Seinäjoen keskussairaalan synnytysosastolla joulukuu on sujunut tavalliseen tahtiin. Joulukuussa laskettuja aikoja on 130, mikä on suunnilleen sama määrä kuin viime vuonna.

Kesällä Seinäjoen kaupungin alueella ennakoitiin vauvabuumia joulukuulle. Seinäjoen kaupungin alueella asuvien perheieden laskettuja aikoja onkin joulukuussa peräti 80, kun tavanomainen määrä on 50-60.

– Se ei ole meillä mitenkään erityisesti näkynyt, meillä on ollut samanlaista kuin viime vuonna, oisko sitten muualla ollut hiljaisempaa, arvelee sairaanhoitaja Mervi Ekman Seinäjoen keskussairaalan synnytysosastolta.

Lue myös: Toiko korona vauvabuumin? Seinäjoella hämmästellään kun joulukuusssa kaupunkiin syntyy kymmeniä vauvoja enemmän kuin normaalisti

Vaasan sairaanhoitopiirissä vauvamäärä ennallaan

Vuosi on vielä kesken, mutta laskettujen aikojen perusteella tiedetään, että Etelä-Pohjanmaan alueella syntyvyys laskee tänäkin vuonna.

Viime vuonna Etelä-Pohjanmaalla syntyi 1596 lasta. Tänä vuonna synnytyksiä on ollut ennen joulua reilut 1400 ja arvio on, että tänä vuonna vauvamäärää jää alle 1500:n .

Vaasan sairaanhoitopiirissä vauvoja syntyy viime vuoden tahtiin. Tällä hetkellä lapsia on syntynyt lähes 1100, kun viime vuonna kokonaismäärä oli 1160 vauvaa.

Synnytykset jakautuvat tasaisesti läpi vuoden

Vauvoja syntyy tasaisesti läpi vuoden, tietää sairaanhoitaja Mervi Ekman Etelä-Pohjanmaan keskussairaalan synnytysosastolta.

– Aikalailla. Ei ole selkeästi tilannetta, että joku kuukausi olisi sellainen, että silloin olisi aina kiire.

Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan keskussairaalassa tämän vuoden vilkkaimmaksi kuukadeksi näyttää muodostuvan tammikuu, jolloin syntyi 141 vauvaa. Viime vuonna puolestaan lapsirikkain kuukausi oli elokuu.

Vaasan keskussairaalassa tämän vuoden toistaiseksi kiireisen kuukausi on ollut syyskuu, jolloin syntyi 127 lasta. Viime vuonna vilkkainta oli heinäkuussa.

Lue myös:

Pieni synnytyssairaala huolestui vauvakadosta ja alkoi markkinoida itseään Instagramissa – nyt meneillään on ennätysvuosi, jonka tuhannes vauva on "Möykky"

Aprillipila synnytystalkoisiin osallistumisesta olikin enne – Vaasan keskussairaalan kätilöistä neljäsosa yhtä aikaa raskaana