberg puhui rokotuspaikalle videoyhteyden kautta ja kuvaili Andersenin rokotusta symboliseksi lähtölaukaukseksi.

– Nyt vain liikkeelle. Meillä ei oikeastaan ole aikaa hukattavaksi, Solberg päätti tervehdyksensä.

Kreikassa presidentti Katerina Sakellaropoulou ja pääministeri Kyriakos Mitsotakis saivat rokotukset ensimmäisten joukossa.

Unkarissa ja Slovakiassa varaslähtöjä

Euroopan unioni suunnitteli, että rokotukset aloitettaisiin kaikkialla EU-alueella samaan aikaan eli sunnuntaina. Ainakin Unkarissa, Slovakiassa ja Saksassa rokotteita pistettiin kuitenkin jo lauantaina.

Saksassa rokotukset alkoivat Saksi-Anhaltin osavaltiossa maan itäosassa sijaitsevassa vanhainkodissa. Ensimmäisenä rokotteen sai 101-vuotias Edith Kwoizolla.

Saksassa erä rokotteita kuljetettiin ehkä liian lämpimässä

Saksassa rokotuksen säilyminen aiheutti huolta sunnuntaina.

Etukäteen tiedossa on ollut, että Pfizerin ja BioNTechin pistos säilyy ultra-alhaisessa -70 celsiusasteessa. Saksan rokotelähetysten lämpötiloja seuraavan mittarin mukaan noin tuhat rokotetta on ehkä ollut kuljetuksen aikana tätä lämpimämmässä lämpötilassa.

Tieto on aiheuttanut viivästyksiä rokotusten aloittamiseen Baijerin osavaltiossa. Viranomaiset odottavat BioNTechilta tietoa siitä, pilasiko mahdollinen lämpötilavaihtelu rokote-erän. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Norja ostaa rokotteita Ruotsin kautta

EU:n ulkopuolisista maista rokotukset on aloitettu jo aiemmin muun muassa Britanniassa, Sveitsissä ja Serbiassa.

Norja saa rokotteita naapurimaa Ruotsilta, joka on hankkinut rokotteita yli oman tarpeen EU:sta ja myy ne edelleen Norjaan sekä Islantiin vuodenvaihteen jälkeen.

Ruotsin hallituksen mukaan EU-maat ovat yhdessä sopineet rokoteannosten myymisestä Norjalle ja Islannille Ruotsin kautta, ja Ruotsi toimii vain välittäjänä.

Lue myös:

Koronarokotteet saapuvat eri puolille Eurooppaa – Lehti: Ruotsiin tuli kymmenen "pitsalaatikkoa" tapaninaamuna, Unkari, Saksa ja Slovakia aloittivat jo rokotukset

Tältä näyttää maailman koronajoulu: Autiutta ja toiveikkuutta

Koronaviruksen uusi, tarttuvampi muunnos leviää Euroopassa: Ruotsissa, Espanjassa ja Sveitsissä on havaittu ensimmäiset tartunnat