Yhdysvaltain lääketurvallisuudesta vastaava liittovaltion virasto FDA on antanut käyttöluvan lääkeyhtiö Modernan koronavirusrokotteelle hätätilakäyttöön.
– FDA on ottanut merkittävän askeleen taistelussa koronapandemiaa vastaan, kun käytössämme on kaksi rokotetta, kertoo FDA:n johtaja Stephen Hahn.
FDA:n asiantuntijapaneeli antoi suosituksensa Modernan koronarokotteelle paikallista aikaa torstaina. Yhdysvallat on ensimmäinen maa, joka on hyväksynyt Modernan rokotteen.
Yhdysvallat on tilannut Modernan rokotetta noin 6 miljoonaa annosta. Rokotteen jakelun odotetaan alkavan jo viikonlopun aikana.
Moderna on hakenut rokotteelleen käyttölupaa myös Euroopasta. Euroopan unionin lääkevirasto EMA on nopeuttanut luvan käsittelyä ja saattaa päättää siitä jo 6. tammikuuta.
Yhdysvalloissa on jo aloitettu rokotukset Pfizerin ja BioNTechin kehittämällä rokotteella. Viranomaiset ovat arvioineet sen antavan 95-prosenttisen suojan koronavirusta vastaan.
Modernan rokote antaa yhtiön omien testien mukaan 94-prosenttisen suojan. Modernan rokotteen jakelu on helpompaa, sillä se säilyy kuukauden ajan jääkaappilämpötilassa. Pfizer-BioNTechin rokote vaatii –70 asteen syväjäädytyksen.
Koronatilanne synkkä Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa on tilastoitu määrällisesti eniten koronavirustartuntoja ja virukseen liittyviä kuolemia maailmassa. Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan tartuntoja on maassa tilastoitu yli 17,4 miljoonaa, kuolemia puolestaan yli 313 000.
Miljoonaa asukasta kohden Yhdysvalloissa on todettu noin 54 000 koronatartuntaa ja noin 970 viruksen liittyvää kuolemaa, kertoo tilastosivusto Worldometer.
Esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa koronaan liittyviä kuolemia on tilastoitu väestömäärään suhteutettuna enemmän kuin Yhdysvalloissa. Molemmissa maissa miljoonaa asukasta kohden on kirjattu yli tuhat kuolemaa.
Suomessa miljoonaa asukasta kohden tartuntoja on tilastoitu 5 876 ja kuolemia 88.
Aiheesta lisää:
Yhdysvallat hyväksymässä toisenkin koronarokotteen – lue viisi kysymystä ja vastausta rokotusten tilanteesta eri maissa
Koronarokotteiden ryöstöriski on niin iso, ettei kuljetuksista ja varastoinnista tiedä juuri kukaan – THL: Erityisesti pitkäaikaiset varastointipaikat salattava
Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston asiantuntijapaneeli suosittelee Modernan koronarokotteelle käyttölupaa – Virallinen päätös luultavasti perjantaina