Tieto rokotteen tulosta on tuonut valoa koronatalveen. Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti perjantaina, että ensimmäinen erä lääkeyhtiö Pfizerin ja BioNTechin koronavirusrokotteita saapuu Suomeen joulun aikana. Rokotukset voitaisiin aloittaa 27. joulukuuta.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin Juhani Sandin mukaan rokotusten aloittamista on valmisteltu viime viikot.

– Olemme varmistaneet, että meillä on syväjääpakastuslaitteita. Kuljetusten osalta on varmisteltu kylmäketjua. Sitten on viikon verran tai vajaa viikko aikaa käyttää sulatettua rokote-erää.

Ensimmäinen rokote-erä on 10 000 annosta, mikä riittää 5 000 ihmiselle. Rokotetta on tarkoitus saada eri puolille Suomea. Vielä ei tiedetä, kuinka monta ihmistä esimerkiksi Pirkanmaalla ja TAYS:in erityisvastuualueella voidaan rokottaa. Juhani Sandin mukaan se varmistunee tulevan viikon aikana.

Rokotukset on tarkoitus aloittaa koko valtakunnassa suunnilleen samaan aikaan. STM:n mukaan ensimmäiset rokotettavat ovat koronapotilaita hoitava terveydenhoitohenkilöstö sairaanhoitopiireissä.

– Käytännössä se tarkoittanee joulun pyhien jälkeistä sunnuntaita tai viimeistään maanantaita. Ihan ensimmäiset ovat varmaankin tehohoidon, päivystyksen ja ensihoidon henkilöstö, kertoo Juhani Sand.

Tampere etsii paikkaa massarokotuspisteelle

Myös kunnissa valmistellaan rokotusten aloittamista. Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen kertoo, että Tampere koostaa parhaillaan THL:lle listausta siitä, missä yksiköissä ja kuinka moni henkilöstöstä tarvitsee rokotuksen ensijoukoissa.

– Esimerkiksi perusterveydenhuollon vuodeosastot, hoito- ja hoivakodit, pandemiavastaanotto, kotihoito ja suun terveydenhoito ovat tällaisia paikkoja.

Listauksessa huomioidaan myös ostopalvelujen henkilöstö. Kuosmasen mukaan taustalla ovat valtakunnalliset linjaukset.

Tampereella on alettu suunnitella myös muun väestön rokottamista. Rokotuksia tullaan antamaan ainakin suurimmilla terveysasemilla.

– Haemme myös paikkaa massarokotuspisteelle. Se voisi ottaa vastaan suuria ihmismääriä samaan tapaan kuin Fimlabin testausasema messukeskuksessa, kertoo Taru Kuosmanen.

Tampereella on aloittanut toimintansa rokotetyöryhmä, jossa on mukana sosiaali- ja terveyspalveluiden edustajia sekä henkilöstöhallinnon, viestinnän ja työterveyden edustajia. Ryhmän tehtävänä on suunnitella rokotusprosessia. Myös riittävän henkilökunnan hankkiminen pitää ratkaista.

Rajoitukset ja suositukset näyttävät purevan

Pirkanmaan koronatilanne on kiihtymisvaiheessa. Viime päivinä tartuntaluvuissa on tapahtunut positiivinen käänne. Lauantaina kerrottiin yhdeksästä uudesta tapauksesta, mikä on pienin luku yli kuukauteen. Perjantaina kerrottiin kymmenestä tartunnasta ja torstaina 12:sta.

Johtajaylilääkäri Juhani Sand pitää laskevia lukuja positiivisena asiana, mutta muistuttaa, että päivittäistä vaihtelua on paljon.

– Kyllä tästä pikkuisen voi varovaisesti iloita. Näyttää siltä, että rajoituksilla ja vahvoilla suosituksilla on ollut vaikutusta. Virusta on kuitenkin liikkeellä. Hiukan huonoa tuuria ja voi olla laajempikin altistuminen tiedossa.

Juhani Sand suhtautuu toiveikkaasti koronarokotteisiin ja niiden vaikutuksiin.

– Olen toiveikas, että kevätpuolella saadaan tilanne asettumaan.

Lue lisää:

Aluehallintovirasto antoi pidemmän kokoontumisrajoituksen kuin Pirkanmaan suositus

Infektiolääkärin neuvo kauppaan: "Jos käyttää ostoskärryjä hyökkäysvaununa, saa heti metrin tilaa" – Pirkanmaalla tiukat rajoitukset jatkuvat