Britanniassa pääministeri Boris Johnson ilmoitti eilen ankarista liikkumisrajoituksista Lontoossa sekä Englannin kaakkoisosissa maassa levinneen koronaviruksen mutaation takia. Myös esimerkiksi Walesissa liikkumista rajoitetaan. Hollanti kertoi sunnuntaina kieltävänsä toistaiseksi kaikki matkustajalennot Britanniasta tilanteen vuoksi.

Mutta mistä uudessa virustyypissä on kyse? Onko se vakavampi terveysriski kuin aiemmat tunnistetut muodot? Vastaamme tässä jutussa lyhyesti siihen, mitä tiedämme tällä hetkellä uudesta virusmuodosta.

Kuinka yleistä viruksen muuttuminen on?

Virukset muuttuvat jatkuvasti ja suurin osa mutatoitumisesta on merkityksetöntä.

Helsingin yliopiston virologian professori Kalle Saksela arvioi lokakuussa Ylelle, että virukset voivat muuttua paremmin tartuttaviksi silloin kun niiden on vaikeampi löytää uusia isäntiä koronatoimien, kuten turvavälien noudattamisen takia. Samalla ne voivat muuttua vähemmän tappaviksi.

Onko kyseessä ensimmäinen havaittu mutaatio?

Ei. Viime kuussa Tanskassa lopetettiin pikaisella aikataululla miljoonia minkkejä sen jälkeen, kun maassa oli todettu koronaan sairastuneilla minkeillä virusmutaatio, joka oli tarttunut myös ihmisiin.

On myös arvioitu, että lokakuussa espanjalaisten maataloustyöntekijöiden keskuudessa syntynyt variantti levisi nopeasti koko Euroopan halki ja että se kattaisi valtaosan Britannian koronatartunnoista, kertoo brittilehti The Guardian.

Tällä hetkellä ei tiedetä, onko nyt löytynyt virusmutaatio peräisin lokakuussa levinneestä ketjusta.

Milloin uusi virustyyppi havaittiin ensimmäisen kerran?

Ensimmäinen tähän mennessä löydetty esiintymä havaittiin syyskuun puolivälissä Britannian kaakkoisosassa Lontoon ja Kentin alueella.

Voi myös olla, että mutaatio löydettiin Britanniassa, koska siellä virustyyppejä tarkkaillaan aktiivisesti.

Kuinka tarttuva uusi virusmutaatio on?

Brittiviranomaisten arvion mukaan uusi virustyyppi voi olla jopa 70 prosenttia helpommin tarttuva kuin aiemmat versiot. Tutkijat arvioivat, että tartuttavuusluku voi variantin takia nousta 0,4 yksikköä.

Muunnos on levinnyt rivakasti Lontoossa sekä Kaakkois- ja Itä-Englannissa. Se on tällä hetkellä yleisin virusmuoto näillä alueilla.

Esimerkiksi Lontoossa 9. joulukuuta alkaneella viikolla 62 prosenttia koronatartunnoista oli kyseisen muunnoksen aiheuttamia. Kolme viikkoa aiemmin vastaava luku oli 28 prosenttia.

Kuluneen viikon aikana tartuntojen määrä on kaksinkertaistunut Lontoossa, kertoo uutistoimisto Reuters.

On myös havaittu, että alueilla, joissa virusmuunnos on yleinen, sairaalaan joutuneiden määrä on kasvanut ja aiemmat koronatoimet on havaittu riittämättömiksi.

Aiheuttaako se vakavamman Covid-19-taudin?

Tällä hetkellä ei ole löydetty merkkejä siitä, että virusmutaatio aiheuttaisi tartunnan saaneelle vakavamman taudin.

– Olisimme nähneet jo nyt, mikäli uudella variantilla olisi suuri vaikutus taudin vakavuuteen, sanoo Euroopan molekyylibiologian laboratorion johtaja Ewan Birney brittilehti The Guardianille.

– Sairaalatapaukset suhteessa tartuntojen määrään olisivat joko kohonneet tai laskeneet dramaattisesti. Näin ei ole käynyt, joten voimme päätellä, että vaikutus vakaviin tautimuotoihin on vaatimaton, Birney sanoo lehdelle.

Toimivatko koronarokotteet virusmutaatiota vastaan?

Tutkijat eivät ole löytäneet viitteitä siitä, että rokotteet toimisivat muunnosta vastaan huonommin kuin muita virustyyppejä vastaan. Birneyn mukaan rokotteita on testattu lukuisia kiertäviä virustyyppejä vastaan.

– On siis syytä ajatella, että rokotteet toimivat myös tätä uutta kantaa vastaan, joskin on selvää, että tätä pitää selvittää perusteellisesti, Birney sanoo The Guardianille.

Britannian hallituksen tieteellinen neuvonantaja Patrick Vallance kertoo, että rokotteet näyttävät luovan riittävän immuunivasteen myös uutta koronavarianttia vastaan.

– Uskomme, että se (muunnos) voi olla myös muissa maissa. Se on voinut saada alkunsa täältä, mutta emme tiedä sitä varmasti, Vallance sanoo Reutersille.

Mitä kansainvälinen yhteisö tekee tilanteelle?

Maailman terveysjärjestö WHO on kertonut seuraavansa tilannetta tarkkaan.

– Britannian viranomaiset jakavat tietoa ja tuloksia analyyseistä ja tutkimuksistaan. Tiedotamme jäsenvaltioita ja suurta yleisöä heti kun tiedämme lisää uudesta variaatiosta ja sen mahdollisista vaikutuksista, WHO kirjoitti Twitterissä.

Juttua päivitetty 20.12. klo 11.19: Täsmennetty alueita, joita liikkumisrajoitukset koskevat.

Lue myös:

Hollanti kieltää kaikki matkustajalennot Britanniasta uuden virustyypin levittyä maahan