Näin koronaepidempian aikaan joulupukki voi ilmestyä vierailulle muualtakin kuin ovesta tai savupiipusta. Virtuaalipukki voi tulla paikalle netin välityksellä joko videotallenteena tai livenä suorassa lähetyksessä.
Monessa perheessä vanhemmat ovat miettineet joulun alla, miten joulupukin vierailun kanssa nyt menetellään. Näin torniolaiset äiti ja tytär pohdiskelevat pukkiasiaa.
–Valitettavasti pukki ei tänä vuonna käy koronatilanteen takia. Halutaan olla itse turvassa ja suojella myös muita, sanoo Paula Siivola.
Paulan tyttären Veera Siivolan mielestä joulu näyttää huonolta, jos pukki ei tule. Sen sijaan Paulan mukaan virtuaalipukki voi olla kiva vaihtoehto.
– Ei ole vielä päätetty sataprosenttisesti tuleeko joulupukki vai ei. Virtuaalipukki kuulostaisi tähän aikaan sopivalta ja mielenkiintoiselta, joten sitä voisi kokeilla, toteaa torniolainen Anssi Lauri sylissään 1,5-vuotias Sulo.
Yksi tuoreista virtuaalipukkipalvelua tarjoavista on torniolainen pitkän linjan muusikko Sami Pilvilä. Hän päätti tehdä virtuaalipukkivideoita yhdessä puolisonsa Sannan kanssa, koska keikkoja ei ole liiemmälti. Pilvilä tekee virtuaalipukkivideoita asiakkaille tilaustyönä. Videon hinta on vajaat 50 euroa ja sen tekoon kuluu tekijöiltä useampi tunti.
– Minulle joulu on ollut aina semmoista aikaa, että olisin mielelläni antavana osapuolena. En ole hirveästi veloittanut pukkikeikoistakaan, koska enemmän siinä on kyse ilostuttamisen meiningistä, sanoo Sami Pilvilä.
Myös esimerkiksi Joulupukin Kammari Rovaniemen napapiiriltä on tarjonnut videopuhelua joulupukin kanssa huhtikuun alusta lähtien. Palvelun suosio on ollut hyvä ja se on vain kiihtynyt joulua kohti mentäessä.
Videopuhelussa joulupukki soittaa asiakkaalle livenä sovittuna aikana. Jouluaattona suurin osa noin satasen maksavan palvelun tilanneista ovat suomalaisia, ennen aattoa ja sen jälkeen suurin osa tilaajista tulee eri puolilta maailmaa.
Lue lisää:
Joulupukki lähti taas matkaan Korvatunturilta – katso Ylen perinteinen jouluvideo
Jouluna Lappiin saadaan lunta ja koviakin pakkasia – vuosi vaihtuu lauhassa ja lumisessa säässä