Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on kirjattu maanantaina 21. joulukuuta 10 uutta koronavirustartuntaa.

Uusista tartunnoista yhdeksän on Jyväskylässä.

Keväästä alkaen rekisteröidyt tartunnat jakautuvat kunnittain Keski-Suomessa seuraavasti:

THL ei julkista niiden kuntien nimiä, joissa tartuntoja on toistaiseksi todettu alle viisi.

Viikonloppuna Keski-Suomessa kirjattiin yhteensä 24 uutta koronatartuntaa. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronanyrkki arvioi jälleen tänään maakunnan tartuntatilannetta. Toistaiseksi sairaanhoitopiiri on pysynyt koronan kiihtymisvaiheessa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva kertoi maanantaina aamulla, että Keski-Suomessakin valmistellaan nyt kuumeisesti koronarokotusten aloittamista. Palonevan mukaan toistaiseksi ei ole kuitenkaan tietoa siitä koska rokotetta Keski-Suomeen saadaan ja kuinka paljon.