Satakunnassa pystytään todennäköisesti aloittamaan koronarokotukset hoitohenkilökunnalle tammikuun alussa. Satasairaalan mukaan rokotukset aloitetaan koronaviruspotilaita hoitavasta terveydenhuollon henkilöstöstä.

Ensimmäisiä rokotteita Suomessa annetaan osassa sairaanhoitopiireistä jo tämän vuoden puolella.

Tilanne helpottanut

Satakunnan koronatilanne on joulun alla rauhallisempi kuin kuun alussa. Erityisesti Pohjois-Satakunnassa ja Rauman seudulla todetaan nyt vähemmän tapauksia.

Pohjois-Satakunta on koronan leviämisvaiheessa, muu maakunta kiihtymisvaiheessa.

Tällä viikolla Satakunnassa on todettu toistaiseksi viisi kokonatartuntaa. Kahden viime viikon aikana 90 prosenttia tartuntojen lähteistä on saatu selvitettyä. Satasairaalassa on yksi koronapotilas osastohoidossa.

Rajoituksia noudatettava

Ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä korostaa, että tässä tilanteessa on erittäin tärkeää pitää kiinni koronan takia asetetuista rajoituksista ja suosituksista. Hän pyytää ihmisiä hakeutumaan testiin koronaoireiden ilmaantuessa – myös joulun pyhien aikana.

– Joulun ajalle on suositeltu kokoontumisia vain lähimpien omaisten kesken. Suositaan etätapaamisia tai nähdään läheisiä ulkona turvavälit muistaen, Uusitalo-Seppälä neuvoo.

Lue lisää koronaviruksesta Satakunnassa.

Kuuntele uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.