Etelä-Karjalassa on todettu viikonlopun jälkeen 13 uutta koronavirustartuntaa. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote ilmoitti maanantaina 20 uudesta tartunnasta, mutta lukuun sisältyy Eksoten ylilääkärin Sami Raasakan mukaan aiemmin kirjaamatta jääneitä tapauksia.
Viikonlopun tartunnoista 11 on todettu Imatralla, kaksi muualla maakunnassa. Raasakan mukaan koronavirustilanne on tällä hetkellä Imatralla huonompi kuin muualla Etelä-Karjalassa.
– Imatran luvut ovat korkeita, mutta toisaalta lähes kaikki tartunnat liittyvät tiedettyihin tartuntaketjuihin.
Raasakan mukaan suurin osa viikonloppuna kirjatuista tartunnan saaneista henkilöistä on jo valmiiksi karanteenissa, joten laajoja jatkutartuntoja ei ole odotettavissa.
Kaikkia viikonloppuna kirjattuja, koronavirustartunnan saaneita henkilöitä hoidetaan kotona.
Joukkoaltistumisten keskittyminen sattumaa
Viime viikkojen suuret joukkoaltistumiset keskittyvät juuri Imatralle. Mansikkalan koulukeskuksessa todettiin viime viikolla yhdellä oppilaalla koronavirustartunta. Yhteensä neljä ala-asteen luokkaa altistui koronavirukselle.
Mansikkalan koulukeskuksessa vahvistui myös viikonloppuna yksi uusi koronatartunta. Eksote asetti karanteeniin kymmenen alakoulun oppilasta ja kaksi aikuista.
Lisäksi yhteensä 40 ensihoitajaa ja pelastuslaitoksen työntekijää on altistunut koronavirukselle. Heidät asetettiin viime viikolla karanteeniin.
Eksoten ylilääkäri Sami Raasakan mukaan joukkoaltistusten keskittyminen Imatralle on sattumaa.
– Tapahtumat ovat erillisiä, yksittäisiä kokonaisuuksia.
Maakunta kiihtymisvaiheessa
Koronavirusepidemia on Etelä-Karjalan alueella kiihtymisvaiheessa.
Kaikkia Etelä-Karjalan työnantajia suositellaan järjestämään etätyötä kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista.
Mikäli etätöiden tekeminen ei ole mahdollista, kasvomaskia on syytä käyttää kaikissa työtiloissa, vaikka turvavälien pitäminen olisi mahdollista. Ruokailuja ja kahvitaukoja tulee porrastaa.
Uutista päivitetty 21.12.2020 klo 12.44: Täsmennetty juttua kauttaaltaan Sami Raasakan tiedoilla.