Ensimmäiset koronarokotukset on annettu maanantaina aamupäivällä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin henkilöstölle.
Ensimmäisten joukossa rokotteen saanut aikuisten teho-osaston hoitaja Soile Ranne kuvaa rokotustilanteen olleen rauhallinen ja sujuva. Suuressa salissa kyetään ottamaan ihmiset yksitellen rokotettaviksi hyvillä turvaväleillä.
Soile Ranne pitää rokotusten alkamista tärkeänä virstanpylväänä pandemian kukistamisessa.
– Koen olevani todella etuoikeutettu saadessani rokotteen ihan ensimmäisten joukossa. Kyllä tämä on minulle todella tärkeä asia, se on ammattiin kuuluva asia, että suojaan itseäni, suojaan potilaita, ja totta kai myös lähipiiriä.
Pistoskohta olkavarressa ei piikin jälkeen kipuillut, eikä Ranne tuntenut muitakaan rokotuksissa yleisiä sivuvaikutuksia, kuten lämmönnousua tai huimausta.
– Itse asiassa ei siinä ei tunnu yhtään mitään. Pistäjä pisti tosi hyvällä tekniikalla, ja minkäänlaista tuntemusta ei tällä hetkellä ole, kertoi Soile Ranne.
Turkuun on saatu ensivaiheessa annosmäärä, joka mahdollistaa 975 henkilön rokottamisen. Seuraavien erien kerrotaan olevan suurempia, mutta tarkkoja lukumääriä ei haluta antaa julkisuuteen.
– Ensimmäinen rokote on annettu tänään kello 10.02, ja kaikki on sujunut hyvin. Tämä on tärkeä hetki sillä tiellä, joka johtaa toivottavasti lähikuukausina, ehkä puolen vuoden sisällä siihen, että pystymme palaamaan ainakin mahdollisimman lähelle vanhaa normaalia, kertoi johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.
Ensivaiheessa Tyksissä rokotetaan teho-osastojen, koronapotilaita hoitavien vuode- ja päivystysosastojen ja ensihoidon henkilökuntaa, sekä koronapotilaita hoitavien infektiovastaanottojen, koronanäytteenottojen ja koronavirusdiagnostiikkaa tekevän laboratorion henkilökuntaa.
– Koronarokotetta on odotettu kovasti, olemme valmistautuneet poikkeuksellisen nopealla aikataululla ja teknisesti olemme nyt valmiita, kertoi sairaalaylihoitaja Tuija Lehtikunnas jo etukäteen.
Rokotusten laajenemisen aikataulu on vielä avoin, riippuen lääkeaineen saatavuudesta. Johtajaylilääkäri Mikko Pietilä uskoo tämän tapahtuvan pian vuodenvaihteen jälkeen.
Hoitohenkilöstön ja ikärjestyksessä riskiryhmien rokottamisen jälkeen päästään niin kutsutun työikäisen tavallisen väestön rokottamiseen. Aikataulua Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin asiantuntijat eivät halunneet tarkemmin arvioida kuin sen olevan myöhemmin keväällä.
Kunnat pääsevät rokottamaan tammikuussa
Esimerkiksi Turun kaupunki on osaltaan valmistautunut aloittamaan rokotukset heti, kun rokotetta on saatavilla.
Turun kaupungin tartuntatudeista vastaava ylilääkäri Jutta Peltoniemi muistutti jokaisen kunnan vastaavan omien rokotustensa järjestelyistä ja aikatauluista. Aikataulutukset tulee näkemään esimerkiksi oman kuntansa verkkosivuilta.
– Koronarokotukset alkavat maakunnan terveyskeskuksissa tammikuun alkupuolella. Kunnat saavat rokotteita suhteessa kunnan väkilukuun, rokotteet jaetaan tasaisesti koko maakunnan alueella. Kunnat noudattavat viime viikolla hyväksyttyä rokotusjärjestystä.
Peltoniemen mukaan rokotusjärjestyksestä on tullut runsaasti kyselyjä.
– Terveyskeskukset voivat tehdä myös yhteistyötä yksityissektorin kanssa, esimerkiksi työterveyshuoltojen kanssa. He voivat rokottaa työntekijöitä, jotka ovat oikeutettuja rokotukseen. Esimerkiksi yksityisissä lääkärikeskuksissa on työntekijöitä, jotka ovat oikeutettuja heti alkuvaiheessa rokotuksiin. Heidät on kyllä huomioitu, sanoo Peltoniemi.
Rokotukset laajenevat vaiheittain riskiryhmiin ja muihin väestönosiin valtioneuvoston viime viikolla antaman rokotusasetuksen mukaisesti.
Rokotusten järjestämisestä ovat vastuussa kunnat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) huolehtii rokotteiden toimittamisesta ja asiantuntijatuesta kunnille.
Ensimmäisenä jonossa on sote-alan ammattilaiset, jotka osallistuvat muun muassa koronapotilaiden hoitoon. Myös asumispalvelun ja laitoshoidon asukkaat ovat ensimmäisten joukossa. Tämän jälkeen rokotetta annetaan 70 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille henkilöille, sitten henkilöille, joilla on vakavalle covid-19-taudille altistavia sairauksia. Tämän jälkeen rokotetta annetaan muille vapaaehtoisille.
Käänne parempaan tartuntaluvuissa
Varsinais-Suomen koronavirustartunnat ovat viimeisen viikon aikana kääntyneet laskuun. Huippu näyttää ajoittuneen joulukuun puoliväliin.
Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala arvioi selityksenä olevan joulunpyhien vaikutuksen. Joulun aikana Varsinais-Suomessa on todettu päivittäin noin 15–30 uutta koronavirustartuntaa.
– Myös puhelinliikenne koronapuhelimeen on ollut hiljaisempaa, joten on ihan mahdollista, että oikeastikin meidän tartuntaluvut ovat nyt pienempiä kuin joulukuun puolivälissä, totesi Rintala.
Koronan ilmaantuvuus kahden viikon ajalta on Varsinais-Suomessa laskenut, ja on nyt 142/100 000 ihmistä kohden. Juuri joulun alla vastaava luku oli 182,4. Maakunta on edelleen koronaviruksen leviämisvaiheessa.
Rajoitusten ja suositusten arvioidaan pikku hiljaa tuottavan tulosta. Esa Rintala korostaa juhlapyhien maltillista viettoa ja suositusten noudattamista epidemian taltuttamisessa.
– Nähtäväksi jää, miten kehitys jatkuu. Toivomme, että uuden vuoden aikaankaan ei pidetä juhlia eikä joukkokokoontumisia. Ei nyt sössitä tätä hyvää tilannetta, totesi Rintala.
Kaikkiaan Varsinais-Suomessa on koko epidemian aikana todettu 3095 koronavirustapausta. Tartuntoja on tullut edelleen perhe- ja lähipiiristä sekä työpaikoilta. Muutamissa hoivakodeissa Varsinais-Suomessa on todettu iso tartuntarypäs. Näihin hoivakoteihin on kohdistettu kaikkien asukkaiden seulontaa ja lisätty turvatoimia.
Sairaalahoidossa oli koronavirustartunnan vuoksi Tyksissä joulun aikaan 14–18 potilasta, joista osa tehohoidossa. Tällä hetkellä Tyksissä on sairaalahoidossa 13 potilasta koronavirustartunnan vuoksi.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella tiistaihin 29.12. kello 23.00 asti.
Aiheesta aiemmin:
Koronarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa joulun välipäivinä koronahoitajista – Turku valmistautuu aloittamaan heti, kun rokotetta on saatavilla
Koronarokotteita aletaan pistää viimeistään ensi viikolla – rokotusmäärät ovat alkuun pieniä