Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote tiedottaa säilyttävänsä kiihtymisvaiheen ohjeistukset tammikuun 11. päivään saakka.
Kiihtymisvaiheessa esimerkiksi julkisissa sisätiloissa sekä museoissa ja teattereissa yleisömäärä suositellaan rajattavaksi korkeintaan 20 henkilöön. Alueen väestöltä edellytetään kasvomaskin käyttöä kaikkialla kodin ulkopuolella, missä on lähikontakteja.
Pieksämäkeä Essote suosittaa pysymään leviämisvaiheen ohjeissa ja määräyksissä.
Aiemmin Pieksämäen kaupungin perusturvalautakunta kielsi koronaviruksen leviämisen vuoksi sekä sisällä että ulkona järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 10 henkeä. Myös yksityistilaisuuksia suositellaan kokonaan vältettäväksi.
Viisi uutta tartuntaa
Sairaanhoitopiiri-kuntayhtymän alueella on todettu viisi uutta positiivista koronatestin tulosta.
Yksi tartunta löytyi Mäntyharjulta jo aiemmin karanteeniin asetettujen joukosta. Pieksämäellä uusia tartuntoja havaittiin neljä.
Kuntayhtymä arvioi tilannetta ensimmäisenä tiistaina tammikuussa, jolloin annetaan uudet suositukset ja ohjeistukset, jos tilanne on muuttunut.
Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström toteaa tiedotteessa, että tartuntamäärät ovat suuria Pieksämäellä, mutta sielläkin tilanne on kehittynyt parempaan suuntaan. Ilman Pieksämäkeä Gärdströmin mukaan Essoten alueen tartuntamäärät ja sitä myötä ilmaantuvuusluku ovat pudonneet.
Myös Essotessa pidetään riskinä tartuntojen leviämiselle, että joulun aikaan alueelle on tulossa paljon ihmisiä muualta.
Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä toteaa, että tilanteen heikentyessä rajoituksiin ja ohjeistuksiin voi tulla tiukennuksia jopa ennen tammikuun 11. päivää. Lähtökohtaisesti Seppälän mukaan kuitenkin nykyiset kuntayhtymän tasoiset ohjeet ja suositukset säilytetään tuohon päivään saakka.
Juttua päivitetty 18.12.2020 kello 13:26 Lisätty tietoa kiihtymis- ja leviämisvaiheen ohjeistuksista.